VÄHÄSEN k0HTELIAISUUDESTA

Lyhyenläntää proosaa

Kutomus Maria 5  v.

Suomalaiset ovat moukkia. Italialaiset ovat kuulemma sitä mieltä. Suomalaiset ovat epäluuloisia kaikkia ulkomaalaisia kohtaan. Jos avaat heille oven kohteliaasti, he kysyvät mihin sillä pyrit? Onko tässä nyt koira haudattuna? Jos tarjoat junassa paikkaa tiineelle rouvalle, tämä luulee että aiot kosia tai että olet vähän tärähtänyt. Ja niin luulevat kaikki muutkin. He tuijottavat noloina jonnekin muualle.

Nuorille Suomessa opetetaan, että on kohteliasta istua rauhallisesti jos vieressä seisoo liikuntavam-mainen. On epäkohteliasta kiinnittää moiseen huomiota, hän nolostuu helposti. Ruokapöytään istu-taan aina pipo päässä ta lippa vinossa, koska aikaa ei pidä haaskata ja on kiire pelaamaan. Tarkoitus on ahmia eikä haastella joutavia.

Small talkia harrastavat vain ulkomaalaiset, joilla ei ole mitään järkevää aihetta esimerkiksi jalkapallosta tai golfista. Myös kansainvälisyys on suosittu puheenaihe, sillä onhan  se noloa ettei joka mummo maaseudulla osaa tervehtiä englanniksi.

Minun nuoruuteni naapurissa asui pahan sisuinen juoruakka. Hän puuttui kaikkeen ja neuvoi kaikkia. Ei ollut mihinkään tyytyväinen. Minä päätin raikastaa ilmapiiriä ja toimitin hänelle joululahjan pukin toimesta. Rullaluistimet. Valitettavaa on, että akka pian joulun jälkeen erkani tuon ilmaisiin tapaturmaisesti. Oli luistellut väärään suuntaan ylikäytävällä. Rauha hänen muistolleen! 

Suomalaiset poikkeavat muista eurooppalaisista. He ovat ruotsalaisten mielestä sen näköisiäkin. He kuuluvat eri kielikuntaan. Jos suomalaiselta kysyy mitä kuuluu, niin hän ei vastaa älykkäästi entä mitä itsellenne. Hän alkaa kertoa juurta jaksaen kuulumisia ja käy läpi kaikki taudit ja yskät. Luulee, että vieraat ovat niistä kovin kiinnostuneita.

Mikä siis eteen tässä ongelmassa? Kehitys on myönteinen, sillä syntyvyys maassa laskee ja tulevaisuudessa heitä on yhä vähemmän. Maahan muuttaa muualta kielitaitoista väkeä sen verran, ettei kantasuomalaisia erota muista enää tikullakaan. Mikä ilahduttavinta, kaikki puhuvat helppoa englantia. Se taito on samalla tasolla kuin somekieli, niin että turhalta syvällisyydeltä vältytään. Riittää kun ymmärretään mainoksia ja Putinia. Sivistystaso nousee kohisten, Suomi on kohta kansainvälisempi kuin suurimmat imperiumit, jotka ovat liittovaltioita. Niitä, joissa yksi vie ja muut vikisevät.

Miettehiä:

Ei meitä syyhy vaivaa, vakuuttivat kirput yksimielisesti

Ongelmia työpaikalla? Kutsu konsultti. Hän löytää esimiehen.

Onko mikään rasittavampaa kuin väittely opportunistin kanssa

Onko niin, että vain huppu päässä saa pankinjohtajan heltymään

Opittu viisaus ei periydy. Miten on viisauden oppimisen laita?

Asiat:  Käytöstavat.   Kasvatus. 

JOTAKI  VAA

Lyhytproosaa

               

           Lampi. Akvarelli 2012 T.Y-R

                Teksti on epäselvää jos kirjaimet eivät pysy pystyssä ja rivissä

Arvostella saa vapaasti mutta ei kaikkia. Jos arvostelee, voi saada kutsumattomia vieraita jotka eivät ymmärrä huumoria. Silloin voi olla vaikka henki kysymyksessä, sillä arvos-teltavan puolustajilla on puukko hampaissa ja varma käsitys siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Hän katsoo oikeudekseen kostaa lapsille ja vanhuksille, kaikille jotka ovat liian heikkoja tunte-maan ainoan oikean valinnan. Sen, minkä hän on kuullut toisilta kaltaisiltaan. Hän peittää kas-vonsa ja siksi minunkin on pakko katsoa poispäin, koska pelkään kosketusta. Tiedän, ettei ole nurkkaa jota ei yön helma laahaisi. Ja että joka aamu, kun yö palaa takaisin, sen helmasta irtoaa repaleita jotka riippuvat missä sattuu. Muistelen Renardia, joka kirjoitti lyhytproosaa siitä huoli-matta, ettei kukaan häntä ymmärtänyt. Elämä yksinäisyydessä on raskasta, arvostelijat voivat huokaista helpotuksesta. Kukaan ei uskalla puuttua asioihin, joita vain heillä on oikeus käsitellä. He perivät maan, röyhkeydellä ja häikäilemättä. Heillä on jumalallinen tehtävä muuttaa kaikki muut ihmiset itsensä kaltaisiksi ja pakottaa lapset puhumaan heidän kieltään, joka on muita pa-rempi. Arkkipiispat suihkivat rukoussavua heidän ympärilleen ja tuomiorovastit pyörittävät peukaloitaan. Joka miekkaan tarttuu, he uhoavat, mutta jättävät puheensa kesken.

Tänä aamuna kuulin uutisista, että pilkattuja on kaatunut sodassa tuhansittain. Pilkkaajat vievät heidän lapsiaan joita käännyttävät samanmielisiksi kanssaan. Jos pilkattu miekkaan tarttuu, hä-nen käy huonosti. Hän saa kääntää poskensa vain lyötäväksi. Entiset ystävät eivät käännä poskea, he kääntävät selkänsä ja ilmoittavat olleensa aina eri mieltä pilkatun kanssa. He käyvät kauppa-neuvotteluja, joiden tarkoitus on aiheuttaa nälänhätää ja ajaa pilkatut mereen. Pilkattuja on lupa pommittaa ohjuksilla ja päätteeksi järjestää paraateja. Niissä pilkkaajat marssivat nenä pystyssä sankareina, joita maailman tulee ihannoida. Aika on lineaarinen tarina. Suorastaan narratiivi, niin kuin nykyään kuuluu sanoa jos aikoo päteä tieteen avantgardessa.

Ajalla on kuitenkin salakavala taipumus poukkoilla sykleissä ja hämmentää pilkattujen silmät. Heissä on niitäkin, jotka paineen hellittäessä kääntävät takkinsa ja pyrkivät napittamaan sitä väärältä puolelta. He muodostavat viidennen kolonnan joita tunnetaan kaikkialla maailmassa ja jotka ovat valmiit myymään vanhan mummonsa, että voisivat osallistua paraatiin. Moni on tutustunut siihen marssisäveleen. Vaan yksi asia on ylitse muiden. Mikä ero on pilkkaajalla ja pilkatulla? Kääntele tietoa miten päin tahansa, niin aina löytyy syyllinen. Jos ihminen on tyhjä, hänet täytetään valolla. Jos hän on jakaantunut, hänet täytetään pimeydellä. (2024)

Asiasanat: Hepatiitti.  Viides kolonna.  Renard.

Mietteitä:

Tasavalta on sitä, että työt  jaetaan tekijöille ja valta niille,  jotka töitä teettävät 

Tiedoksi hyvät kanat! Ennen pääsiäistä teillä on taas ylityötunteja

Tietääkö vasen käsi aina mihin oikea pyrkii?

Syrjähyppykö? Sitä että annat lahjaksi hajuvesipullon ja saat vastalahjaksi hepatiitin

Takaperin kävellessä oppii kaatumaan kunnioittavasti

BLOGI: Vähäsen kohteliaisuudesta on joutunut informaatiosodan uhriksi. Teksti heittää häränpyllyä joissakin laitteissa, toisissa on ihan o,k, Pistän siis tämän kohteliaisuuden syrjään ja korvaan sen toisella. Korjaan ja julkaisen joskus uudelleen paremmalla onnella. 

 

SYLLOGISTINEN KILPI

Lyhytproosaa

                 

                                                             Looginen syllogismi.    Akvarelli  1990(?) T. Yli-Rajala                                                                                

Noutajan tulon tajuaminen ei onnistu loogisella syllogismilla, sanoin Pekalle joka makasi kuolinvuoteellaan. Hän oli nähnyt mustan hahmon sairaalan ovella tuijottamassa kohti. Hahmo oli ikään kuin havahtunut, ja hän kuuli sen sanovan: en minä sinua vielä tullut hakemaan. Sen suu ei liikkunut, lieneekö sillä suuta edes ollutkaan.

Pekka oli nukahtanut kauhuissaan ja heti herättyään ajatellut, että tuollaiset näkymät johtuvat kuumeesta. Niitä sanotaan hallusinaatioiksi. Mutta kukaan ei ole koskaan yrittänyt selittää niiden aineellista olemusta. Mikä saa hallusinaation siirtymään minun mieleeni, olenko minä vastaanotin joka on viritetty hallusinaation aallonpituudelle. Ja kuka hitto sellaista tekisi, hän pohti. Vai olenko minä itse hallusinaatio? 

Eikä hän sitten kuollutkaan, sillä kertaa. 

Minä kuuntelin ahdistunutta kuiskintaa ja esitin tuon tekoälykkään mielipiteen Noutajan tulon tajuamisesta. Olin kuin bysanttilainen soturi ja nostin ristillä koristellun kilpeni suojaamaan itseäni pelolta. Pekalla ei tuota kilpeä ollut, sillä hän ilmoitti olevansa skeptikko.

Minä ajattelin, että pelkkä epäilys elämänkatsomuksena on masentava. On parempi luoda allegorioita ja uskoa niihin. Toivo on parempi seuralainen pitkälle matkalle noutajan seurassa kuin masennus ja epäily. Että tyhjyyden pohjalla on vain pimeys. Sense datum.

Kului pari vuotta, Pekka parani sairaudesta, mutta jäi halvaantuneena pyörätuoliin. Ehkä juuri siksi hän tarrautui toivoon ja unohti entiset puheensa. Näkemäänsä mustaa hahmoa ovella hän ei halunnut muistella, koska ei ollut enää varma sen todellisuudesta. On parempi sanoa ei, ennen kuin joku muu sanoo kyllä.

Hän lähti lopullisesti matkalle vähän yli kolme yöllä. En ehtinyt antaa hänelle puoli väkisin matkaan sitä ristillä koristeltua kilpeä, koska olin unohtanut sen nuoruuden muistojen mukana pimeään nurkkaan. Se nurkka  pelotti minua tyhjyydellään. Kun häntä nyt muistelen, palaa mieleen logion : joka on tullut tuntemaan maailman, on löytänyt ruumiin. Joka on löytänyt ruumiin, sille maailma ei ole minkään arvoinen, (log 83)

2024

Mietteitä:

Ei elämässä ole juonta. Se on hektistä ja sykleissä poukkoilevaa. Juoni on kirjailijan valhe. 

Ei elämä noudata romaanin kaavaa eikä lyriikan muotoja. Se ei pääty koskaan halutulla tavalla. 

Anna hänelle se, minkä itse haluaisit pitää.

Ennen vanhaan kritiikkiä ei tarvinnut odotella. Nykyään tulee hiljaisuus.

Ero erilaisuuden ja eriarvoisuuden välillä on korvien välissä.

UNESSA VOI

Lyhytproosaa

                                                Kuva: post mortem   Akvarelli TY-R 2021

Sydämen muisti karsii 

huonot muistot ja muistaa hyvät 

(Garcia Marquez)

Unessa voi olemisesta rakentaa teorian, jonka merkitys on syvä olemattomuus. Ilta voi nyt näyttää hyvin epätodennäköiseltä, lunta tupruttaa katulyhdyn valokeilassa. Sein und Zeit ilman selityksiä. Isä oli kuollut pari viikkoa sitten, vietin yhtä  hautajaisten jälkeisistä arkipäivstä. -Mieskvartetti lauloi haudalla Aleksis Kiven Sydämeni laulun,  Ei muuta kunniaa kuin kuulla kummultansa sun honkiesi huminaa, vaikka hänestä vielä keväällä leikattiin vuosikymenien takaisia kranaatin sirpaleita, pari viikkoa ennen hänen kuolemaansa. 

Katsoin lehdestä uutista, joka kertoi tämän päivän konsertista. Taidan mennä sinne, sanoin hänelle ja tiesin että hänkin olisi halunnut. Vaan eihän niillä uusillakaan kivuilla voinut, hän lähti vain sairaalaan. Hei nyt sitten, minä sanoin. Nähdään taas maanantaina.

Ei nähty silloin enää, mutta minä lähdin nyt, vuosia myöhemmin, kun olin luvannut. Olo oli vähän sekava, niin kuin se aina kuoleman jälkeen on. Kuin olisi eksyksissä ja kaikki ovet kiinni. Sain paikan aivan salin edestä, läheltä orkesteria. Cembalisti istui ihan liki, minun edessäni. Luiset sormet tanssivat cembalon hampailla, nuottiavaimien lomitse soljuivat vihreät kuukivet. Kuuntelin Schubertia, sitä keskeneräistä taas. Minua alkoi sietämättömästi nukuttaa. Pinnistin katsetta. Eivät ne kivet todellakaan helmenharmaita olleet. Ne olivat himmeää vihreää, kuin luonto kesällä. Soittajan frakin häntä heilui tahdin, jalka polki pedaalia. Improvisaation solmuista hän kutoi salin kattoon seitin, joka oli täynnä lupauksia. Mietin, että tuo oli kuin Salvador Dalin kevään öinen uni. Mikäpä oli soittajan soitellessa kun virittäjä oli kaikonnut jäljet-tömiin. 

Krouvikansa polkee, nostaa jalkaa, ruostehäly cembalosta kauas kalkkaa. Hei hulinaa, minä huudan. Tämä musa vasta ilon irti saa, riemun kattoon nostaa! Käynti tässä ka- pakassa aina kannattaa.

Raotin vähän silmiä, niin että palava kirahviko ja sähkökitara vaan?

Soittajan sormissa oli se jokin, tai lieneekö vika päässä. Cembalon ääneltä ei kukaan kuullut kuiskutuksia, joita Nietsche hoki minulle pöydän alta. Herra soittaja vain päätään vatkaa, hymy kulmahampaat paljastaa. Frakin helmat maata laahaa, hei hulinaa! Aattoiltaa juhlitaan!

Heräsin ja havahduin ankaraan kätten taputukseen. Cembalisti nousi seisomaan soittimensa eteen ja kumarsi yleisölle. Hän teki hajamielisen viittauksen kohti soitinta, joka luimisteli ujona yltävillä. Toivottavasti eivät vaadi esittämään toistamiseen koko konserttoa, minä ajattelin epätoivoisesti. Eihän se mikään keskeneräinen ollukaan.  Miksi isä näitä minulle suositteli? Hän istui usein kamarin laiskanlinnassa ja luki Uutta Suomea, otsa vähän rypyssä. Häntä huolestutti minun musiikkimakuni. Ei kai taas sitä Louis Armstrongia, hän kivahti. Kuulin kuinka lehti rapaji tyytymättömänä.

Mutta tänään minä olin kuunnellut Schubertia. 

Konsertin jälkeen, kotona menin istumaan hänen laiskanlinnaansa, enkä  enää kuunnellut Jazzia. Louis oli kuollut ajat sitten ja minä saatoin vapaasti kuunnella vaikka irlantilaisia kansanlauluja. Etsin silti Schubertin Requemin.

Unessa voi olemisen yhteydestä rakentaa teorian, jonka merkitys on syvä olemat-tomuus, minä pohdin taas. Ilta voi nyt näyttää hyvin epätodennäköiseltä, lunta tup-ruttaa katulyhdyn valokeilassa. Sein und Zeit ilman selityksiä. Isä oli kuollut , vietin nyt jotakin hautajaisten jälkeisistä arkiöistä. Mieskvartetti lauloi haudalla Aleksis Kiven Sydämeni laulun. Vielä keväällä hänestä leikattiin kranaatin sirpaleita. Pari viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Katsoin lehdestä uutista, joka kertoi tuon päivän konsertista. Taidan mennä sinne, sanoin hänelle ja tiesin että hänkin olisi halunnut. Vaan eihän niillä kivuilla voinut , hän lähti sairaalaan. Hei nyt sitten, minä sanoin. Nähdään taas maanantaina. 

Ei nähty enää. Kello oli kolme yöllä, demonien vapautuksen hetki. Nyt minä olin kuunnellut taas Schubertia.  Isästä en tiedä. (2023)

Asia: Ferdinand Schubert: Requiem. Eksistentialismi. Heidegger. Dali: Palava kirahvi.

Mietteitä:

Ajatuksia ei voi sensuroida. Ne pitää unohtaa. 

Ajatuksen pää. Mutta kumpi niistä?

Elämä on lyhyt. Sen kuluttamiseen moni tarvitsee ajanvietettä

Elämän genre on tietoisuus vapaudesta

Elämän paradigmat löytyvät vuorisaarnan yhtälöstä

Ensimmäinen ääni jonka lapsi kuulee on äidin sydän