MITÄ TEKIS
Raha ja valta ovat saatanan täsmäaseet.
Pitkän proosan kirjoittaminen on minulle ollut aina vaikeaa. Tarina lähtee kyllä helposti, mutta eksyy risukkoon josta ei ole ulospääsyä. Jo nuorena minulle viisaat kriitikot sanoivat, että onnistun parhaiten lyhytproosassa. Niinpä kirjoittelin novelleja lehtiin ja kilpailuihin, vaan huonolla menestyksellä. Kunniamainintoja sekä yksi vaatimaton voitto vaatimattomassa kilpailussa oli tulos. Mistä tuo kangertelu johtui? Syytän ammattia, jota jotkut menestyneemmät sanoivat yhteiskunnan suojatyöpaikaksi. Se vaati kaiken ajan pintapuoliseen byrokratiaan ja näpertelyyn. Jätän tuon mielipiteen omaan arvoonsa. Kaikilla ei ole humanistista yleissivistystä sen vertaa, että tietäisi tuon ammatin arvostuksen kautta aikojen.
Kuusi vuotta sitten sain idean. Kun en pitkää osaa, niin kokeilenpa pätkää. Mikähän se blogi oikein on? Otin selvää. Keskitetty asia lyhyesti, minimi 300 sanaa. Yksi asia kerrallaan ja otsikko, joka ehkä kiinnostaa lukijoita. Hyvä kieli ja ingressin pituus pari lausetta. Tällaisen muotin viisaat kirjoittajalle antavat. Minun blogissani ingressi on (yleensä) itse maalattu kuva. Sen tarkoitus ei ole olla viimeisenpäälle korkeatasoinen taidevalokuva, vaan se on matkapuhelimella otettu, väärin valotettu ja mitä nyt milloinkin. Moinen ”ingressi” ei välttämättä edes sovi aiheeseen, mutta parhaimmillaan olen huomannut, että se vetää lukijoiden huomion.
Toinen omituisuus on lyhyt aforismi, yleensä sekin on oma. Sen tarkoitus on panna lukija räpyttelemään silmiään. Siksi näin, koska minä pessimistinä ja vainoharhaisena yritän johdattaa lukijan huomion sorakuopalle tai halkopinoon, jotka ovat useimmille tutumpia kohteita. Olen myös huomannut, että ainoa mikä ihmisiä kiinnostaa on raha ja kuuluisuus.
Olen uteliaasti kysellyt lukijoilta mitä he ovat mieltä sen viikon blogista. Minähän kirjoitan niitä joka viikko, mikä on tietysti ärsyttävää niistä, jotka eivät saa aikaan tekstiä edes useassa viikossa. Eivät tututkaan aina kohteliaita ole. He antavat mielellään neuvoja siitä miten jokin asia pitäisi sanoa. Vieraimmilta olen saanut myönteisimmät arvostelut.
Pelastit päiväni, kiitos!
On vähän kyseen alaista pyytää arvostelua ammattikriitikolta. Tulee mieleen epäily, että tämä maksusta ylistää tekstiä tai valehtelee omasta mielipiteestään. Niinpä lähetin kirjoituksia anonyyminä ja mutkan kautta. Tekstit ovat vahvoja, omaperäisiä ja taidokkaita hän kirjoitti. Unenomainen tyyli on taitavasti toteutettuna harvinainen suomalaisessa kirjallisuudessa. Olet lahjakas ja poikkeuksellisen omaperäinen kirjoittaja (: Sonetti neljälle viululle ja yhdelle haitarille).
Anonyyminä esiintyminen ei oikein onnistu, jos kirjoitustapa paljastaa tekijän. Mutta mitäpä siitä! Ei minun tarvinnut kritiikistä itse maksaa, ja olen nyt hyvin ollakseni. Olipa todella lahjakas kriitikko, joka antoi palautetta toki enemmänkin kuin tuon edellä esitetyn katkelman.
Siinä kaikki, sanoi Daniil Harms aikoinaan. Lyhytproosani on sellaista, että lukijakunta on hyvin marginaalinen. Sitä on Suomessa parhaimmillaan satakunta, muualla risat. Sellaista tekstiä eivät kustantajat arvosta. On niitä jotka ”lukevat” silmäilemällä niin, etteivät ehdi ajatella. On niitäkin jotka pelkäävät ajatella ja etsivät luettavakseen ajanvietettä tai kodinkoneoppaitten käännöstekstejä. On liian uskovaisia ja liian liberaaleja. Kun lähetin lyhytproosaa kirjalliseen lehteen, sanoi toimittaja: mutta eihän tämä mikään novelli ole! Minä siihen, ettei sen ole tarkoituskaan olla novelli. Sanokaa sitä vaikka lastuksi, miten vain. Minä olen sitä mieltä, että jos nauta panee päänsä pilttuuseen, tulee isäntä ja kytkee sen ketjuun.
Notta mitä tekis jotta mainitaas? Ajaasko mukulat krannihin vai tällääskö kissin prunnihin, sanoo larvakylän isäntä.
Tuohon mitä tekis -aiheeseen liittynee sekin kokemus, että joku on ihastunut naamakuvaani niin, että lähettelee sen kanssa ja nimelläni varustettuja sijoitusehdotuksia ihmisille. Voin vakuuttaa, että sijoittajana olen hyvin vaatimaton. Sain vaimolta juuri viikkorahani, 2 euron kolikon enkä oikein tiedä mihin sen sijoittaisin. Täytyy toivoa, että identiteettivaras onnistuu ja minä saan tililleni uusia valuuttavirtoja. Lupaan lahjoittaa sellaiset tulot Kirjailijaliitolle. Nyt aion kyllä lopettaa koko facebook-tilini. En ole sitä juurikaan tarvinnut ja olen vain pari kertaa vuodessa käynyt sitä uteliaisuuttani vilkaisemassa.