Kirjoitinpa taas tarimam, jota joku lukee silmiä räpytellen
Hyvä on, minä ajattelin. Lukaisenpa joutessani sen kirjan , joka jäi minulta kesken junamatkalla. Kaivoin kirjan esiin kätköstä jonne olin sen piilottanut vierailta ja kahlasin silmät ristissä tekstiä, josta en paljonkaan ymmärtänyt. Se oli kieltä jossa käsitel-tiin narratiiveja sekä terminatiivista hyperventilaatiota, mitä se sitten lieneekin. Hörppäsin välillä vesilasista kulauksen ja mieli teki parempaa juomaakin, mutta epäilin,että tauon aikana esseen juoni piiloutuu peiton alle ja uni tulee kesken tarinan huipennusta. Näin keski-iässä uni pyrkii yllättämään sopimattomissa paikoissa. Tämä taipumus häiritsee muun muassa kahvikutsuilla, tilanteessa jolloin pitäisi selvittää perin juurin tärkeä kysymys eksyttävästä tienristeyksestä. Kokemuksen mukaan se on yksi tavallisimpia keskustelun avauksia ja aiheita. Ellei puhuta urheilusta.
Siinä sitten ajattelin näin, että ihmiset menevät nukkuman niin rohkeasti, ettei siihen kek-si muuta selitystä kuin että he eivät aavista antautuvansa vaaraan. Viittaan tässä Baude-laireen.
Niinhän se on. Jostain syystä mieleen pyrki heprealaisten vankien kuoro opperasta Nabucco, Nebukadnesar.
Vaikein ongelma nykymaailmassa on rakkaus. Koskaan ei tiedä onko sitä ollenkaan vai ei-kö ole lainkaan. Joillakuilla on taipumus sotkea ongelmaan vielä sukupuolikin, mikä on turhaa vaikeuksien korostamista. Rahasta on paljon apua, jos vain tietää mistä sitä saa. Eihän nykynuoriso ilman rahaa saata ketään rakastaa, korkeintaan vain ohimennen ra-kastella ja silläkin sanalla on niin paljon merkityksiä. Kansainvälisyyskin vaikeuttaa luon-tevaa seurustelua. Syntyy helposti väärinkäsityksiä, joiden tuloksena saavutaan ulkomaan matkalta mustan babyn kanssa.
Näitä ongelmia esseessä käsiteltiin niin intensiivisesti, että hukkasin sen syvällisen psyko-logisen vireen. Aloin ihmetellä, että mikähän tuosta jutusta tekee kielellisesti niin suuren-moisen .Vaan nytpä oli jo Anna saanut asiat järjestykseen ja lyllersi paikalleen puheen-johtajan tuoliin istumaan. Hän levitti siinä reitensä niin levälleen, että vanhat sukkanau-hat tunkivat näkösälle ja näky alkoi ankarasti hävettää. Niin että sellainen asenne siis! Hän otti haara-asennon ja nojasi tukea jykevästä kirjoituspöydästä, joka oli isoisänsä pe-rintöä.
Niin kuin olette huomanneet, olen palannut liikematkalta Helsingistä, hän kimitti. Täytyy sanoa, että pettymys oli suuri, kun huomasin miten täällä oli asioita hoidettu. Kuulin, että ulkomaalaisia oli otettu taloon asumaan ja että täällä on harjoitettu monenlaista siveet-tömyyttä, joista mainittakoon samaa sukupuolta olevien keskinäinen parittelu. Sisarentyt-täreni Roosa ja Veera ovat olleet monissa riettaissa menoissa päälle päsmäreiinä. Eikä siinä vielä tarpeeksi, että olette seurustelleet tuon vätyksen ja luuserin kanssa (tässä vaiheessa hän heitti minuun syyttävän silmäisyn) ja maannut hänen kanssaan olohuo-neessa peiton alla.
Roosa ja Veerako hänen sisarensa tyttäriä? Olemmeko me pikkuserkkuja, minä vähän mietiskelin. Ja minä kun heidän kanssaan pelehdin rakkaudessa! Olisi pitänyt muistaa, että syvällisempi rakkaus on yhteiskunnassamme nykyään kielletty.
Syytökset saivat mielen kiehahtamaan. Kiukkua lisäsi supatus ja pahantahtoinen kuiskut-telu, joka sai Annan moitteita kuuntelevat rauhattomasti liikehtimään. Kuului hyväksyviä äännähdyksiä ja pieraisuja. Laulakaamme Porilaisten marssi, joku kiekaisi, ja niin tuo rauhaton yleisö alkoi yskien ja köhien ynistä tuota juhlallista ja mitä isänmaallisinta marssia. Minä tiesin, että ne porilaisen sankarit olivat setä Topeliuksen mielikuvitusta.
Olin aivan sanaton. Mielen täytti tasainen, rannaton paha aavistus. Koska olin romantii-kan kauden ja barokkimusiikin vakaumuksellinen ihailija, olin jo alun alkaen kuvitellut eläväni klassillisen sinfonian sävelkuluissa. Olin hämmentyneenä kokenut sen neljä vai-hetta, allegron, andanten, menuetin ja finalen. Liitinpä vielä adagionkin heti alkuun. Nyt tämä tuntui jotenkin keskeneräiseltä, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sitten vielä hiljaisuus, muka. Täynnä ajatuksia.
Mietin kuumeisesti mikä on mielipiteen ilmaisuvapaus. Havahduin ikään kuin hereille. Huomasin, että minut oli nyt aseteltu arkkuun ja peitelty kaulaa myöten lakanaan. Olo oli epämukava ja niinpä nousin siitä istumaan. Juhlayleisö kavahti ja ryntäsi tiehensä, sun-tio ensimmäisenä. Hän ei uskonut ylösnousemukseen. Minä olin ylösnoussut, eikä sitä kukaan halunnut uskoa. Ego te absolvo in nomine patri et fili et spiritus sancti, mumisin itselleni. Kaiken tämän vapautuksen toivoin vain itselleni, sillä huomasin nyt istuvani yksin arkussa jonka muut olivat hylänneet. Käänsin vain kylkeä, ja tässä nyt taas olin, tietoisena olemassaolosta. Olin nyt kokemassa sen, mitä ei ole lupa tuijottaa. Eksistenssin. (2024)
AILAHDUKSIA
Rahasta on paljon apua jos tietää mistä sitä saa.
Etkö viihdy omassa seurassasi? Viihdyn toki, mutta mieluummin vain yksin.
Hyvän varjossa kulkee aina pahuus.
Murhaajaankin poskella on joskus lapsena vierinyt kyynet.
Miksi minä pyörin ja pyörin enkä saa otetta häntäni päästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti