OLIN EILEN              LHYTTÄ  PROOSAA

Urheilua vähäsen

                                      

Olin eilen hyvin mietteliäällä tuulella kun kuljin golfkentän ohi. Sattui niin, että joku siellä löi raskaalla mailalla kevyttä ja heiveröistä pallo-parkaa, joka vikisten ja räpiköiden lensi minua lähellä olevaan pöheikköön.

Hupsista minä sanoin ja sieppasin pelokkaan pallon talteen. Sujautin sen takin taskuun ja

viheltelin vanhaa iskelmää, sitä samaa jota

 Arjakin joskus hyräili: Luonasi jos oisin.…

En minä vaan ole mitään palloja nähnyt, vakuutin parille äijälle jotka sitä minulta epäluuloisina kyselivät. En ole ollenkaan kiinnostunut palloista, tähdensin heille. Eikö teillä parempaa tekemistä ole kuin juosta pallon perässä? Minua ei vähääkään kiinnosta noin joutava ajanhaasku. Juosta nyt pienen pallon perässä ja pukeutua tuollaisiin vetimiin. Eikö teillä muuta neuvoa ole saadaksenne huomiota ja kunnioitusta osaksenne tässä yhteiskunnas-sa? ja lippalakki vielä silmillä. Jotkut tekevät työtä sen eteen ja jotkut käyvät murtokeikoilla, mutta mitä vielä! Te täällä vaan vouhkaatte yhden pienen ja viattoman pallon takia. Häpeisitte, raavaat miehet!

He jatkoivat matkaa maastoa tähyillen. Tuli mieleen että etsivät kuin miinaharavalla ja puhelivat matalalla äänellä keskenään. Arva-tenkin minusta, jonka epäurheilijamainen olemus ei heitä miellyttänyt.

Kun ehätin golfkentän luota kaupungin kadulle, kaivoin pallon esiin taskusta ja selitin sille, että nyt koitti hulvaton vapaus. Ei tarvitse enää hy-väksyä epäoikeudenmukaista mailalla hakkaa-mista, voit jopa sättiä heitä kaikesta nöyryy-tyksestä jota olet osaksesi saanut.

Mutta olinhan minä hämmästyksestä sanaton, kun kuulin pallolta totuuden. Mie haluun ta-kasin golfkentälle, se vinkaisi minulle ja taisipa irvistääkin häijysti. Mie oon golfkentän kingi, eikä ne nyt tiijä mitä tekisivät kun minua ei löy-dy. Ne on ihan neuvottomia ku ne on tottunu vaan tuottavaan työhön. Siis palloiluun.

Olin vähän närkästynyt ja heitinkin kiittämät-tömän pallon takaisin kentälle. Ilman halki len-täessään se vielä sätti minua tuottamattoman työn tekijäksi. Mee sie siitä vaan takasin sinne suojatyöpaikkaas ja jätä tärkiämmät asiat osaaville, se vielä vinkui.

No, mikäpä siinä auttoi. Palasin takaisin töihin pyyhkimään pölyä kirjojen kansista ja asette-lemaan niitä aakkosjärjestykseen, kukin omas-

sa tärkeässä luokassaan. Sitä sanotaan kirjaston

 hoitamiseksi, joka on ihan tuottamaton ja  jou-

 tilas työ verrattuna palloilla pelaamiseen ja pää

-oman sijoittamiseen. Yritin palauttaa mieleeni

 muita suojatyössä elämäntyönsä tehneitä, mutta

 mieleen ei palannut muita kuin jokunen kirjaili-

ja ja taiteilija sekä vallankumous mies, joka on

 paennut pakkotyötä omasta kotimaastaan.

Mutta pahimpia ovat ne, joiden ainoa aikaan saannos on antiikin perinnön pelastaminen ny- kypäiville asti. Joutavaa, täysin tuottamatonta puuhastelua.   (2019, 2026)

25.05.2019 18O LUKIJAA

Asia: Niin typerää on jaaritella, parasta on vaieta ja haukotella. (Wilhelm Busch

AAMUNKOITTO

LYHYTPROOSA

                            

A

                                                     

i                                                                                                            

  Muistelen tässä Kafkan kuvausta syöpäläisestä, joksi joku vähäpätöinen virkamies muuttui yhden yön aikana. Mies heräsi aamulla ja oli neuvoton, kun näki sätkyttelevät jalkansa. 

Minäkään en tiennyt mihin ensimmäiseksi säntäisin. Sain kyllä istua ja ihmetellä, siinä kaikki. Vaan tilanne ei nyt tyydyttänyt. Halusin toimintaa. Aloin siis miettiä, että missä kehityksensä vaiheessa homo erectus oppi erottamaan eilisen ja tämän päivän siitä hetkestä, jota parhaillaan eli? Milloin tuli hetki jolloin hän tiedosti hyvän ja pahan eron? Jonain päivänä, kauan, satoja tuhansia vuosia sitten hän heräsi kuin unesta ja älysi elävänsä. Minä ajattelen, olen siis olemassa. En ole syöpäläinen enkä vielä edes homo. Nimittäin sapiens.

Niin hän varmaan ajatteli.

Kesti kauan ennen kuin homo erectus ymmärsi, että nuo muut, joiden kanssa hän eli ja liikkui, ajattelivat ja tunsivat samoin. Yhteydenpito muihin kehitti omantunnon. Tuo toinen on kuin minä itse, miksi kohtelisin toista huonosti? Jos tapan hänet, jälkeen jää monia suremaan. Hän pelkää siinä kuin minäkin ja etsii turvaa. Outoa on, että meillä molemmilla on pakkomielle suojeluksesta. Joku valvoo meitä ja ohjaa meidät välttämään vaaroja.

Mutta mikä tuo suojelija on? Onko se vain mielikuva, jonka alkuihminen loi turvak-seen.

Homo erectus kokoontui ja keskusteli asioista. Yhdessä he päättelivät mikä on oikein ja mitä sen puoleen pitäsi tehdä. He eivät päässeet yksimielisyyteen siitä mitä oli tapahtunut ja kuka oli syyllinen. Kaikki muistivat eri asioita ja muuttivat puheet omaan mieleensä sopiviksi. Näin se on, he sanoivat ja perustivat seurakuntia ja puolueita. Vain me tiedämme ja olemme oikeassa.

Jo kauan oli spekuloitu mahdollisuudella, että kaiken elämän alkuperä on lähtöisin Jumalan ideasta. Hän oli pitkästynyt joutilaisuuteen ja luonut maapallon ja kaikkeuden. Homo erectusten keskuudessa oli myös skeptikkoja, joiden miestä maailmankaikkeuteen ei mahtunut jumalia eikä taivaita. Oli vain materiaa ja antimateriaa, näkyvää ja näkymätöntä ainetta. Oli tunnnettua energiaa ja tuntematonta, josta pirulaisesta ei saada kuvaa eikä tarkkaa tietoa.

Vaann nyt minä puolestani lähdenkin  tästä aamuvirkkuna ulos ja jatkan pohtimista. On siis aamu, ja minä, sapiens muka nuuhkin ilmaa.

Sateenjälkeinen luonto pisaroi, ilmaa on helppo hengitttää. Tässä kävellessä sitten rupean pohtimaan, että miksi. Mikä minut erottaa siitä Kafkan syöpäläisestä, ja mitä pitäisi tehdä? Ja niinkin ajattelen, että onko syytä tehdä yleensä yhtään mitään

Sellainen minä olen ja sellaisia me ihmiset olemme. Niinkin se on, että aamuilma virkistää mielen ja saa ehkä jonkun vielä ajattelemaankin. (2024).

Ailahduksia:

Haluaisin toki elää kauan, mutta vanhaksi en halua tulla.

Feministi on nainen, jolla ei ole sinulle mitään annettavaa.

Lukeminen on ihmiskunnan tärkein seurustelumuoto.

Asiasanat: Homo erectus. Franz Kafka.

NUORUUDEN UNET      lyhyrproosaa

                    Kuva: Riina Kivalo. Hon pratade                                                                     också pä                                                                                                              svenska,  aina silloin tällöin                                                                     , .

                                                   

   

                

                               

Kuuntelen Chopinin nocturnoa 9 ja tunteet viipyilevät menneissä vuosissa. Kaikki eivät pidä nostalgiasta eivätkä mollisävyisestä musikista. Uskovainen rehtori sanoi, että Chopin ei säveltänyt vakavamielistä ja syvällistä musiikia, vaan kevyttä ajanvietettä, Mikä hänen mielestään  oli vakavamielistä ja mikä kevyttä, jää arvailun varaan. Ehkä muistan tämän väärin. Minulle nocturno no 9 ja muutkin ovat tarpeeksi syvällisiiä. Näen Chopinin edessäni pianon äärellä ja katson pitkiä hoikkia sormia jotka juoksevat koskettimilla. On vaikea ymmärtää että kaikki sävelet elävät hänen jälkeensä ja uivat tuntojen pohjamutiin. Elämä ei hyväksy ajanvitettä, sen pitäisi olla jo selvää rehtorille, jonka aika loppui yli puoli vuosisataa sitten.

Musiikki, joka on pelkkää ajanvietettä, on syntiä. Niin-

kö sitten?. Minun mielesstäni syntiä on ahdas sielu, joka luulee olevansa ainoa viaton. 

Suljen soittimen ja ummistan silmät.

 Nocturno vaihtuu etyddiksi ja harjoittelen sorminäp-päryyttä saksofonilla. Vaan tästä kaikesta on kulunut jo aikaa vuosikymmeniä, eikä mikään tunnu enää tärkeältä niin kuin joskus ennen.

On turhauttavaa ymmärtää, että elämä onkin vain etydi, ja ihmetellä joka päivä minne hän on kadonnut, jolle minä itse sävelsin nuoruuden unissa nocurnoja. Nyt nocturnot ja etydit  ovat kaikki molli sävellajissa enkä saa enää unta. Piano on vaihtunut saksofoniksi, jonka pehmeää ääntä nyt kuuntelen.

Minne minun uneni  ovat kadonueet? Ja minne hän, niiden mukana. 

                                                                Chopin Preludi,  E-m0lli Minulla on muistona                                                                     vain   ykssi huono kuva pari                                                                                                    kymppisenä otettu.

ASIA: 

DAVE BbRUBEC: tHE sHADOW OF yOUR sMILE.

Ja: Chopin:  Prejudi E-molli.

Chopin: nocturno 9 n.0 2

 

AAsiasana: etydi

 EROTAAN

                                                

Suruvaippa

Miksi äiti ei tule tänne asumaan, poika kysyi. Raimo sormeili avainnippua hajamielisesti ja vilkaisi poikaa. En tiedä, ehkä hän viihtyy pa-remmin vanhassa kodissa.

Onko se mies sen tuttu, poika jatkoi utelua. Mei-naako se asua siellä äidin kanssa?

En minä vaan tiedä, Raimo jatkoi ja häntä säälitti. Meidän kahden itsekkään aikuisen takia lapset kärsivät, hän ajatteli. Tämä ero on heille käsittämätön.

 Miksi me ei asuta kaikki yhdessä. Se mies saa minun huoneen. Minä voin nukkua alkovissa.

 Sielllä on sohva.

Raimo lukitsi oven ja he lähtivät kävelemään kohti autoa. Meidän tavarat tuodaan tänne tä-nään ja huomenna päästään uuteen kotiin. Poika katsoi hämmentyneenä, mutta ei kysellyt enää enempää.

Pirjo jää asumaan äidin luo, niin me on sovittu. Eikös se sinun kaveri Repakin asu  eri paikassa joka viikko. Ensin äidin ja sitten isän luona. Jot-kut ihmiset tykkää sellasesta. Eikä äiti kaukana asu, niiin että sinä ja Pirjo voitte nähdä toisenne hyvin usein.

Poika ahtautui autoon nyrpeän näköisenä.Minä en tykkää siitä äijästä, hän sanoi isälleen Raimolle. Se haisee tupakalle ja viinalle. Ja äitikin haisee kun se äijä on meillä.

Raimon teki mieli sanoa jotain katkeraa, mutta eihän poika voinut sitä ymmärtää. Viisitoista vuotta oli oltu naimisissa ja kaikki tuntui mene-vän hyvin.Vuosi sitten vaimon suhde vieraaseen mieheen oli paljastunut. Siitä nousi ankara riita. Ritva nakkeli niskojaan ja huusi, että kyllä hän tulee toimeen yksinkin ilman Raimoa.

Lapset olivat kuulleet tämän ja asia alkoi näkyä heidän käytöksessään. Heistä tuli kiukkuisia ja yksin viihtuyviä. Kaveripiirikin alkoi huveta.

Nyt he olivat eroamassa. Hakemukset oli pantu vireille ja Raimo muuttamassa pojan kanssa pa-rin kilometrin päähän.

Ritvan syrjähyppy oli eronnut mies, joka alkoi nyt vierailla heidän yhteisessa kodissaan .Siellä hän tupakoi ja kallisteli drinkkejä olohuoneen sohvalla Ritvan kanssa. Pirjo oli nähnyt kuinka tuo vieras mies suuteli äitiä ja kaulaili häntä. Niin. Ja äitikin sitä miestä.

Raimo kuuli nämä tiedot lapsiltaan. Syvällä mie-lessään hän itki nuoruuden rakkautta. Mihin se oli äkkiä kadonnut?

    

 LENTÄÄKÖ  HETEKA?             

    LYHYEHKÖÄ PROOSAA                                                                                                                                                                               

Ilta piirtää lehmusten varjot              

tummat linnut rypäinä oksilla

On vaikea uskoa todeksi sitä mikä ei liiku

on vaikea liikuttaa todellisuutta , ( t.y-( 1967)

ELÄMÄ ON KUIN HÄNDELIN PASSAGALIA. MELODIA TOISTUU LOPUTTOMIIN, MUTTA SE ON HARHAA. EI ELÄMÄN SÄVEL LOPUTON OLE

. SENHÄN TIETÄÄ JOKAINEN.

Ikä painaa askelta. Näen pihakeinun, jolle aion istua hetkeksi levähtämään. Olin lukenut Italo Calvinon romaania Jos talviyönä matkamies, ja silmiä rasitti niin että niitä piti lepuutaa. Kirjaa lukiessa oli palannut mieleen Kunderan toteamus, että elämän tarkoitus on leikitellä elämällä. Luin myös, että Kunderan mieleen olivat samat kirjailijat kuin minun. Kafka, Nietsce, Garcia Marquez. Se yllätti, en ollut aiemmin tuota tiennyt enkä ajatellut.  

Etsin kritiikkiä, mutta löysin vain kehotuksen tutustua senioreille tähdättyyn lyhytproosaan. Sekös alkoi kiukuttaa. Jaetaanko kirjallisuus nykyään ikäluokkiin? Mitä on senioreille tarkoitettu teksti? Kuka määrittelee proosan ja lyriikan alue-rajat, alle nelikymppinenkö kriitikko,  joka tietää ja tuntee kaiken. Minulla on kyyninen käsitys, jonka mukaan lukijat voi nykyään jakaa kahteen ryhmään. Niihin, jotka eivät muka jouda lukemaan, ja niihin jotka eivät osaa lukea. He vain silmäilevät ja ajattelevat samalla niitä näitä.

Mitä siis tunnen, ellen rakkautta. Jos rakkautta, niin kuinka selittyvää? (Petrarca)

Lukutaitoisia kiinnostavat elämäkerrat, ajanvieteromaanit ja palkitut, kustantajien mainostamat tylsät arkset kertomukset. Niitä sanotaan kertomakirjallisuudeksi, kaunokirjallisuutta ei ole. Jo sana "kauno" vaikuttaa arkaaiselta ja herättää vasten-mielisyyttä. Kuivaa ja puisevaa kertomaa romaanin olla pitää, ei venkoilua. Eihän kukaan järkevä ihminen voi uskoa, että heteka hirnuu ja syöksyy ikkunasta Moskovaan.

Ei sinne minunkaan mieli tee lentää, mutta hetekasta minulla on nuoruudesta hauskat muistot. (2026)

YSTÄVYYS 

 

Minulla on mustavalkoinen mielikuva monista asioista. Ne ovat joko tai, mutta eivät mitään siltä väliltä. Jaan ihmiset ystäviin ja tuttaviin, heidän lisäkseen on mitään sanoma-ton porukka joka ei kuulu kumpaankaan. Heitä ei ole, en huomaa heitä.

Ystävien kanssa puhutaan ja seurustellaan. Molemmin puolin tunnetaan tapahtumat ja niistä ollaan melko lailla samaa mieltä. Ei riidellä, vaan mieluummin jäädään vaiti jos eri mieltä ollaan. Ilmaannutaan kylään sen kummem-min etukäteen valmistelematta, ja harrastetaan samoja asioita. Valmistetaan vaikka vanhasta pakastin kaapista komposti eikä syytetä toisiamme projektin epäonnistumi-sesta. Siitä, että eräänä päivänä kompostissa kihisee val-koisia toukkia ja sinivihreitä kärpäsiä kuhisee viereisen liiterin seinällä. Jokin on mennyt vikaan ja vaatii rauhal-lista tupakkia. Aika tavaran kaupittoo sanoo ystävä. Teh-dään siihen tuuletusaukot.

On tuttavia joista aikaa myöten tulee ystäviä. Näin ainakin luulotellaan. Minä ja hän. Paljon ollaan tekemisissä, tukea saadaan ja annetaan. kerrotaan vaivoista ja terveydestä, jaetaan myötätuntoa. Tehdään yhteisiä perhematkoja, haukutaan tai hyväksytään poliitikkoja. Keskinäisissä suhteissa oillaan vapaamielisiä ja suvaitsevia, vitsaillaan vähän toisten mielipiteille. Ei vedellä rajaviivoja.

Vaan kaikki tämä osoittautuukin pintapuoliseksi ja puheet ovat lopulta vain smalltalkia. Äkkiä tulee eteen äivä,jolloin ystäväksi ilmoittautunut ja hyväksytty tuttava suuttuu typerästä aiheesta. Siitä aiheesta, että huomaa minulla aivan omia ajatuksia ja tekoja. Hän ei ymmärrä, etten minä astu tarjottuun pilttuuseen, enkä anna sulkea kantta siitä lokerosta, johon hän on minut sijoit-tanut. Hän lakkaa nyt tervehtimästä ja ohi kul-kiessa kääntää päänsä katsomaan maisemia.

Minä olen loukannut ihmistä, tuttavaa, joka luuli itseään ystäväksi. Kun elämä heittelee rajusti, niin tuttavat ympä-riltä kaikkoavat kuin tuhka tuuleen. Nyt ei ole enää muuta neuvoa, kuin kääntyä katsomaan taakseen. Siellä voi näh-dä vielä ystävän, hänet joka seuraa, ei ivaa eikä lakkaa tervehtimästä. (1990)

NIETTHIÄ

Jos katsot nyt ahdingossa taaksepäin, näet vielä ystävän

Jos teet tai sanot jotain merkittävää, lakkaavat ihmiset tervehtimästä

Ikävää on todeta olevansa väärässä. Vielä ikävämpää on jos joku muu on oikeassa

Stressi valvottaa joitakin ihmisiä öisin. Mnua se nukuttaa päivisib.

                                     -

                                             Kesäkauden päättäjäiset.

VENETSIALAISET

                                                                    

Sankarit Kappadokian kaikin samosit 

Filisteliaan.

Veera lähti jo varhain Helsinkiin ja niinpä minut

 valtasi oitis vapauden tunne, eräänlainen  ahaa-elä-

 mys.Vain hetken  ehdin istua toimettomana tuolilla

 television edessä, kun mielen jo täyttivät useat kiin-

 nostavat aktiviteetit. Varsinkin ne,  joista Veera mi-

inua aina varoittelee.

 Siitä paikasta nousin jalkeille ja soitin  Arskalle, jo-

 ka lupasi tuoda rummut  tullessaan. Pate oli löytänyt

 jostain hemaisevan lauluartistin, jolla oli viehättävä

 irokeesikampaus ja  lautasen  kokoi korvakiluttimet

 He kaikin  säntäsivät nyt meille kuin  filistelialaiset

 Kappadokiaan, ja yhdessä me kertailimme  vanhoja-

 muistorikkaita  biisejä.  Minä  lausuin  jopa uusim-

man runoni  ja luin  otteita omista  muistiinpanoista-

ni.

 Lauloimme Esterin (edellä mainittu artisti) kans-

 sa dueton, joka päättyi mestarilliseen yliäänisopraa-

 noon. Arska vispasi rumpuja hillittyyn tapaansa ja

 herätti paikalle kertyneessä väessä kiitollista mielia-

laa.

Väkeä tuntui lappavan lisää televisiosta,  joka oli u-

 nohtunut auki säätiedotuksen jälkeen. Ilokseni huo-

masin, että myös Mette oli paikalla ja niinpä kumar-

sin syvään kysyen äänekkäästi: saanko luvan?

 Minä sain, ja niin me lähdimme sulavasti liikehti-

mään kohti kirjahyllyä. Päätin näyttää hänelle 

 taitojani ja vaihdoimmekin nyt lambadaan. Yksi

 askel vasempaan, toinen oikeaan ja jokunen myös

 taaksepäin, siinä koko niksi. Lambada on siitä kiva

 tanssi, että  siinä pieni nipistelykin sallitaan,  pois

 turha tiukkapipoisuus. Ilon ollessa ylimmillään soi

 ovikello ja asialla oli kolme tiukkailmeistä rouvas-

henkilöä. He valittivat yöhäiriöstä. Hämmästyttävää

 kuinka aika olikin kiitänyt! Oli todella jo yö. Johda-

timme rouvat vaatekomeroon, jonla avain pantiin

Esterin rintaliiveihin.

Keskiviikkona, mmulla varhain kun  sää oli mitä

parhain, saapui Veera Helsingistä.Hän antoi katseen-

kiertää asunnossa ja näytti mykistyneeltä.

 – Mitä herran tähären täällä on tapahtunut? Minä-

hän käskin siivota paikat ja imuroida! Mitä sinä olet

 tehnyt? Ja mikä tuokin on, hän kysyi ja  nosti latti-

alta opettajarunoilija  Iines Nuuppion  pikkuhousut.

Hän oli unohtanut ne siihen, koska ei päässyt kumar-

tumaan.

       Meillä oli täällä kirjalliset kesäkauden päättäjäi-

set, perustelin Veeralle näitä hämmennyksen kohtei-

 ta.  Kyllähän sinä tiedät, sellaiset venetsialaiset.

Veeralla oli nyt harja kädessä ja hän näytti päättäväi-

seltä. Vielä minä sinulle kesäkauden päättäjäiset ja

venetsialaiset näytän, hän huusi niin että krannin kis-

sakin luikahti kauhuissaan tuuletusluukusta talon alle.

Sinne minunkin teki meli luikahtaa .

Asia: tämä suurenmoinen narratiivi julkaistiin jo v.

 2017. Virtain epätieteellisen yhdistyksen kunniamai-

ninta vuodelta 2017 japuoli.