Asia on kuin säkki, joka ei
pysy tyhjänä pystyssä
(Luigi Pirandello)
Minua hermostutti ihan henkilölohtaisesti tuo Isis. Radiossa ja televisiossa oli jo
vuosikaudet kiusattu kuulijoita sössötyksellä, ja sitten keksittiin se Isis. Aivan sii-
nä vatsaa vääntää kun kuulee toimittajan ääntävän hienostuneesti lauseen vesihiisi
sihisi Iisisin hississä. Minua tämä (ilmeisesti ruotsinkielisten) toimittajien alullepane-
ma suomenkielen kehittäminen riepoi kovin. Soitin kielitoimistoon ja kysyin että
miksi? Sieltä joku nuorelta kuulostava tytön ääni valisti minua, että ulkomaalaisten
on vaikea ymmärtää suomalaista ks-taivutusta. No minä siihen, että eivätkö ne uu-
tiset ole kohdistettukin viidelle ja puolelle miljoonalle suomea puhuvalle kuunteli-
jalle sekä niille sadoille tuhansille jotka ovat täältä paenneet median suosimaa luku-
ja kirjoitustaidottomuutta. Miksi meidän omaa kieltä pitäisi muokata muiden ehdoilla?
Uusi sääntö kuulemma koskeekin vain vierasperäisiä sanoja ja nimiä, suomalainen
rahvas pitäköön jäniksensä ja panoksensa, hän minua valisti.
Vaikka siis kielikorva kehoittaisi taivuttamaan että Iiriksen ja Iineksen, niin älä usko.
Oikea taivutus on nykyään Irisin ja Inesin, sekä vielä Iisisinkin. Pitkän vokaalinkin
voi hyvällä omalla tunnolla lyhentää, sillä pitkä äänne kuulostaa niin kovin maatiai-
selta. Sama koskee myös nimen lopussa keikkuvaa hauskaa vokaalia, iitä tai aata.
ne kun ovat niin suomenkielelle ominaisia. Hotel on meillä hotelli ja Paris on Parii-
si.
Sitäkin mieltä kyllä olen, että lauseenjäsennys pitäisi saada takaisin opetusohjelmaan.
Kunnon oppilaan tulee tietää mikä on terminatiivi ja mikä on prolatiivi, potentiaalista
puhumattakaan. Suomenkielen sanat ovat joskus pitkiä, ei siis olisi pahitteeksi har-
joitella niiden parissa sijamuotoja. Mitä kaikkea sisältääkään yksi ainoa sattuva sana:
olemattomuudellansakaan. Joku ulkomaalainen tarvitsee asian ilmaistakseen koko-
naisen lauseen. Ja jos nyt uutta taivutusta halutaan suosia, on syytä erottaa alkupe-
räiset suomalaiset sanat vieraista lainoista. Kun on kysymys käännöskirjasta, puhu-
taan sen painosesta. Jos teos on suomenkielinen ja tekijäkin täkäläinen alkuasukas, puhumme painoksesta. Olkaa toki tarkkoja myös nimen Jeesus kanssa. Meillä voidaan puhua Jeesuksesta (huom. Pitkä vokaali), mutta ulkomailla Jesusista. Ja metsään mennessä nappaat mukaan tietysti kirveksen, mutta jos mukana on joku turisti, puhut hänelle kohteliaasti kirvesistä. Sehän on liettualainen lainasana.
Vaan loppujen lopuksi, ymmärsinköhän minä nyt oikein tämän Suomalaisuuden Liiton uuden taivutusohjeen?
Kuva: narratiivin kirjoittaja Matomäen
Yliopiston promootiossa kesällä 2018.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti