PERHONEN    

                    Lyhyttä proosaa

               

Minulla on aina ollut taipumus ikävöidä ja kaivata ,mennyttä.Vuosien mittaan se on vahvistunut  niin, että joskus on ollut pakko irtautua  siitä  ihan tietoisesti.

Jostain syystä ihmisiä ärsyttää tunteellisuus, siksi moni  käyttääkin nykyään vierasta lainasanaa ja  fiilistelee. Se on neutraalimpi, koska se ei nouse  syvältä alkukielestä jota äidinkieleksi nimitetään.

Koska minä olen tunteissa ja nostalgiassa elävä  outo ihminen,  etsin mielelläni paikkoja joissa'  olen joskus ollut ja elänyt. Yksi' niistä paikoista  on nuoruuden koti, joka on vielä jäljellä yksin  ja  autiona. Kävelen sen pihalle ja tähyilen tyhjien ikkunaruutujen läpi maailmaa joka on kadonnut. Näen kyllä vanhempani ja veljenikin näen , joka on vielä lapsi. Meidän  katseemme kohtaa vuosien läpi, mutta en kuule minkä  neuvon hän  minulle antaa.

Isän näen työpöytänsä ääressä ja huomaan, että hän on keskittynyt kuuntelemaan vanhasta  radiosta Chopinin  nocturnoa 9 no.3. Pöydällä , hänen edessään on pis-tooli. Nuorena minä  luulin, että hän teeskenteli ja yritti antaa  vaikutelman siitä, että piti tuosta musiiki sta. Nyt en enää luule niin, koska olen kokenut  saman omien lasteni kanssa. En minä  mikään  pianisti ole, mutta se ei ole este, että haluan  piehtaroi-da romantiikan ja barokin ajan  musiikissa.

Kierrän rakennuksen ja tähyilen sen katolle , palotikkaiden kautta harjalle asti. Näen sieltä  pihan ja suuren kuusen, jonka oksalla istuin  lukemassa Kafkan novel-lia  Muodonmuutos. Se kuvaus sopi hyvin omaan  murrosikään, joka oli kasvattanut kitiinikuoren minun ympärilleni. Ihmissuhteet olivat vaikeita ja tuntui kuin ihmiset olisivat pelänneet sitä outoa otusta jollai-seksi ikä oli  minut muuttanut.Vasta nyt, vanhana minä olen  vapau-

tunut siitä  vankilasta. Enää ei tarvitse olla enempää kuin  mitä on ja mihin kykenee. He eivät huomaa minua eikä  kukaan välitä minua kuunnella. Olen  kokenut  muodonmuutoksen, mutta en herännyt syöpäläisenä vaan perhosena. Liihottelen vapaana muistoissa ja kuuntelen  Choopinin  nocturnoja. He kuuntelevat nyt minua ja ovat hetken vaiti kunnes alkavat taas kiihkeästi niinkuttaa.

 Kun kerron heille mielipiteeni maailman asioista, he  alkavat epäillä dementiaa.

Mutta minä sanon heille: kuunnelkaa niin tekin  kuulette. Katsokaa niin näette maailman, jonka kesä on täynnä tuoksuvia kukkia ja jossa linnut  laulavat. Josa te näette toisenne ja haluatte  kuunnella mitä nuo toiset puhuvat. Eikä kenen -kään tarvitse nähdä pistoolia pöydällään.

Aforismeja : 0n hyvä tietää mitä ei saa sanoa (Närhen munat 2024)¨

Perhonen lentää ja etsii kukkia. Kukka ei etsi perhosia.(T.Yli-Rajala)

ASIA: Taiteissa, kirjallissuudes  ja musiikissa on tyylikausi jotanimitetäänromaanttiseksi. Ihmisillä on yksipuolinen ja väärä käsitys siitä, mitä tuo tyylikausi pitää sisällään. 

 

EI  KENENKHÄN  PÄIVÄ

VAKAVAHENKISTÄ LYHYTPROOSAA :

 Informaatiota tutkimassa

                                                                                                                              

Puuvajan takana oli portti joka johti ei kenenkä än

 maalle. Sanoimme sitä keskiviikon portiksi, koska me

 kaikin tiesimme,  että keskiviikko ei ole kenenkhän

päivä. Sen minä opin Kemissä Riinalta, jolle opetin

 tiedonhakua manuaalisesti.

 Kun minä ummistan silmät, niin sinä kuuntelet ja teet

 samoin.  Älä kiinnitä huomiota minun sormeeni, joka

 on joskus vallaton.

Riina kaikesta huolimatta avasi taas silmät ja näytti

 nyrpeältä.  Älä yhtään yritä vokottaa minua, hän

 

 kuiskasi ja katsoi  silmiin. Minä räpyttelin luomia ja

 pyyhin kyynelen silmäkulmasta, Minä kärsin silmien

 kuivamisesta. sanoin hänelle ja sitten me taas  keski-

 tyimme siihen asiaan, jonka olimme jo ehtineet  unohtaa.

Halkovajan takana oli siis portti, niin kuin jo kerroin.

Sanoimme  sitä keskiviikon portiksi, sillä Riina oli  Ke-

 mistä kotoisin ja sanoi minulle, että keskiviikko ei ole

 kenenkhän päivä. Se viehätti minua. Opetin hänelle in-

'

fomaatio tutkmuksen menetelmiä.

Riina kyllä vähän epäili etten minä ole siihen kyllin

 pätevä,  mutta kyllä hän vaikeni kun näytin hänelle

 laskutikkuni ja aikuiskoulututusesta saamani todisksen.

Eihän tuo ole kuin  approbatur, hän hymähti ja keikisti

päätään nätisti. 

 Riinalla oli  lyhyeksi leikattu tumma tukka,  jonka  suortuvat

 hipoivat  silmiä. Äläkä ollenkaan  yritä  vokotella  minua,

 Riina  vielä jatkoi ja käänsi  päätän  niin etten nähnyt  hänen

 vihreitä silmiään. Panin laskutikun nyt taskuun. Siellä se pullotti

 ikävällä tavalla ja  Riina näytti hämentyneeltä. Katsotaanpa nyt

 mitä sinä olet  oppinut. Muistatko  mitä  tuo  ulkomaalainen

 sana informaatio tarkoittaa? kysyin  uteliaana.  Onko se ehkä

 jotain ei muotoa kun siinä on tuo  kielteinen in etuliite? Ja

 onkosse muka kielteinen?

Se tarkoittaa intoleranssia. Sitä, että lakkaa kutittelemasta

minua. Eihän tässä pysty keskittymään  kun sinä  hääräät

 siinä  laskutikkuinesi edessä ja takana. Mikä  insinööri

 sinä  luulet olevasi?

En minä yritä olla insinööri enkä edes diploomitohtori.

 Mutta  olen varma siitä, ettet enää muista mitä sinulle

 eilen opetin.  Muistatko mikä on inkunaabeli? Entä

 Deweyn yksikorttijärjestelmä?

Nuo asiathan kuuluvat kirjaston historuaan, eivät iInfor-

maaatiotutkimukseen.

Riina nakkeli vähän niskojaan ja siirtyi etäämmälle.

- Ei noilla tiedoilla ole mitään tekemistä tämän meidän ope--

tusohjelman kanssa. Itse asiassa minä olen nyt  nevoiton, Riina

 valitti.

Hän on oikeassa, minä ajattelin. Miten saisin hänet  ymmär-

tämään, että opetusta täytyy lähestyä  kokoonaisvaltaisesti.

 Lähetyin siis häntä nyt kokonaisvaltaisesti, ja Riina  rentoutui.

 Hän on niitä ihmisiä joita  kaikki epäselvä stressaa.  Niin kuin

 nyt tämäkin  opetusjakso, jossa vasta nyt aloimme  päästä

 tulokseen.

Riina huokaisi syvään ja sanoi: voi  kun saisi  jostain  tilkkasen

 vaikka yskänkääkettä.  Minua alkaa ahdistaa,  kun sinä vaan

 puhut informaatiosta Mitä sinä sitten muutakaan haluaisit,

 kysyin Riinalta  joka nojasi päänsä minun,

  lahjakkaan  Opettajansa  rintaan.

Lampi jossa ui kaksi sorsaa.( Kertttu Maria 2025)

Post sciptum,

Harkitsin vakavasti uskaltaisinko ottaa esiin tutkimustyön käytämmön

 puolta. Kameramiehiä hiippailee jopa kirjastoissa harjoittamassa

 teollistavakoilua. Scientia potentia est, sanoivat viisaat. Riina oli

 minun kassani samaa mieltä.

 AJATUSTEN  RIKKARUOHO

                    

GERRY MULLIGAN CHOPIN:PRELIDI e-MOLLI. 

                       

Tässä minä istun, ajatusten rikkaruoho kasvaa ja peittää hitaasti maan ja silmät. On vaikea hengittää, koska mikään ei muutu, eikä mikään estä hukkumasta rikkaruohojen mereen. Siihen, mitä ajattelen,

 ja minä ajattelen paljon.

Tulevaisuuden  kaledoskooppi pelottaa ja heittää varjon 

Seisomme portailla,sinä ehdotat että kertoisin itsestän kaiken, ja että sinä teet samoin joskus tulevaisuudessa, kauan sitten.

Minä ajattelen, että jotain jää jälkeen, halkaistu hymy, sanojen kuoret ja olemisen pelko niiden taakse. 

Tämä on yö, kuu hiipii katolla ja minä kyllä tiedän ettei tulevaisaisuudessa ole mitään, mitä ei voisi odottaa

Tulevaisuus on tässä ja nyt, me olemme kadonneet menneisyyteen.

Jäljelle jää vain halkaistu hymy, sanojen kuoret ja tuntematon eksistenssi, olemisen pelko.  Muistot joita tuuli riepottaa

Ja minä sanoin sinulle: väistä valoa, sillä sinun varjosi on taakka pimeydelle, sen ydin. Se mikä piiloutuu sinuun.

Mutta minä elän vielä sateen ropinassa, vanhoissa valokuvissa ja entisaikojen papereissa

joita tuuli riepottaa,

Yhä mnä elän myös ikääntyneissä  muistojen portaisa , ja mietin    

Miksi en voisi elää vuodenajoissa, uneksia talviyöt ja herätä kevään valoon. Nähdä vieläkö on lunta

(2026)

 

---------

HILJAISUUDEN SÄVEL

                                                                          

                                                            

 Sireenit keksineet on laulun uuden

se nimeltään on sävel hiljaisuuden

Ken paennut on heidän lauluaan

ei hiljaisuutta paeta voi milloinkaan

(Kafkaa mukaellen  T.Y-R.)

Kuu on noussut Kaitasaaren takaa. Järvi on musta, sitä  halkoo

 vain valon  miekka ja kuusikossa  huhuaa   huhkaja. Polku

 on niin  pimeä, että  on pakko haroa  käsin ettei törmää

 sen reunassa kasvavaan  pihlajaan.  Kiiltomatojen lyhdyt

 näyttävät minulle tietä.

Avaan mökin oven ja tunnen tutun tuoksun, takan tuli on

luhistunut hiillokseen. Ikkunan edessä on minun pöytäni ja sillä

 himmeä öljytuiju. Kirjat ja paperit  hujan hajan, vanha  kir-

 joituskone. Istun sen ääreen ja  naputan paperille:

Varomattomuus autiolla pihalla on uni,

miksi silti kiellän sen kolmesti ennen aamua?

Tuo kielto ei kalva omaatuntoa, on saman

tekevää mitä ulkopimeydessä haahuilevat haamut

ja pedot ninusta ajattelevat.

Peura tai hirvi

 on  käynytyhamuamassa kaasupullon johtoa. yritän

nyt  vetää sitä seinästä irti. Onneksi se on kyllästynyt

kesken puuhan. Sytytän takkaan tulen. Ohut tuttu savu

 tuprahtaa  silmille ja mietin miten pimeää on ulkona.

Viime yönä heräsin siihen, että joku kulki mökissä  hitain

 askelin. Kuulin tömähdyksen ja laahausta. Havahduin tietoon,

 että hiljainen matkustaja on aina  mukana. Tarkkaan katsoen

 pedon silmissä voin nähdä  heijastuksen omasta kuvastani.

 Oikean aivolohkon  hiljainen tajunta on äärettömän laaja,j

ja vasen lohko  valaisee sitä kuin taskulamppu suurta yötä.

Mietin yksin kenen unta minä olen?-

Putoamisen esteet, muuttumisen lähtökohta

joka minussa on keskeinen

jossa tasot ylös ja alas noustessaan kaikkiin suuntiin

liikkuvat alinomaa,

eivätkä suorien leikkauspisteet pysy

ikuisesti kohdissaan

Kirjoitan kirjaa jonka tapahtumat liikkuvat unessa. Työ

 turhauttaa, koska arvelen ettei sitä mikään kustantaja

 halua julkaista, koska se ei tuota. Sillä on lukijoita yksi

 sadasta, ja hänkin kertoo minulle ettei okein ymmär-

tänyt. Kirjastot eivät piittaa muusta kuin ajankulusta.

 Vaikea teksti ei kohota tilastoja.

Se kirjaston ylevästä tehtävässtä, minä mietin katkerasti. Mutta

 minä vaan kirjoitan. Törmään usein  ikärasismiin, minulle

 puhutaan kuin lapselle. Silti minä vaan uskallan kirjoittaa,

 kunnes dementian raja alkaa häämöttää ja minut

 todetaan höperöksi. Eihän  siinä tilassa voi mitään osata,

eihän itseään kunnioittava kriitikko viitsi edes vilkaista

 mitä se häperö  on taas  kirjoitellut.

Minä lohduttaudun Vasco Rossin ajatuksella.

 Elämä on  tasapainoilua hulluuden kanssa.

 Kunpa sen mustaisivat kaikki  arvostelijat ja muutkin viisaat

 sun muist

Vaskisalossa 1993

Virrat: Vaskisalo. Salonsaari.

 

Liian vanha            Lyhyesti proosaa

                                                                                  

                                                                                                    Tanssipari tänään                                            

Muistot nuoruudesta pulppuvat mieleen kuin lähdevesi mutalammen pohjasta. Käsittelen niitä omalla tavallani, En halua matkia enkä alistua ohjailuun. Sellainen kuuluu totalitaariseen yhteiskuntaan, ei demokratiaan. Olen vuosien mittaan huomannut, että vanha hokema suku on pahin, on totta. Ei vanha mies saa tuollaisia kirjoitella, se on sopimatonta. Että diskossa vaan bailataan. Mitä ihmisetkin ajattelevat. Luulevat että sinä vaan bailaat vaikka toinen jalka on jo melkein haudassa.

Epikurosta minä enemmän arvostan kuin tiukkapipoisia moraalin vartijoita. Elämä on liian lyhyt, että antaisin heidän pilata viimeisetkin päivät. Kun joku nätti tyttö tulee minua hakemaan ja houkuttelee bailaamaan, olen heti valmis. Pyydän että joku ottaa hetkeksi haltuunsa näkövammaisen keppini ja lähden boleroon. Annan hänen voidella vähän pferde balsamia polviini. Sitten minua jo viedään kuin paperitötteroä tuulessa. Heilautan kättä kaikille mummoillle, ii-haha-haa ja ähäkutti kaikki muut.

Minä olen vapaa humanisti enkä piittaa insinööreistä laskutikkuineen. Enkä minä piittaa tietokoneiden päivityksistäkään, käytän kotioloissa vanhaa tekstin käsittelyohjelmaa. Niin, ja mitä siihen nättiin tyttöön tulee joka niiaa minut paritanssiin, lähden mieluummin hänen kanssaan kuin vakavamielisen ja ryppyisen mummon kanssa. Hän kun haisee homeelle.

Mihin perustuu käsitys, ettei vanha saa muistella eikä ikäviödä nuoruutta. Pitäisikö alistua siihen, että joku mielestään parempi ja älyltään terävämpi, saa määrätä miten ajatellaan ja mitä puhutaan. Mitä saa kirjoittaa. Pitäisikö vain istahtaa kiikkustooliin ja keinutella, tai istua siinä kädet ristissä ja odottaa kuolemaa? Iso äitini nousi kahvipöydästä ja sanoi, että muuta minä en sitten tarvitsekaan. Ja niin hän poistui kamariin, istui keinu-tuoliin ja jäi siihen.

Minä aion ajatela ja kirjoittaa. Blogisivulla on tähän mennessä käynyt toista sataa tuhatta seuraajaa. Eikä kukaan ole ilmoittanut minua poliisille. Muistelen nuoruutta, koska muuta minulla ei eää ole jäljellä kuin haikea muisto. Joka ei sitä ymmärrä, muuttakoon johonkin totalitääriseen maahan, jossa sensorit määräävät mitä saa ajatella ja mitä kirjoittaa.

Asiaa: Epikuros.

Mikään ei riitä hänelle, jolle riittävä on liian vähän.

Ystävyys ja vapaus ovat onnellisen elämän avain.

Paavali sanoi: parempi on naida kuin palaa halusta.

    

 --

MUISTAN   ILLAN

You are my heart, you are my soul                     LYHYPTOOSAA                       

                                                       Irina                              

                                                 

                                                                 

          MUISTAN ILLAN

You are my heart, you are my soul

Olimme yökerhossa, sinä ja minä. Olit ostanut sinisen irtolisäkkeen ja näytit minun silmissäni shivalta. Nostit kätesi ja näin shivan kynnet, jotka raapivat minun sieluani. Omatunto vaivasi, koska olin väärässä paikassa, mutta oikeaan aikaan. Sinä käänsit katseesi vasemmalle ja sitten takaisin oikealle, tanssiessa et hymyillyt. Kun nostit jalkojasi diskomusan tahdissa, teki mieli mennä mukaan. Ehkä minä olin kömpelö ja hidas ymmärtämään missä mennään, mutta nautin kaikesta huolimatta. Sinulla oli sinivihreät silmät.

 

Aivan lyhyesti näin silmäisyn, jonka minuun heitit. S

e sai värähdyksen kulkemaan kehon läpi. Näin miten sinä pyyhkäisit ohi mennen hiukset silmiltäsi, ja nyt näin että nauroit vapautuneesti. Vaihdoimme nyt diskosta vanhaan paritanssiin. Otin tiukan otteen ja annoin sinun painaa pääsi rintaani vasten. Kuuntelin hengitystä.

Siniset hiukset kutittivat poskea, ja voi hyvät ihmiset, että minä nautin elämästä. Se ei ollut vielä aivan ohi. Olin keski-ikäinen, kolmikymppinen. Shiva oli viisi vuotta nuorempi

Sitten tuli taas diskomusan vuoro. Shiva etäämtyi ja minä hellitin otteeni. Deep in my heart there is a fire…

Tauolla sinä tulit aivan lähelle ja kun kukaan ei ollut näkemässä, hipaisit huulillasi minun poskeani. Sit

ten taas etäännyit ja orkesteri jatkoi. I´m living. Living in my dreams, deep in my heart

Muistan vielä tämän illan. Me jatkoimme yökerhossa 

aamutunneille asti, sinä et väsynyt. Minulla, keski-ikäiellä vanhuksella alkoi jo polvet pettää. Päätimme lähteä hotellin huoneeseen jossa vuode meitä odotti. Se oli kääntynyt ylös  alaisin. 

Ennen kuin vaivuin uneen, kuulin vielä korvissani I´m in my dreams. Katsoin shivan teräviä kynsiä. Ne oli maalattu sinisiksi.

Unet ja unelmat lentävät ja katoavat ikuisuuteen, mutta muistot säilyvät niin kauan kuin henki pihisee.

Missä shiva nyt on?

• 
  
• Kaunokirjallisuudessa on tarjolla vaihtoehtoja. Yksi niistä on  persoona. Voin kirjoittaa  hänestä, voin kirjoittaa myös sinusta.  Vaan jos kirjoitan minä muodossa, saan kimppuuni moraalin   vartijat ja moitteet. Mikä siis eteen, jos on liikaa mielikuvitusta ja  haluaa kirjata kuviteltuja kokemuksia. Niitä kun ei tosi elämä   ole vanhalle pierulle liikoja suonut. Siisptä kirjoitin nyt puhdsta   fiktiota ja kuvittelin tunne-elämää häkeltavaa kokemusta, josta   en ole koskaan saanut nauttia .Kaikki ei ole totta mitä kirjoitetaan. 
• 
  
• Mutta narraaminen on hauskaa, onhan kysymys tärkeilykielellä  narratiivista. Valehtelu on kivaa, uskoo ken tahtoo .Niin että  hyvät ystävät ja tuttavat, uskokaa että minä olen luonteeltani   tasainen viilipytty enkä riehaanu helposti. Edes vaikka Shiva   minua houkuttelee ja iskee riettaasti silmää.

1.            
2.    ASIA:  MODRN tALKING: yOU ARE MY HERT, YOU ARE MY SOUL                       (You tube)

                        As iasa::  Shiva.                            

                                                             A

 

 

MATKALLA.

                  

Ei ihminen ole kemiaa. Ei hän ole kvarkkipilvi joka pyörii loputtomasti ilman päämäärää ja tarkoitusta. Ihminen tuntee olevansa. Hänen päänsä on täynnä ajatuksia. Ne eivät ole näkyviä, koska ne eivvät ole ainetta, materiaa. Kun ihminen kuolee, hän ei lakkaa olemasta. Ajatusten ja tunteiden pilvi jää jäljelle, olemaan tässä maailman kaikkeudessa, jonka hän tietää seitsemäntoista miljardia vuotta vanhaksi. Hän tietää senkin, että aika on hänen itsensä luoma käsite, jota ei todellisuudessa ole olemassa. Seon vain ihmisen mielikuvituksessa, siinä mikä erottaa hänet eläimestä.

Katso kadulle. Näet siellä Chopinin kulkevan kumarassa ja aatoksissaan. Häntä seuraa sävelten pilvi. Joka ei koskaan katoa.

On vaikea käsittää olotilaa, jossa vain on olemassa ja josta puut-tuvat käsitteet ylös ja alas, ennen ja jälkeen, vasen ja oikea, väärin ja oikein, viha ja rakkaus. Olotilaa, jossa muistot kulkevat mukana siellä toisessa ulottuvuudessa. Siellä missä näköpiiirissa on vain helvetti ja taivas.

Ihminen on nyt valinnan edessä. Kumpaan hän haluaa jäädä? Taivaan portilla pääsymaksu on nöyryys ja anteeksi anto, myötätunto jonka syvällisempi nimi on rakkaus. Mielen rauha, joka syrjäyttää vihan ja katkeruuden.

Kvanttifysiikasta on opittu tiettämään, että mahdoton on mahdollista. Esine voi olla kahdessa tai useammassa paikassa samaan aikaan. Miksi ei siis olemus, joka kaipaa tähän entiseen maailmaan, jossa kaikki muistot ovat. Jossa ovat ne jotka olivat läheisiä ja joita kohtaan tunsi rakkautta. Hekin ovat olemassa, nyt ja aina. Oma tahto on vielä jäljellä, vaikka kaikki muu on muuttunut ja kadonnut. On tehtävä valinta. Valo vai loputon pimeys.’

Meitä lähestyy tutulta näyttävä hahmo, joka sanoo: ego sum via, veritas et vita. Minä olen tie totuus ja elämä. Joka elää ja uskoo, ei ikinä kuole. (Joh: 11:25)