LENNÄN HALKI AVARUUDEN

LYHYTPROOSAA

                                                                        

                                                                                Kuva: Kevät. Akvarelli 2022 T.Y-R.

Päivä ei eroa eilisestä. Minua masentaa ihmisten suhtautuminen ainoaan harrastukseen mikä enää kiehtoo. Tarve kertoa mitä on, miksi ja miten. Aiheesta joko puhutaan ohi mennen tai se sivutaan vaivatuneesti syrjään. Ihmettelen ettei edes hienotunteisesti voida joskus livauttaa pieni valkoinen valhe. Kyllä minä sen luin, kiinnostavahan se oli. Mutta oletko sinä sen aivan itse kirjoittanut? Puheista voi päätellä, että arvostelija ei ole vaivautunut lukemaan juttua. Häntä kiinnostaa enemmän sadan metrin juoksu joskus 1930-luvulla, tai amerikkalainen jääkiekko. Mieluummin hän kuluttaa aikaa leikkimällä tietokoneen ajanvieteohjelmilla tai somen juoruilla, kuin lukemalla. Kaiken hän lukee silmäisemällä, mutta ei pysty syventymään siihen mitä lukee. 

Ihmisten yleissivistys on laskemassa pohjalukemiin.

Ja minä tässä aprikoin. Kirjoitan piruuttani runon, joka ei noudata sääntöjä ja kyhään novellin joka ei mahdu jonkun neropatin rakentamiin aisoihin. On niin, että unen logiikka tuntuu minulle läheiseltä, ei sitä tarvitse selitellä eikä perustella. Se vain on.

Jostain selittämättömästä syystä olen päätynyt ihan huomaamatta entisen varasto-alueen läheiseen pensaikkoon ja tiedän, että olen maannut siellä jo epämääräisen ajan. Siinä lepäillessä syntyy luova kyky. Syvältä käpyaivojen kätköistä kumpuaa usvana runo, jonka riennän heti kopioimaan. Kirjoitan sen lyijykynällä taskusta löytyneen kauppalapun taakse. 

Niin vuodet vieri, ja eteen uuden

ne toivat ajatuksen suuren

Mitätön hitunen vain olen yksin,

ja lailla muiden hitusten,

yksinäisten parkojen

näin lennän halki avaruuden

Kynä pysähtyy ja mietin hetken. Näinkö se oli vai muistanko väärin. Näin sinitiaisen varvikossa, se rakensi piilopesää.

Ja jälkeeni vain pyrstö jää,

savua, tulta kipinää

on mieliala absoluuttinen

vaivaisen hitu maallisen.

Kyllä minä sen luin, joku sanoo myöhemmin. En oikein ymmärtänyt, se jäi jotenkin avoimeksi. Mikä se hitu on? En ole ennen kuullutkaan.

Ja mikä ihme se nyt on, ettei ymmärrä. Loppusoinnut puuttuvat. Runoksi tuo unipensaikossa nähty sanojen jatulintarha ei ilmaise mitään tietoa elämästä. Enkä minä enää tiedä mitä sillä tiedolla tekisinkään. Nousen pensaikosta esiin ja haparoin unisena aamukahville, Joku antoi minulle neuvon: kirjoita raflaavampaa! Juoruja ja muuta ihmisiä kiinnostavaa aihetta. Älä ole niin tiukkapipo. (2025)

AJATUKSENPÄITÄ

Aika lepattaa alta pois, eikä anna tarttua helmaansa

Alkupamaus. Kuka sytytti nallin?

Ankan askelilla ei saa aikaan näyttävää paraatia

Ei hän kynttiläänsä vakan alle pannut. Hän sijoitti sen paperikoriin. 

 Asia: Wastepaper basket.                                                       

¨