VENA AMORIS
Lyhytproosaa
Hidas päivä nousi yön alta ja korppiparvi pyrähti oksalta taivaaanrantaan. Avasin silmät ja pyyhin niiltä unen rääpät, ikkunassa satoi. Masennus hiipi taas mieleen. Onko tämä taas sitä samaa päivästä päivään yksinäisyyttä, sitä mikä soi minun korvissani eilen ja huomennakin. Schubertin 4, se traaginen sinfonia. Kaikki tutut ja ystävät ovat kadonneet tuonimaisiin, joku on muuttanut pois eikä muista enää.
Aivan sattumalta osui silmiin eilinen uutinen, jonka lehtikuvassa Eeva näytti vieraalta. Naista syytettiin jostakin käsittämättömästä teosta, joka liittyi rahaan ja talouteen. Minä olen humanisti. Häkellyin ja voin pahoin, kun joku kysyi vuosia sitten, että paljonko tuosta maksetaan. Tuo joku oli lukenut novellin, jonka olin kirjoittanut erääseen lehteen. Kysyjä tyrmistyi kun kerroin hänelle, että en minä sillä tarinalla rikastua halunnut, ihan sama mitä maksavat tai maksavatko mitään. Muistelin, että kirjailijoiden vuotuinen keskitulo oli pari kolme sataa euroa. Kysyjä etsi parempaa seuraa eikä puhunut minulle enää mitään.
Siitä tapauksesta muistui mieleen Totuuden evankeliumin gnostilainen tulkinta. Kadonneet löydettyään hän iloitsi, sillä yhdeksänkymmentä yhdeksän on vasemman käden luku, mutta kun yksikin kadonnut löytyy, siirtyy täysi määrä oikeaan käteen.
Katsoin oikean käden kuultavia verisuonia ja ajattelin, että minä löysin kadonneen, eikä tämä minua ilahduttanut. Vena amoriskin oli iän myötä jo kuihtunut, vaikka sen vielä erotti ryppyisen käden selältä. Unohtuneet ajatukset, pelko pyöri vielä pimeässä, vanhojen naulojen ruostehuilut. Mittasin kahvin suodattimeen ja olin turhautunut. Silloin nuorena kirjoitin Petrarcan soneteja Laural le: mitä siis tunnen, ellen rakkautta? Jos rakkautta, niin kuinka selittyvää? Hän selitti sen minulle yhdellä ainoalla katseella, enkä minä muuta tar-vinnut. Siinä katseessa oli välinpitämättömyyttä ja ivaa.
Hän ei enää muista minua, enkä minä halua tietää hänestä mitään. Nyt tunsin vain vahingoniloa kun luin tuota uutista.
Peräsimettä pursi yksin. Käy viskomna tuulten mielialan.
Keveä tiedosta, lastattu erhetyksin.
En tiedä mitä haluankaan; suvella värjyn,
talvisäässä palan.
(Petrarca, sonetteja Lauralle. Suom. Elina Vaara)
Katsoin uudelleen lehtiuutista. Kaikki toistui aina samanlaisena, mitään uutta sillä ei ollut kerrottavaa. Vain tuo yksi ainoa muisto menneestä, ja sekin oli mitätön. Vena amoris oli hetken harhakuva nuoruudessa ja nyt se oli johtamassa sydämestä poispäin käräjäoi-keuteen. Minä kaadoin täällä etäällä hänestä kahvia kuppiin ja hämmensin siihen myös sokeria. Sen vähän makeutta minkä elämä tarvitsee. Enkä minä tuntenut empatiaa. (2024)
Asiasanat: Totuuden evankeliumi. Gnostilaisuus. vena amoris
AATOKSIA:
Väärillä säärillä ei pääse esittäään balettia Joutsenlaammella
Äärivapaamirlinrn on se kolmas tyttövasemmalta
Älä työnnä ostoskärriä hyllyjen väliin. Se ei ole ruohonleikkuri
Älä luota vuoteeseen joka tärisee kylmästä. Syyllinen on Poltergeist
Yksinkertaisuus on vaikeaa. Se koostuu mielikuvista joita yksinäisyys pyrkii monistamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti