lauantai 16. maaliskuuta 2024

 





TINNITUS

Lyhytproosaa

                              


                                                                                Päänsärkyä

Amalia armas, unelmien impi

käsillänsä käveli ja heiniä söi

(Kansanrunoutta)

Viime aikoina on aina silloin tällöin käyty keskustelua parisuhteista. Joskus se on saanut kiivaitakin muotoja, mutta minä luonteeni mukaan olen pysytellyt riitojen ulkopuolella. Totean vain lyhyesti sen, että sinä päivänä kun meidät vihittiin viehättävän rouvani kanssa, joka silloin oli vielä neiti, alkoi minua rasittaa äkllinen ja varsin ikävä tinnitus. Tiedättehän, se on ääni jota ei ole itse aiheutettu, ja juuri siksi se on kelakorvausten ulkopuolella.

Vaikka vietin hyvin säännöllistä ja siveellistä elämää, päätyi avioliittoni komplikaatioihin. Eräänä kesänä kun rouvani oli lentänyt etelään Puerto las Vinas nimiseen lomakohteeseen, päätin minäkin vähän rentoutua. Firmassa oli siihen aikaan nuori ja muodin mukaan pukeutunut johtajan sihteeri, Pysterin Elly nimeltään, jonka kanssa päätimme lähteä’ Yyteriin lintuja bongaamaan. Ellyllä oli tulipunaiseksi värjätty tukka ja ajan muodin mukaiset piukat housut joissa oli leveät lahvit. Kaulassa isot vihreät puuhelmet, jotka sopivat kuin liperit kaulaan. Hän oli vähän uskovainen ja lauloikin usein sitä hengellistä biisiä ”Luonasi jos oisin”. Elettiin modernia 1970-lukua, kommunisteineen ja kaikkineen.

Lintuja bongattiin, mutta en yhtään muista mitä rotua ne olivat. Rattoisat päivät päätttyivät siihen, että rouvani ilmaantui yllättäen rannalle ja vei minut korvasta vetäen kotiin. Kostoksi hän tilasi tutulta naislääkäriltä minulle etturauhas tutkimuksen, josta oli kyllä hyötyäkin. Tinnitus loppui ihan siihen paikkaan. Tapauksen jälkeen minä aloin uskoa niitä, jotka alituiseen puhuivat parisuhteiden ongelmista. Syypää kaikkeen on tämä tiukkapipoinen feminismi.

Joutilas paholainen tappaa hännällään kärpäsiä, sanovat espanjalaiset. Sehän on allegoria ja siksipä olenkin samaa mieltä. Epäluulon kärpäset ovat pörrännet korvieni ympärillä aina siitä lähtien kun tinnitus hävisi. Pysterin Elly on jäänyt eläkkeelle enkä ole häntä sen koommin nähnyt. Eräänä päivänä kuitenkin osui silmiin runoteos jonka nimi oli ”Lintuja rannalla”. Mitähän lintuja, uteliaisuus heti heräsi. Ja kuka olikaan tämä runoilija, jonka teksti vaikutti ensi silmäyksellä yltiöromanttiselta. Elly Pysterihän se oli, mutta kuvan mukaan kolmekymmentä kiloa enemmän kuin nuoruudessa. Silmän alusista päättelin, ettei hän ollut noiden Yyterin päivien jälkeen saanut kunnon unta. Päin vastoin kuin minä, jolla on aina ollut hyvä omatunto.

Mitä siellä nyt on, vaimo kysyi kun tuijotin kirjan mainosta. Tuon teoksen minä haluan lukea, ajattelin. Mutta vaimolle sanoin että ei mitään, muistelin vain varhaista keski-ikää. Sitähän se Elly minulle oli. (2024)

Asiasanat: Yyteri. Tinnitus.

Miettehiä:

Pidän yömyssyistä. Siksi nautinkin niitä jo päivällä.

Ovatko hengen palo ja järjen valo jotenkin kääntäen verrannolliset?

Kirjoitinpa taas tarinan jota joku lukee silmiä räpytellen

Kohtalokas päivä. Kahvilla Natalina Diotallevin ja

Castafiore Biancan kanssa.

Hän oli riippumaton ehdokas. Vastaehdokkaita oli riiputettu.

Vain tylsillä ja yksivakailla ihmisillä on selkeä käsitys logiikasta. Meitä unisia hulluja se naurattaa.




torstai 7. maaliskuuta 2024

 





PUNAINEN ILMAPALLO
Lyhytproosaa




Karkulainen

Rakkaus on punainen ilmapallo
keikkuvan langan päässä

Punainen ilmapallo keikkuvan langan päässä. Näit sen joskus kauan sitten, mutta elämän tuulet veivät sen mennessään. Sen lanka on kuitenkin niin pitkä, että se yltää vielä sinun käsiisi kunhan vain saisit tilaisuuden tarrata sen päähän ja vetää takaisin sinne mistä tuo punainen pallo lehahti karkumatkalle. Siihen aikaan et vielä ymmärtänyt, kuinka tärkeää osaa se näyttelee sinun elämässäsi.

Se kerran oli päässyt irti ja lentää lekottanut Kanarian saarille asti, mutta ikävä veti sen takaisin kotiin. Sait ohi mennen napattua sen langan päästä, kun se viiletti taas ohi, ja sinä sen pysäytit suoraan lennosta. Ehjä se oli, mutta kokemuksistaan vähän ryvettynyt. Jos vielä kerran karkaat, sanoit sille, niin vaihdan sinut siniseen. Tai ehkä vaikka vihreään vaihdan. Sinähän tiedät, mitä minä ajattelen väreistä. Ne ovat kaikki puhtaimmillaan valkoisia, ja sellainen haluaisin sinunkin olevan. Joskus keväisin punainen kyllä viehättää hetken, Se luo syklisen sykkeen sydänalaan ja sen punainen lanka lepattaa tuulessa. Sen kanssa on aina oltava varuillaan, se poukkoilee ja pyrkii alituiseen karkaamaan. Luulet että se pälyilee sinua jostakin syrjästä ja pitää sinua silmällä. Olet hänen takiaan tullut vainoharhai-seksi. Sydämen rytmihäiriotä kansallismielinen lääkäri sanoo lepatukseksi.

Silti siinä on jotain hellyttävää. Se näyttää katuvalta ja nöyrältä, sille on helppo puhua silloin kun se kuuntelee. Sinulla vain on taipumus ja paha virhe unohtaa, että pallolla ei ole ajatuksia eikä tunteita. Se vain on ja lentää minne sattuu, eikä sillä ole tarvetta selitellä pyrkimyksiään. Niin kuin nyt sitäkin, että se asettuu sinun syliisi ja katsoo sinua viattomasti punaisilla silmillään. En minä mitään tarkoittanut, se vakuuttaa ja hymyilee iloisesti. Vaan sinäpä olet epäluuloinen vanha pieru, etkä usko mitään mitä et erota selkeästi silmissäsi ja mitä et voi silitellä niin, että se rauhoittaisi sinua. Jos sitä huonosti kohtelet, se puhkeaa ja siitä jää vain veltto muisto syliin.

Un raggio di sole, et e subido sera. Quasimodokin ehti ennen iltaa nähdä punaisen ilmapallon, joka unohti hänet seisomaan yksin rannalle. (2024)

Aatoksia:
Runoilija vietti yönsä kaksipolvisen trokeen kanssa
Saanko vaipua rauhassa vanhuuden höperyyteen?
Syrjähyppy. Oikea käsi tietää mihin vasen pyrkii
Kun minä kuulen kaikki nuo  tutkimustulokset ihmisen kehityksestä, alan epätoivoisesti 
 kaivata kadotettua häntääni
Nainen toi syklisen näkökulman lineaariseen aikaani
Vain Saatana juovuspäissään on voinut keksia sähkökitaran.





lauantai 2. maaliskuuta 2024

  •                                                     
  •  

     ANTAA  MENNÄ  VAAN

                                           Lyhytproosaa

                         Olli Joki,  Aamu-uninen.  öljy 2007.


Mitä on tapahtunut? Kello on yhdeksän ja  

sen luona palaa vielä valo.

(Jules Renard: Kiiltomato. Kuvien metsästäjä)


Kolmekymppisenä mietin usein että miltähän tämä elämä tuntuu sitten kun on täyttänyt viisikymmentä. Alkaako alamäki? Onko enää mitään merkittävää odotettavissa, kuluuko aika vaan muistellessa ja omia tekoja katuessa. Varmaan on paljon jäänyt tekemättäkin. Miltä tuntuu olla niin vanha?

Niistä ajoista on kulunut 50 vuotta ja tässä minä vaan edelleen ihmettelen. Tasai-nen elämä on muuttunut poukkoilevaksi. Nuorempana odotti aina jotain hyvää tapahtuvaksi, nykyään tulee kyräiltyä ympärille ja suhtauduttua muutoksiin epä-luuloisesti. Monet joutavat arkipäivän asiat oudoksuttavat. Mistä johtuu, että ajankulukseen pienen pallon perässä mailansa kanssa hosuvien herrojen pitää pu-keutua tietyllä tavalla? Miksi pitää viinilasi nostaa ravintolassa nenän korkeudelle, muikistella oudosti suutaan ja nuuhkaista. Nyökätä sitten uteliaalle tarjoilijalle että kyllä tämä menettelee. Miksi radion tai television kuuluttajan täytyy yrittää lausua saksalaiset ja ranskalaisetkin sanat amerikkalaisittain? Miksi ulkomaisissa elokuvissa hienostoseurue sanoo mieluummin skool kuin hölökynkölökyn? Miksi replytä on vakiintunut sähköpostikieleen ja syrjäyttänyt suomen? Siksikö että nämä anglismeja ihailevat replyyttärit ovat tuon sanarumiluksen omaksuneet ja käyttävät vain sitä. Niinhän vakiintuminen tapahtuu, ei muuten. Miksi  pitää käyt-tää vieraskielisiä sanoja, silloinkin kun tarjolla on parvi suomenkielisiä synonyme-jä?

Entä sitten tämä lehtien tarjoama kansainvälinen ruokakulttuuri ja pöydän katta-mistavat? Miten niihin pitäisi suhtautua kansan, jonka muistissa ruoka on tarkoi-tettu nälkään ja jonka pöytään oli tarjolla suolasilakkaa ja kaupungista talvisaikaan reellä noudettua suolasilliä tai muuta. Ostaa ja myydä sai vain tapulikaupungissa. Tuntuu joskus, että meillä sitä virkaa hoitaa nykyään Helsinki jonne kaikki keskitetään, muut paitsi pahalta haisevat sellutehtaat. Eivät silti kaikki Suomessakaan vielä näe ruoan valmistusta taiteena, niin kuin se tuntuu Välimeren maissa olevan. Meillä hienoimmat, herrasväkeä miellyttävät mausteet ja hedelmät noudetaan pääkaupungista ja puhutaan työpaikoilla ja kaupoissa englantia. Kukapa nyt rahvaan suomea puhuisi. 

Ihmettelen myös vimmaa joka panee ihmiset matkailemaan ulkomaille, "Taimaa-seen" ja "Mallorkalle" asti jopa ennen kuin oppivat lukemaan. Moni tekee noita omaa egoa ja naapureiden silmissä statusta nostattavia lentomatkoja parikin kertaa vuodessa, vaikka velkarahalla jos ei muuten pääse. Niin, ja vielä sekin oudoksuttaa että ollaksemme yhteiskuntakelpoisia meidän on alistuttava jonkun umpivieraan suunnittelemaan muotiin ja aina vaadittaessa vaihdettava vaatetus uudeksi. Ei vanhoissa tamineissa kehtaa esiintyä ja pitäähän sitä olla kaikin puolin kansainvälinen. Pieksut ovat kotimaisia.

Lentoyhtiön konkurssista olen vakaasti sitä mieltä, että joutavat matkailijat palaamaan takaisin polkupyörillä. Tarvitseeko sitä ehdoin tahdoin lähteä matkai-lemaan seuduille, joilla asuu vain ulkomaalaisia. Nuoruudessa minä tein matkan linja-autolla Luulajaan ja sain tarpeekseni ulkomaalaisista. 

Paljosta muustakin tässä voisi urputtaa, mutta kun pitää lähteä päivänokosille. Postissa pitäisi vielä iltapäivällä ehtiä käymään, mutta eihän niitä enää missään ole, niitä posteja. Niin että sekin on taas yksi pois suljettu mahdollisuus kuluttaa joutilasta ja tuottamatonta  aikaa. Postistahan on jäljellä vain sen vanha symboli, torvi. Se torvikin on kuulemma nykyään jossakin ulkomailla. Niin että mikäpä tässä. Antaa mennä vaan, niin kuin ranskainen sanoo. laissez faire, vaikka englantiakin olisi tarjolla. (2023)

 Fairy on kyllä tehokas tahranpoistaja.

Miettehiä:

Monesti viisaus käy etupäässä takaperin ja huomaamatta

Mikäpä tässä on hännätönnä elää. Ei tarvitse heilutellq häntää jokaiselle vastaan tulijalle.

Elämän genre on tietoisuus vapaudesta

Elämän paradigmat löytyvät vuorisaarnan yhtälöstä

Juoni on kirjailijan valhe



lauantai 24. helmikuuta 2024


ALFA ET OMEGA

Lyhytproosaa


                                                                       Alkumeri. Akryyli 2023 P. N.

Humanismin kehittynein muoto on matematiikka. Se on ajatusten labyrintti, ei eksakti luonnontiede. Materialistiseen maailmankuvaan perustuva tiede ei löydä  ratkaisua aina yksin. Maailmankaikkeutta täyttää jokin, mille on paremman puutteessa annettu nimi pimeä, näkymätön aine. Siis materia, koska se muuten on käsittämätön. Sitä ei voi nähdä, ei tuntea tai kosketella, ei mitata eikä punnita. Se vain on. Sen eksistenssi käy ilmi vain seuraamalla tunnetun aineen käyttäytymistä. Hän joka sanoo, ettei usko mihinkään mitä ei voi nähdä tai koskettaa on väärässä. Hänen maailman-kuvansa perustuu uskoon, siis siihen mitä ei usko.  Raamatun ja uskontojen tarinat maailman luomisesta ovat yhtä totta kuin tieteen luuoma kuva alkuräjähdyksestä. Joku kysyi, mitä oli ennen tuota isoa pamausta. Toinen neropatti vastasi, ettei ollut mitään, koska ei ollut aikaakaan. Hän ei tuntenut sanontaa, että tyhjästä on paha nyhjästä. 

Niin. Maailman alussa pimeys liikkui vetten päällä ja niin myös Jumalan henki liikkui vetten päällä. Näkemys on tietoviisaille tietenkin liian runollinen. Mutta uskokaa vain! Elämä on runo, jonka alussa on meidän kielessämme alkusointu, mutta se päättyy aina loppusointuun. Siihen, mikä on meidän runoperinteellemme vierasta. Kaikkeuskin on runo.

Beethoven ei sitä kuullut, mutta kirjoitti näkemänsä näyn partituuriksi. Sen nimi on viides, kohtalon sinfonia. (2024)

Miettehiä:

Kaikki sotilaat muistuttavat toisiaan, vaikka heillä olisi erilaiset maastopuvut ja erilaiset marssilaulut. 

Karhun korvaa rupesi kutiamaan. Sieltä löytyi Dudajev niminen hiiri. 

Kuun valossa se hohtaa hopeisena, päivällä katoaa. Enkä enää löydä ajatusta. 

Nainen. Siis potentiaali.

Olemus ui morfisen meren syvyydessä, nousee pintaan ja sukeltaa kohti valoa.

Asiasanat:

Humanismi ja Matematiikka.  Dudajev. Beethovenin 5. sinfonia.

lauantai 17. helmikuuta 2024

 

K I D U T U S

 
                                                                Syyshalavia. Akvarelli 1989 T.Y-R.

Sivistyneessä yhteiskunnassa kidutus on kiellettty. Ei hyväksytä fyysistä eikä henkistä väkivaltaa. On kielletty hyökkäys kansanryhmää vastaan, Rotuvihaa ei hyväksytä. Silti kidutus elää ja voi hyvin, sillä se osataan piilottaa taitavasti moraalin peitteen alle. Kidutusta on vankiloissa, sairaaloissa ja arkipäivän elämässä. Se voi näkyä avoimesti, eikä sitä uskalleta arvostella. Henkinen kidutus on salakavala, sillä se piiloutuu pelon kaapuun. Se voi kätkeytyä myös vapaamieliseen, liberaaliin maailmankatsomukseen. Aihe, asia joka saa jotkut ihmiset voimaan pahoin ja jota he eivät voi hyväksyä, esitetään edistyksellisenä ja tavoiteltavana. Vastustajia kiusataan jatkuvalla indoktrinaatiolla, joka toistaa kohteen hyviä puolia ja jota suositellaan. Göbbelsin propaganda puetaan moderniin, vapaamieliseen asuun joka peittää todellisuuden kasvot. Käsikirjoittajat, ohjaajat ja näyttelijät on palkattu indoktrinaation palveluk-seen, tiedon ilme vääristyy. Sota silotellaan hyväksyttäväksi, jotkin seksuaalisen käyttäytymisen ilmenemismuodot kuuluvat muka terveeseen kulttuuriin.

Olipa kysymys mistä toiminnasta hyvänsä, sen tekee vastenmieliseksi tapa jolla sitä syötetään ihmisten tajunnanvirtaan. Se julistautuu liberaaliksi, mutta suhtautuu vihamielisesti niihin jotka epäilevät sen perusteluja vääriksi ja irvokkaiksi. Ihmiset alistetaan huomaamattaan omaksumaan jotain sellaista, mikä on aiemmin tuntunut vastenmieliseltä. Kidutusta harjoitetaan vääristyneellä informaatiotulvalla.

Todellisuuden kasvojen takaa löytyy moraalin rappio ja piittaamattomus kanssaihmisten hyvinvoinnista. Siitä että he kokevat tulevansa väärin kohdelluiksi. Tärkeämpää kuin mielen tasapaino, on painostaa ihmiset hyväksymään sitä minkä ovat aikaisemmin hylänneet vääränä. Tärkeämpää on mielistellä niiden ihmisten tahtoa, jotka haluavat että kaikki ajattelevat ja tuntevat kuin he. Jos vääryys sallitaan, se sallittakoon vain vuoks vallan korkeimman. Ei muuten milloinkaan, sanoi joku antiikin viisas. On syytä katsella ympärille ja kysyä missä on valta.

Asenteita on äärimmäisen vaikea muuttaa. Jos joku keksii siihen keinon, hän ratkaisee kaikki sodat. Vieraiden ajatusten ja ideoiden ajaminen hivuttamalla vaalikarjan päähän on kaikkien lakkojen, mielenosoitusten ja sotien hiiva, joka panee rankkitynnyrit käymään. On hyvä muistaa, että ajatuksia ei voi sensuroida, ne pitää joidenkin mielestä unohtaa.

Epilogi: Meteorologin toimesta saadaan kuulla, että maanantai-illan osalta saadaan myös sateita lumen muodossa. (Näin verorahoilla toimiva yleisradio opettaa meille hyvää suomea)

Miettehiä:

Mikä on tyyli? Se on sinä itse, joka näyt kirjoittamiesi kirjainten rakosista

Onko tämä elämä vain metafora?

Älä vilkuile taaksesi. Aika ajaa sinua takaa

Vain Venäjä tietää mikä on Ukrainalle hyväksi

Rutikuiva kertova realismi tappaa kaunokirjallisuuden

Rakkaus on punainen ilmapallo keikkuvan langan päässä

Asiat:  Indoktrinaatio. 



lauantai 10. helmikuuta 2024

 


KE V Ä T S A D E
Runoratsu

                                                   Kevätsaade Öljy 2019 Tarmo Yli-Rajala

Kun sitä katson, tuntuu kuin silmistä vuotaisi näkö
jää vain se mitä ei ole lupa tuijottaa
eikä sitä tarvitse tuntea ollakseen tietämättä

Puu nousee maasta, sen ohi kuljetaan
se sahataan poikki, eikä sitä kukaan muista

Väistä valoa, varjo on taakka lumelle
pimeyden ydin, se mikä on silmuihin piiloutunut
ja pelkää talven valoa

Vihreä pullo ikkunalla, mustia lintuja vihreällä taivaalla

Marraspuiden tiuhat rivit, 
liikkumattomat kuin kuolleet sormet

Pyrin kyllä siihen, mutta en usko
että saavutan sen
paitsi jos unohdan pyrkimyksen ja alan toteuttaa sitä

Pelon korva, joka kuulet hengityksen
ja epäviralliset risahdukset
Pelon silmä, joka näet minun lävitseni
ja tutkit minun varjoani
Antakaa sulkea teidät hetkeksi vakan alle

Puiden oksat etsivät toisistaan tukea.
Autiolla maalla Salvador suitsittaa palavaa kirahvia
kaukana vuoret

Ilta piirtää lehmusten hahmot, mustat linnut rypäinä oksilla
On vaikea uskoa todeksi sitä mikä ei liiku, 
on vaikea liikuttaa todellista

Himmeä katseesi Maria, nousee valoon
holvit kirkastuvat
Ei hetkillä ole laskijaa, on vain liekki
joka tanssii tuohuksen sydämellä,
varjot jotka syleilevät ristiä povellasi

Miete
Kuun valossa se hohtaa hopeisena, päivällä katoaa, enkä enää löydä ajatusta

Vaidoin blogin. Vialliseen ehti jo tulla lukijoita.

  K E V ÄT  S A D E      
Runoratsu 
 
                        
                                                                                                                                                                        Sain joskus kauan sitten    J.H. Erkon kilpailussa kunniamaininnan runosarjassa. Silloin se ilahdutti hetken, mutta enpä sitä kovin vakavasti ottanut.  On jäänyt runoilu vähiin.

Tässä runoratsussa on koottuna nostalgiaa 1960-1970- luvuilta. Minun idolini oli Jyri Schreck, mikä asia saattaa pilkottaa sieltä täältä. Tyyli kaiketi hipoo jossain määrin1950-lukua. Keväällä 1957 oli lempi jo viriämässä, vietin aikaa erään talon ullakkohuoneessa ja kiusasin naapureita tenorisaksofonilla. Luin Jyri Schreckin ja Aila Meriluodon runoja. Avoimen ikkunan alla kukki omenapuu, täynnä valkoisia kukkia. Niiden tuoksu täytti ilman jota nuoruuden huumassa hengitin.  Ja nyt minä hengitän nostalgiaa.                                                                               


 KEVÄTSADE .  Öljy.   Tarmo Yli-Rajala