NUOLEMISEN TEKNIIKKA

Lyhytproosaa

                                                      

                                                                                                    Kadonnut terminatiivi. Akvarelli 1996 T.Yli-Rajala

Minua pyydettiin luennoimaan erääseen opistoon aiheesta ihmissuhteet polyfonisessa nettikulttuurissa. Kiinnostuneen näköisiä tiedon nälkäisiä tungeksi kurssille yllättävän paljon. Ylitimme reippaasti osallistujien määrää koskevat vaatimukset. Lähes kaikki olivat kunnallispolitiikassa ansioituneita eläkeläisiä, mukana myös maahanmuuttajia. Viimeksi mainituista tunnetuimpia olivat fiktiivisen kaunokirjallisuuden sankarit John Carter ja Garson Napier. Heidän lisäkseen haluan mainita myös oopperadiiva Castafiore Biancan ja huippu-urheilija lordi Greistoken. Myös lehtimies Tintti, jonka etunimeä en nyt millään muista. Sekä Vera Stanhope ja Luru Kiljunen. Yleisesti tunnettuahan on, että edellä mainittu lordi käyttää taiteilijanimeä Apinain Tarzan. Mistä lie moisen idean saanut, ehkä Korkeasaaresta, josta suvun suomalainen haarake on lähtöisin.

Paljon muitakin tuttuja oli joukossa, mutta heitä en tässä halua nimetä, koska ovat niin vaatimattomia. Jotkut heistä sanovat, että eivät koskaan lue pitkiä tarinoita. Vain lyhyem-piä lukevat nekin, jotka katsovat olevansa muita oppineempia. He käyttävätkin sivistys-sanaa narratiivi, joka on tietysti hienostuneempi kuin kertomus tai tarina, jotka ovat vain suomea. 

Aloitin luetosarjan antiikin kreikkalaisesta mytologiasta ja käsittelin tuon aikakauden runoutta, joka oli näytelmäpohjaista. Olin kovasti yllättynyt, kun joku läsnä olevista tiesi, että Euroopan kulttuurivallankumous, renesanssi kasvoi antiikin runouden pohjalta. Hän alkoi kesken minun kiinnostavaa luentoani hokemaan äänekkäästi Petrarcan sonetteja Lauralle. Tämä Laura on muuten, asiasta toiseen minun nykyinen parturini. Erittäin viehättävä. 

Oppitunti oli kulunut rattoisasti. Kaikki saivat puhua yhtä aikaa niin kuin minun tun- neillani aina. Niinpä menin vihdoin asiaan ja aloin käsitellä varsinaista aihettamme, joka hipoi politiikkaa, josta minua oli varoitettu puhumasta. Sovimme, että jokainen itse tykö-nään syventyisi tähän epäsovinnnaiseen sonettiin ja välttäisi epäselvää artikulaatiota. Seikka, jonka tärkeyttä olen aina tähdentänyt. Lisäksi annoin oppilaille tehtäväksi opetella ulkoa kaikki suomen sijamuodot, terminatiivia ja prolatiivia unohtamatta.

Lukekaa tämä epäsovinnainen sonetti ja muodostakaa siitä mielipide. Mihin runoilija tässä tähtää? Osallistujista mainittakoon vielä Rip Kirby, jonka olin unohtaa. Hän on Poliisi.

Kuulkaa sällit kuinka nuollaan, taskuun mällit, lauta tuokaa 

Kumarretaan yks ja kaks, lauta nuollaan puhtahaks

maalattu tai maalaamaton nuolukohde verraton

Katso tarkkaan, näin se alkaa, Laudan ääreen tasajalkaa

Nuolu sinne, nuolu tänne, maku oiva kielellämme

Laudan lisäks mitä vaan mestari käy nuolemaan

politiikka, ihmissuhteet työtä täynnä iltapuhteet 

Tärkeää on tikut muistaa, maaliaineet, päätä puistaa    (2024, sonetti noin v. 1974)

Aatoksia:

Eurooppa. Miten tuon nimen voisi kääntää suomeksi?

Etsin tietoa, mutta löysin yksinäisyyden

Ennen ei kritiikkiä tarvinnut kauan odotella. Nykyään tulee hiljaisuus. 

 

YÖN SORMET

  Lyhytpoosaa

                       

                                                        Ylös ja alas. kaikkiin suuntiin.   Martti 5 v.

Minä olen kuin säikky lintu., joka pyristelee ja pysähtyy tuijottamaan. Mikä tuo on? Tohtiikohan tuota vähän nokkaista. Vaan jos nokkaisen, heti saan koko vihaisen naakkaparven kimppuuni, eivätkä ne osaa laulaa. Ne raakkuvat ja räpiköivät siipiään kiukkuisesti. Iienee siis parempi olla hiljaa ja etsiä piilopaikka. Minulle tarjotaan vaihtoehtoja: joko raakun samassa tahdissa heidän kanssaan, tai unohdun piilooni ja vaikenen vast´edes. Pahimmassa tapauksessa minulta kielletään kirjoittaminen, en edes säveltää saisi jos osaisin. Pysyttelisin kuitenkin molli sävellajissa, he perustelevat kieltoaan.

Piilottelussa tuntuu kuin pohja repeäisi. Putoamisen esteet ovat muuttumisen lähtökohta. Se meidän elämässämme on keskeinen. Olemisen tasot, ylös ja alas, kaikkiin suuntiin noustessaan liikkuvat alinomaa , eivätkä suorien leikkauspisteet pysy ikuisesti kohdillaan. Jos katson seinän tapettia, näen sen kukkien huojuvan keveässä tuulessa, ja seinän läpikin näen. Sellainen näkymä on kuin Gerry Mulliganin saksofonisoolo The Shadow of your smile.

Naakat sitä kuuntelevat ja nyökyttelevät hämmentyneinä päitään. Eivät ne sitä hyväksy, ne pitävät enemmän tanssimusiikista. Sellaisesta, jossa voi pöyhistellä höyhenissään ja askeltaa sinne tänne. Kumartaa ja raakkua, ottaa kantaa yheiskunnan kehitykseen. Hyppiä hulvattomasti sinne tänne. Irvistellä ja maalata kasvonsa sielunvihollisen antamien ohjeiden mukaan. Lävistää huulensa ja korvalehtensä metallipuikolla ja hirnua kuin kiimainen aasin tamma.

Minä olen säikky lintu pakopaikassa .Istun piilossa, katson ja kuuntelen. Aina silloin tällöin olen kyllästynyt ja katkeroitunut elämään. Ikkunasta näen maailman ja mietin. Jätän nokkimisen niille jotka pitävät suurinta ääntä ja lähettelevät selfiekuvia itsestään jossakin esikaupungissa ulkomailla. Naakoilla on oma somepalvelunsa, joka ei hyväksy vaatimattomuutta. Enää huomaan vain kevättuulen, joka ulkona leikkii.

Ja minä olen aina yksin. 

Tuuleen kaaret ohuin, notkein rantein taipuu, yön sormet rummuttavat ikkunaa

Ajatus yksin, ruudun takaa laulu kaikuu, lasi harmaat kasvot heijastaa 

Asia: Gerry Mulligan.

Aatoksia:

Ajatukset istuivat kuin kaarneet oksalla. Yksi lensi pois.

 Ei pyristely auta. Sinut puetaan mielipiteiden ja ennakkoluulojen pakkopaitaan.

Hän suoritti kaikki oppiarvot ja pätevyydet kiitettävästi, mutta elämään hän ei oppinut

Kaikille opettajavainajille tiedoksi: ähä kutti ! Tiedän nyt paljon enemmän kuin te.

Kaupan apostolit julistavat kilpailun evankeliumia.

AHAA TAAS

Lyhytproosaa

Epäluulo. sekavärityö 1997

Joskus törmää ihmiseen jonka katseesta häilähtää epämiellyttäviä tuntemuksia. Niitä on vaikea kuvata sanoin siksi, että ne virittävät mieleen epäluuloa. Tuossa katseessa voi aavistaa ylimie-lisyyttä, halveksuntaa ja vihaa, mutta kaikkea sitä hyvin hienona utuna, joka leviää kahden toisilleen vieraan ihmisen välille. Tuo ilmapiiri on kuin häkää, joka panee etsimään raittiimpaa hengitettävää. Mieli etsii syitä tähän outoon tuntemukseen. Onko tuo toinen ihminen etäisen tutun näköinen, sellaisen jonka kanssa sukset ovat menneet joskus ristiin. Kuulostaako hänen äänensä edesmenneen, vastenmielisen vihollisen ääneltä ja puhetyyliltä.

Juolahtaa siinä mieleen sekin, että olenko minä vainoharhainen. Onko vika minun vääristyneissä muistoissani. Minunko mielessäni tuo piilotajunnassa kytevä epäluulo lepattaa? Hän kääntää katseensa pois ja näyttää hämmentyneeltä. Ihmisten on vaikea ymmärtää miksi minä heitä tuijottelen. Ei siksi, että he olisivat kauniita tai rumia, älykkäitä tai tyhmiä. Vaan siksi minä heitä tuijotan, että he ovat kiinnostavia. 

Niin, että ahaa taas!

Muistan mitä hän on joskus kertonut itsestään. Ulkomaalaiset sukujuuret menneisyydessä, mutta niinhän meillä kaikilla on. Zarathustran tapaan minäkin juuri siksi halusin estää häntä katso-masta alas perustaani ja lopulliseen tuntemiseen asti. Kehitin itselleni pitkän ja valoisan vaiteliai-suuden. Olen aiemmin törmännyt moniin ihmisiin, jotka verhosivat kasvonsa ja silmänsä niin, ettei kukaan pystyisi näkemään heidän lävitseen ja heidän piilottamansa pinnan alle.

Joskus käy niin, että pidän pienen tauon ja vedän savukkeesta henkoset. Puhallan pilven ja vilkaisen taas. Sitten muistan, että lopetin tupakan polton viisi vuotta sitten. Kaukana meren selällä kelluu saari jonne pitäisi joukolla lähteä seilailemaan. Lintuparvi kirkuu saaren yllä. 

Pitäisikö minun tuolla lyhyellä turistimatkalla kyetä puhumaan hänen kanssaan, ja jos me sitten puhuisimme, niin mistä aiheesta. Sanoisinko että hänessä on jotain vastenmielistä enkä halua katsoa häntä enää. Enkä minäkään ole katsomisen arvoinen. Että missä on se hulluus, joka meidän pitäisi unohtaa ja opetella olemaan tuntematta toisiamme.

Laiva jo lähestyy laituria ja ihmiset tungeksivat laskusillalle. Kaukaa liihottanut lintuparvi räpyttelee päitten yllä ja siipien viuhtoma tunkee korviin. Lokkien kirkunassa hän kääntää päänsä päättävästi ja niin minä tiedän, ettei meillä ole mitään sanottavaa toisillemme. 

Asiat: Zarathustra

Aatoksia:

Hän on niin viisas, ettei koskaan näe unia

Hei taas rakkaani! Mutta miksi menit naimisiin sen hulttion kanssa?

Hiljaisuus muka. Ja täynnä ajatuksia!

Jos haluat vaikuttaa, vaihda moraali pilkkaan

Jos katsot seistessä seinään päin, heität luultavasti vettä. Jos seisot takamus seinään päin, pidät puolustuspuhetta teloitiuskomennuskunnalle.

 

LÄMPIMÄMMÄLLÄ SÄÄLLÄ 

Rääkkylässä rääkätään kärppää

Lyhyttä proosaa kielen kauneudesta            

                                   Lehmus tai petäjä iltahämärissä  Akvarelli 1990 T.Yli-Rajala

Odotin uutisia hartaasti kymmenisen minuuttia olohuoneen nojatuolissa. Radio oli keittiössä, josta kuului ankara kissan nauku. Kuka siellä kehtaa rääkätä kollikissaa tuolla siivolla, kysyin vaimolta. Se on narttu, tämä vastasi. Tuo naukuminen on hinta, mikä täytyy maksaa uutisista. Lattialla juoksi Barbie nuken ylkä Ken, ja irvisti minul-le. Lapset mekastivat seinän takana.

Vilkaisin ympärilleni ja hätkähdin. Kuuliko joku tuon arvion vaikka avoimesta ikku-nasta, elettiinhän vielä lämmintä syksyä. Tiedän, että joku todella istuu jossakin ja lähettelee arvioita ihmisten loukkaavasta kielenkäytöstä ulkomaalaisille, jotka eivät ymmärrä suomenkieltä. Tuo joku on päättänyt rangaista puhujaa tai kirjoittajaa, joka loukkaa hänen käsitystään siitä mikä on soveliasta. Jos minulta kysytään, pitäisin tär-keänä, että hänelle opetettaisiin suomenkielen selkeää artikulaatiota. Lämpimämmällä säällä Rääkkylässä rääkätään kärtyilevää kärppää.

Ei kissojakaan saa pilkata. Jotenkin tulee mieleen totalitaaristen valtioiden ilmianto-järjestlmä. Minä kuuntelen mieluummin Cecilia Bartolia ja ah, niin ihanaa barokki-musaa. Käytän aina silloin tällöin myös vanhakantaista sanaa isänmaa, jota pääkau-punkiseudulla ei enää ymmärretä.

Kyllähän Kirite Kanavankin maorilaulut ovat herkkua tuon joka päiväisen hevirokin ja raakkumisen sijaan. Ihminen on sellainen, että hän viihtyy parhaiten utopiassa. On mukava piehtaroida hauskoissa mielikuvissa ja työntää ikävät asiat ja muistot piiloon. Mihin ne kätketään? Maastokuvioisen maton alle, jonka pintaan on ommeltu varoitus: älä katso tämän alle, sinne on haudattu pelko. Helpot muistot ovat kauniita, ne palaut-tavat mieleen tuttuja ääniä ja ne saavat mielen otolliseksi ottamaan vastaan samanlais-ta tietoa. On kevyt olo kuin Imbolgin aikaan pyhän Brigidin päivänä Kylenmoressa. Ihastelen iirinkieltä, kun Moja ja Aisling laulavat Connemaran merestä. Olen kuullut sanottavan, että iireillä ja suomalaisilla on jotakin yhteistä. Ainakin meillä on surumie-lisiä kansanlauluja vaikka muille jakaa. Mutta eihän se käy laatuun, anglosaksista raakkumistahan musiikin olla pitää. Eikä meillä ole mitään omaperäistä, sillä mollisä-vellajikin on kirjattu venäläisille. Ja sikäläisen käsityksen mukaan Kalevalakin on venäläinen, koska karjalaiset ovat muka venäläisiä. Mitä nyt Lönnrothkin siellä kävi vain vakoilemassa.

Omat mielipiteet, omat muistot ja tuntemukset täytyy haudata kenttälapiolla kai-vettuun liberaaliin kuoppaan. Vanhaa kieltä on mahdotonta käyttää, se täytyy korvata vierailla lainasanoilla, jotka ovat kuin hiekkaa suomenkielen moottorissa. Tajunnan virta vie meidät kohti kuilua, jonka pohjalla odottaa fingelska. Uusi kyökkikieli EU:n museon komeroissa. Ja sensorit.

Tuo radiomusiikki sai minut taas kerran epäilemään, että olen anakronismi jostain1900-luvulta. (2024)

Asiasanat: Cecilia Bartoli. Barokkimusiikki. Kirite Kanava. Kylenmara.

Mietteitä:

Voi minua pessimisti parkaa! Appi on sovinisti, anoppi nihilisti ja vaimokin vielä feministi. 

Ystävyys venäläisten kanssa on rajaton

Suomi pelasi venäläistä rulettia viisi vuosikymmentä ja selvisi hengissä

Kirkkopyhiä kyllä on, mutta tekopyhiltä puuttuu nimikkopäivä

Sössöttäjät. Tulevaisuutenne on Suomen yleisradiossa.

Unionit tarvitsevat kansoja. Kansat eivät tarvitse unioneja. 

 

POLKU PIHAN YLI

Lyhytproosaa

Kuva: Hymyilevä sulhasmies. Hiilipiirros 1980 Esko Heikkilä.

          

Liiterin nurkalta pihan poikki johti poilku kohti rakennusta. Kuusiaitaa vasten nojasi ruosteinen polkupyörä ja matkan päässä näkyi pyykkinaru. Pestyt vaatteen liehuivat tuulenvireessä. Näin miehen joka ilmaantui liiterin takaa ja lähti astelemaan hitaasti kohti taloa. Hän eteni ympä-rilleen katsomatta ja talon seinustalle päästyä avasi oven kohdasta jossa sitä ei pitänyt olla. Astui sisään ja katosi.

Olin kuunnellut Schubertin neljännen sinfonian finalea. Sävelet herättivät muistoissa nuoruuden hetken, sen jolloin kuuntelin niitä säveliä kotona levysoittimelta. Traaginen neljäs vetosi oudolla tavalla tunteisiin, tuntui kuin aika pysähtyisi hetkeksi toiseen olemiseen. Nostin päätä ajatuk-sissani ja näin äskeisen miehen uudelleen. Taaskin hän lähti liiterin nurkalta polkua pitkin taloa kohti, ympärilleen katsomatta. Nyt pidin varani ja katsoin tarkemmin. Olin pitänyt edellistä kertaa hallusinaationa. Vaan tämä oli nyt totta. Avautuneen oven musta aukko nielaisi miehen. Ennen kuin katosi, hän ehti katsoa minua. Näin silmät, ja tunnistin vuosikymmenien takaisen nuoruuden ystävän. Nyt hän oli jo ikämies. Häivähti mielessä ajatus, että olisiko meillä enää mi-tään yhteistä, josta voitaisiin tarinoida. Nykyään ihmiset vaikenevat koska eivät halua tai eivät osaa ajatella. Järki on ihmisen ongelmista vakavin.

Ennen kuin kukko ehti kolmesti kiekua minä muistin sinut, ajattelin katkerasti. Miksi katosit omille teillesi niin varhain, keski-ikäisenä. Missä sinä olet aikaasi viettänyt. Oletko unohtanut, että kun valo syttyy, aika vasta alkaa. Unohtanut, että minä vielä elän täällä tyhjässä huoneessa.

Suljin levysoittimen ja hivuttauduin siitä keittiöön. Jo ajat sitten minua oli huudeltu syömään, mutta olin taas aatoksissa ja kuuntelin sitä neljättä, c -molli sinfoniaa. Oli tullut postiakin. Vaimo oli sen levitellyt pöydälle ja joukossa näytti olevan myös surureunuksin koristeltu kirjekuori. Jo lapsuudessa sellaiset minua hätkähdyttivät. Ja niin minä nytkin avasin sen pahoja aavistellen. Kuka oli ollut vuorossa? Kaikki vanhat tutut, ystävät ja sukulaiset alkoivat olla jo tuonilmaisissa.

Katsoin nimeä kuin en ymmärtäisi kirjaimia. Olin saanut viestin häneltä, joka ylitti pihapolun minun ikkunani alla, avasi vanhan oven ja katsoi minua. Kirje oli kadonnut ja nyt pitelin käsissäni vapisevaa kahvikuppia. (2024)

Asia: Schubert 4. "traaginnen" sinfonia, c-molli

Aatoksia: 

Jos elämä kertoo meille tarinan, onko sillä jokin tarkoitus?

Elämä on unta, sanoi Calderon. Mutta miksi meidän piti herätä?

Elämän genre on tietoisuus vapaudesta

Elän täällä tyhjässä huoneessa ja muistelen tulevaisuutta

Elämän paradigmat löytyvät vuorisaarnan yhtälöstä

 

SEN PITUINEN SE

Lyhytproosaa

Miete:                                                        Kuva: Syys soittaa serenadin. Valokuva Arja Yli-Rajala.

Herra varjele pieniä kansoja

suurten suojelukselta

Nationalismi on kaiken pahan alkujuuri. Se on melkein yhtä paha kuin kiihkoi-leva uskonto joka julistaa ainoaa oikeaa oppia. Kansallismielisyys ja uskonto ovatkin usein tiukasti sylikkäin, ne eivät laske toinen toistaan irti otteesta. Niin kuin uskonto oppeineen, niin on myös nationalismi ainoa sallittu ideologia monessa maail-man valtakunnassa. Nationalismista kehiteltiin vihamielinen haukkumasana ”natsi”, jota muistaakseni ensiksi käyttivät heidän pahimmat vihamiehensä, jotka olivat kansainvälisyyden kiihkeitä kannattajia. Kommunistit olivat tuon kansainvälisen  rintaman avant gardessa, eturivissä. Mutta heidänkin nimestään tuli haukkumasana.

Yleissivistys on nykyään heikoilla. Moni ei tiedä mitä nuo haukkumanimiksi muuttuneet ilmaisut tarkkaan ottaen tarkoittavat. Politiikka on hämmentänyt vaalikarjan päät sotkemalla nationalistit ja internationalistit, jotka molemmat kannattavat radikaaleja otteita, oikeistoksi ja vasemmistoksi. Ranskan vallanku-mouksen perinteen mukaan molempien pitäisi kuulua vasemmistoon, jota sanottiin liberaaleiksi. Kansallismieliset suosivat kyllä konservatiivisia arvoja, ja ovat vain maltilisiten uudistusten kannattajia.

Missä sitten on se pahan alkujuuri? Se piileksii kolonialismin ja imperialismin perin-teissä. Suuret kansakunnat kahmivat lisää alueita ja valtaa omille johtajilleen, jotka yleensä ovat suurimman ja voimakkaimman kansan edustajia. Johtaja tai johto-porukka käyttää hyväkseen yksinkertaisimman ja köyhyyteen eristetyn väestön tukea. Hervoton valehtelu ja disinformaatio uppoavat helposti oppimattomimpaan kansan osaan. 

Suuressa liittovaltiossa etniset ryhmät ja kansat hämmennetään samaan keittoon. Irvokasta on, että niissä vielä puhutaan isänmaasta. Sellaisessa tilkkutäkissä on vaikea eritellä mikä osa valtiosta on kenenkin isänmaa, sillä kaikki on muilta valloi-tettua ryöstömaata. Suuruudenhullu valtio ei tunne rajoja. Sillä on joka suunnas-sa vihollisia, joita vastaan on varauduttava valloittamalla puskurivyöhykkeitä ja kieltämällä pienempien kansojen ja kulttuurien identiteetti. Kaikki pakotetaan ole-maan yhtä ja suurta liittovaltiota, jonka johto potee vainoharhaa ja ylimielisyyttä kaikkia muita paitsi itseään kohtaan. Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta johtaja on tasa-arvoisin. Ja kansa? Eihän sellaista olekaan. 

Hegelin mukaan kansa on enemmän kuin sen jäsenten summa. Kansalla on oma historia, oma kulttuuri ja kieli. Sillä on oma tahto ja kyky toimia sen mukaan. Se ei kaipaa herroja jotka määräävät miten pitää elää. (2024)

Epilogi:  Apartheid, rotuerottelu piti jyvät ja akanat erillään. "Kansainvälisessä" Suomessa on ravintoloita, joihin ei suomea puhuvilla ole asiaa. Vessaankaan ei pääse ilman kielitodistusta. Ähkiminen sallitaan vain englanniksi.  

Asiasana: Orwell: Eläinten vallankumous. 

Mietteitä: 

Sen pituinen se, mutta enpä sano mikä. Tasa-arvoko?

Hän tutki sukuaan ja päätyi itseensä

Hyvät työttömät! Parhaat ideat syntyvät aina joutilaisuudessa

Ihmiset vaikenevat, koska eivät osaa tai eivät halua ajatella

Ihmisiä suviyössä. Minä kuulen vain perämoottorin

 

TINNITUS

Lyhytproosaa

                              

                                                                                Päänsärkyä

Amalia armas, unelmien impi

käsillänsä käveli ja heiniä söi

(Kansanrunoutta)

Viime aikoina on aina silloin tällöin käyty keskustelua parisuhteista. Joskus se on saanut kiivaitakin muotoja, mutta minä luonteeni mukaan olen pysytellyt riitojen ulkopuolella. Totean vain lyhyesti sen, että sinä päivänä kun meidät vihittiin viehättävän rouvani kanssa, joka silloin oli vielä neiti, alkoi minua rasittaa äkllinen ja varsin ikävä tinnitus. Tiedättehän, se on ääni jota ei ole itse aiheutettu, ja juuri siksi se on kelakorvausten ulkopuolella.

Vaikka vietin hyvin säännöllistä ja siveellistä elämää, päätyi avioliittoni komplikaatioihin. Eräänä kesänä kun rouvani oli lentänyt etelään Puerto las Vinas nimiseen lomakohteeseen, päätin minäkin vähän rentoutua. Firmassa oli siihen aikaan nuori ja muodin mukaan pukeutunut johtajan sihteeri, Pysterin Elly nimeltään, jonka kanssa päätimme lähteä’ Yyteriin lintuja bongaamaan. Ellyllä oli tulipunaiseksi värjätty tukka ja ajan muodin mukaiset piukat housut joissa oli leveät lahvit. Kaulassa isot vihreät puuhelmet, jotka sopivat kuin liperit kaulaan. Hän oli vähän uskovainen ja lauloikin usein sitä hengellistä biisiä ”Luonasi jos oisin”. Elettiin modernia 1970-lukua, kommunisteineen ja kaikkineen.

Lintuja bongattiin, mutta en yhtään muista mitä rotua ne olivat. Rattoisat päivät päätttyivät siihen, että rouvani ilmaantui yllättäen rannalle ja vei minut korvasta vetäen kotiin. Kostoksi hän tilasi tutulta naislääkäriltä minulle etturauhas tutkimuksen, josta oli kyllä hyötyäkin. Tinnitus loppui ihan siihen paikkaan. Tapauksen jälkeen minä aloin uskoa niitä, jotka alituiseen puhuivat parisuhteiden ongelmista. Syypää kaikkeen on tämä tiukkapipoinen feminismi.

Joutilas paholainen tappaa hännällään kärpäsiä, sanovat espanjalaiset. Sehän on allegoria ja siksipä olenkin samaa mieltä. Epäluulon kärpäset ovat pörrännet korvieni ympärillä aina siitä lähtien kun tinnitus hävisi. Pysterin Elly on jäänyt eläkkeelle enkä ole häntä sen koommin nähnyt. Eräänä päivänä kuitenkin osui silmiin runoteos jonka nimi oli ”Lintuja rannalla”. Mitähän lintuja, uteliaisuus heti heräsi. Ja kuka olikaan tämä runoilija, jonka teksti vaikutti ensi silmäyksellä yltiöromanttiselta. Elly Pysterihän se oli, mutta kuvan mukaan kolmekymmentä kiloa enemmän kuin nuoruudessa. Silmän alusista päättelin, ettei hän ollut noiden Yyterin päivien jälkeen saanut kunnon unta. Päin vastoin kuin minä, jolla on aina ollut hyvä omatunto.

Mitä siellä nyt on, vaimo kysyi kun tuijotin kirjan mainosta. Tuon teoksen minä haluan lukea, ajattelin. Mutta vaimolle sanoin että ei mitään, muistelin vain varhaista keski-ikää. Sitähän se Elly minulle oli. (2024)

Asiasanat: Yyteri. Tinnitus.

Miettehiä:

Pidän yömyssyistä. Siksi nautinkin niitä jo päivällä.

Ovatko hengen palo ja järjen valo jotenkin kääntäen verrannolliset?

Kirjoitinpa taas tarinan jota joku lukee silmiä räpytellen

Kohtalokas päivä. Kahvilla Natalina Diotallevin ja

Castafiore Biancan kanssa.

Hän oli riippumaton ehdokas. Vastaehdokkaita oli riiputettu.

Vain tylsillä ja yksivakailla ihmisillä on selkeä käsitys logiikasta. Meitä unisia hulluja se naurattaa.

 

PUNAINEN ILMAPALLO

Lyhytproosaa

Karkulainen

Rakkaus on punainen ilmapallo

keikkuvan langan päässä

Punainen ilmapallo keikkuvan langan päässä. Näit sen joskus kauan sitten, mutta elämän tuulet veivät sen mennessään. Sen lanka on kuitenkin niin pitkä, että se yltää vielä sinun käsiisi kunhan vain saisit tilaisuuden tarrata sen päähän ja vetää takaisin sinne mistä tuo punainen pallo lehahti karkumatkalle. Siihen aikaan et vielä ymmärtänyt, kuinka tärkeää osaa se näyttelee sinun elämässäsi.

Se kerran oli päässyt irti ja lentää lekottanut Kanarian saarille asti, mutta ikävä veti sen takaisin kotiin. Sait ohi mennen napattua sen langan päästä, kun se viiletti taas ohi, ja sinä sen pysäytit suoraan lennosta. Ehjä se oli, mutta kokemuksistaan vähän ryvettynyt. Jos vielä kerran karkaat, sanoit sille, niin vaihdan sinut siniseen. Tai ehkä vaikka vihreään vaihdan. Sinähän tiedät, mitä minä ajattelen väreistä. Ne ovat kaikki puhtaimmillaan valkoisia, ja sellainen haluaisin sinunkin olevan. Joskus keväisin punainen kyllä viehättää hetken, Se luo syklisen sykkeen sydänalaan ja sen punainen lanka lepattaa tuulessa. Sen kanssa on aina oltava varuillaan, se poukkoilee ja pyrkii alituiseen karkaamaan. Luulet että se pälyilee sinua jostakin syrjästä ja pitää sinua silmällä. Olet hänen takiaan tullut vainoharhai-seksi. Sydämen rytmihäiriotä kansallismielinen lääkäri sanoo lepatukseksi.

Silti siinä on jotain hellyttävää. Se näyttää katuvalta ja nöyrältä, sille on helppo puhua silloin kun se kuuntelee. Sinulla vain on taipumus ja paha virhe unohtaa, että pallolla ei ole ajatuksia eikä tunteita. Se vain on ja lentää minne sattuu, eikä sillä ole tarvetta selitellä pyrkimyksiään. Niin kuin nyt sitäkin, että se asettuu sinun syliisi ja katsoo sinua viattomasti punaisilla silmillään. En minä mitään tarkoittanut, se vakuuttaa ja hymyilee iloisesti. Vaan sinäpä olet epäluuloinen vanha pieru, etkä usko mitään mitä et erota selkeästi silmissäsi ja mitä et voi silitellä niin, että se rauhoittaisi sinua. Jos sitä huonosti kohtelet, se puhkeaa ja siitä jää vain veltto muisto syliin.

Un raggio di sole, et e subido sera. Quasimodokin ehti ennen iltaa nähdä punaisen ilmapallon, joka unohti hänet seisomaan yksin rannalle. (2024)

Aatoksia:

Runoilija vietti yönsä kaksipolvisen trokeen kanssa

Saanko vaipua rauhassa vanhuuden höperyyteen?

Syrjähyppy. Oikea käsi tietää mihin vasen pyrkii

Kun minä kuulen kaikki nuo  tutkimustulokset ihmisen kehityksestä, alan epätoivoisesti 

 kaivata kadotettua häntääni

Nainen toi syklisen näkökulman lineaariseen aikaani

Vain Saatana juovuspäissään on voinut keksia sähkökitaran.

•                                                     
•  

     ANTAA  MENNÄ  VAAN

                                           Lyhytproosaa

• 

                         Olli Joki,  Aamu-uninen.  öljy 2007.

Mitä on tapahtunut? Kello on yhdeksän ja  

sen luona palaa vielä valo.

(Jules Renard: Kiiltomato. Kuvien metsästäjä)

Kolmekymppisenä mietin usein että miltähän tämä elämä tuntuu sitten kun on täyttänyt viisikymmentä. Alkaako alamäki? Onko enää mitään merkittävää odotettavissa, kuluuko aika vaan muistellessa ja omia tekoja katuessa. Varmaan on paljon jäänyt tekemättäkin. Miltä tuntuu olla niin vanha?

Niistä ajoista on kulunut 50 vuotta ja tässä minä vaan edelleen ihmettelen. Tasai-nen elämä on muuttunut poukkoilevaksi. Nuorempana odotti aina jotain hyvää tapahtuvaksi, nykyään tulee kyräiltyä ympärille ja suhtauduttua muutoksiin epä-luuloisesti. Monet joutavat arkipäivän asiat oudoksuttavat. Mistä johtuu, että ajankulukseen pienen pallon perässä mailansa kanssa hosuvien herrojen pitää pu-keutua tietyllä tavalla? Miksi pitää viinilasi nostaa ravintolassa nenän korkeudelle, muikistella oudosti suutaan ja nuuhkaista. Nyökätä sitten uteliaalle tarjoilijalle että kyllä tämä menettelee. Miksi radion tai television kuuluttajan täytyy yrittää lausua saksalaiset ja ranskalaisetkin sanat amerikkalaisittain? Miksi ulkomaisissa elokuvissa hienostoseurue sanoo mieluummin skool kuin hölökynkölökyn? Miksi replytä on vakiintunut sähköpostikieleen ja syrjäyttänyt suomen? Siksikö että nämä anglismeja ihailevat replyyttärit ovat tuon sanarumiluksen omaksuneet ja käyttävät vain sitä. Niinhän vakiintuminen tapahtuu, ei muuten. Miksi  pitää käyt-tää vieraskielisiä sanoja, silloinkin kun tarjolla on parvi suomenkielisiä synonyme-jä?

Entä sitten tämä lehtien tarjoama kansainvälinen ruokakulttuuri ja pöydän katta-mistavat? Miten niihin pitäisi suhtautua kansan, jonka muistissa ruoka on tarkoi-tettu nälkään ja jonka pöytään oli tarjolla suolasilakkaa ja kaupungista talvisaikaan reellä noudettua suolasilliä tai muuta. Ostaa ja myydä sai vain tapulikaupungissa. Tuntuu joskus, että meillä sitä virkaa hoitaa nykyään Helsinki jonne kaikki keskitetään, muut paitsi pahalta haisevat sellutehtaat. Eivät silti kaikki Suomessakaan vielä näe ruoan valmistusta taiteena, niin kuin se tuntuu Välimeren maissa olevan. Meillä hienoimmat, herrasväkeä miellyttävät mausteet ja hedelmät noudetaan pääkaupungista ja puhutaan työpaikoilla ja kaupoissa englantia. Kukapa nyt rahvaan suomea puhuisi. 

Ihmettelen myös vimmaa joka panee ihmiset matkailemaan ulkomaille, "Taimaa-seen" ja "Mallorkalle" asti jopa ennen kuin oppivat lukemaan. Moni tekee noita omaa egoa ja naapureiden silmissä statusta nostattavia lentomatkoja parikin kertaa vuodessa, vaikka velkarahalla jos ei muuten pääse. Niin, ja vielä sekin oudoksuttaa että ollaksemme yhteiskuntakelpoisia meidän on alistuttava jonkun umpivieraan suunnittelemaan muotiin ja aina vaadittaessa vaihdettava vaatetus uudeksi. Ei vanhoissa tamineissa kehtaa esiintyä ja pitäähän sitä olla kaikin puolin kansainvälinen. Pieksut ovat kotimaisia.

Lentoyhtiön konkurssista olen vakaasti sitä mieltä, että joutavat matkailijat palaamaan takaisin polkupyörillä. Tarvitseeko sitä ehdoin tahdoin lähteä matkai-lemaan seuduille, joilla asuu vain ulkomaalaisia. Nuoruudessa minä tein matkan linja-autolla Luulajaan ja sain tarpeekseni ulkomaalaisista. 

Paljosta muustakin tässä voisi urputtaa, mutta kun pitää lähteä päivänokosille. Postissa pitäisi vielä iltapäivällä ehtiä käymään, mutta eihän niitä enää missään ole, niitä posteja. Niin että sekin on taas yksi pois suljettu mahdollisuus kuluttaa joutilasta ja tuottamatonta  aikaa. Postistahan on jäljellä vain sen vanha symboli, torvi. Se torvikin on kuulemma nykyään jossakin ulkomailla. Niin että mikäpä tässä. Antaa mennä vaan, niin kuin ranskainen sanoo. laissez faire, vaikka englantiakin olisi tarjolla. (2023)

 Fairy on kyllä tehokas tahranpoistaja.

Miettehiä:

Monesti viisaus käy etupäässä takaperin ja huomaamatta

Mikäpä tässä on hännätönnä elää. Ei tarvitse heilutellq häntää jokaiselle vastaan tulijalle.

Elämän genre on tietoisuus vapaudesta

Elämän paradigmat löytyvät vuorisaarnan yhtälöstä

Juoni on kirjailijan valhe

ALFA ET OMEGA

Lyhytproosaa

                                                                       Alkumeri. Akryyli 2023 P. N.

Humanismin kehittynein muoto on matematiikka. Se on ajatusten labyrintti, ei eksakti luonnontiede. Materialistiseen maailmankuvaan perustuva tiede ei löydä  ratkaisua aina yksin. Maailmankaikkeutta täyttää jokin, mille on paremman puutteessa annettu nimi pimeä, näkymätön aine. Siis materia, koska se muuten on käsittämätön. Sitä ei voi nähdä, ei tuntea tai kosketella, ei mitata eikä punnita. Se vain on. Sen eksistenssi käy ilmi vain seuraamalla tunnetun aineen käyttäytymistä. Hän joka sanoo, ettei usko mihinkään mitä ei voi nähdä tai koskettaa on väärässä. Hänen maailman-kuvansa perustuu uskoon, siis siihen mitä ei usko.  Raamatun ja uskontojen tarinat maailman luomisesta ovat yhtä totta kuin tieteen luuoma kuva alkuräjähdyksestä. Joku kysyi, mitä oli ennen tuota isoa pamausta. Toinen neropatti vastasi, ettei ollut mitään, koska ei ollut aikaakaan. Hän ei tuntenut sanontaa, että tyhjästä on paha nyhjästä. 

Niin. Maailman alussa pimeys liikkui vetten päällä ja niin myös Jumalan henki liikkui vetten päällä. Näkemys on tietoviisaille tietenkin liian runollinen. Mutta uskokaa vain! Elämä on runo, jonka alussa on meidän kielessämme alkusointu, mutta se päättyy aina loppusointuun. Siihen, mikä on meidän runoperinteellemme vierasta. Kaikkeuskin on runo.

Beethoven ei sitä kuullut, mutta kirjoitti näkemänsä näyn partituuriksi. Sen nimi on viides, kohtalon sinfonia. (2024)

Miettehiä:

Kaikki sotilaat muistuttavat toisiaan, vaikka heillä olisi erilaiset maastopuvut ja erilaiset marssilaulut. 

Karhun korvaa rupesi kutiamaan. Sieltä löytyi Dudajev niminen hiiri. 

Kuun valossa se hohtaa hopeisena, päivällä katoaa. Enkä enää löydä ajatusta. 

Nainen. Siis potentiaali.

Olemus ui morfisen meren syvyydessä, nousee pintaan ja sukeltaa kohti valoa.

Asiasanat:

Humanismi ja Matematiikka.  Dudajev. Beethovenin 5. sinfonia.

 

K I D U T U S

 

                                                                Syyshalavia. Akvarelli 1989 T.Y-R.

Sivistyneessä yhteiskunnassa kidutus on kiellettty. Ei hyväksytä fyysistä eikä henkistä väkivaltaa. On kielletty hyökkäys kansanryhmää vastaan, Rotuvihaa ei hyväksytä. Silti kidutus elää ja voi hyvin, sillä se osataan piilottaa taitavasti moraalin peitteen alle. Kidutusta on vankiloissa, sairaaloissa ja arkipäivän elämässä. Se voi näkyä avoimesti, eikä sitä uskalleta arvostella. Henkinen kidutus on salakavala, sillä se piiloutuu pelon kaapuun. Se voi kätkeytyä myös vapaamieliseen, liberaaliin maailmankatsomukseen. Aihe, asia joka saa jotkut ihmiset voimaan pahoin ja jota he eivät voi hyväksyä, esitetään edistyksellisenä ja tavoiteltavana. Vastustajia kiusataan jatkuvalla indoktrinaatiolla, joka toistaa kohteen hyviä puolia ja jota suositellaan. Göbbelsin propaganda puetaan moderniin, vapaamieliseen asuun joka peittää todellisuuden kasvot. Käsikirjoittajat, ohjaajat ja näyttelijät on palkattu indoktrinaation palveluk-seen, tiedon ilme vääristyy. Sota silotellaan hyväksyttäväksi, jotkin seksuaalisen käyttäytymisen ilmenemismuodot kuuluvat muka terveeseen kulttuuriin.

Olipa kysymys mistä toiminnasta hyvänsä, sen tekee vastenmieliseksi tapa jolla sitä syötetään ihmisten tajunnanvirtaan. Se julistautuu liberaaliksi, mutta suhtautuu vihamielisesti niihin jotka epäilevät sen perusteluja vääriksi ja irvokkaiksi. Ihmiset alistetaan huomaamattaan omaksumaan jotain sellaista, mikä on aiemmin tuntunut vastenmieliseltä. Kidutusta harjoitetaan vääristyneellä informaatiotulvalla.

Todellisuuden kasvojen takaa löytyy moraalin rappio ja piittaamattomus kanssaihmisten hyvinvoinnista. Siitä että he kokevat tulevansa väärin kohdelluiksi. Tärkeämpää kuin mielen tasapaino, on painostaa ihmiset hyväksymään sitä minkä ovat aikaisemmin hylänneet vääränä. Tärkeämpää on mielistellä niiden ihmisten tahtoa, jotka haluavat että kaikki ajattelevat ja tuntevat kuin he. Jos vääryys sallitaan, se sallittakoon vain vuoks vallan korkeimman. Ei muuten milloinkaan, sanoi joku antiikin viisas. On syytä katsella ympärille ja kysyä missä on valta.

Asenteita on äärimmäisen vaikea muuttaa. Jos joku keksii siihen keinon, hän ratkaisee kaikki sodat. Vieraiden ajatusten ja ideoiden ajaminen hivuttamalla vaalikarjan päähän on kaikkien lakkojen, mielenosoitusten ja sotien hiiva, joka panee rankkitynnyrit käymään. On hyvä muistaa, että ajatuksia ei voi sensuroida, ne pitää joidenkin mielestä unohtaa.

Epilogi: Meteorologin toimesta saadaan kuulla, että maanantai-illan osalta saadaan myös sateita lumen muodossa. (Näin verorahoilla toimiva yleisradio opettaa meille hyvää suomea)

Miettehiä:

Mikä on tyyli? Se on sinä itse, joka näyt kirjoittamiesi kirjainten rakosista

Onko tämä elämä vain metafora?

Älä vilkuile taaksesi. Aika ajaa sinua takaa

Vain Venäjä tietää mikä on Ukrainalle hyväksi

Rutikuiva kertova realismi tappaa kaunokirjallisuuden

Rakkaus on punainen ilmapallo keikkuvan langan päässä

Asiat:  Indoktrinaatio. 

 

KE V Ä T S A D E

Runoratsu

                                                   Kevätsaade Öljy 2019 Tarmo Yli-Rajala

Kun sitä katson, tuntuu kuin silmistä vuotaisi näkö

jää vain se mitä ei ole lupa tuijottaa

eikä sitä tarvitse tuntea ollakseen tietämättä

Puu nousee maasta, sen ohi kuljetaan

se sahataan poikki, eikä sitä kukaan muista

Väistä valoa, varjo on taakka lumelle

pimeyden ydin, se mikä on silmuihin piiloutunut

ja pelkää talven valoa

Vihreä pullo ikkunalla, mustia lintuja vihreällä taivaalla

Marraspuiden tiuhat rivit, 

liikkumattomat kuin kuolleet sormet

Pyrin kyllä siihen, mutta en usko

että saavutan sen

paitsi jos unohdan pyrkimyksen ja alan toteuttaa sitä

Pelon korva, joka kuulet hengityksen

ja epäviralliset risahdukset

Pelon silmä, joka näet minun lävitseni

ja tutkit minun varjoani

Antakaa sulkea teidät hetkeksi vakan alle

Puiden oksat etsivät toisistaan tukea.

Autiolla maalla Salvador suitsittaa palavaa kirahvia

kaukana vuoret

Ilta piirtää lehmusten hahmot, mustat linnut rypäinä oksilla

On vaikea uskoa todeksi sitä mikä ei liiku, 

on vaikea liikuttaa todellista

Himmeä katseesi Maria, nousee valoon

holvit kirkastuvat

Ei hetkillä ole laskijaa, on vain liekki

joka tanssii tuohuksen sydämellä,

varjot jotka syleilevät ristiä povellasi

Miete

Kuun valossa se hohtaa hopeisena, päivällä katoaa, enkä enää löydä ajatusta

Vaidoin blogin. Vialliseen ehti jo tulla lukijoita.

  K E V ÄT  S A D E      

Runoratsu 

 

                        

                                                                                                                                                                        Sain joskus kauan sitten    J.H. Erkon kilpailussa kunniamaininnan runosarjassa. Silloin se ilahdutti hetken, mutta enpä sitä kovin vakavasti ottanut.  On jäänyt runoilu vähiin.

Tässä runoratsussa on koottuna nostalgiaa 1960-1970- luvuilta. Minun idolini oli Jyri Schreck, mikä asia saattaa pilkottaa sieltä täältä. Tyyli kaiketi hipoo jossain määrin1950-lukua. Keväällä 1957 oli lempi jo viriämässä, vietin aikaa erään talon ullakkohuoneessa ja kiusasin naapureita tenorisaksofonilla. Luin Jyri Schreckin ja Aila Meriluodon runoja. Avoimen ikkunan alla kukki omenapuu, täynnä valkoisia kukkia. Niiden tuoksu täytti ilman jota nuoruuden huumassa hengitin.  Ja nyt minä hengitän nostalgiaa.                                                                               

 KEVÄTSADE .  Öljy.   Tarmo Yli-Rajala           

 

 

YSTÄVYYS

LYHYTPROOSAA

Amadeo Modigliani  Nu Couche.

Minulla on mustavalkoinen mielikuva monista asioista. Ne ovat joko tai, mutta eivät mitään siltä väliltä. Jaan ihmiset ystäviin ja tuttaviin, heidän lisäkseen on mitään sanomaton porukka joka ei kuulu kumpaankaan. Heitä ei ole, en huomaa heitä. Ystävien kanssa puhutaan ja seurustellaan. Molemmin puolin tunnetaan tapahtumat ja niistä ollaan melko lailla samaa mieltä. Ei riidellä, vaan mieluummin jäädään vaiti jos erimieltä ollaan. Ilmaannutaan kylään sen kummemmin etukäteen valmistelematta, ja harrastetaan samoja asioita. Valmistetaan vaikka vanhasta pakastin kaapista kompossti eikä syytetä toisiamme projektin epäonnistumisesta. Siitä, että eräänä päivänä kompostissa kihisee valkoisia toukkia ja sinivihreitä kärpäsiä kuhisee viereisen liiterin seinällä. Jokin on mennyt vikaan ja vaatii rauhallista tupakkia. Aika tavaran kaupittoo sanoo ystävä. Tehdään siihen tuuletusaukot. Ystävä myös tarjoaa apua aina kun huomaa että sitä tarvitaan. Hän ei siitä rahasta.

On tuttavia joista aikaa myöten tulee ystäviä. Näin ainakin luulotellaan. Minä ja hän. Paljon ollaan tekemisissä, tukea saadaan ja annetaan. Kerrotaan vaivoista ja terveydestä, jaetaan myötätuntoa.Tehdään yhteisiä perhematkoja, haukutaan tai hyväksytään poliitikkoja. Keskinäisissä suhteissa ollaan vapaamielisiä ja suvaitsevia, vitsaillaan vähän toisten mielipiteille. Ei vedellä rajaviivoja.

Vaan kaikki tämä osoittautuukin pintapuoliseksi ja puheet ovat lopulta vain small talkia. Äkkiä tulee eteen päivä. Jolloin ystäväksi ilmoittautunut ja hyväksytty tuttava suuttuu typerästä aiheesta. Siitä aiheesta, että huomaa minulla kaikesta huolimatta aivan omia ajatuksia ja tekoja. Hän ei ymmärrä, etten minä astu tarjottuun pilttuuseen enkä anna sulkea kantta siitä lokerosta, johon hän on minut sijoittanut. Hän lakkaa nyt tervehtimästä ja ohi kulkiessa kääntää päänsä katsomaan maisemia.

Minä olen loukannut ihmistä, joka luuli itseään ystäväksi. Kun elämä heittelee rajusti niin tuttavat ympäriltä kaikkoavat kuin tuhka tuuleen. Nyt ei ole enää muuta neuvoa, kuin kääntyä katsomaan taakseen. Siellä voi nähdä vielä ystävän, hänet joka seuraa, ei ivaa eikä lakkaa tervehtimästä. (2023)

Mietteitä:

Jos katsot nyt ahdingossa taaksepäin, näet vielä ystävän

Jos teet tai sanot jotain merkittävää, lakkaavat ihmiset tervehtimästä

Kafkan arkipäivää en aina juhlasta erota

Ikävää on todeta olevansa väärässä. Vielä ikävämpää on jos joku muu on oikeassa

Kova paikka, kun runo vaihdetaan lakitekstiin

Asiat: 

Masennus.  Nu Couche. Amadeo Modigliani. 

Blogikuvassa alkuperäisen teoksen hehkuvat, kauniit värit eivät valitettavasti näy.

 

 

VÄHÄSEN k0HTELIAISUUDESTA

Lyhyenläntää proosaa

Kutomus Maria 5  v.

Suomalaiset ovat moukkia. Italialaiset ovat kuulemma sitä mieltä. Suomalaiset ovat epäluuloisia kaikkia ulkomaalaisia kohtaan. Jos avaat heille oven kohteliaasti, he kysyvät mihin sillä pyrit? Onko tässä nyt koira haudattuna? Jos tarjoat junassa paikkaa tiineelle rouvalle, tämä luulee että aiot kosia tai että olet vähän tärähtänyt. Ja niin luulevat kaikki muutkin. He tuijottavat noloina jonnekin muualle.

Nuorille Suomessa opetetaan, että on kohteliasta istua rauhallisesti jos vieressä seisoo liikuntavam-mainen. On epäkohteliasta kiinnittää moiseen huomiota, hän nolostuu helposti. Ruokapöytään istu-taan aina pipo päässä ta lippa vinossa, koska aikaa ei pidä haaskata ja on kiire pelaamaan. Tarkoitus on ahmia eikä haastella joutavia.

Small talkia harrastavat vain ulkomaalaiset, joilla ei ole mitään järkevää aihetta esimerkiksi jalkapallosta tai golfista. Myös kansainvälisyys on suosittu puheenaihe, sillä onhan  se noloa ettei joka mummo maaseudulla osaa tervehtiä englanniksi.

Minun nuoruuteni naapurissa asui pahan sisuinen juoruakka. Hän puuttui kaikkeen ja neuvoi kaikkia. Ei ollut mihinkään tyytyväinen. Minä päätin raikastaa ilmapiiriä ja toimitin hänelle joululahjan pukin toimesta. Rullaluistimet. Valitettavaa on, että akka pian joulun jälkeen erkani tuon ilmaisiin tapaturmaisesti. Oli luistellut väärään suuntaan ylikäytävällä. Rauha hänen muistolleen! 

Suomalaiset poikkeavat muista eurooppalaisista. He ovat ruotsalaisten mielestä sen näköisiäkin. He kuuluvat eri kielikuntaan. Jos suomalaiselta kysyy mitä kuuluu, niin hän ei vastaa älykkäästi entä mitä itsellenne. Hän alkaa kertoa juurta jaksaen kuulumisia ja käy läpi kaikki taudit ja yskät. Luulee, että vieraat ovat niistä kovin kiinnostuneita.

Mikä siis eteen tässä ongelmassa? Kehitys on myönteinen, sillä syntyvyys maassa laskee ja tulevaisuudessa heitä on yhä vähemmän. Maahan muuttaa muualta kielitaitoista väkeä sen verran, ettei kantasuomalaisia erota muista enää tikullakaan. Mikä ilahduttavinta, kaikki puhuvat helppoa englantia. Se taito on samalla tasolla kuin somekieli, niin että turhalta syvällisyydeltä vältytään. Riittää kun ymmärretään mainoksia ja Putinia. Sivistystaso nousee kohisten, Suomi on kohta kansainvälisempi kuin suurimmat imperiumit, jotka ovat liittovaltioita. Niitä, joissa yksi vie ja muut vikisevät.

Miettehiä:

Ei meitä syyhy vaivaa, vakuuttivat kirput yksimielisesti

Ongelmia työpaikalla? Kutsu konsultti. Hän löytää esimiehen.

Onko mikään rasittavampaa kuin väittely opportunistin kanssa

Onko niin, että vain huppu päässä saa pankinjohtajan heltymään

Opittu viisaus ei periydy. Miten on viisauden oppimisen laita?

Asiat:  Käytöstavat.   Kasvatus. 

JOTAKI  VAA

Lyhytproosaa

               

           Lampi. Akvarelli 2012 T.Y-R

                Teksti on epäselvää jos kirjaimet eivät pysy pystyssä ja rivissä

Arvostella saa vapaasti mutta ei kaikkia. Jos arvostelee, voi saada kutsumattomia vieraita jotka eivät ymmärrä huumoria. Silloin voi olla vaikka henki kysymyksessä, sillä arvos-teltavan puolustajilla on puukko hampaissa ja varma käsitys siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Hän katsoo oikeudekseen kostaa lapsille ja vanhuksille, kaikille jotka ovat liian heikkoja tunte-maan ainoan oikean valinnan. Sen, minkä hän on kuullut toisilta kaltaisiltaan. Hän peittää kas-vonsa ja siksi minunkin on pakko katsoa poispäin, koska pelkään kosketusta. Tiedän, ettei ole nurkkaa jota ei yön helma laahaisi. Ja että joka aamu, kun yö palaa takaisin, sen helmasta irtoaa repaleita jotka riippuvat missä sattuu. Muistelen Renardia, joka kirjoitti lyhytproosaa siitä huoli-matta, ettei kukaan häntä ymmärtänyt. Elämä yksinäisyydessä on raskasta, arvostelijat voivat huokaista helpotuksesta. Kukaan ei uskalla puuttua asioihin, joita vain heillä on oikeus käsitellä. He perivät maan, röyhkeydellä ja häikäilemättä. Heillä on jumalallinen tehtävä muuttaa kaikki muut ihmiset itsensä kaltaisiksi ja pakottaa lapset puhumaan heidän kieltään, joka on muita pa-rempi. Arkkipiispat suihkivat rukoussavua heidän ympärilleen ja tuomiorovastit pyörittävät peukaloitaan. Joka miekkaan tarttuu, he uhoavat, mutta jättävät puheensa kesken.

Tänä aamuna kuulin uutisista, että pilkattuja on kaatunut sodassa tuhansittain. Pilkkaajat vievät heidän lapsiaan joita käännyttävät samanmielisiksi kanssaan. Jos pilkattu miekkaan tarttuu, hä-nen käy huonosti. Hän saa kääntää poskensa vain lyötäväksi. Entiset ystävät eivät käännä poskea, he kääntävät selkänsä ja ilmoittavat olleensa aina eri mieltä pilkatun kanssa. He käyvät kauppa-neuvotteluja, joiden tarkoitus on aiheuttaa nälänhätää ja ajaa pilkatut mereen. Pilkattuja on lupa pommittaa ohjuksilla ja päätteeksi järjestää paraateja. Niissä pilkkaajat marssivat nenä pystyssä sankareina, joita maailman tulee ihannoida. Aika on lineaarinen tarina. Suorastaan narratiivi, niin kuin nykyään kuuluu sanoa jos aikoo päteä tieteen avantgardessa.

Ajalla on kuitenkin salakavala taipumus poukkoilla sykleissä ja hämmentää pilkattujen silmät. Heissä on niitäkin, jotka paineen hellittäessä kääntävät takkinsa ja pyrkivät napittamaan sitä väärältä puolelta. He muodostavat viidennen kolonnan joita tunnetaan kaikkialla maailmassa ja jotka ovat valmiit myymään vanhan mummonsa, että voisivat osallistua paraatiin. Moni on tutustunut siihen marssisäveleen. Vaan yksi asia on ylitse muiden. Mikä ero on pilkkaajalla ja pilkatulla? Kääntele tietoa miten päin tahansa, niin aina löytyy syyllinen. Jos ihminen on tyhjä, hänet täytetään valolla. Jos hän on jakaantunut, hänet täytetään pimeydellä. (2024)

Asiasanat: Hepatiitti.  Viides kolonna.  Renard.

Mietteitä:

Tasavalta on sitä, että työt  jaetaan tekijöille ja valta niille,  jotka töitä teettävät 

Tiedoksi hyvät kanat! Ennen pääsiäistä teillä on taas ylityötunteja

Tietääkö vasen käsi aina mihin oikea pyrkii?

Syrjähyppykö? Sitä että annat lahjaksi hajuvesipullon ja saat vastalahjaksi hepatiitin

Takaperin kävellessä oppii kaatumaan kunnioittavasti

BLOGI: Vähäsen kohteliaisuudesta on joutunut informaatiosodan uhriksi. Teksti heittää häränpyllyä joissakin laitteissa, toisissa on ihan o,k, Pistän siis tämän kohteliaisuuden syrjään ja korvaan sen toisella. Korjaan ja julkaisen joskus uudelleen paremmalla onnella. 

 

SYLLOGISTINEN KILPI

Lyhytproosaa

                 

                                                             Looginen syllogismi.    Akvarelli  1990(?) T. Yli-Rajala                                                                                

Noutajan tulon tajuaminen ei onnistu loogisella syllogismilla, sanoin Pekalle joka makasi kuolinvuoteellaan. Hän oli nähnyt mustan hahmon sairaalan ovella tuijottamassa kohti. Hahmo oli ikään kuin havahtunut, ja hän kuuli sen sanovan: en minä sinua vielä tullut hakemaan. Sen suu ei liikkunut, lieneekö sillä suuta edes ollutkaan.

Pekka oli nukahtanut kauhuissaan ja heti herättyään ajatellut, että tuollaiset näkymät johtuvat kuumeesta. Niitä sanotaan hallusinaatioiksi. Mutta kukaan ei ole koskaan yrittänyt selittää niiden aineellista olemusta. Mikä saa hallusinaation siirtymään minun mieleeni, olenko minä vastaanotin joka on viritetty hallusinaation aallonpituudelle. Ja kuka hitto sellaista tekisi, hän pohti. Vai olenko minä itse hallusinaatio? 

Eikä hän sitten kuollutkaan, sillä kertaa. 

Minä kuuntelin ahdistunutta kuiskintaa ja esitin tuon tekoälykkään mielipiteen Noutajan tulon tajuamisesta. Olin kuin bysanttilainen soturi ja nostin ristillä koristellun kilpeni suojaamaan itseäni pelolta. Pekalla ei tuota kilpeä ollut, sillä hän ilmoitti olevansa skeptikko.

Minä ajattelin, että pelkkä epäilys elämänkatsomuksena on masentava. On parempi luoda allegorioita ja uskoa niihin. Toivo on parempi seuralainen pitkälle matkalle noutajan seurassa kuin masennus ja epäily. Että tyhjyyden pohjalla on vain pimeys. Sense datum.

Kului pari vuotta, Pekka parani sairaudesta, mutta jäi halvaantuneena pyörätuoliin. Ehkä juuri siksi hän tarrautui toivoon ja unohti entiset puheensa. Näkemäänsä mustaa hahmoa ovella hän ei halunnut muistella, koska ei ollut enää varma sen todellisuudesta. On parempi sanoa ei, ennen kuin joku muu sanoo kyllä.

Hän lähti lopullisesti matkalle vähän yli kolme yöllä. En ehtinyt antaa hänelle puoli väkisin matkaan sitä ristillä koristeltua kilpeä, koska olin unohtanut sen nuoruuden muistojen mukana pimeään nurkkaan. Se nurkka  pelotti minua tyhjyydellään. Kun häntä nyt muistelen, palaa mieleen logion : joka on tullut tuntemaan maailman, on löytänyt ruumiin. Joka on löytänyt ruumiin, sille maailma ei ole minkään arvoinen, (log 83)

2024

Mietteitä:

Ei elämässä ole juonta. Se on hektistä ja sykleissä poukkoilevaa. Juoni on kirjailijan valhe. 

Ei elämä noudata romaanin kaavaa eikä lyriikan muotoja. Se ei pääty koskaan halutulla tavalla. 

Anna hänelle se, minkä itse haluaisit pitää.

Ennen vanhaan kritiikkiä ei tarvinnut odotella. Nykyään tulee hiljaisuus.

Ero erilaisuuden ja eriarvoisuuden välillä on korvien välissä.