torstai 29. lokakuuta 2020

 

HARHAISIA ÄÄNIÄ




                                                             lAMPI    (t.y-r 1994


Miete: 

Ajatuksia ei voi sensuroida Ne pitää unohtaa.



Materialistin mielestä ihminen on vain kasa materiaa, jota hallitsevat aineen  lait. Toimintoja säätelevät kemian ja fysiikan säännöt. Mielikuvituskin on aivojen harhaa, molekyylien liikettä.Unet ovat hallusinaatioita, aivojen luomaa epätodellisuutta. 

Totta on vain se minkä voi nähdä omin silmin ja mitä voi kosketella. Mitä voi kuulla. Väärät kuuloaistimukset ovat harhaa. Kun Beethoven sävelsi viidettä sinfoniaansa, kuuliko hän harhaisia ääniä joita järjesteli mielestään ymmärrettävään muotoon. Ihminen loi ääniä ihmiselle, koska tiesi millaisesta lopputuloksesta toinen ihminen pitää. Työ oli käsittämättömän monimutkainen. Miten hän loi kokonaisuuden vaikka oli kuuro? 

Mikä panee muurahaiset toimimaan kaikki samalla tavalla ja rakentamaan yhteistä päämäärää? Mikä on Se järki joka niitä ohjaa ja joka ohjaa kaikkea kehitystä luomakunnassa. Onko se vaisto? Ja mikähän se vaisto pohjimmiltaan on? Eikö ole järjellistä epäillä, että tuo järki on Jumala, joka on kaikkialla yhtä aikaa ja joka elää ja kuuluu kaikessa, jokaisessa ihmisessäkin. ja johon kaikki voivat olla yhteydessä samaan aikaan ja eri asioissa. Joka on valo ja pimeys, johon jokaisella ihmisyksilöllä on henkilökohtainen yhteys, joka kuuntelee jokaista samaan aikaan, joka on täydellinen.

Huuhaata, sanoo skeptikko. Maailmankaikkeus on kolmetoista ja puoli miljardia vuotta vanha. Siinä ajassa ehtii jo syntyä ja kehittyä mitä hyvänsä. Jopa kello, joka alkaa itsestään käydä ja joka mittaa aikaa jota ei edes ole olemassa. On vain kuudes ulottuvuus, jossa  ei ole välimatkoja, ei mennyttä eikä tulevaa. Ne ovat vain ihmisen päässä, joka koostuu aineen pienimistä osasista. Ihmisen aika loppuu kun valot sammutetaan.

Nämä ovat tietysti kerettiläisiä ajatuksia, koska niitä ei ole piispain- eikä puoluekokouksissa käsitelty. Ei ole enemmistön päätöksellä määrätty miten on oikein ajatella ja mikä on väärin. Viimeisten kahden vuosituhannen aikana on tarkoin määritelty miten Jeesus puhui ja mitä tarkoitti. Tulos riippui siitä kuka sattui olemaan paikalla ja ketkä muodostivat enemmistön joskus myöhemmin. 

Epäilen, että ainoa joka ei ollut paikalla vaan katseli kokousta hiljaa sivuslta käsin, oli Hän itse jonka olemusta kokoukisissa pohdittiin.    (2020) 



torstai 22. lokakuuta 2020


    M I N Ä  T Ä S S Ä  

                                               

Vanhuus on säädytön olotila joka on ehkäistävä ajoissa.

(Jeremich de Saint Amar,  Gabriel Marquez)



Minä tässä vaan kirjoittelen kirjoja joista hammaslääkärikään ei saa tolkkua, unissa kun kuljen ja näkökin on huono. Joku vanha tuttu taannoin sanoi, ettei jaksanut lukea kun ei ymmärtänyt. Oli liikaa sivistyssanoja ja muuta sellaista. Minä siihen, että sellaista on nykyään liikkeellä, ymmärryksen puutetta. Ilmiö on levinnyt laa-jalle kuin hiirilavantauti. On tiimejä, jotka yrittävät selvittää mitä minä tarkoitan kun väitän, että se mikä ei ole luonnollista on luonnotonta. Vaikka tiimin jäsenet ovat epäilijöitä, skeptikkoja, he ovat varmoja siitä että moinen mielipide loukkaa toisinajattelijoita. Eli siis niitä jotka ovat jostain syystä lähes epävarmoja. 

Mitä kirjoittamiseen yleensä ja muuten tulee, Muokkaan virkkeet sitä silmällä pitäen että ne mahdollistavat selkeän artikulaation. Lyhyet ja pitkät vokaalit on syytä tarkoin erottaa toisistaan, koska osa lukijoista on lukihäiriöisiä, osa jopa lukutaidottomia. Yritän välttää myös geminaattoja, jotka rumentavat pehmeää suomea ja ovat kuin jauhinkiven palat kaurajauhossa. Varoittava esimerkki on tuo ”ryppäät”, vaikka tarjolla olisi ryväskin taivutettavaksi. (rypäät) Vokaalit ja diftongit ovat puhutun ja kirjoitetun kielen mausteita. Niitä ilman saadaan tuloksena kimara, joka maistuu pelkiltä kerakkeilta eli siis sahajauholta. 

Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että romaani ei tarvitse juonta eikä sen pidä loppua töksähtävästi niin, että omahyväinen lukija luulee jo etukäteen arvanneensa ettei koko loppua edes tarvita. Piste riittää. Sama pätee myös novelleihin, lyhytproosaan ja tiedemies-piirien suosimiin narratiiveihin. Tiedän että vanha kansa puhui lastuista ja pakinoista, jotka nykyään korvataan mieluummin hienostuneemmilla ilmaisuilla kolumni, anekdootti ja idiootti. Viimeksi mainittu lainasana tarkoittaa samaa kuin pohjalaisille tuttu ilmaisu pyly. Kansakoulun viidennellä luokalla minäkin opin tuon sanan merkityksen, kun kaksimetrinen renkipojan alku latoi kylä-tiellä lojunutta hevosen lantaa niskaani ja ilmaisi mielipiteensä pojasta, joka ei suostunut määkimään vaan haastoi miekieltä, jota oli oppinut omenakukkien kaupungissa Laatokan rannalla ja sitten vielä Rovaniemellä. Eikä se koulukiusaaja tiennyt sitäkään, että pylyllä oli puolentuhatta vuotta vanhat sukujuuret myös Pohjanmaalla. 

Niin, ja sitten taas se kirjoittelu. Sanastoa on tarttunut matkaan sieltä täältä. On pänikkää ja jopparia, elttaa ja sontikkaa, pottua ja pernaa, kersaa, sikiötä ja mukulaa. Eipä siis outoa jos joskus vähän jurppii kun radiosta ja telkasta syydetään vain hämäläistä puheenpartta. Miähet ovat tiän päällä ja viihtyvät Pispalassa ja kaiketi myäs Sörkässä. Ja minä tässä vaan kirjoittelen joutavia, sukulaiset pyö-rittävät silmiään ja tuttavat pakenevat kun näkevät minun laahus-tavan vastaan. He pelkäävät että kauppaan heille kirjojani hintaan, jolla saisi kapakasta  jo tuopin olutta. Joku hyväkäs keksii vielä kysäistä paljonko sä tuosta kirjasta sait liksaa? Eikö sille oikiaa kustantajaa löytyny?

No ei, minä sanon. Mikä se oikea muka on? Oikea kustantaja kustantaa vain dekkareita, ajanviete- ja rakkausromaaneja. Olethan huomannut, että minulla on syvällisempi linja. Kirjoittelen vain sitä mitä päähän pälkähtää ja sitäkin vähän epäselvästi. Näin sen merki-tys aukeaa  jopa juovuspäissä, silloin kun sattuu olemaan tavallista herkemmällä  lukutuulella. Mainos- ja muut tuotantokulut jäävät vähäisiksi, ja niin myös myyntituotot. On nöyryyttävää ravata typerien ihmisten perässä kauppaamassa korkeampaa kirjallisuutta kun nämä lukevat vain dekkareita ja ymmärtävät vain puhelinlu-etteloja. Joku sanoi, että kynnys on pysähdyksen paikka. Minä vain kysyn, että missä se kynnys on?  (2020)



torstai 15. lokakuuta 2020

 


ASMODAIOS, VANHA ARTISTIMME





Kuva:  Hymyilevä sulhasmies ( graf. Esko Heikkilä)


Kello raksuttaa jo kuutta. Tapaamisesta lähtien on mahan pohjalla etonut outo tunne. Sitä on vaikea määritellä. On kuin valmistautuisi pitämään esitelmää juhlayleisölle. Tai niin kuin unessa joskus, kun pitäisi tarttua asiaan josta ei saa kunnollista otetta. Mihinkään ei pysty keskittymään , mikään ei kiinnosta hetkeä kauempaa.

Kaikki tämä johtuu tosiasiasta, että logaritmeja ei tarvita kun on ihmisistä kysymys. Tuhkakuppi täyttyy tupakan tumpeista, ilma seisoo raskaana peilistä heijastuvaa ikkunaa vasten. Pitäisi tuulettaa. Kasvotkin erottuvat kalpeana laikkuna, vähän hämmästyneinä kuin kurkistaisivat tulevaisuuteen. Tutut ikääntymisen merkit joille ei mahda mitään.  

Olen tässä pohdiskellut että humanismi ei sovi tämän ajan henkeen. Antiikin sivistysperintö on häviämässä ja pedagogiikka  muuttuu koulutusteknologiaksi. Opetus rinnastetaan tuotantovoimiin ja välineisiin. Anarkiassa jossa meidän pitää elää, on toimettomuus yhtä syyllinen kuin toimeliaisuus. Kysymys on näkökulmasta. Demonien johtava artisti, Asmodaios istuu työhuoneeni nurkassa ja soittaa minulle cembaloa. 

Suljenpa silmät hetkeksi ja keskityn seuraamaan esitystä eideettisenä performanssina.

Siinä se nyt soittelee ja tanssittaa sormiaan cembalon valkeilla hampailla, Sormien lomitse soljuvat Schubertin vihreät nuottikivet, ping pong ping pong.

Häntä heiluu tahdin, jalka polkee pedaalia

Improvisaation kuvioista cembalo kutoo taivaallisen seitin, annettuja lupauksia, Baudelairen kevätöisen unen. 

Vaan mitäpä niistä Pariisin krouveista, sillä janoisia istuu kaikkialla ja haarikat kuohuvat koronaa pelkkää ilkeyttään

Mikä on soittajan soitellessa, kun on virittäjä kadonnut  jäljettömiin?

Kansa polkee, nostaa tekojalkaa, cembalosta ruostehäly kauas kalkkaa. Hei hulinaa, tämä vasta ilon irti, riemun kattoon nostaa. Soitto tässä kapakassa aina kannattaa

Sillä soittajan sormissa on se jokin, vai lieneekö vika päässä? Cembalon ääneltä ei kuule kuiskutuksia joita joku sopottelee pöydän alta 

Herra soittaja vain päätään vatkaa, tummaa pitkää tukkaa nakkaa Hymy kulmahampaat paljastaa, takin helmat maata laahaa

2020.