perjantai 11. lokakuuta 2024

        



'                      TUOTTAMATON  TYÖ

                                                   Lyhytproosaa


                                                               
                                                                                            Ku22,va: Työmaa. Sekaväri 20      
Töyhtöjä, töyhtöjä!  Miksipä ei. Mutta ei
niitä sinne panna, hyvä mies!                             
(Jules Renard, Kuvien metsästäjä) 
                                                                                                        

 Kirjastoautonkuljettaja valitti, että varastossa tehtiin kiusaa. Ajoreitille oli kasattu lautakasoja. Ne estivät ajamisen talliin ja  tallista, eikä kukaan halunnut niitä poistaa muualle. Hän ei tiennyt kasan merkitystä, eikä voinut asiaan puuttua. Kiusaa tekivät ne, jotka hänelle aina vinoilivat, että kirjastotyö on tuottamatonta, että se ammatti oli  kokonaan valtion tuen varassa. Siihen ammattiin ajautuvat ne, jotka eivät missään muussa työssä menesty. 

Lautakasat ja muut esteet katosivat, kun kävin vähän puhumassa asiasta. Auto pääsi paikalleen, eikä asiasta kuulunut enempää. Jäin vain ihmettelemään miten jotkut ih-miset määrittelevät tuottavan ja tuottamattoman työn. Millä tikulla he niitä käänte-levät ja millä perusteilla arvioivat? Onko vain se työ tuottavaa, jonka tulokset voidaan myydä? Ne työt jotka tuottavat käsin kosketeltavaa tavaraa tai rahassa mitattua näky-vää hyötyä? 

Tekivätkö keskiajan luostareissa eläneet munkit tuottavaa työtä, kun he kopioivat ja tallensivat antiikin kulttuuriperintöä läntiselle Euroopalle, joka oli sen unohtanut. Itä-Roomassa eli Bysantissa luostarit säilyivät tuholta, koska noille alueille tunkeutuneeet arabit olivat kaikista ennakkoluuloista huolimatta sivistyneitä. Kyllä he miekalla us-kontoaan levittivät, mutta niin tekivät lännenkin ritarit. Idässä luostarit saivat toimia rauhassa ja sieltä niiden aarteita kulkeutui vähitellen myös länteen, joka koki kult-tuurivallankumouksen, renessanssin. Sikäli kuin luostarit ja niiden kirjastot säilyivät sotajoukkojen riehumisilta ja tulipaloilta, niissä kirjastonhoitajat tekivät palkitsema-tonta työtä. He pelastivat kulttuurin sinne, missä se oli rappeutunut eikä vallassaolijat olleet edes luku- ja kirjoitustaitoisia. 

Esimerkin hain ehkä liian kaukaa menneisyydestä. Sama lähes huomaamaton työ jatkuu vielä nykyaikanakin. Kehityksen pohjana oleva tieto on nykyään kerätty ja säilytetty sähköisesti, sitä luetaan tietokoneilla. Senkin ylläpitämiseen tarvitaan ihmisiä, joille on annettu erilaisia tärkeileviä virka- ja toiminimikkeitä. On infor-maatikkoja, atk-insinöörejä, operaattoreita ja diploomi-idiootteja. Minä olin aikoinani teollisuuden tietopalvelussa ja sitä työtä arvostettiin, mutta kun palasin humanisti-sempaan ympäristöön, yleisen kirjaston johtajaksi, muuttui asenne. Kun minut kutsut-tiin erään herraseuran kahvipalaveriin, käveli kaupunginjohtaja portaissa vastaan ja kysyi mihin on matka. Vastasin siis niin, että itse herrat olivat minut kutsuneet. Sain vastaukseksi kehotuksen: kirjastonhoitaja menee nyt vain hoitamaan niitä kirjoja. Siinä on tarpeeksi vastuuta ja työmaata maisterille. 

Mikäpä tässä on hännätönnä elää, minä ajattelin. Ei tarvitse heilutella häntää jokaiselle vastaantulijalle. 

Niin, mitähän se tuottava työ oikein lopulta onkaan? Tekeekö palloa ammatikseen potkiva urheilija tuottavaa työtä? Entä ammattinyrkkeilijä tai muotisuunnittelija. Opettajan työn tulos ei välittömästi näy, arvostelijoiden saavutukset näkyvät katu-jengien toimissa. Tekevätkö keskenään riitelevät luottamushenkilöt tuottavaa työtä?  Vapaa kasvatus kouluissa ja kotona koetaan välinpitämättömyytenä. Tehdä saa mitä vaan eikä kukaan mahda mitään. Onko tuottavaa työtä vain se, mikä näkyy ulospäin öljyisinä käsinä ja koneen osina työpöydällä. Kun kaksi tuottavaa työtä tekevää kohtaa toisensa, syntyy kiihkeä keskustelu automerkeistä, hilavatkaimista ja niiden tasosta. Siinä pelissä humanisti jää sivuraiteille. Yleiset kuntien kirjastot kaikkialla maassa tekevät nekin tuottavaa työtä. Käytännön tiedon lisäksi ne tarjoavat myös ajanvietettä, joka auttaa kestämään arkisen työn paineissa. Näin ajanvietekirjallisuudenkin lukeminen voi edistää  työn tuottavuutta. 

Työn laatua ja merkitystä voidaan pohtia loputtomiin. Jos päättäjillä on vino ja yksipuolinen näkemys töiden luonteesta ja merkityksestä yhteiskunnassa, niin tulos näkyy arvostuksessa ja palkkauksessa. Lopuksi kysytään, onko syytä edes maksaa palkkaa niille, jotka eivät osaa kiertää ruuvia vastapäivään. Monesti viisaus käy etu-päässä takaperin ja ihan huomaamatta. (2023)


Mietteitä:  

Valta on puu joka imee voimansa naapurin tontilta. 

Älä vaivaudu ajattelemaan. Joku tekee sen puolestasi. 

Mikä on tyyli? Se on sinä itse, joka näyt kirjoittamiesi kirjaimien rakosista. 

Vanhoille on tulevaisuus monesti yhtä pelottava kuin menneisyyskin.

Virke ilman pilkkuja on kuolemantuomio.

Asia: Työn tuottavuus. Productivity. 












lauantai 5. lokakuuta 2024

 


AIKAA ON LIIAN VÄHÄN

Lyhytproosaa
                                                      
  
la primavera 2, akvarelli T.Yli-Rajala 2023

Maanainen, mene ja sieppaa tähden lento. Sarah Bartlett

Älä usko kaikkea minkä näet. Realisti näkee kohteen ulkopuolellaan ja kuvailee sen valoku-vamaisen tarkasti. Hänen maailmastaan lähtevät kuvitellut suorat yhtyvät tuossa kohteessa joka pienenee etäisyyden kasvaessa. Aikaa on liian vähän on kokemus joka ei ole realismia.Se on savua, joka häilyy kosketusesta, siinä on unen logiikka ja se katoaa heti kun silmäsi avaat. Olet kuin ikonimaalari, perspektiivi keskittyy sinuun itseesi. Ei voi unta valokuvata eikä siitä voi maalata taulua, koska maisema liikkuu. Se häilyy hetken ja katoaa usvana ilmavirtaan. Älä siis usko kaikkea minkä näet, ja tunne yksinäisyytesi. Se vain on ja se ei ole.. Se on kuin sinä itse.

Katsoin tuttua maisemaa taas kerran.Olin silmäillyt sitä monta kertaa aiemminkin. Talo on joen rinteellä ja metsä sen takana . Taivaanrannalla killottaa kuu. Sen hän maalasi usein himmeänä, aina pyöreänä vierimässä taivaanrantaa kohti. Nyt hän on seisonut oven pielessä ja tarkkaillut minua, joka herään ja räpyttelen silimiä. Etkö sinä olekaan kadonnut, minä häneltä kysyn joutilaasti ja ojentelen hartialihaksia, jotka ovat väärässä asennossa jäykistyneet. Hän astuu lähemmäs ja avaa oven, jota en ollut vielä huomannut. Kapeasta rakosesta näen monet tutut lasvot, ikään kuin ohimennen. Tulkaa tulkaa, lähdetään heti liikkeelle! Lähdetään kävelemään yöhön ennen kuin kuu putoaa taivaanrannan taa. Kuulen nyt selvästi, kuinka he laulavat monotoonista säveltä, minusta tuntuu, että se on peräisin keskiajalta. Tai ehkä se on renesanssin kuorolaulua ajattelen, ja astun hänen perästään ovesta hämärään valoon. Kaikki he ovat jotenkin tuttuja, mutta en ole nähnyt heitä vuosikausiin, ehkä kymmeniin vuosiin. He puhuvat keskenään aiheesta joka on minulle käsittämätön. Maanainen, mene ja sieppaa tähden lento! Lapsesi taioin hanki. Kuunko on tuo säde hento, olento olenko ja kuun vanki.?

Astelen hitaasti vanhan tuttavan perässä, hänellä on nyt kädessään se kirja jonka hänelle joskus kauan sitten annoin. Se oli Nietzhen Näin puhui Zarathustra jota hän yritti lukea ja sanoi minulle kiukkuisena, että en minä siitä mitään ymmärrä. Ei kaikkea tarvitse ymmärtää, minä häntä viisaasti opetin, vaikka oma kokemukseni oli sama. Vaikea sitä ymmärtää on, sitä lukiessä muistuu mieleen tuska joka minua ahdisti kun kahlasin Kafkan Oikeusjuttua ja sitä hänen romaaniaan Linna. Saavuimme lopulta ovelle jossa luki KIRJASTO. Siinä tiemme erkanivat, sillä en halunnut mennä paikkaan johon on koottu liian paljon lukemattomia kirjoja. Minulla ei ollut enää aikaa tuhlattavaksi teoksiin, joista valtaosa käsitteli tyhjänpäiväisiä aiheita. Poliitikkojen ja näyttelijöiden muistelmia. Urheilun saavutuksia, sekuntikellon turhia lukuja sekä monenlaista palloilua. Jopa golfia, joka on joutavanpäiväinen herrojen ajanviete. Käännyin takaisin ja palasin ovelle joka oli jäänyt jälkeemme vähän raolleen. Kun vielä vilkaisin taakseni, näin kuoron laulajat pelaamassa lentopalloa.

Joku heistä huikkasi minulle vielä terveiset. Tule mukaan viettämään aikaa, koska sitä on käytettävissä liian vähän.

Taikoa -verbin ensimmäisen persoonan imperfekti on taioin. mutta tässä on kysymys sijamuodosta keinonto eli instruktiivi. Monin taioin, monin tavoin, paljain päin jne. Tämä huomautus on niille suomalaisille jotka eivät osaa suomea, huonoa englantia vain vääntävät. Keskittykää lauseenjäsen-nykseen!

Asiat: Nietzhe: Zarathustra.  Sarah Bartlett.