NOCTURNO 

AUTUMNALE

LYHYTPROOSAA

ON HYVÄ TIETÄÄ MITÄ EI SAA SANOA

Tuuleen kaaret ohuin, notkein varsin taipuu,

yön sormet rummuttavat

 ikkunaan.  Ajatus yksin, ruudun takaa tanssi kaikuu lasi

 hauraat kasvot heijastaa

(Tarmo Yli-Rajala syksyllä 1965)

Yön sormet

rummuttavtat ikkunaan kellon  viisari  lähentele

jo kahtatoista, peltikatlolta  kuuluu  ääniä. Kat

son unohdettua maisemaa. Siitä onseitsemnäkym

 mentä vuotta. Minä olen tässä, pienellä pöydällä

ikkunan edssä on  herätyskello  ja pro exer-

cito  latina.

'

Tuuleen kaaret ohuin, notkein varsin taipuu, lasi

 harmaat kasvo

t kasvot heijastaa. Ruudun  takana näen vain

nohdetun puiston, josta  linnut llehahtivat

 jo etelään.  Ajatus on yksin, ruudun takaa

tanssi kaiku,u, kuusi huojuu  entiselisellä pai-

kallaaan. Se on tuttu sävel murrosiästä.Lullaby

 of birdland. Jos'oikein terästän kuuloa, erotan

 menneet  äänet ja näen kuinka  isä tähtääl

asiruu-

 liimattua vihollisen' kuva. Kasvoila on vielakin

 ruudin polttamat arvet,ne joista hän  ei koskaan

  punut Ne ovat Stalini nuistokirjoitus jonka

 isä pesee  lumella  kasvoiltaan ja  vaikenee.

Kuusen juurella on vieläkin epätasainen paikka.

Kaivoin  siihenkaksitoistiaana kukkapenkin. Is-

tutu kukkia, en muista enää mllaisia. Ehkä ne

 olivat'päivän kakkaroita. Näen että isä lo-

pettaa tähtäilemäsen ja' lähtee  ulos. Hän  kävel hieta-

polulla kohti lipputankoa .Mukana on  nyytti,jonka hän

kerii auki tangon juurella  ja tähyilee ylös. Siihen on il-

maantunut kaksi muutakin miesä,sota- ajan armeijan

pukUeissa he ovat. Isä avaa nyytin ja miesten kanssa

 he sitovat lipun kiinnikkeisiin. Isä vetää vaijerista ja

 nyt minä näen sel sevästi. Se on kielekkkenen valtion

 lippu, jota me pojat sanoimme sotalipuksi. Sen keskel-

 kä oli 1600 luvulata ja vapaussodan jälkeen peritty

 suuriruhtinas kunnankruunu, mutta  leijonan jalkojen

 alla on käyrä sapeli.

Miehet katsovat ylös kohoavaaa lippua. Isä nä-

kee veljenssä  ranteen, se on ruhjoutunut  josus

muodottomaksi. Miltä tuo  tuntui, hän kysyy. 

e oli kuin  hevosen potku, veli  sanoo. Luoti lä-

visti juuri kun olimme lähdössä hiihtämään. 

Minä jäin yksin henkiin joukkueesta, isä sanoi.

 Kranaatti vei hampaat ja halvaannutti vasem-

man puolen. Sirpaleita minusta  leikottiin viela

 pari viikoa sitten.

Kuuntelin heitä nyt seitsemän vuosikymmentä

 myöhemmin. Vilkaisin taas rannekelloa. Sen 

 viisari osoittii vähän yli kahtatoista yöllä, eikä

 heitä enää ole. Se kolmas mies,isän serkku löy-

tyi rajan takaa mädäntyneenä, mutta tuotiin ta-

kaisin tänne mistä lähti. Hän oli tummaksi pati-

noitunut, eikä arkun  kantta saanut avata.

 Hänen nuoruuden  kuvansa on alakerrassa,pii-

rongin päällä. Hänen viulunsa on venäläisen up-

seerin kodin seinällä.

Oikaiseksen kouluaikaiselle vuoteelle ja sammu-

tan kynttilän.Katon onkaloissa hiipii  tuuli, ja

 suljen taaas silmät.  

2026

                                                       RUKOUS ON VALO

P.s. Anteeksi virheet ja sekavuudet!  Järjestelmä

 ei hyväksy libre officea eikä wordia. Joudun

 käyttämään kohtuttomasti aika korjailuun. Lu-

kijoita ja sivulla kävijöiyä on silti niin  paljon,

 että ehkä kannattaa jatkaa. Sokeus vielä

 lisäriesana, laissez faire, sanoo ranskalainenkin.

I.

 VANHAN MIEHEN HIUKSET

   Haluaisitteko tekohampat?. Kiitos en. Minulle riittää  nämä kaksi.

Kuvan puolikkaasta näen vain silmän,

Puoli suuta ja rypyt otsalla. Vanhan miehen

 hiukset.

Jotakin jää peiliin, ehkä sen taakse?

Halkaistu hymy, 

sanojen kuoret ja olemisen pelko

Tässä minä istun, ja ajatukset kuin ruoho

Kasvavat hitaasti

peittävät maan ja silmät,

on vaikea hengittää,

eikä mitään enää puutu pelosta 

että hukun johonkin mitä en tunne 

1967

Näin minä  kirjoitin kun olin täyttänyt 50 vuott.

 mitä kirjoittaisin  nyt

neljävuosikymmentä myöhemmin?

Matkaani kuljen 

oikotietä rannalle-

Kaislojen havinassa -

talven odotus

mieli on tyhjä 

vain hiutale ripsien päällä

 

ANOREKSIA 

Lyhytproosaa

                                                

Suljin oven, mutta vilkaisin vielä varmuuden vuoksi tallin sisältöä.Näin vilaukselta laatikon, johon olin tallettanut edes-menneen tyttäreni tavarat. Nuket ja kouluvihkot, hänen piirrok-sensa. Ne esittivät kaikki hevoisia. Tallin seinällä roikkuivat vie-lä kannukset ja ratsastuskypärä. Isä, saanko minä vielä joskus oman ratsun?

Eipä meillä taida olla varaa eikä tilaakaan sille, vastasin äänelle joka vielä soi korvissani, Mutta opettele noiden kanssa rauhas-sa, ehkä joskus saat oman ratsun. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahuu ja miten maailma makaa sitten, kun sinusta tulee ai-kuinen. Hän näytti minun silmissäni nyt kaipealta ja toivotto-malta. Hän piti kirjaa omasta painostaan.

Hänessä oli lapsesta asti piilenyt itsetuhoisuuden demoni. Jos-sakin rautatieasenalla ennustjaaeukko oli katsonut hänen kät--tään ja mennyt äkkiä sanattomaksi. Kun he olivat tyttökaverin kanssa udelleet mitä eukko oli näkevinään. Tämä ei vastannut kysymykseen vaan alkoi jaaritella joutavia.

Katsoin vielä autoakin, jonka olin juuri äsken ajanut talliin pai-kalleen. Se oli vasta pari viikkoa vanha, ei se mikään silmäterä ollut, mutta ainä siitä piti huolehtia. Ei naarmuja pintaan, ei la-sin siruja tallin sementtilattialla. Auton lähelle oli unohhtunut kaksi öljysäiliötä, ja niistä ainakin toisessa oli jokin litra meno-vettä.Vaan ei siinä mitää hätää ollut, näin kävi usein.

Kamarin ikkunasta näin autotallin takana tiellä pari ikäihmistä jotka pysähtyivät tähyilemaan tallia ja heittivät sitä kohti epä -luuuuloisia katseita. He jatkoivat matkaa taakseen vilkuillen,  puhuen ja elehtien.Minä etsin kesken jääneen kirjan ja jatkoin koh dasta, jossa Reigin pappi näki suden. Vai oliko se minun oma painajaiseni? Kuulin äänen, isä miksi sinä jätit minun tavarani talliin? Myöhään illalla katsoin taas ikkunasta tallia, ja näin sen katon yli loimuavat punaiset lieskat. Ohi kulkijoita oli kerään-tynyt pihamaalle ja paloauto saapui pillit vinkuen.Muuta en o-sannut kuin mennä ulkorappusille katsomaan tuota irvokasta näkyä. Auto oli syttynyt itsestään tuleen, Ilman mitään syytä. Tämän kuulin palomiehiltä, jotka etsivä7 lattialta tupakan tump-peja.

Minähän siellä en koskaan tupakkaa käryttänyt.Kaikki tyttären tavarat paloivat, vain kannukset jäivät pahoin hiiltyneelle seinä-le. Aikuisena, vuosia myöhemmin hän epätoivoisena lähti mat-kalle, jolta ei ollut enää paluuta. Hän nieli kerralla kaikki iääkå-rin määräämät  lääkkeet. Siihen yllytti sielun vhollinen, jonka nimi on Anoreksia Nervosa.

.Aforismi: Jos elämä kertoo meille tarinan ,onko sillä jokin tarkoitus<+

 

ELÄMÄN  VALINNAT

PRAKTINEN SYLLOGISMI

                                         LYHYTPROOSAA

                                            

Kuva: AJATTOMUUDEN KUILU

Pyrin kyllä siihen, mutta en usko että saavutan sen. 

 Yritän  unohtaa  pettymykset.  En hyväksy niitä. Elä-

män  valinnat ovat oikeita ja  vääriä. ne ovat  taakka jota

 on pakko kantaa mukana loppuun asti. Se  on  vain  ihmi-

sen  kirous,  koska meillä on kyky  ajatella ja valita.

 

Pelon korva joka kuulet hengityksen ja epäviralliset risahduk-

set. Pelon silmä joka  näet lävitseni ja tutkit  minun varjoni, an-

takaa minun sulkea  teidät hetkeksi  vakan  alle. Anna unohtaa

 häiritsevät tekijät, tuoksut,  muistot ja  tunteet. Sateen  ropi-

nan  katolla. variksen raakun jossakin. Kaikki ne pienet  esi--

 ineet, joita ei tarvitse enää muistaa. Arkitapahtumat, naurun

 ja itkun, hymyn  ja ilon, kaikki  ne katoavat  yhä  etäämmälle

  eikä  jäljelle  jää mitään.Vain  tyhjä  pimeä,ajattomuuden

  kuilu.

Skeptikko tietää, että on vain materiaa. Kaikki muu on  ihmisen

 mieelen rakennelmia.  Niiden tarkoitus on antaa vaikutelma jat-

kuvuudesta. Minä tiedän, että matema tiikka  on  mielen  raken-

nelma, ei materiaa. Mutta silti se on olemassa. Sen vaikutus

 voidaan  todistaa ja sen  tulokset  ovat  aineellisia. Kaikki se.

 mitä sanotaan henkiseksi  ja  hengelliseksi, on ihmisen mielem

 rakennelma. Mutta se on   olemassa ja  vaikuttaa  elämään. 

Matematiikka ei ole luonnontiede eikä se ole tekniikkaa. Se on

humanismia parhaimmillaan, ihmisestä lähtöisin. Se on pimeää

 ainetta.

 

ASENTOHUIMAUS       

Aika kulkee sykleissä,

historian valheet ovat lineaarisia.

(tarmo <yli-rajala, Närhen munal          LYhyttä proosaa

                        

                  

Kun nousen tästä jalkeille, alkaa heti huimata. Ihmettelin ensi kerralla, että mitä tämä nyt on, mutta joku viisas kertoi. Se on asentohuimaus, ja se johtuu liian nopeasta noususta ylös. Ei niin saa tehdä, pitää hyäksyä tilanne ja jäädä vaikka ryömimmään. On yhteiskuntia joissa tämä neu-vo on sisäistetty tehokkaasti. Pää ei saa näkyä muiden ylä puolella, se täytyy pitää nöyrästi kumarassa ja vaieta.

Vaatimus perustuu tosiasiaan, että on aina ole-massa virkamiejiä ja politrukkeja jotka ovat tasa-arvoisempia kuin muut, ja varsinkin sinä joka yrität nousta jalkeille. He väittävät, että pidät kenkiä väärissä jaloissa. Oikean jalan kenkä vasemmassa ja päin vastoin, vasen oi-keassa. Tästä syystä sinut pidätetään ja tuom-itaan vääristä asenteista, mielipiteistä ja ajatuksista kahdeksi vuosikymmeneksi rangais-tusleirille. Jos´joskus palaat vapauteen ja katsot peiliin, et enää tunne itseäsi. Sinulla on uudet kasvot.

Pelon ja adistuksen ilmapiiri leviää myös arkielämään. Ihmiset väijyvät toinen toistaan ja ilmi antavat niitä joiden kasvot on pelolla muo-kattu uudenlaisiksi. Kasvojen pesu ei auta, jos muutat asumaan uuteen ympäristöön. Sinua tarkkaillaan ikkunaverhojen raoista. Sinun asumistasi pidetään silmällä ja seurataan keiden kanssa seurustelet, Jos yrität kasvattaa kukka-ketoa pihasi perälle, ilmestyy paIkalle naapu-reiden hälyttämä teknisen osaston partio joka ajaa kukkakedon kumoon niin, että paikalle jää ruma arpi. Heidän mielestään parturoitu sänki on kaunis ja siisti. Parempi vielä jos puut ja pen-saatkin leikattaisiin kumoon että saataisiin kaunis näköala.

Vankilassa on pakko elää, oli tuo vankila joko fyysinen todellisuus tai kuviteltu mielentila. Siitä vapautuminen edellyttää vallankumousta, joka murtaa kahleet ja hajottaa muurit. Joka vapa-uttaa puheet ja ajatuksen. Joka puhaltaan liekin uuteen lepatukseen ja luo valoa elämään.

Asia: Voi minua pessimisti parkaaa!  Appi on s0vinisti,  anoppi on nihilisti ,  ja vaimokin vielä feministi. (Yli-Rajala; Närhen munat2024)

-

-

 

PERHONEN    

                    Lyhyttä proosaa

               

Minulla on aina ollut taipumus ikävöidä ja kaivata ,mennyttä.Vuosien mittaan se on vahvistunut  niin, että joskus on ollut pakko irtautua  siitä  ihan tietoisesti.

Jostain syystä ihmisiä ärsyttää tunteellisuus, siksi moni  käyttääkin nykyään vierasta lainasanaa ja  fiilistelee. Se on neutraalimpi, koska se ei nouse  syvältä alkukielestä jota äidinkieleksi nimitetään.

Koska minä olen tunteissa ja nostalgiassa elävä  outo ihminen,  etsin mielelläni paikkoja joissa'  olen joskus ollut ja elänyt. Yksi' niistä paikoista  on nuoruuden koti, joka on vielä jäljellä yksin  ja  autiona. Kävelen sen pihalle ja tähyilen tyhjien ikkunaruutujen läpi maailmaa joka on kadonnut. Näen kyllä vanhempani ja veljenikin näen , joka on vielä lapsi. Meidän  katseemme kohtaa vuosien läpi, mutta en kuule minkä  neuvon hän  minulle antaa.

Isän näen työpöytänsä ääressä ja huomaan, että hän on keskittynyt kuuntelemaan vanhasta  radiosta Chopinin  nocturnoa 9 no.3. Pöydällä , hänen edessään on pis-tooli. Nuorena minä  luulin, että hän teeskenteli ja yritti antaa  vaikutelman siitä, että piti tuosta musiiki sta. Nyt en enää luule niin, koska olen kokenut  saman omien lasteni kanssa. En minä  mikään  pianisti ole, mutta se ei ole este, että haluan  piehtaroi-da romantiikan ja barokin ajan  musiikissa.

Kierrän rakennuksen ja tähyilen sen katolle , palotikkaiden kautta harjalle asti. Näen sieltä  pihan ja suuren kuusen, jonka oksalla istuin  lukemassa Kafkan novel-lia  Muodonmuutos. Se kuvaus sopi hyvin omaan  murrosikään, joka oli kasvattanut kitiinikuoren minun ympärilleni. Ihmissuhteet olivat vaikeita ja tuntui kuin ihmiset olisivat pelänneet sitä outoa otusta jollai-seksi ikä oli  minut muuttanut.Vasta nyt, vanhana minä olen  vapau-

tunut siitä  vankilasta. Enää ei tarvitse olla enempää kuin  mitä on ja mihin kykenee. He eivät huomaa minua eikä  kukaan välitä minua kuunnella. Olen  kokenut  muodonmuutoksen, mutta en herännyt syöpäläisenä vaan perhosena. Liihottelen vapaana muistoissa ja kuuntelen  Choopinin  nocturnoja. He kuuntelevat nyt minua ja ovat hetken vaiti kunnes alkavat taas kiihkeästi niinkuttaa.

 Kun kerron heille mielipiteeni maailman asioista, he  alkavat epäillä dementiaa.

Mutta minä sanon heille: kuunnelkaa niin tekin  kuulette. Katsokaa niin näette maailman, jonka kesä on täynnä tuoksuvia kukkia ja jossa linnut  laulavat. Josa te näette toisenne ja haluatte  kuunnella mitä nuo toiset puhuvat. Eikä kenen -kään tarvitse nähdä pistoolia pöydällään.

Aforismeja : 0n hyvä tietää mitä ei saa sanoa (Närhen munat 2024)¨

Perhonen lentää ja etsii kukkia. Kukka ei etsi perhosia.(T.Yli-Rajala)

ASIA: Taiteissa, kirjallissuudes  ja musiikissa on tyylikausi jotanimitetäänromaanttiseksi. Ihmisillä on yksipuolinen ja väärä käsitys siitä, mitä tuo tyylikausi pitää sisällään. 

 

EI  KENENKHÄN  PÄIVÄ

VAKAVAHENKISTÄ LYHYTPROOSAA :

 Informaatiota tutkimassa

                                                                                                                              

Puuvajan takana oli portti joka johti ei kenenkä än

 maalle. Sanoimme sitä keskiviikon portiksi, koska me

 kaikin tiesimme,  että keskiviikko ei ole kenenkhän

päivä. Sen minä opin Kemissä Riinalta, jolle opetin

 tiedonhakua manuaalisesti.

 Kun minä ummistan silmät, niin sinä kuuntelet ja teet

 samoin.  Älä kiinnitä huomiota minun sormeeni, joka

 on joskus vallaton.

Riina kaikesta huolimatta avasi taas silmät ja näytti

 nyrpeältä.  Älä yhtään yritä vokottaa minua, hän

 

 kuiskasi ja katsoi  silmiin. Minä räpyttelin luomia ja

 pyyhin kyynelen silmäkulmasta, Minä kärsin silmien

 kuivamisesta. sanoin hänelle ja sitten me taas  keski-

 tyimme siihen asiaan, jonka olimme jo ehtineet  unohtaa.

Halkovajan takana oli siis portti, niin kuin jo kerroin.

Sanoimme  sitä keskiviikon portiksi, sillä Riina oli  Ke-

 mistä kotoisin ja sanoi minulle, että keskiviikko ei ole

 kenenkhän päivä. Se viehätti minua. Opetin hänelle in-

'

fomaatio tutkmuksen menetelmiä.

Riina kyllä vähän epäili etten minä ole siihen kyllin

 pätevä,  mutta kyllä hän vaikeni kun näytin hänelle

 laskutikkuni ja aikuiskoulututusesta saamani todisksen.

Eihän tuo ole kuin  approbatur, hän hymähti ja keikisti

päätään nätisti. 

 Riinalla oli  lyhyeksi leikattu tumma tukka,  jonka  suortuvat

 hipoivat  silmiä. Äläkä ollenkaan  yritä  vokotella  minua,

 Riina  vielä jatkoi ja käänsi  päätän  niin etten nähnyt  hänen

 vihreitä silmiään. Panin laskutikun nyt taskuun. Siellä se pullotti

 ikävällä tavalla ja  Riina näytti hämentyneeltä. Katsotaanpa nyt

 mitä sinä olet  oppinut. Muistatko  mitä  tuo  ulkomaalainen

 sana informaatio tarkoittaa? kysyin  uteliaana.  Onko se ehkä

 jotain ei muotoa kun siinä on tuo  kielteinen in etuliite? Ja

 onkosse muka kielteinen?

Se tarkoittaa intoleranssia. Sitä, että lakkaa kutittelemasta

minua. Eihän tässä pysty keskittymään  kun sinä  hääräät

 siinä  laskutikkuinesi edessä ja takana. Mikä  insinööri

 sinä  luulet olevasi?

En minä yritä olla insinööri enkä edes diploomitohtori.

 Mutta  olen varma siitä, ettet enää muista mitä sinulle

 eilen opetin.  Muistatko mikä on inkunaabeli? Entä

 Deweyn yksikorttijärjestelmä?

Nuo asiathan kuuluvat kirjaston historuaan, eivät iInfor-

maaatiotutkimukseen.

Riina nakkeli vähän niskojaan ja siirtyi etäämmälle.

- Ei noilla tiedoilla ole mitään tekemistä tämän meidän ope--

tusohjelman kanssa. Itse asiassa minä olen nyt  nevoiton, Riina

 valitti.

Hän on oikeassa, minä ajattelin. Miten saisin hänet  ymmär-

tämään, että opetusta täytyy lähestyä  kokoonaisvaltaisesti.

 Lähetyin siis häntä nyt kokonaisvaltaisesti, ja Riina  rentoutui.

 Hän on niitä ihmisiä joita  kaikki epäselvä stressaa.  Niin kuin

 nyt tämäkin  opetusjakso, jossa vasta nyt aloimme  päästä

 tulokseen.

Riina huokaisi syvään ja sanoi: voi  kun saisi  jostain  tilkkasen

 vaikka yskänkääkettä.  Minua alkaa ahdistaa,  kun sinä vaan

 puhut informaatiosta Mitä sinä sitten muutakaan haluaisit,

 kysyin Riinalta  joka nojasi päänsä minun,

  lahjakkaan  Opettajansa  rintaan.

Lampi jossa ui kaksi sorsaa.( Kertttu Maria 2025)

Post sciptum,

Harkitsin vakavasti uskaltaisinko ottaa esiin tutkimustyön käytämmön

 puolta. Kameramiehiä hiippailee jopa kirjastoissa harjoittamassa

 teollistavakoilua. Scientia potentia est, sanoivat viisaat. Riina oli

 minun kassani samaa mieltä.