NOPEA PÄIVÄ SILMIEN YLI

SYMBOLISTISTA LYHYTPROOSAA                                                                              

                                            

                                        Nopea päivä silmien yli.  

                                                                                                    

Älä anna vihasi elää yön yli. Minä en tuota muistanut,vaan hiivin sen kiinnostavan kirjan rivien ohi sänkyyn. Nopea päivä lipui silmien ohi, ja hiilas yövalo kahisi nurmikolla, kun astelin siitä unessa pihalle. Kuu killui metsän harjalla, oli vieläkin väsy. Pelko pyöri pimeässä rakennuksen nurkan takana, vanhojen naulojen ruostehuilut. Tuohon vajaan kannettiin vainajat, ne lojuivat siellä talvirekien ja kärrien joukossa. Kiersin vajan aina kaukaa syyspimeillä, koska sieltä kuului huohotusta. Mutta nyt oli kesäyö ja minä hiivin pakoon, koska meille oli tullut riitaa kokemuksista. Hän väitti, ettei tuntenut mitään vaikka minä olin lähtenyt jo kauan sitten. Se oli yhden tekevää, koska hän ei rakastanut minua. Ei ollut koskaan edes ajatellut sellaista. Se jäi vaivaamaan mieltä kun silmät ummistin.

Onko elämää ilman rakkatta?

Tunsin nyt oloni yksinäiseksi. Kirjan lehti oli käännetty avoimeksi ja siinä näytti lukevan: jospa me olemme vain jonkun muistissa. Se taisi olla Jerzy Lecin arvelu, ja ajattelin että hän oli hyväksynyt tuon epäilyn ennen kuin minä lähdin nukkumaan. Olinko minä nyt hänen muistissaan, kaikki ne unohdetut ajatukset . Katseelle alttiit ilmeet. Me olimme eläneet yhdessä jo vuosikymmeniä. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt minun taustaani, elämän lähtökohtaa jossakin rajan takana. Olen kuullut, että siellä kukkivat omanapuut tähän aikaan kevätkesäisin.

Olin jo huomaamatta ohittanut sen entisen, lapsuuden aikaisen vajan ja helpottuneena muistin, että tämä kaikki taisi sittenkin olla unta. Otin unipillerin kiukuspäissäni heti uutisten jälkeen. Kuulin kuinka hän käveli terassille. Mistä hitosta nämä unet minun päähäni tunkevat? Eihän elämää voi olla ilman rakkautta. Turha sellaista on väittää, ei hän muuten suuttuisi. Ja niin mitättömästä asiasta, että meistä ei kumpikaan enää sitä muista.

Helpottuneena kuulin kuinka hän palasi takaisin ja kömpi viereen meidän yhteiseen vuoteeseemme, joka lähti uimaan aamua kohti. (2026)

Ps: Hyvä lukija. Jos logiikkaa etsit, löydät sen peiton alta.

Aatoksia:

Ongelma heti aamusta, arveli ahven kun ongenkoukun näki

Pehmeä taitettu kirjelappunen etsii kukan osoitetta. (Jules Renard: 

Perhonen) etsii kukkia, mutta kukka ei koskaan etsi perhopsta.(T.Yli-Rajala)

Miksi en voisi elää vuodenajoissa

uneksia talviyöt, herätä kevään valoon,

ja nähdä vieläkö on lunta (Tarmo Yli-Rajala)

       

                                                               

 Tarmo Yli-Rajala                                                            

Istun kiven päällä, Lyhytproosaa

                                                                     

   HEI SIT VAA

                

          

Jos intuitio eksyy syyn jaseurauksen ketjusta,

 se voi johtaa odottamattomaan lopputulokseen.

  Ilta  hotellissa kului rattoisasti. Talvi ja kevätlaulujen  lisäksi kävimme Katjan kanssa  läpi  kaikki mieleen juolahtaneet  syys ja joululaulut niin, että loppuillasta  alkoi  äänikin  jo kähetä. Stripparivaiheessa Katja oli paiskonut  kaikki  vaatteensa ovi-  pieleen ja komeroon henkareitten  sekaan, esittäen kuuluisaa sopraanoa, jonka nimeä meistä kumpikaa ei muistanut.

Meni  ehtoo ja  tuli aamu. Minä heräsin kovaan  päänsärkyyn ja  olo tuntui samanlaiselta kuin  Tsitsikofilla kollegisihteerskä Natasja  Petrownan luona juuri silloin, kun eksynyt  kärpänen istahti korvalehdelle ja  toinen hyväkäs harkitsi, että eiköhän   tuota sopisi istahtaa ihan  silmään. Katjaa  en nyt nähnyt edes ovenraosta ja oletin  unenpöperöisessä, että likka oli lähtenyt  omin avuin aamupalalle.  Selälläni maaten ja rentoutuen pohdin nyt vähän  filosofisia ongelmia. Neropatti Descartes sanoi, että koska minä  ajattelen, olen siis todennäköisesti olemassa. Vaan minun mielestäni olemassaolo riippuu näkökulmasta. Muut oliot näkevät minut olentona, siksi luulen siis olevani. Kun joku väittää, että  minä tässä nyt vaan valehtelen, niin sopii myös muistaa, että se kuuluu  minun olemukseeni. En yhtään keksi tai  teeskentele, sillä joku toinen puhuu  minun näkökulmastani katsoen pelkkää epätotta. On tietysti  sellaistakin, mistä ei voi valehdella vaikka miel kuinka tekisi. Ne  ovat asioita, joita  pidän hyvin tärkeinä ja joita  olen hartaasti tutkiskellut. Niistä jos  yrittäisin valehdella, joutuisin perin juurin häpeään.

 Niin että miten minä  tämän episodin ja nämä kokemukset aion   kotopuoleen palattua  selittää? Nousin istumaan vuoteen reunalle ja tunsin kylmän lattian paljaita jalkoja vasten. Jossakin vasemmalla lojui Katjan halpa korvakoru  ja  seinien takaa kuului hissin hyminä. Piti kai lähteä Katjan perään sinne -aamupalalle. Peilin edessä,pienellä pöydällä äkkäsin hänen avainkorttinsa  ja  paperilapun. Siihen lappuun oli hätäisellä käsialalla kirjatu  tiedonanto:  Hei  sit vaan ja hymyillään ku tavataan!

Tutkin nyt epäluuloisena  pikkutakin taskut ja huomasin, että lompakosta olivat kadonneet pankkikortit ja käteiset, jopa hekilökortti ja passikin. Istahdin uudelleen hotellivuoteen reunalle ja vedin henkeä syvään. Tällaiseltako  tuntuu 

kuolla kesken iloisen uintiretken? Eikä minua silti ja oikeastaan edes kaduttanut. 2019,  2026-

Muisti eilistä iloa
sanan lausui leikillänsä:
talo työlle, vieras tielle
Hoi, on jo herätä aika

Eino  Leino, Helkavirsiä 

  

 ETKÖ USKALLA MUA RAKASTAA

Lyhytproosaa

    I KNOW WHY

Tenori saksofonilla1956

Ikkunan alla näkyi valkoinen kukkapilvi, alkukesän omenapuu.

Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli , ei rakkaus kuolla voi.

 Lun joutessani Aila Meriluodon runoja. Soitin saksofonilla I know why ja katsoin ikkunan maisemaa. Minä olin yhdek-säntoista vuotias. Näin ikkunasta rautaportin joka aukesi ja josta sinä kävelit minua kohti, mutta meidän välissämme oli lasi. Katse lävisti sen ja minä tunsin värinän joka kulki koko olemukaeni läpi. Halusin halata ja suudella sinua, jolla oli siniharmaat silmät. I know why soi korvissa, mutta en ollut varma kuulitko sinä sen, mitä pehmeä tenorisaksofoni soi.

Minä improvisoin ja näin kuinka sinå katosit rakennuksen nurkan taakse. Maa peittyi valkoisista terälehdistä ja hieno tuulen vire pyöritteli niitä. Ripustin sakksofonin naulaan seinälle ja rohkaisin mieleni. Tiesin että hän istui yläkerran kamarissa ja luki biologiaa. Huomenissa oli kokeet. Hän otti minut vastaan vähän hämmentyneenä. Tähän asti olimme vain silmäisseet

toissiamme, ei mitään puhuttu. Istuin hänen lukupöy-

 tänsä tuolille ja vaihdoimme jonnin joutavia  mielipi teitä.

Hän pelkäsi opettajaa, jolta puuttui kyky empatiaan.

Vaan ei se ohi menevä silmäisy ollut totta. Me olimme kiinnostuneita toisistamme. Se ei perustunut pelkkään ulkonäköön, joka minua viehätti. Ääni ja katse, arka hymy. Minä olin pyörällä päästäni ja menetin puhekykyni. Katsoin salaa hänen käsiään joiden sormien kynnet oli maalattu vaalean punaisiki

Mitä siis tunnen, ellen rakkautta., ihmetteli Peetrarca aikoinaan.

Tämä ihastuksen kohde istui nyt pöydän ääesssa ja katsoi minua. Hän kirjoitti paperille jotain ja viikkasi sen kasaan. Minua heikotti kummallisella tavalla, olin neuvoton. Katsoin häntä silmiin äkkiä, ja sitten ikkunaa. Hän ei katsetta väistänyt.

Nyt vihdoin sain suuni auki ja aloimme puhua iskelmistä. Hän

 kertoi misstä piti, ja minä kerroin jazzista, sanoin että se voi olla yhtä hienoa kuin arvostettu konserttimusiikki. Hän näytti vähän epäilevältä. Oletko kuullut Dave Brubecin soittavanpreludia E-mollissa? Halusin tehdä vaikutuksen tyttöön.

Mutta Nooran ajatukset olivat aivan muualla. Hän pyöritteli sormissaan paperilappua, jolle oli jotain kirjoitellut.

- Mitä sinä kirjoitit, kysyin häneltä, Mutta ei hän vastannut vaan antoi lapun minulle. – Älä avaa sitä vielä. Lue vasta sitten kun olet taas kämpilläsi.

Mitä ihmettä hän salailee, minä ajattelin. Mutta aika oli rientänyt, ja tiesin että Nooran vanhemmat palaisivat ihan tuossa tuokiossa kaupasta kotiin. Niinpä minä lähdin haikein mielin pois Nooran luota. Kun pääsin omaan huoneeseen naapuri-talossa, istuin tutulle paikalle ikkunan eteen. Avasin lapun ja luin iskelmän sanat.

Etkö uskalla mua rakastaa, miksen vastausta sulta saa. Miksi muuri sinut piilottaa?

Voi kun minä kaipaan taas nuoruutta.

P.S.  kuva vuodelta 1956 on heikko laatuinen huonolla kameralla otettu. Onpahan muistona vain. Excusez moi

Tämä on romantiikkaa. Jso joku  kaipa realismia, lukekoon vanhaa almanakkaa.

Asiasana: Dave Brubeck: Prelude in E minor

VIHREÄ NAINEN 

lyhytproosaa

Anna lumien sataa 

ja nuku unesi pois

Olit minulle Modiglianin vihreä nainen, eksynyt, sanoja vajaa. Muodot valuivat, liikkuivat,ja hajosiat , Parvi täynnä pahoja silmiä, halua käydä käsiksi ja kurittaa. Tai halata ja suudella. Se oli nimeltään mustasukkaisuutta. Sinä vaikenit ylimielisesti ja sanoit, että mitä sitten vaikka minä teinkin niin. Se ei kuulu sinulle

Minä maalasin sinut kankaalle.

 Oli pakko hyvkstä tuo ajatus. Minä olin luonut itselleni harha-kuvan, jota pidin häkissä. Olin hänet vanginnut. Vaan silti hän oli vapaa. Olit kuva minun sielussani.

 Mietin kuiinka joutavia meidän riitamme olivat. Kaikki oli väärinkäsitystä ja pettyneitä toiveita. Eihän minulla ollut oikeutta kieltää sitä, minkä hän itse oli valinnut. Ihmisellä on vapaa tahto, ja hän on vastuussa valinnoistaan. Olen ortodoksi.

. Oli pintapuolista anteeksiantoa, vaikka kumpikaan ei tiennyt mitä pitäisi antaa anteeksi. Ehkä vain sitä, että me molemmat olim- me ihmisiä. Kumpikin meistä teki erehdyksiä, ja syrjä-hyppyja arkiselta polulta. Ja kumpikin meisttä nautti teoista, joiden tiesi olevan vääriä. Me emme niistä kertoneet toisi-llemme,vaan salailimme ja aivot häivyttivät ne pois muistoista. Sinä väitit ettei niitä edes ole koskaan ollut.

 Mutta eivät katoa sellaiset muistot, jotka järkyttävät mielen tasapainoa. Ne ovat osa meistä itsestämme. Ne asuvat meissä.

 Kevät hengittää taas hanget ja herättää puiden jäykät oksat elämään, piikkisormiset lehmusten kädet, ja kaikki tämä tapahtuu jäsenissä, joiden oikomiseen käytän annetun hetken. Kuvittelen, ettei keväällä ole merkitystä. Luulen että yhteys vuodenaikaan on kuin naiseen, kalpeaan ja verettömään tai silmin nähtävästi vanhenevaan. Nyt häntä on vaikea tunnistaa, mutta arvelen, että hän on vieläkin tuo vihreä nainen jota minä halusin ja jonka kuvaa säilytän sielussani.

 Modigliani maalasi soikeita kasvoja. Vaikka ne ovat monesti luonnottoman näköisiä, minä olen niihin aina ihastunut. Niilä on salaperäinen hymy ja niiden katse osuu minun silmiini kuin -

vaatisi jotain. Rinnastan heihin sinut ja kuljen vierelläsi kuin olisin turvas-sa. Mutta tiedän, että turvallisuude tunne on petos-ta. Elämä ei tarjoa turvaa, sen kädessä on terävät kynnet ja niitä on pakko pelätä. 

 Olen kulkenut ennenkin tällä tiellä ja kaikki muisot seuraavat minua. 

( 2026)

Asia: modigliani

 

KUKA USKALTAA PUHUA

Lyhyttä proosaa

Selasin vuoden 1990 Säpäpäleita. Heti alusta, sivulta 3 osui silmiin Teuvo Saavalaisen lyhytproosaa. Isku. Kaikki mikä elää, on alituisessa kuoleman vaarassa, hän kirjoitti. Hänellä elämää oli silloin jäljellä toista kymmen-tä vuotta. Teuvo on nyt edes mennyt ja minä melkein sokea.

Muutin Kemistä Virroille syksyllä 1977. Tutustuimme pian, koska Teuvo oli jostain äkännyt, että olin pohjoi-sessa touhunnut kirjallisten harrastusten parissa. Työ teollisuuslaitoksessa, tutkimusjohtajan alaisena oli hy-vä oppi ja Kemissä tutustuin Kari Aronpuroon, Erno Paasilinnaan ja Liisa Enwaldiin. Kosketus jäi pintapuo-liseksi ja lyhyeksi, mutta piti yllä kaunokirjallisuuden genreä. Kaipasin humanistisempaan ympäristöön. Opin tietämään, etteivät kaikki insimöörit ja tekniikan ihmisetkään robotteja olleet, Heistä löytyi yllättäviä piirteitä. Joku keräsi värikkäitä kiviä*,’ joku toinen tutki sukua.

Joku keräsi maalaustaidetta kotinsa seinille. Virroilla minusta tuli lainaston hoitaja. Oli käsittämätöntä että kirjoitin kirjaston historiikin, että otin yhteyksiä läänin rajan takana oleviin kollegoihin ja huolehdin edeltäjäni antiikkikirjojen kokoelmaa, joka homehtui kosteassa kellarissa. Että olin Liettuan kansaalliskirjaston kanssa yhteydessä Toin pohjoisesta tullessani ajatuksen läänin harrastajille tarkoitetusta lehdestä, joka antaisi tilaa harrastajille. Teuvo innostui ajatuksesta. Syntyi 0ptimis-ti.

Kirjllisuuden harrastajia oli paljon. Pidimme yllä kirjoit-tajapiiriä ja puuhasimme antologiaa jolle annoimme nimen Säpäleitä. Niitä ehti ilmestyä kolme. Idea oli, että kynnys ei olisi ylivoimainen. Kirjoittajien joukossa oli useita Teuvon entisiä oppilaita. mutta myös syrjässä pysyneitä vaatimattomia yrittäjiä. Yksi innokkaimmmista oli Unto Kuusenaho, jonka käsi-kirjoituksia sidotin kirjaston kokoelmiin. Kirjoittajapiirin kokouksissa vierailivat Teuvon lisäksi myös Matti Sum-manen, ja Anelma Järvenpää-Summanen, Arto Kytö-honka jaLatviasta Anna Zigure. Olihan niitä, mutta tarkoitus ei ole nyt tehdä heistiä kafkamaista raporttia akatemialle. Minulla oli stereotypioista poikkeva kuva siitä, mikä on asiakas palvelua ja mikä on kirjastonjohtajan tehtävä. Ei vain jakaa lainoja tai ottaa vastaan palautuksia. Noiden toimien rutiineihin ei tarvita loppututkintoja

Syksy, akvarelli  ia. T.Y-R.

 

C ´EST LA VIE

Lyhytproosaa

Syyshalavia, Akvarelli T.Y-R. 1985.

 Eetåisyyden vaikutelmaan tarvitaan vasen ja oikea silmä.

Jos suljet vain toisen silmän, näet totuuden.

                                                                                                                                      

Mustassukkaisuus on sairasta,sanotaan, Ei se niin ole, minä olen sitä mieltä että mustasukkaisuus ja siitä kumpuava viha kuulu-vat rakkauteen. Ei ole rakkautta ilman mutasukkaisuutta ja suuttumusta, viha. Ilman niitä tuntemuksia kaksi ihmistä elää vain yhdessä ilman tunteita. Usein se johtaa eroon, avio-- tai parisuhde-eroon. Perimmäisin syy on loukattu itsetunto ja itsekkyys.

Ihmisten suhteita hallitsee kaksi voimakasta viettiä. ihastus     aineellisen olemukseen, ulkonäköön ja käyttäytymiseen. Viimeksi mainittu voi kiehtoa selittämättömällä tavalla. Tunne on niin voimaas, että itsekritiikki pettää.

Toinen hallitseva tekijä on henkinen yhteys. Kaksi ihmistä tuntee olevansa samalla aaltopituudella. Tämä tila ei kaipaa selittelyä, niin vain on. He sanovat sitä rakkaudeksi.

Tuttava kertoi omista kokemuksistaan. Jossakinn juhlassa hän sattui yllättämään vaimonsa ja vieran miehen puuhastele massa kamarin nurkassa. He olivat kyläilemässä, ja olivat vähän juovuksissa. Muut olivat piipahtaneet ulos katsomaan kadulla sattunuttaa kolaria. Tuttava aikoi käydä käsiksi tuohon vieraa-seen mieheen, antaa sille ihan turpiin.

Hän katsoi paria joka kaulaili kiihkeästi ja tietämättömänä hänestä, mustasukkaisesta aviomiehestä. Raivostuttavinta oli nähdä ja kuulla, miten vaimo nautti siitä, että oli innokkaan halailun kohde. Tuttava kerttoi, että hän vain seisoi tuijot-tamassa tuota uskomatonta näyä.

Hänen piinansa päättyi siihen, että muut vieraat ja talon emäntä rulivat hälisten takaisin sisään ja asettuivat paikoilleen kahvi-pöydäm ääreen. Olisitte tulleet katsomaan, mitä te täällä kyh-jäätte, joku sanoi. Auto oli aivan rutussa ja joku vietiin sieltä sairaalaan.

Minä katsoin vaimoa silmiin ja hän käänsi katseensa muu-alle, tuttava kertoi. Hänen satunnainen rakastajansa siemaili juomasekoitusta jonka illan isäntä hänelle tarjoili. Ja minä päätin jättää sen turpiin antamisen toiseen kertaan, hän jatkoi.

Se oli oikea ratkaisu, minä sanoin. Tapahtunutta ei saa millääm katoamaan , eikä sillä ole merkityst. Se on totta ja sitä on vaikea hyväksyä.

C´est la vie, minä sanoin viisaasti tuttavalleni.

Omituisinta oli, että se näky on kiihottanut minua ja kiihottaa vieläkin, tuttava jatkoi. Se on ristiriitainen tunne. Hulluinta on, kun toivon ettei se jää ainoaksi keraksi. Nautin salaa myös siitä, että vaimo huomaa kelpaaavansa muillekin kuin minulle.

 Mutta häm ei enää katso minua silmiin, ja vaikeaa se minullekin on.

 

OPPITUNNILLA

jOS ET TIEDÄ, KYSY KIRJASTONHOITAJALTA

Guten Tag, Veera sanoi ja avasi oven. Wie get es dir? Ojensin hänelle kukat jotka olin napsinut kukkapenkistä. Danke schön, komm her, Veera kehoitti. Menimme istumaan taas sinne sohvalle, jolla me aina vieretysten ratkoimme kieliopillisia ongelmia. Veera, mutta vain yhdellä veellä, koska hän oli tullut saksankielisestä maasta.

Gut, hän sanoi, ja sitten vilkaisi typerään kielioppiin. Vilkaisi hän minuakin, koska arveli että minä käyn taas kuumana. Hän oli kahdeksan vuotta vanhempi, mutta korkeasta iästä huolimatta hyvän näköinen. Lähes musta tukka kiehkuralla posken päällä, sitä hän hipaisi kädellä syrjään. Alka tästä, hän sanoi vierraalla aksentill. Se hyvä, mitä siinä on?

Veera kumartui tekstin puoleen, niin että sain tilaisuuden tähystää kaula-aukkoon. Teki mieli vähän silittää pystyjä rintaoja joiden nupukat olivat paisuneet isoiksi. Olin kuudentoista, ja näky oli minulle jotain uutta. Iltaisin mietin, että saankohan minä koskaan olla naisen kanssa silleen ja miltä se sitten tuntuu. Veera tuoksui niin hyvältä, hänellä oli pitkät mustat ripset. Hän hivuttautui lähemmäs niin, että minulta melkein hengitys salpautui.

Oppikirja putosi pöydältä lattialle, sen lehdet selautuivat umpeen. Ach, Veera sanoi. Schade. Hän nosti minun velton käteni reidelleen ja kiehnäsi parempaan asentoon. Minä nostin kirjan lattialta ja samalla vilkuilin hänen sääriään. Nätit kengät naisella. Nousin takaisin istumaan ja nyt tapahtui jotain yllättävää. Hän kiersi vasemman kätensä hartioitteni yli ja meidän kasvomme lähestyivät, Minä sain suudella oikeaa naista ens ikerran elämässäni. Se kesti ihmeellisen kauan ja aloin täristä kuin olisin palellut. Veera veti minun käteni lähemmäs ja näytti kynällä kohtaa joka piti selvittää. Se oli se ryökäleen oppikirja. Oikaisimme leveälle sohvalle. Ja äkkiä älysin, että hypotenusaa on lyhyempi kuin molemmat kateetit yhteensä.

Veera nauroi viehättävällä aksentilla ja nousi takaisin istumaan. Minä sain asento-huimauskohtauksen, enkä pystynyt nouemaan jalkeille heti. Donner Wtter kun tämä on vaikeaa vieraalla kielellä, minä ajattelin. (2026)

Asiasanat:-

 Murrrosikä . Epikuros.