VIHREÄ NAINEN 

lyhytproosaa

Anna lumien sataa 

ja nuku unesi pois

Olit minulle Modiglianin vihreä nainen, eksynyt, sanoja vajaa. Muodot valuivat, liikkuivat,ja hajosiat , Parvi täynnä pahoja silmiä, halua käydä käsiksi ja kurittaa. Tai halata ja suudella. Se oli nimeltään mustasukkaisuutta. Sinä vaikenit ylimielisesti ja sanoit, että mitä sitten vaikka minä teinkin niin. Se ei kuulu sinulle

Minä maalasin sinut kankaalle.

 Oli pakko hyvkstä tuo ajatus. Minä olin luonut itselleni harha-kuvan, jota pidin häkissä. Olin hänet vanginnut. Vaan silti hän oli vapaa. Olit kuva minun sielussani.

 Mietin kuiinka joutavia meidän riitamme olivat. Kaikki oli väärinkäsitystä ja pettyneitä toiveita. Eihän minulla ollut oikeutta kieltää sitä, minkä hän itse oli valinnut. Ihmisellä on vapaa tahto, ja hän on vastuussa valinnoistaan. Olen ortodoksi.

. Oli pintapuolista anteeksiantoa, vaikka kumpikaan ei tiennyt mitä pitäisi antaa anteeksi. Ehkä vain sitä, että me molemmat olim- me ihmisiä. Kumpikin meistä teki erehdyksiä, ja syrjä-hyppyja arkiselta polulta. Ja kumpikin meisttä nautti teoista, joiden tiesi olevan vääriä. Me emme niistä kertoneet toisi-llemme,vaan salailimme ja aivot häivyttivät ne pois muistoista. Sinä väitit ettei niitä edes ole koskaan ollut.

 Mutta eivät katoa sellaiset muistot, jotka järkyttävät mielen tasapainoa. Ne ovat osa meistä itsestämme. Ne asuvat meissä.

 Kevät hengittää taas hanget ja herättää puiden jäykät oksat elämään, piikkisormiset lehmusten kädet, ja kaikki tämä tapahtuu jäsenissä, joiden oikomiseen käytän annetun hetken. Kuvittelen, ettei keväällä ole merkitystä. Luulen että yhteys vuodenaikaan on kuin naiseen, kalpeaan ja verettömään tai silmin nähtävästi vanhenevaan. Nyt häntä on vaikea tunnistaa, mutta arvelen, että hän on vieläkin tuo vihreä nainen jota minä halusin ja jonka kuvaa säilytän sielussani.

 Modigliani maalasi soikeita kasvoja. Vaikka ne ovat monesti luonnottoman näköisiä, minä olen niihin aina ihastunut. Niilä on salaperäinen hymy ja niiden katse osuu minun silmiini kuin -

vaatisi jotain. Rinnastan heihin sinut ja kuljen vierelläsi kuin olisin turvas-sa. Mutta tiedän, että turvallisuude tunne on petos-ta. Elämä ei tarjoa turvaa, sen kädessä on terävät kynnet ja niitä on pakko pelätä. 

 Olen kulkenut ennenkin tällä tiellä ja kaikki muisot seuraavat minua. 

( 2026)

Asia: modigliani