OCCAMIN PARTAVEITSI

Olen rippumaton ehdokas. 

Vastaehdokkaita on riiputettu.      Kuva: Hyvä ja paha. Sekaväri, T.Y-R.1990

          

Aamukävelyllä askarrutti mieltä tämä elämän kaksijakoisuus. Kaikki näkyy kahtena vaikka ei olisi edes humalassa. On valo ja pimeys, hyvä ja paha. Täysi ja tyhjä. Siinä kävellessä oli koko ajan kiusallinen tunne, että housut valuvat alaspäin. Vyö on taas hellittämässä tiukkaa otettaan. Muistin, että olen tästä aiheesta joskus kirjoittanut merkittävän esseen, mutta en muistanut milloin. On myös olemassa kahdenlaisia ihmisiä, jatkoin lajittelua. Jotkut ovat tunteettomia, he muistuttavat eläimiä joilla ei ole tunteita eikä tunnelmia. Eläimillä on näet vain vaikutelmia, sellaisia kuin että tuo on syötävää ja tämä ei ole. Sitten on sellaisia ihmisiä, joilla on niin vahvat tunteet, että niitä on pakko tarjota väkisin muillekin. Jos ei muu auta, niin pitää särkeä ikkunoita ja heitellä vaikka kiviä. Suihkia maaleja kalliilta näyttävän auton konepellille ja huutaa ohikulkeville mitä kuuluu ja kuka käskee. Nuoruuden puuskassaan nämä ihmiset kirjoittavat betoniseinään: tämä maa tarvitsee anarkiaa. 

Siinä kävellessä tuli tarve heittää vettä, joten pälyilin ympärille. Ei ketään näkyvissä. Ohjasin virkistävän suihkun kuivuudesta kärsivälle kukkaistutukselle. Kuulin takaani äkeän äänen, ei siihen tollo. Ei siinä mikään julkinen käymälä ole. Mene muualle siitä.

Katsahdin suuntaan johon yllättävä asioihin puuttuja oli vinkannut, ja näin siellä vain tavaratalon kutsuvan oviaukon. Sinne en mene, eikä ole enää tarvettakaan. Päätin jatkaa ajatusketjua ja matkaa, jonka määränpää oli unohtunut. Mutta mitä tekisin, jos opetushallitus määräisi minut takaisin kouluun? Yliopistoon en enää voisi mennä, koska allekirjoitin  mummulleni sopimuksen, jonka mukaan pitäydyn syrjässä toistaiseksi. Väitöskirjaa en halunnut kyhätä, koska kavahdan kaikenlaista erimielisyyttä ja väittelyä. Olen oikeassa, joten turha siinä on alkaa riitaa haastamaan mitättömistä asioista. Professorikin katosi heti lisensiaatin tutkimuksen tarkastuksen jälkeen. Mikä siis eteen? Olen tullut huomaamatta tienhaaraan, joka on tuntematon vaikka sen piti johdattaa lähes kotiin. Tuota männyn käkkyrää en kyllä tunne, ja tien viitta on käännetty väärään suuntaan. Näköä haittaa kuin olisi muovipussi päässä.

Mietin vielä vähän tätä elämän kaksijakoisuutta. Joku vihjaisi taannoin, että olenko alkanut unohdella päivän tapahtumia. No, turha kysymys! Niistähän minä en piittaa. Mutta kysykääpä minulta mitä tapahtui kuusi vuosikymmentä sitten, muistan kaiken kuin eilisen päivän. Ja sitähän se onkin, eilispäivää. Nyt minun pitäisi vain ratkaista olenko oikealla vai väärällä tiellä, koska entinen naapuri näyttää kulkevan takaperin väärään suuntaan. Onko jo oikea hetki räpytellä vähän silmiä, hieraista niitä ja ratkaista kysymys kaksijakoisuudesta. Ovatko alzheimerin tauti ja dementia saman oireyhtymän kaksi eri puolta, vai onko niin, että alzheimer on dementian jalostu-neempi muoto.

Vaan mitäpä merkitystä sillä on terveelle järjelle. Minulla ei ole kumpaakaan, ei dementiaa eikä alzheimeria. Järki on kuin partaveitsi. Minun tapauksessani ongelman ydin on ilman älykoneita ja laitteita occamin partaveitsi. Kaksi vaihtoehtoa, mutta vahinko vaan, että kumpikaan niistä ei ole oikea.  2023

Asiasana: Occamin partaveitsi

Mietteitä:

JOS TEET TAI SANOT JOTAIN MERKITTÄVÄÄ, LAKKAAVAT IHMISET TERVEHTIMÄSTTÄ

jÄRKI ON IHMISEN ONGELMISTA VAKAVIN

kANSAINVÄLISTÄ HUMALAA SEURAA  AINA KANSALLINEN KRAPULA

KATEUDESTA ON VAIN KUKON ASKEL PILKKAAN

KARJALASTA KAJAHTAA. NIMITTÄIN VENÄJÄNKIELI

 

                          Marusja

                                                                 Marusja onnen aikaa, tuot liekö muistanet viel

                                                                      Kukkia Marusjalle. Akvarelli 1987 T.Y-R. 

Annamaria kuoli espanjantaudin kuumeeseen keväällä 1927. Kymmenen vuotta ennen minun syntymääni. Tiedän hänestä vain sen, mitä olen kuullut kerrottavan. Hän oli pieni, vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen. Hän oli perinyt vanhalta kansalta noitakeinoja ja loitsuja, opetti äidilleni monia taikaloruja. Myös outoja pelkoja ja uskomuksia. Kun me orpanatytön kanssa leikittiin lattialla ja puettiin mustaa huivia vuoronperään toisetemme silmille, aikuiset kauhistuivat. Ei sellaista saa tehdä, se tietää kuolemaa. Kun lintu lensi ikkunalle, toi sekin huonoja uutisia. 

Velipoika kuului sotilaspoikiin, se oli eräänlainen partio. Hän ei perustanut kummi-tuksista eikä uskonut huiveihin. Hän sitoi salaa maton reunaan hakaneulalla rih-man, jota hallitsi vähän matkan päässä meistä orpanoista. Pieni nykäisy rihmasta, niin meidän rakentama postikorteista koottu korttitalo luhistui. Toistuva tapaus heitti epäilyksen varjon, jonka takana liehui kummitus. Epälin minä myös veljeä, joka näytti liian viattomalta kirjansa takana. Luki taas sitä Sandikirjaansa ja nauraa hekotti.

Meitä jännitti kotiin paluu Rovaniemelle. Aikuiset puhuivat rauhasta ja siitä, mitä saksalaiset nyt tekevät. Liikkui kaikenlaista disinformaatiota. Sakut olivat paloi-telleet suomalaisen naisen jossakin sorakuopassa. Äiti sanoi, että se on ryssien pro-pagandaa, mutta kuultiin kyllä, että moni uskoi siihen.

Ne puuhasivat lähtöä. Mekin lähdettiin Oulusta takaisin, ja koti löytyi entisel-lään.  Postin mukana oli tullut kirje, jonka reunat olivat mustat. Joku on kuollut, äiti sanoi. Olisitte jättäneet sen huivin kanssa leikkimättä. Kirje avattiin, ja kävi ilmi, että vainaa oli isän serkku. Se oli kaatunut jo talvisodassa, mutta ruumis oli vasta nyt löytynyt ja tuotu kotiseudulleen. Sitä ei näytetty kuin lähimmille sukulaisille. Sen kasvot oli peitetty mustalla huivilla, äiti kertoi niin kuulleensa.

Nyt hän kertoi myös isoäidistä, Annamariasta joka oli haudattu Viipurin maalais-kunnassa. Äidin isä, minun ukkini oli jossain vaiheessa Juustilan hovin muonamies. Perheen leipä oli tiukassa, mutta punikkeja ei oltu. Niin äiti sanoi, ja minä ihmettelni että mitä ihmeen punikeja. Äiti itse oli lotta, ja hänellä on sellainen sotilaallisen näköinen tanttu ja kaati, mutta ei pussihousuja eikä kauluslaattoja. Minun isoäitini Annamaria oli noita, niin äiti nauroi, mutta kertoi samalla monet taiat ja ihmeet joita mummi oli loihtinut aikaan. Hän ei ollut kreikanuskoinen, vaikka monet hänen alkuperäisessä kotikylässään olivat sellaisia. Äidistä oli hauska seurata niiden kirkonmenoja, isoja ja pieniä kelloja jotka kilisivät ja helisivät kesän illassa.

Ennen vanhaan laulut olivat surullisia. Sanottiin että ne olivat alkujaan venäläisiä. Nyt aikuisena minä en tuota käsitystä niele itsestään selvänä. Kuka tietää miten paljon siellä kulttuurien ja heimojen keitossa on mistäkin kotoisin. Ugrikansat olivat alkuperäisempiä, eikö heidän kulttuurinsa perimästä ole mitään jäänyt jäljelle?

Oli miten oli, niin kauniit ja melodiset mollisävelet lyövät kirkkaasti sen länsimaisen-renkutuksen jota meille radiosta ja muusta mediasta jatkuvana tajunnan virtana syötetään. Hyi seh! Ehkä on nyt hyvä muistaa, että sieltä Venäjältä on tullut paljon muutakin kuin uhoa ja uhkaa. Kansallisen herätyksen aikana alettiin laulaa tsaarin puolesta sävellettyä ortodoksista sävellystä, en nyt muista mitä. Taidetta sieltä on tullut ja kirjallisuutta.

Suhde kaikkeen venäläiseen on ristiriitainen. Ihmettelen miksi meiltä ryöstetty-jen hautojen on annettu jäädä tulvavesien alle ja miksi hautakivet on raahattu porrraspieliin. Se mitä isovanhemmista on jäljellä, lojuu jossakin unohdettuna, eikä heitä kukaan elävä enää muista, paitsi minä, jolla on norsun muisti. Muistan senkin, kun vielä joskus 1990-luvulla etsittiin syitä siihen, miksi suomalaisilla on niin kieltei-nen suhtatutuminen Venäjään, vaikka Lenin lahjoitti meille itsenäisyyden. Niinpä niin!

Asiasasaoja: Kaati = esiliina Ilmajoella.  Tanttu = leninki, hame Ilmajoella.  Orpana = serkku Karjalassa. Espanjan tauti.

Marusja = venäläinen lauilu, isoäidin laulama

Kotona odotti mustareunainen kirje. Paappa kuollut Pohjanmaalla

Juustila: piispan kartano Viipurin läheisyydessä. Hovi=kartano Karjalassa.

Mietteitä:

Epäjumalaa kuvaavan veistoksen mallina on ihminen

Etsin tietoa ja löysin yksinäisyyden

Jumala on tiettävästi protestantti, koska määräsi karjalaiset reservaattiin

On näytelmiä joissa pääosaa esittävät kulissit

Opittu viisaus ei periydy. Miten on viisauden oppimisen laita?

  LASTATTU ERHETYKSIN 

                                                      Varjot paperilla. Akvarelli T.Yli-Rajala 1996.

Jos haluat vaikuttaa, vaihda moraali pilkkaan.

Katsoin taulua seinällä vielä uudelleen. Olin nähnyt ihan oikein, tekijä oli nimekäs taiteilija, taulu 1930-luvulta. Isäntä uhosi, että joutaa tuokin taulu kaatopaikalle. Silmäilin sitä ihastelevasti. - Älä nyt sentään kaatopaikalle, siinä on arvokkaat ja kauniit kehykset. Anna se minulle, maksan noista kehyksistä mitä vaan pyydät, jos kohtuudessa pysyt, minä maanittelin äijää jonka tiesin ahneeksi.- No, jos vaikka pari kymppiä, hän arveli.

Annoin heille pari kymppiä taulusta, jolle oli jossakin määritelty hintaa yli 300 euroa. Vein taulun kotia ja hakkasin sille naulan muiden viereen. En minä niitä vieraitten katsottaviksi kerännyt, vaan omaksi ilokseni. Valtaosa ihmisistä pitää taideteoksia vain siksi, että vieraat arvostaisivat heidän sisustustaitojaan. Minä keskityn hiljaisuudessa kuuntelemaan taulujen mielipiteitä ja kertomuksia. Tämän taulun maalaaja oli viinaan menevä ja niin köyhä, että kuoli nälkään. Hänellä ei ollut rahaa ruokaan, koska värit ja pensselit maksoivat, ja lisäksi piti saada sitä absinttia. Hän oli niin vanhan aikainen. Kotona näin, kuinka taulun purjelaiva otti tuulta ja kuulin kuinka vesi pärskyi sen keulaan. Taiteilijan askel oli kuin merimiehen, hän huojahteli ja maalatessaan hyräili  hävtöntä vanhaa merimieslaulua.

Minä’ olin tehnyt tänään hyvän työn. Sen työn moraali ei mieltä vaivannut. Ostin hänen luomuksensa ja maksoin sen kehyksistä pari kymppiä. Sillä saisi jo tuopin kaljaa ja leivänkyrsän. Vahinko vain, että olin vuosikymmeniä myöhässä.

En tiedä, mitä haluankaan. Suvella värjyn, talvisäässä palan. (2023)

Haku: Sonetteja Lauralle, Petrarca. Suomennos Elina Vaara

Mietteitä:

Kirjallisuus on kielen juhlaa. Vaan minkä kielen?

Kirjoitinpa taas tarinan, jota joku lukee silmiä räpytellen

Kaupan apostolit julistavat kilpailun evankeliumia

Kesti tuhat vuotta ennen kuin suomalaiset älysivät elävänsä Euroopassa

Koho kelluu, mutta mitä miettivät kalat?