T A K A P E R I N            Lyhyttäproosaa

Kuva: Hämmentynyt mies. 

Piirros 2019 Tarmo Yli-Rajala

                                    

 

Mies kulki takaperin taakseen katsomatta ja kompastui kadun reunakiveen. Talon seinässä oli katuosoite, siinä luki Eteenpäin. Se oli kursiivilla kirjoitettu, ja kun hän nousi takaisin jaloilleen, hän näki että kaikki kirjaimet kääntyivät väärään suuntaan. Ärrä katsoi vasemmalle ja tarkemmin katsoen sitä ei edes ollut tuossa kohtalokkaassa sanassa. Jokin oli mennyt tänään vinoon, hän ajatteli ja lähti jatkamaan matkaansa. Kaatuessa oli päämäärä jotenkin päässyt luiskahtamaan mielestä ja kengässä oli kivi. Se tuntui joka askeleelta kivulta joka kiipesi nilkasta pohjetta myöten nivusiin asti. Alkoi särkeä päätäkin.

Syitä kaatumiseen mies pohti kuumeisesti ja yritti muistella mihin oli menossa ja miksi takaperin. Puoluetoimistosta hänet oli lähetetty matkaan. Luultavasti kysymys oli gallupista, joka oli tehtävä vastaan tulijoiden keskuudessa. Kun hän nyt vilkuili ympärilleen, hän huomasi ettei vastaan tulijoita täällä ollut, vaan kaikki kulkivat samaan suuntaan kuin hänkin. Ja mikä merkittävintä, niin ihmiset kulkivat tällä kadulla kaikki takaperin. He kävelivät varovaisesti, jopa kepillä katua tunnustellen. Olivatko kaikki täällä näkövammaisia, mies pohti ja pysähtyi raapimaan päätään. Toimenpidettä varten oli pakko riisua hattu päästä, ja niin pääsi tuulen puuska tempaisemaan sen vierimään eteenpäin. Ei muuten niin väliä, mutta kun hatussa oli paperilappu johon oli kirjoitettu ohjeet gallupia varten. Niistä ohjeista hän muisti vain yhden pätkän lauseesta. Haastateltavaa piti lähestyä ystävällisesti hymyillen ja kysyä eikö olekin niin, että… Ja siinä koko juttu. Ei hän enempää muistanut vaikka oli nyt jatkanut matkaa jo etuperin.

Siinä kulkiessa tuli mieleen myös radikaali vaihtoehto. Ehkä minä lähdin matkaan vääräsrä toimistosta. Ehkä voisin vaikka vaihtaa puoluetta, ehkä voisin valita niistä useampiakin. Ei koskaan tiedä miten maailma huomenna makaa, voi olla että saadaan vallankumous ja kaikki palaa entiselleen. Voi käydä niinkin, että minut irtisanotaan irti  työpaikasta ja lähetetään lääninvankilaan, vaikka niitä ei edes enää ole. Ehkä ne panevat minut uudelleenkoulutus keskukseen tai autiolle saarelle jonkun rokkiartistin tai  politrukin kanssa. Voisinko sittenkin kääntyä oikeaan suuntaan ja jatkaa matkaa taas takaperin, mutta entistä varovaisemmin.

Näitä pohtien mes palasi takaisin sinne mistä oli lähtenyt, puoluetoimiston ovelle, ja astui sisään. Hän oli päättänyt kysyä sieltä neuvoa, koska tunsi olonsa hyvin epävarmaksi ja oli muutenkin kovin neuvoton.

AATELMIA:

Karhun korvaa rupesi kutiamaan .Sieltä löytyi Dudajev niminen hiiri

 Kesti tuhat vuotta ennen kuin suomalaiset älysivät asuvansa Euroopassa. 

Kansallista humalaa seuraa aina kansainvälinen krapula

 Kateudesta on vain kukon askel pilkkaan.

Koho kelluu mutta mitä miettivät kalat?

Asia: Topsy turvey. Backwards. 

 

ÄLÄ   HERMOSTU

Lyhytproosaa

Kuva: Vähän hermostunut 1998 T.Yli-Rajala

Mietitiskelin elämän tavoitteita. Masensi ajatus, että jos ne minulle selviävät, niin on pakko ilmoittaa ne muillekin. Eivät muut voi ymmärtää, että elämä on leijuntaa, he pyrkivät lyömään siihen valitsemansa leiman. Useimmilta puuttuu kyky ymmärtää psykologian alkeita. Ei ihmistä voi pakottaa olemaan jotain muuta kuin on. Että elämä ei rakennu numeroista, sen hieroglyfejä on joskus vaikea tulkita.

On kaksi mahdollisuutta. Voin joko tekeytyä äärettömän pieneksi tai todella olla sitä. Nimittäin äärettömän pieni ja huomaamaton. Matematiikan opettajalla oli kierot silmät, hän vilkuili minun suunttaani ja kehotti luokan eteen taululle. Piirtelin liidulla vaaditut hieroglyfit, opettaja näytti kärsivältä. Oppilaiden naamoilla paistoi vahingonilo. Äly hoi, älä jätä, opettaja kiekaisi ja minä palasin takaisin paikalleni. Älyä en missään nähnyt, vaikka kuinka olisin ympärilleni tähyillyt. Mihiin se olisi paennut, kun ei sitä kukaan muukaan ollut nähnyt. Opettajalla sitä ei ollut, hän poltti salaa tupakkaa nurkan takana etteivät tiukkapipot näe.

Minä nautin näkymättömyydestä. Piiloudun nurkkiin, toisten selkien taakse enkä välitä siitä mitä he ajattelevat. Olen yksilö jolla on omia ajatuksia. Joku kateellinen varoittikin minua, että älä vaivaudu ajattelemaan, joku muu tekee sen puolestasi. Matkalla kaupasta kotiin kohtasin miehen joka kantoi kissanpoikia paperipussissa ja kiroili. Heti ensi sil-mäyksellä hän näytti eläkkeellä olevalta matematiikan opettajalta. Pysähdyimme hetkek-si juttelemaan. Hänellä oli kova työ pitää pussi kasassa, se naukui ja raapi reikiä pape-riin. Vanha opettaja kysyi maireasti mitä kuuluu, joko olet valmistunut. Hän tiesi että olin nousujohteisessa elintasokierteessä, eikä voinut ymmärtää miten se on mahdollista, että  minä. Ilman pitkää matematiikkaa ei nykyään pääse opiskelemaan edes teologiaa, ja hän tiesi että minä olin henkeen ja vereen humanisti. Sitä tuon filosofisen  suuntauksen kristillistä syrjää. Opettaja oli aina ollut vakaasti materialisti, joka kielsi kaiken yliluon- nollisen. Mitä tuossa pussissa kannatte, kysäisin häneltä ihan muina miehinä. Näinhän minä sen selvästi, vaikka häntä teitittelin. Repeämästä meitä tähyili häpeämättömästi karvainen hypotenusa ja pari kateettia. Niillä oli paraabelin laskukaava mielessä, mitä se sitten lieneekään. Kyllä tieteilijöiden elämä on vaikeaa, minä ajattelin mielessäni ja jat-koin matkaa kotiin. Aika-avaruudessa lyhyin kahden pisteen välinen etäisyys on väärä. Tiedän, että suhteellisuusteoriassa on heikko kohta. Aika kulkee sykleissä, ja vain his-torian valheet oat lineaarisia. Ei auta kuin tähyillä taakseen, sillä aika ajaa meitä takaa.

AATELMIA:

Ihmisellä on kirotun osa luomakunnassa. Tietää, muistaa ja tuntea.

Jos käännän poskeni, hän heti luulee että haluan vain isotella entisillä arvillani

Kirkkopyhiä kyllä on, mutta tekopyhiltä puuttuu nimikkopäivä.

Kolme rauhanpuolustajaa päätti yhdessä likvidoida militaristin.

Suomalaisten kansallinen itsetunto on velliä paperipussissa,

ASIA: Smart hey, don´t leave

          

  SADESÄÄLLÄ 

Lyhytproosaa

                

                                                                            Sateita kalliolla Akvarelli 2022  TY.

Sadesäällä on vaikea nousta vuoteesta pelkällä tahdonvoimalla. Ikkuna lenkotti avoimena ja näin, että naapuri raotti verhoa tarkistaakseen olinko kotona. Kyllä minä olin, sanoin ja ummistin silmät hetkeksi. On raskasta katsoa ikävystyttävää naamaa heti ensi töikseen jos on vielä huonosti nukkunut. Naapuri kysyi uteliaasti, että enkö muka aio lähteä enää töihin, että olinko saanut potkut firmasta. Minua kiukutti uteliaisuus, jolla ei ollut mitään perusteitä. Ei hän osallistunut minun talousmenoihini, vaikka olikin niistä kiinnostunut.

Nousin nyt vuoteesta ja päätin tethdä lopun tälle ilveilylle. Vedin uutimet kiinni ja asetin sälekaihtimet torjuvaan asentoon, niin että älä siellä pällistele minun makuuhuoneeseeni, vaikka et osaa edes latinaa. Puin housut tähdäten jalat huolellisesti oikeisiiin lahkeisiin, koska muistin edellisen apteekkimatkan vaikeudet. Vyö ei pitänyt housuja tukevasti yllä, ja niin minun oli toissa päivänä pakko kannatella niitä vasemmalla kädellä, joka normaa-listi on varattu kantolaukulle. Ikkunasta, sen kapeasta verhon raosta näin naapurin, joka kaivoi takapihalla lapiolla kuoppaa. Uteliaisuus häiritsi mielenrauhaa niin, että päätin ottaa huikat brändipulolosta joka oli minulle annettu salaa nimipäivälahjaksi. Joka sen antoi, halusi pysyä nimettömänä toistaiseksi, mutta kyllä minä sen tiesin. Kysymyksessä oli merkkihenkilö ja tiedetäänhän, että sellaiset ovat vaatimattomia aina arkiviikolla. He nimittäin pohtivat useimmiten seuraavan kokouksen puheenvuoroa, jota kukaan osallistu-jista ei halua kuulla.

Näitä miettiessä naapuri oli saanut kaivantonsa valmiiksi ja haudannut siihen kulkukis-san, jonka oli omakätisesti ampunut sähkötolpan nenästä pienoiskiväärillä.Naapurin lihava rouva odotti jo kauppakassinsa kanssa auton luona, ja niin he lähtivät voimakkasti kaasuttaen pihamaalta. Eikä siinä kaikki. Tämä narratiivi sai traumaattisen päätöksen illala, kun tolpasta ammuttu ja kuoppaan haudattu kolli tuliraapimaan ikkunan karmia. Mihun silmissäni se näytti ihan rintamakarkurilta, ja koska olen hyvän luontoinen, laski n katin sisään ja tarjosin sille kupillisen paksua kermaa. Toipilas vietti useita päiviä minun vieraanani ja parani entiselleen koko seudun Monniksi. 

Kaupunginosassa levisi nyt tieto, että minä olin ottanut kotiini asumaan jonkun ulkoma-alaisen ja aion muuttaa Yhdysvaltoihin. Heti ensi tilassa näiden tapahtumien jälkeen liityin kansalaisopiston tanhukerhoon ja lähetin naapurille joulupostikortin, olihan joulusta vasta vajaa vuosi. Avoin ikkuna häiritsi yöunia niin, että se oli pakko sulkea rautanauloilla. Suhde naapuriin oli nyt retuperällä, hän ei enää tervehtinyt kun yhdessä kävimme postilaatikolla. Kaikki naapurit olivat nyt niin hullaantuneita ulkopolitiikkaan, että puhuivat keskenään yksinomaan amerikanenglantia, minun korvissani savolaisella aksentilla. Lounatuuli leyhytti uutimia öisin, jotka olivat valkenemaan päin. Sälekaihtimet kahisivat, minä käänsin nyt kylkeä ja nautin yksinäisyydestä.

MIETTEHIÄ

On ihmisiä jotkaa eivät usko helvettiin vaikka elävät siellä

Sanoilla voi ampua, ajatuksilla kahlita

Small talk. Keskustelun ainoa kansainvälinen ulottuvuus.

VAPAUDEN MURAALIT

Aasi ja sen poikanen

Moraali on aihe jota on pohdittu kivikaudelta asti. Ensimmäiset tiedot ongelmasta voidaan löytää luolamaalauksista. Vanhimmat tähän mennessä löydetyt on ajoitettu yli viidenkymmenen tuhannen vuoden taakse, eivät ne ole löytyneet Euroopasta. Luomakunnan suurin peto on ihminen, joka lyöttäytyi yhteen ja kävi joukolla heikompien kimppuun. Luolan seinään on kuvattu kolme miestä maahan lyyhistyueen villisian ympärille. Ne heiluttelevat astaloitaan ja keihäitään ja kaikki tämä tapahtuu hiljaisuudessa. Puhe ja kiroilu  ei ole kivettynyt arkeologien löydettäväksi. Ainoa todiste on puheen korvike, kuva. Se kertoo tapahtumasta kauan sitten.

Kun menneiden aikojen tutkijat löysivät alastomien naisten figuureja, he kauhistelivat muinaisten ihmisten moraalia. Antiikin veistosten alastomuutta kauhisteltiin ja kyllä nykypäivänkin uskovaiset pukisivat niiden päälle ainakin housut. Toista on nyt. Julkisilla paikoilla liikutaan alasti ja puuhataan sellaista, mikä olisi 1800-luvulla tipauttanut järkytyksestä monokkelin lattialle ja vääntänyt lornetin varren likinäköiseen asentoon. Olisi mummoltakin tippunut virsikirja permannolle.

Ihmisille on taottu päähän indoktrinaatio, että kaikki on vapaata. Elämme liberaalissa demokratiassa, jossa jokainen vastaa teoistaan ja hyväksyy vapaaehtoisesti yhteiset säännöt. Näin on silti vain murto-osalla ihmiskunnasta. Valtaosa elää autoritaarisesen hallinnon alaisena. Eivät vaihtoehdot ole demokratiassakaan vapaasti valittavissa, enemmistö ei ole aina oikeassa. Totalitaarisessa yhteiskunnassa hallinto määrää mikä on enemmistö; se on vallan kulissi joka kietoo ajatukset. Kansalle sanotaan että älä vaivaudu ajattelemaan, joku tekee sen puolestasi. Sen moaali on muraali, joka kieryy ympärille ja tukahduttaa. 

AATOKSIA:

Tiedoksi torpparit! Isäntä on muuttanut Brysseliin.

Tie, totuus ja elämä. Miksi tämä järjestys? On turhauttavaa jos elämän jää viimeiseksi kokemukseksi

Tilataidettako? Käytän mieluummin kaatopaikkaa

Takaperin kävellessä oppii kaatumaan kunnioittavasti

IKKUNA PIMEYTEEN

Lyhytproosaa

                                                           Autio.  Akvarelli K.Maria 2023.

Luukut oli suljettu eikä sisävalo päässyt pakenemaan ulos pimeyteen. Kaupasta oli tuotu valkoista käärepaperia, johon kauppias kietoi äidin ostamat tavarat. Eipä niitä paljon ollut. Ennen syömistä siivilöitiin ruisjauhot, niistä löytyi kuivettuneita toukkia. Äiti sanoi, että viljaa oli pakko tuoda Saksasta, kun kaikki muut tiet olivat tukossa sodan takia. Oikeasti se vilja tuli jostaki Hollannista, hän vielä tarkensi ja vilkaisi minua. Ymärränkö minä?

Kyllähän minä ymmärsin. Seura-lehdessä oli takasivulla sarjakuva Ratsupoliisi King, jota minä luin joka viikko. Äijällä oli koppahattu ja punainen asetakki, sellainen mitä isä ni-mitti kenttäpuseroksi. Jos oikein muistan. Nyt hän oli rintamalla ja ampui siellä vihollisia. Lomalla hän toi meille kaikenlaisia pikku tavaroita, rasioiden kansissa oli iso tähti ja kaikki kirjoitukset olivat omituisen sekavia. Viholliset eivät osanneet varmaankaan lukea ja sanat he kirjoittivat väärin. Ärräkin katsoi väärään suuntaan ja joku kirjain oli kuin katiska kaislikossa.

Minä piirtelin illalla keittiön pöydän ääressä lentokoneita. Ne olivat suomalaisia ja niiden siivissä oli hakaristi. Aina kun minä niitä piirtelin, torui äiti että älä maalaa pirua seinälle. Ei hän sanonut mitä sillä tarkoitti, mutta joka kerta kun niitä piirsin, alkoivat hälytys-sireenit ulvoa ja kuului outoa jytinää. Piirustus jäi pöydälle ja me äidin ja veljen kanssa piilouduttiin kamarin tiiliuunin nurkkaan. Äiti sanoi, että ei siitä muuta turvaa ole, mutta sirpaleiden takia. Saksalaisilla oli Ounasvaaran rinteellä iso ilmatorjuntatykki. Se kun jysäytti, niin kattokruunu heilui ja luukkujen takana olevat ikkunalasit helisivät.

Hälytyksen ohimerkki oli erilainen. Se helpotti oloa ja oven raosta nähtiin kauppalaan, jossa näkyi useita tulipaloja. Lähitalojen ikkunat olivat vielä pimeitä. Katselin pöydällä lojuvaa piirustusta, mutta ei tehnyt enää mieli jatkaa sen parissa. Päivällä äiti kävi puhumassa naapurin vanhalle miehelle. Sen piti kyhätä meille lukittava puulaatikko, johon voitaisiin panna ne tavarat, joita joka päivä tarvittiin. Kupit ja lusikat, lautaset ja lankakerät. Voi olla että joudutaan lähtemään äkkiä. 

Niin me sitten jouduttiinkin lähtemään. Pommituksia oli usein ja niitä oli paettava kauemmas maaseudulle. Se paikka oli Tuhnaja. Matkaa tehtiin ensin kävellen, mutta sitten vaappui meidän ohi pieni kuorma-auto. Äiti viittilöi ja auto pysähtyi ottamaan meidät kyytiin. Mies puhui ruotsia, mutta selvisihän hänelle mihin oltiin matkalla. Tuhnajasta saatiin huone, jossa elettiin jonkin aikaa. Isäkin ilmaantui lyhyesti meitä katsomaan. Minulle kävi aika pitkäksi, mutta veli löysi äkkiä kavereita ja kävi uimassa läheisen järven rannassa. 

Kotiin palattiin, mutta nyt tarvittiin sitä puulaatikkoa. Kuulin kun aikuiset päivittelivät että on tehty rauha ja mitähän nuo saksalaiset siitä sanovat. Kotona pakattiin vähäiset tavarat, mutta kaikki huonekalut saivat jäädä sinne. Sekin seinään kiinnitetty posliininen kahvimylly, jota aina ihailin. Ja minun uusi kuorma-autoni, johon saksalainen aliupseeri oli antanut ostorahat.  Syysilmassa lähdettiin kävelemään asemalle, jossa vallitsi seka-sorto. Ihmiset tungeksivat kantamuksineen ja kaikkialla kuljeskeli saksalaisia sotilaita konepistooleineen. Ne olivat uusia, jostain muualta tulleita ja niitä pelätiin.  Luimistellen noustiin junaan, joka lähti hitaasti puksuttamaan kohti Oulua. Juna oli niin hidas, että vanhempi veli kertoi joskus aikuisena, että hän aina välillä käveli sen rinnalla ulkona. 

Tuo muistikuva taisi olla vähän liioittelua. Mutta oikeasti tapahtui niin, että meidän lähdön jälkeen koko Rovaniemen asema täjähti taivaan tuuliin, niin kuin äiti asian ilmaisi. Mutta minä piirtelin taas toisen pöydän ääressä. Lentokoneet pommittivat meidän tava-roita, jotka olivat joutuneet hukkaan matkalla Rovaniemeltä Ouluun. Katselin pimeää maisemaa ikkunasta, nyt sitä eivät enää peittäneet puuluukut. Äiti sanoi, että isä oli nyt Lapin sodassa ja saksalaiset pakomatkalla Norjaan.

Minä piirtelin ja piirtelin. Ikkunasta näin vain tyhjää yötä. 

Miettehiä:

Elämä on lyhyt. Silti senkin kuluttamiseen moni tarvitsee ajanvietettä

Euroopan kulttuurilla on kristillinen pohja. Moni pyrkii sen kieltämään ja haluaa tuhota sen. Pitäisi kuitenkin muistaa, että jos astia tyhjätään virtaa entisen tilalle uutta sisältöä.

Ihmisiä suviyössä. Minä kuulen vain perämoottorin

Taiteilija kuoli juoppohulluuteen. Kriitikko sai kritiikin kannukset.

Asia: Lapin sota

 

KÄSIKIRJOITUS

        Lyhytproosaa

                                     

                                                                       Depressio. Akvarelli 2021 T.Y-R.

Istuin pihakeinussa kun näin hänet viimeisen kerran. Hän roikotti vasemmassa kädessään muovipussia. Viereen päästyään hän esitteli pussin sisältöä, se haisi voimakkaasti kalalta. Iso hauki siellä pötkötti, henkensä jo menettänyt ja silmät killillään. Minä toin sen teille, hän sanoi ylpeänä. Anna se akalles että tekee siitä kalakeiton.

Nainen oli vähän humalassa. Huivi kaulaan kietaistuna, päässä vanha hattu joka näytti olevan 1970-luvun kasakkamuotia. Onko sulla kaljaa, nainen kysyi ja vilkuili ulko-ovelle. Antasit lasin jos sulla on, tai vaikka pullon. Mulla on saakelinmoinen jano.

Lähdin hakemaan olutpulloa ja hän seurasi perässä, ihan pyytämättä. Kohteliaisuus ei kuulunut tämän naisen tapoihin. Etsin pullon keskikaljaa ja annoin juomalasin, jonka hän otti vastaan vähän ylimielisen näköisenä ja lähti seikkailemaan olohuoneeseen. Lasin hän nosti kirjahyllyn päälle ja joi suoraan pullon suusta. Siirteli samalla valokuvia toisiin paikkoihin ja käänsi niitä niin, että kuvien naamat olivat seinään päin. Sitten hän kiinnitti huomionsa kukkamaljakkoon, jonka nosti huolellisesti suutaan muikistaen lattialle. Minä olen vienyt tällaset kaatopaikalle, hän sanoi ja katsahti minuun voitonriemuisesti. Kaikki kirjat, joita meillä oli paljon, minä paketoin pusseihin ja vein polttouuniin. Mitä niillä muka enää tekee, kun on kaikki lukenut tai pitänyt niitä vaan lisänä huoneen sisustuksessa.

- No miten sinun miehesi siihen suhtautui, minä häneltä utelin.

- Se on taas komennuksella, jossaki ulkomailla. Lähtiessä se käski olla ja elää siivosti. Niinpä minä päätin vähän siivota. Enka minä enää kirjota pätkääkään tässä elämässä. Mä olen saanu tarpeeksi kritiikistä.

Nuorempana hän oli julkaissut pari kirjaa ja novelleja aikakauslehdissä.

Nainen siirtyi nyt toiseen huoneeseen jossa alkoi siirrellä kalusteita uuteen järjestykseen. Hän pani neljä tuolia peräkanaa ja nimitti sen jonoksi. Tänään mä sain tiedoksi, että mulla on skitsofrenia. Niin kun en olis sitä jo ennen tienny mihin ne pyrkii. Että julistaa mut hulluksi.

Minä katselin touhua syrjästä ja toivoin, ettei kukaan soittaisi ovikelloa. - Älä luule, etten minä näe niitä, hän sanoi ja tuijotti hetken aikaa syyttävästi. - Minä huomasin ne heti kun ovesta sisään astuin.

Puhuessaan hän työnsi tuolijonoa niin, että olohuoneen matto meni ruttuun. Nainen tökki mattoa jalallaan, ja nyt huomasin että hänellä oli vanhat aamutossut. Käsillä hän teki outoja liikkeitä, kuin olisi hätistellyt näkymättömiä vieraita pois tieltä.

- Eivätkö ne häiritse yhtään kun juoksentelevat täällä pitkin poikin ja nurkasta toiseen, nainen kysyi uteliaasti. Hän näki taas olemattomia. 

Mitäpä siihen olisi sanonut. Elättelin toivoa, että keksisin tekossyyn ja saisin hänet lähtemään ulos.

- Minä näin aamupäivällä jonkun akan joka pesi talon ikkunoita, nainen alkoi kertoa edesottamuksiaan. Pysähdyin siihen katsomaan ja juteltiin jotakin. Sitten minä poimin pari kiven murikkaa ja paiskasin ne pestyyn ikkunaan. Pirstaleiksi meni ikkuna, ja se akka kiljui niin että minä lähdin siitä tänne.

-Kiitos kalasta, minä sanoin. Piti tästä lähteä asemalle juuri kun tulit, niin että mitä jos sinäkin lähtisit vaikka kotiin.

Tartuin puhelimeen ja teeskentelin tilaavani taksia.

- Pääsenkö samaan kyytiin, nainen ehdotti. Otetaan se kala mukaan ja paistetaan jossain nuotiolla.

Nainen lähti ja jätti jälkeensä haisevan kalapussin. Vilkaisin sitä, avasin ja näin yli-ikäisen hauen raadon.

Se oli kiedottu hänen viimeisimpään käsikirjoitukseensa, jonka minä olin luvannut silmäillä. En siksi, että osaisin arvioida sen tasoa, vaan siksi, että pääsin hänestä eroon lupaamalla kertoa mielipiteeni hänen romaanistaan jossa oli kolmatta sataa sivua.

(2023)

Asia: Skitsofrenia

Mietteitä:

Hän on taitava ja piirtää hetkessä kuvan. Se ei ole näköinen, mutta kaikki tietävät ketä se esittää. Siksi häntä rangaistaan ankarasti.

Hän on niin viisas ja moderni, ettei koskaan näe unta

Hallinnossa parhaat asiantuntijat eivät ole oppineita, mutta asiantuntijoita he silti ovat

Helpoin tapa erottaa tietoisuus rappiosta on julistaa, että tämähän on vain sitä nykyaikaa

Ihminen pyrkii tekemään seksistäkin taidetta

KUNNNIAN  KUKKO 

                                        Lyhytproosaa

Kunnian kukko laulaa               

vaikk ei ole päätä eikä kaulaa. 

(Suomalainen sananlasku).      

                                                 

                Kevät, Vivaldi la primavera. Akvarelli 2024 T. Yli-Rajala

Aikoja sitten minulla oli  tuttava, joka oli niin terävä ettei voinut pitää hattua päässään vaikka oli melkein kalju.  Meillä oli usein kahdenkeskisiä debatteja, joissa käsittelim-me älykkyyttä. Totesimme, että onko sitä tahi ei, on laskennallinen ongelma. Minä olen lukenut matematiikan pitkän oppimäärän Elon laskuopin pohjalta. Hän kunnioitti tätä saavutusta niin että meni ihan sanattomaksi. Minä nimittäin hallitsen ynnä- ja vähennyslaskut sekä jopa jakokulman käytön mitä tarvitaan jakolaskuissa. Sijoitan sen usein paperille väärinpäin, koska olen osittain vasenkätinen. Mutta ei hätää, sillä lapsenlapset ovat äärimmäisen lahjakkaita ja neuvovat minua vaikeimmissa tapauk-sissa. He käyttävät myös taskulaskinta, mikä on minulle ihan hepreaa. He sanovat että minun taplettini nimi on Ipatti joka on ameriikkaa ja äännetään AIPÄT. Jo koulus-sa opettaja, joka oli matematiikan ylioppilas, sanoi minulle että äly hoi, älä jätä.

Kyllä meitä kuitenkin on siunattu terävällä älyllä. Minä esimerkiksi hieroin housun takamuksia melkein puhki ja palkkioksi sain paperin, jossa ilmoitetaan että olen oikein lisensiaatti. Se on käsittääkseni vähän ylempi tutkijan arvonimi kuin kuin tohtori. Jätin tohtorin tutkinnon väliin, koska sellaisia on nykyään yhtä paljon kuin merkonomeja ennen vanhaan. Enkä minä halunnut sotkea nousujohteisia opintojani vanhoilla päivillä menemällä johonkin typerään väitöstilaisuuteeen. Minä kun olen sen verran suora luonteinen henkilö, että vältän kaikenlaista riitaa ja kukkoilua. Olisin heti joutunut ilmiriitaan vastaväittelijän kanssa, koska en siedä vastaan hangoittelua. Sellainen vastaväittelijä on akateeminen hemmo, jolle ei ole parempaa tekemistä löytynyt kuin jonkin akateemisen riidan haastamien.

Tasan eivät käy onnen lahjat. Tuttava törmäsi lopulta, pitkän harkinnan jälkeen naiseen jolla on tavattoman vaikea luonne. Se on suorastaan haastava niin kuin nykyään kuuluu sanoa oikeaoppisesti. Tämä rouva on roteva ja vähän parrakas, minkä olen sivumennen havainnut. Hän pärryyttää ärrää kuin espanjalainen, vaikka ei tietääkseni osaa flamencoa eikä lambadaa. En halua kysyä tuttavalta, että saanko luvan, sillä en halua hakea rouvaa lambadaan.  Naisella on komppanian vääpelin ääni ja hän kun kiekaisee niin kattokruunut helisevät. Tuttavan jalkaan on nykyään lukittu jalkapanta, mikä estää häntä piipahtamassa kapakkaan harrastamaan. Keskustelum-me loppuivat meiltä molemmilta työuraan. Hän on nykyään hallintojohtajana jossakin rannikkokaupungin virassa, muistaakseni Öijassa. Rouva on nimetty hänen esinaisek-seen . Minusta vain tuntuu, että valtasuhteet ovat siinä virassa heikun heikun. Oma rouvani sen sijaan, joka on viehättävä ja sukupuolisesti hyvin suuntautunut yksilö, on myös johtavassa asemassa. Itse olen hänen rahataloutensa äänetön yhtiömies. 

Ajatuksenpäitä:

Älä hermostu. Tämä on vain totuuden toinen puoli.

Sanoilla voi ampua, ajatuksilla kahlita

Vain tylsillä ja yksivakailla ihmisillä on selkeä käsitys logiikasta. Meitä unisia hulluja se naurattaa.

Idioottien konferenssi valitsee puheenjohtajakseen idiootin.

Harmooninen intervalli on matka, joka on tehtävä voidakseen sulkea Tampereradion.

Asiasana: äänetön yhtiömies