Besame mucho

(La primera vez)

     

Alppiruusu                                                        Lyhytproosaa

Ai kun minä niin tykkään tuosta espanjasta. Oikein tässä sielu lepää kun kuuntelee sen lämmintä ääntä. Se on kaunista ja pehmeää, se ei koskaan kuulosta agressiiviselta tai ylimieliseltä herrakansan honotukselta. Aivan erityisesti viehättää tapa, jolla Inez lähestyy minua ja räpyttelee vähän silmiään. Besame mucho tämä tyttö hokee. Estoy lejos muy de ti, niin että alkaa oikein pyörryttää.

Heräsin juuri äsken päiväunilta ja löysin työpöydältä pienen lappusen johon Inez oli kirjoittanut sievällä käsialallaan, että lähtäänkö bailaamaan un poco. Hän ei tietenkään käytä tuota rumaa amerikan väännöstä ”bilettää” joka on Suomeen omaksuttu niinkuin kaikki mikä sieltä tulee. Sanoin hänelle, että minulla on vaikeuksia iskiashermon kanssa ja tasapainokin vähän vippaa, niin että jätetään väliin ja keskittytään seurustelemaan. Selitin tämän hänelle selkeästi, mutta eihän tuo raukka osaa suomea, vaikka tämä on Euroopan virallinen kieli.

Taaskin hän lähestyi minua ja hoki tuota besame, besame mucho.

Minua kiusaa tieto siitä, että kaksi etuhammasta on syödessä irronnut toissa päivänä, ja että hengitys haisee vaikka syön tervapastilleja, Quiero tenerte muj cerca mirar me. Ihmettelen että eikö hän ole huomannut pientä ikäeroa joka meillä on. Vaikka enhän minä mikään ikäloppu vielä ole, vasta täytin 87. Bailaan vielä nykyäänkin sitä lambadaa mummon kanssa. Luulen että meillä Inezin kanssa olisi vielä hauskempaa.

Vaan on hänellä toki huumorintajua. Hymyilee nätisti vaikka ei ymmärrä mitään. Muuten, miksi sinä kirjoitat lauseen alkuun kaikki kysymys- ja huutomerkit ylösalaisin, minä häneltä tiedustelin.

Inez oli hämmentynyt. Totta kai kirjoitan, sehän on meillä päin tapa.

Hän pitää pientä laulutaukoa, ja ehdotan, että mentäisiin tästä tänään Promesan kartanoon kyläilemään tulevan markiisin, Manuelin ja hänen tyttöystövänsä Janan luo. Saadaan siellä tasokasta keittoa ja  sisarensa hilloa. Tasokasta on sekin, sillä Manuelin pikkusisko johtaa kartanon hillobisnestä erään kreivin kera. Outoa on, että tuo porukka nimittelee Janaa hanaksi. Miksi te niin sanotte, kysyin Inezultä joka vähän kohautti olkaansa. Minun mielestäni on rumaa nimitellä naista kraanaksi. 

De nada, Inez vastasi ja aihe oli pakko jättää avoimeksi. Hän ei oikein ymmärtänyt.  Minkäpä noille ulkomaalaisille tekee, vaikka kyseessä onkin erinomaisen nätti artisti. Nyt hän kietoikin vasemman kätensä minun ylävartaloni ympärille ja alkoi taas hokea sitä besamea. Jäin aivan sanattomaksi ihastuksesta. Päätin mennä takaisin loikomaan ja keskityin kuuntelemaan.

Besame, besame mucho perderte que tengo miedo, perderte amor !

 Miksi ei niinkin, eikä aina englanniksi, minä ajattelin. (2024)

Asia: Inez Maharani. (You tube)

AATOKSIA:

Elämä on kuin Sostaakovitsin toinen valssi. Ensimmäistä en muista ja kolmannen äänentoistossa on vikaa

Ihmisellä on kaksi päätä. Ylä- ja alapää. Vain toisella ajatellaan.

Ei luulisi hevin, että kananpee on joillekin herkullinen ruokalaji.

Huumorintajuko? Taju on tallessa, mutta huumori hukassa. 

    PIHAN YLI JUOKSI KETTU

Lyhytproosaa unessa

Joku kukkanen. Akvavarelli

      T.Y-R 1996.

Näin aamuyöstä naisen, joka tuli aivan lähelle ja tuijotti minua uteliaasti.Hän oli tutun näköinen, mutta en silti tunnistanut. Hänen hahmonsa oli tarkka ja ilmeensä jäi mieleen. Se ei ollut pelottava. Olin hereillä, en nukkunut.Iltapäivällä sama unikuva nokosilla: Kamarissa, oven edessä seisoi sama nainen ja tuijotti. Hän näytti uteliaalta niin kuin minäkin olin. Taas hän lähestyi minua ja kuiskasi hiljaa: tule, minä näytän. Nyt hän ei ollut enää hämärä hahmo, vaan erottui selvästi kukikasta seinätapettia vasten.

Kävelimme yhdessä käytävän lapi, hän edeltä ja minä seurasin. Ulkona,pihan syrjässä lojui tuo sama nainen jota olin seurannut, ja hänen vieressään istui maassa lapsi joka itki. Uninainen oli äkkiä kadonnus ja minuun virtasi jostakin pelko. Lapsi oli lakannut nyyhkyttämästä ja tuijotti nyt hämmentyneenä minua silmiin. Etkö sinä halua auttaa meitä, hän kysyi lapsen äänellä. Katsoin ympärilleni ja hämmennyin näystä. Nainen makasi vieläkin maassa, mutta nyt hän kääntyi kyljelleen ja veti itkevän lapsen lähelleen. Kaikkialla lojui rojua, konetuliaseista singonneita hylsyjä ja verta.

Nainen käänsi taas katseensa minuun niin, että vaivaannuin hetkeksi sanattomaksi. Miten minä voin teitä auttaa, kysyin heiltä. Enhän minä tiedä mitä on tapahtunut ja ketä te pelkäätte. Kuka teitä uhkaa ja vaatii jotain sellaista mitä te ette ymmärrä?

Tunnetko sinä heidät jotka teitä ampuvat, kysyin naiselta joka rauhoitteli nyt itkevää lasta. Pihan yli juoksi kettu, joka ohi mennen vilkaisi meitä. Sen silmät välähtivät pihalampun valossa.

Ei vastausta. Hän painoi lasta rintaansa vasten ja sulki silmät. Mitäjos tulisitte meille, kysyin häneltä. Täällä ulkona on kylmä ja meillä onturvallista. Ovissa on turvalukot ja hälytys, jos joku tunkee luvattomasti sisään. Jääkaapista löytyy kaikenlaista lapsellekin. Sillä on varmasti nälkä kun se noin parkuu.

Nainen ei vastannut, vaan näytti turhautuneelta. Kaivoin taskusta setelin jonka olin aikonut käyttää johonkin muuhun tarkoitukseen. Olisiko tästä teille jotain apua, kysyin. Lapsi ja hän itsekin näyttivät olevan huonoissa pukimissa, puserossa reikiä ja monenmoista sottaa. Meillä on vähän vaatettakin antaa, jos tarvitsette. On kerätty vähän käytettyä tavaraa keräystä varten.

Nainen kääntyi taas vähän ja nosti kättään katseltavaksi. Se oli yltä päältä verinen. Minä en tarvitse enää mitään, nainen sanoi. Anna tälle lapselle leipää ja vettä. Hänellä on nälkä ja jano. Ja vie hänet kotiisi turvaan, sillä minä en voi liikkua enkä tiedä edes mihin menisin hänen kanssaan.

Otin lapsen ojentamasta kädestä kiinni ja lähdin vähän neuvottomana kotiportaita kohti. Pensaikosta meitä tuijotti kaksi vihreää ketunsilmää.

Aamukajossa avasin kotioven meille ja astuimme sisään. Lapsi oli lakannut itkemästä ja näytti uteliaalta. Nainen makasi pihalla ja oli nyt liikkumaton.

Heräsin vasta myöhään aamullaa ja jäin hetkeksi vuoteeseen ihmettelemään tuota outoa painajaista. Avasin television ja näin heidät taas sen kuvassa. Ei se meidän oma piha ollut, vaan jonkin pommitetun kau-pungin katu. (2024)

            Aatoksia:

            Mistä johtuu, että älymyöstö kokoontuu sinne missä älyttömyys hallitsee?

            Materialistin taivas mahtuu puukirstuun

            Miksihän äiti-Venäjä tarvitsee niin paljon ottolapsia?

            Millainen on Hitlerin puheiden gnostilainen tulkinta?

            Mikä takaa, ettei tekoäly valehtele meille?

Asiasana: Unet. Sotilaallinen erikoisoperaatio

VENA  AMORIS

Lyhytproosaa

Sininen. Akvarelli T.Yli-Rajala i.a

Hidas päivä nousi yön alta ja korppiparvi pyrähti oksalta taivaaanrantaan. Avasin silmät ja pyyhin niiltä unen rääpät, ikkunassa satoi. Masennus hiipi taas mieleen. Onko tämä taas sitä samaa päivästä päivään yksinäisyyttä, sitä mikä soi minun korvissani eilen ja huomennakin. Schubertin 4, se traaginen sinfonia. Kaikki tutut ja ystävät ovat kadonneet tuonimaisiin, joku on muuttanut pois eikä muista enää.

Aivan sattumalta osui silmiin eilinen uutinen, jonka lehtikuvassa Eeva näytti vieraalta. Naista syytettiin jostakin käsittämättömästä teosta, joka liittyi rahaan ja talouteen. Minä olen humanisti. Häkellyin ja voin pahoin, kun joku kysyi vuosia sitten, että paljonko tuosta maksetaan. Tuo joku oli lukenut novellin, jonka olin kirjoittanut erääseen lehteen. Kysyjä tyrmistyi kun kerroin hänelle, että en minä sillä tarinalla rikastua halunnut, ihan sama mitä maksavat tai maksavatko mitään. Muistelin, että kirjailijoiden vuotuinen keskitulo oli pari kolme sataa euroa. Kysyjä etsi parempaa seuraa eikä puhunut minulle enää mitään.

Siitä tapauksesta muistui mieleen Totuuden evankeliumin gnostilainen tulkinta. Kadonneet löydettyään hän iloitsi, sillä yhdeksänkymmentä yhdeksän on vasemman käden luku, mutta kun yksikin kadonnut löytyy, siirtyy täysi määrä oikeaan käteen.

Katsoin oikean käden kuultavia verisuonia ja ajattelin, että minä löysin kadonneen, eikä tämä minua ilahduttanut. Vena amoriskin oli iän myötä jo kuihtunut, vaikka sen vielä erotti ryppyisen käden selältä. Unohtuneet ajatukset, pelko pyöri vielä pimeässä, vanhojen naulojen ruostehuilut. Mittasin kahvin suodattimeen ja olin turhautunut. Silloin nuorena kirjoitin Petrarcan soneteja Laural le: mitä siis tunnen, ellen rakkautta? Jos rakkautta, niin kuinka selittyvää? Hän selitti sen minulle yhdellä ainoalla katseella, enkä minä muuta tar-vinnut. Siinä katseessa oli välinpitämättömyyttä ja ivaa.

 Hän ei enää muista minua, enkä minä halua tietää hänestä mitään. Nyt tunsin vain vahingoniloa kun luin tuota uutista.

Peräsimettä pursi yksin. Käy viskomna tuulten mielialan.

Keveä tiedosta, lastattu erhetyksin.

En tiedä mitä haluankaan; suvella värjyn,

talvisäässä palan.

(Petrarca, sonetteja Lauralle. Suom. Elina Vaara)

Katsoin uudelleen lehtiuutista. Kaikki toistui aina samanlaisena, mitään uutta sillä ei ollut kerrottavaa. Vain tuo yksi ainoa muisto menneestä, ja sekin oli mitätön. Vena amoris oli hetken harhakuva nuoruudessa ja nyt se oli johtamassa sydämestä poispäin käräjäoi-keuteen. Minä kaadoin täällä etäällä hänestä kahvia kuppiin ja hämmensin siihen myös sokeria. Sen vähän makeutta minkä elämä tarvitsee. Enkä minä tuntenut empatiaa. (2024)

Asiasanat: Totuuden evankeliumi. Gnostilaisuus. vena amoris

AATOKSIA:

Väärillä säärillä ei pääse esittäään balettia Joutsenlaammella

Äärivapaamirlinrn on se kolmas tyttövasemmalta

Älä työnnä ostoskärriä hyllyjen väliin. Se ei ole ruohonleikkuri

Älä luota vuoteeseen joka tärisee kylmästä. Syyllinen on Poltergeist

Yksinkertaisuus on vaikeaa. Se koostuu mielikuvista joita yksinäisyys pyrkii monistamaan.

 

 

HYRRÄ                                       Lyhytproosaa unessa                                                                                                                                                                                                                                               

Kuva: kaarneen lento                                          

 On suoja tulelta ja kylmyydeltä

on koilta, ruosteelta ja miltä vain

 On suoja  melkein kaikkeen  

vaan ei, ei ole ihmiseltä

(Harry Martinson, Aniara)                                                 

Koska olen vähän omituinen pikkumies, kuljeskelen usein yksin syrjä-teillä ja muistelen niitä asioita joista luin juuri ikään lehden tiedeosas-tolta. Enhän minä mikään ruudin keksijä ole, mutta tähtitiede ja kvanttifysiikka minua kiinnostavat. Lisäksi olen kehitellyt teorian, että kaikki on luonnollista, sekin mikä näyttää aluksi luonnottomalta. Niin kuin esimerkiksi nämä paranormaalit ilmiöt. Ja muut kummitukset. 

Väittävät nyt sitten, että aika kulkee myös takaperin ja että mitä paina-vamman kohteen valo ohittaa, sitä enemmän se taipuu ja ihmiskunta putoaa pimeyteen. Näitä mietiskellen osuin urheilukentän laitaan jonne pysähdyin hetkeksi katselemaan lasten leikkejä. Pyörittivät siellä hyrrää. Näky kiihotti minua niin, että kiirehdin pallokentälle ja yritin kaapata hyrrän lapsilta. Kun lopulta onnistuin, tunsin hetken onnellisuutta. Paiskasin hyrrän takaisin pallokentälle ja lähdin taas jatkamaan matkaa.

Olin nyt lyhyessä ajassa oppinut ymmärtämään, että jokaisen mitättö mänkin asian, vaikkapa pyörivän hyrrän toiminnan ymmärtäminen joh-taa suurtenkin ongelmien tajuamiseen. Ihan huomaamatta lisäsin vauhia ja aloin hitaasti hölkätä. Pidin taas kädessä lapsilta ryövättyä hyrrää ja kuulin kuinka ne kirkuivat ja sättivät minua roistoksi ja fasistiksi. Reumatismi jomotti pohkeita ja niinpä pysähdyin suuren banderollin eteen. Siihen oli tekstattu mainoksista tuttu elämnaohje: ARBEIT MACHT FREI. Työtä tehdään ilmaiseksi. Annoin hyrrän takaisin lapsilaumalle joka oli kertynyt siihen paikalle irvailemaan ja uhoamaan. Hätistelin heidät reippaalla huitaisulla: menkää siitä vaikka suolle ilonpilaajat!. Ettekö te äärivapaamieliset  tiedä, että mielenosoitus ja vapaa kulkue kadulla on kansalaisten oikeus.

Ja niin tuo kirkuva ja syljeskelevä lauma alkoi paiskia minua mädillä kananmunilla, kaatoi parkkipaikalla jonkin bemarin ja särki ikkunoita. Joku oli opettanut heille ennakkoasenteita ja vääristynyttä informaa-tiota. Jatkoin taas matkaa ja muistelin miten Franz Kafka suhtautui yh- teiskunnan polarisaatioon ja kysymykseen tasa-arvosta.

Malttia, malttia vaan hyvät ihmiset, kuulin hänen vieläkin nupisevan. Ei hätä ole tämän näköinen. Se on punainen.

AILAHRUKSIA: 

Miten siemenet pitäisi kylvää, että porkkanat kasvavat oikein päin?

Aika lepattaa aina pois eikä anna tarttua helmaansa

Alkupamaus. Kuka sytytti nallin`?

Ankan askelilla ei saa aikaan näyttävää  paraatia

Astuit nyt kynnykselle, jolle  Goethekin päätti pysähtyä. mutta sinä kaadut takaperin

Asia: Franz Kafka. Novelli "hyrrä" (Kokoelmassa Keisarin viesti)

SANANVAPAUDEN GENRE ON VAPAUS