AJOKORTIN UUSINNASTA

    ¨

                                               Jalankulkijoita ajoradalla.

Kävin jo kaksi vuotta sitten näkötarkatuksessa. Kutsussa ei ollut pukeutumisohjeita mutta minulla oli lippalakki. Minut hyväksyttiin ja sain kehoituksen toimittaa ajokortti poliislaitokselle. En tiedä miksi, mutta eipä tuo haitannnut, koska harvoin sitä tarvitsen. Minulla on tapana ajaa aina keskiviivan tuntumassa, että takaa tulevat näkevät selkeästi ajoväylän. Olen silti kokenut useita läheltä piti tilanteita, koska ajonopeus muilla on monesti ollut kohtuuton. Pidän yllä tasaista alle viiden kympin nopeutta, mikä varsinkin pitkillä maktoilla on osoittautunut turvalliseksi. Ihmiset osoittavat suosiotaan huudattamalla äänitorvia ja vilkuttamalla ohi ajaessaan valoja. He jopa tervehtivät käsimerkein.

Meillä on yhteistyösopimus rouvan kanssa. Hän istuu mieluummin takapenkillä koska on likinäköine ja hänellä on vähän kierot silmät. Hän ilmoittaa vaaratilanteista äänekkäästi varo auto sasemmalta! Älä vilkuile sivulle ja pane puhelin taskuun. Rouvaa häiritsee, jos kuuntelen ajaessa kännykkää. Hän nimittää sitä sielunvihollisen välineeksi, mutta hän ei tiedä etäs se on navigaattori.  Hän ei ymmärrä, että kysymys on opastuksesta, koska meidän automme navigaattori puhuu vain savoa. Viimeksi se neuvoi meidät karjapolkua pitkin sonnihakaan, josta pääsimme pois vain talon isännän myötä vaikutuksella. Hän on kunnanvaltuutettu ja taitava traktorti kuski.

Rouva on hyvin tiukka siitä mitä saa tuttaville kertoa ja mitä ei. Palasin lomareissulta, ja havaitsimme, että olin siellä ulkomaila saanut tippurin. Minä kerroin vaivasta kaikille joita tapasin ja sain osakseni myötätuntoa. Yleisesti ymmärrettiin, ettei vika suinkaan minussa ollut. Eikä se vaikuttanut ajotaitoonkaan, joka on aina ollut luonnostaan poukkoilevaa. Minkä sille tekee, kun on huono onni ja huonoa seuaa.

Kaupunkien ympärille on rakennettu monimutkaisia liittymiä, joista selviäminen vaatii tarkkaavaisuutta. Liittymiin ei kannata ajaa edes pikku hiprakassa, sillä liittymien ja risteyksien lukumäärä on muutenkin epäselvä. Ei aina voi tietää kumpaa kaistaa ajaisi. Oikeaa vai vasenta, eikä tämä kysymys ole mitenkään poliittinen. Tiedämmehän rouvan puoluekannan, se on ehdoton. Vaikeimmissa tilanteissa minulla on tapana sulkea silmät ja antaa mennä vaan, Sanon sen ranskaksi, että rouva ymmärtäisi arvostaa toimenpidettä. Laisszfaire vaan ja sillä hyvä. Lohduttavaa on, että ajokortti on ja pysyy turvallisesti liikennepoliisi Pikkaraisen akan hallussa. Hän on vakavamielinen liberaali.

AatoksiA:                                                                         

Aika on peili, jonka läpi on ryömittävä

Ajatukset istuIvat kuin kaarneet oksalla, yksi lensi pois.

 

SILMÄLASIT

Lyhytproosaa hämärässä.

Glaukooma on minun kiroukseni. Se hämärttää näön niin, etten näe pimeässäkään mitään. Minulla on siksi ja siltä varalla aurinkolasit, joita pidän vasemman puoleisessa rintataskussa. Kun vastaantulija tervehtii minua, käännän päätä mielenosoituksellisesti ja sanon huomenta, vaikka on jo aamupäivä. Työmatkan varrella kasvaa suuri lehmus, jonka oksalla istuu osastopäällikkö tupakoimassa. Hän varistaa tupakan tuhkat kadulle. On pakko vähän kiertää, etteivät uudet kengät ryvety. Osastopäällikö huutaa, että olet taas myöhässä. Päivätyö alkoi jo minuutti sitten ja siellä veisataan juuri aamuvirttä. Toimitusjohtaja on saanut potkut puoluevaltuustolta ja on kiukkuinen.

Niin, että aamuvirttäkö veisaavat, minä kyssäisen mietteissäni. Niin on näreet, osastopäällikkö vastaa ja sytyttää uuden sätkän. Poliittisista syistä hän on vaihtanut mahorkkaan. Tule tänne istumaan, hän sanoo ystävällisesti ja taputtaa paksua oksaa takamuksensa alla. Otetaan pienet toimitusjohtajan kunniaksi. Osastopäälliköllä on povitaskussa litteä taskumatti, jonka kyljessä paistaa leijonavaakuna. Isänmaallinen mies! Noh, mikäpä tässä, minä ajattelen ja kiipeän oksalle. Juolahtaa mieleen kysyä mitä hänen sihteerrilleen kuuluu. Ai tänäänlö? Osastopäällikkö kysyy. Tänään tietysti. Koska eilinen oli jo eilen.Hänellä oli eilen korkeakorkoiset kengät. Ne siniset, ja laaja kaula-aukko, minä muistuttelin osastopäällikköä. Tämä näytti epäluuloiselta. Et kai sinä minun sihteeriäni havittele, hän kysyy ja sylkäisee kadulle. Siellä tepastelee vanha rouva, joka pui meille nyrkkiä ja kuuluu kiroilevan.

Tarkistan nyt ovatko aurinkolasit vielä taskussa. Niillä on taipumus tippua milloin minnekin, jopa jääkaappiin. Osastopäällikkö istuu rennosti ja heiluttelee jalkojaan. Katson sitä hetken ja äkkiä muistan mihin olen matkalla. Työhön titysti. Minulla ei ole rahkeita istuskella täällä oksalla, kun vaimo luulee että olen ansaitsemassa perheelle elantoa. Viis toimitusjohtajista, epäilen että he ovat kaikin korruptoituneita eivätkä tiedä mikä on pyörän lesta. Jätän osastopäällikön oksalle nukkumaan ja kapuan vaivaisesti alas kadulle. Jatkan matkaa kohti firman ulko-ovea ja viheltelen sitä vahaa iskelmää jossa kerrotaan rakkaudesta.

Last olivat tallessa ja poimin ne esiin firman eteisessä. Näen sihteerin, joka minulle hymyilee ja kysyy missä osastopäällikkö viipyy. Hän istuu lehmuksen oksllla niin kuin aina istuu näin aamupäivisin, minä sanon. Hänellä on päänsärkyä, ja asiakirjasalkku hukassa.

Asia:  pyörän lesta = tavarateline jolla kyytätään mummoa kauppaan.

Miettehiä:

Älä piittaa. Etsi korkinavaaja.

                                                                               Sihteeri heti aamulla.

 

MEILLÄ ON   -

                

                                                          Titi näyttää kuinka ison kalan hän näki torilla.

 Meillä on yhteinen rouva, maahanmuuttaja egyptistä.Tiposella ja minulla nimittäin.. Neferertiti.  Kutsumme häntä leikkisästi Titiksi. Joskus Tiponen valittaa minulle, että Titi on tipotiessään. Lähti mokoma jo aamulla ostoksille, eikä ole vielä palannut. Ei kai hän vaan tänne ole taas tullut? En usko että hän täällä on, en ainakaan ole nähnyt, minä vakuutan. Sitä paitsi olen häneltä kieltänyt kauppareissut. Ei muuta kun törsää kaikki rahat heräte ostoksiin. Voisit sinäkin kiinnittää tähän epäkohtaan huomiota. Anna rouvalle piiskaa illalla, kun se kotiin  palaa. Ellei palaa, niin kyllä minä otan asian esille ja puhuttelen. Se on vähintä mitä voin meidän yhteisen ongelmamme hyväksi tehdä.

Meidän yhteinen ongelmamme saapui iltapuoleen kotosalle ja suunnisti nyt minulle. Seurassaan hän roikotti kahta laihaa teiniä, jotka olivat juovuksissa kuin ellun kanat. Naapuri ilmaantui paikalle tark-kailemaan, sillä hän halusi nähdä miten minä asian hoidan. Tulokkaat käryttivät jotan makealta haiskahtavaa sätkää ja lauloivat kansainvälistä nuotin vierestä. Olin närkästynyt. Ohjasin kolmikon makuuhuoneemme vaatekomeroon ja lukitsin oven. Suljetusta tilasta kuului ankara polemiikki, rouva Titi kun oli liberaali. Äänet tähdensivät demokratian merkitystä autoritaarisessa perheyhteisössä. Minä riensin keittiöön ja avasin rouvan likööriipullon. Kippasimme naapurin kanssa Pohjanmaan kautta, kunnes yö meidät yllätti ja uinahdimme viattoman uneen. Komerossa vallitsi enteellinen hiljaisuus, joka yleensä tietää hankaluuksia heti aamusella. Laskin kolmikon ulos komerosta jo kymmeneltä aamu-päivällä. Minut yllätti se, että he olivat olosuhteisiin nähden tyytyväisen näköisiä. Laihat teinipojat soittivat kotiinsa ja ilmoittivat viettänensä yön kristllisessä nuorten miesten yömajassa. Ja ihan hauskaa heillä on ollut. Annoin pojille piparin kummalekin ja lähetin matkoihinsa. Rouvankin lähetin naapuriin ja kiitin viimeisest.ä Iltapäivällä aion keskittyä Kafkan lyhytproosaan. Selonteko akatemialla on sen nimi.

Miettehiä:

Luulen, että luulen vain luullakseni. Muuten olen asiasta melkein varma.

Koho kelluu, mutta mitä miettivät kalat?

          

TUUVA TAATA

                                 Runoratsu   

Minulla on vähän outo nuoruuden ystävä. Sikäli kuin muistan oikein, hän ilmaantui aina joulun aikoihin esiin. Miehellä on ikävä tapa luuhata talojen pihapiirissä ja käydä kurkkimassa ikkunoista sisään, Tänä jouluna tuo tapa ärsytti minua niin, että suljin sälekaihtimet työpöydän edestä. Äijä vihjaisi nähneensä eräänä iltana kuinka minä salaa lirutin Seagram-viskipullosta muutaman tipan ruokalusikkaan ja nielaisin annoksen vähän salakähmäisesti irvistellen.

Noh, tiedänhän minä että hän on saanut naapuritaloon lähestymiskiellon. Nuori rouva oli kyllästynyt äijän kurkkimiseen ja ilmoittanut poliisille.Minua alkoi jo vähän säälittää tuo vanha mies, joka pyrki pukeutumaan nuorekkaasti, käytti piippalakkia ja punavihreää asua jonka hän minulle kertoi olevan edistyksellinen. Nimensä hän väitti olevan Mestaritonttu, mutta minä sitä epäilin. Olin kuullut tuon nimen joskus jossain yhteydessä ennenkin, lähinnä ehkä politiikassa. Äijä kertoi saapuneensa seudulle porovaljaikossa ja valitti, että navigaattori oli ohjannut hänet vahingossa tänne. Se kun oli koko matkan ajan antanut ohjeita savon murteella. Heti pihaan päästyään hän oli hypännyt kyydistä ja poro, Petteri Punakuono oli jatkanut matkaa itärajan toiselle puolelle. Raja on nyt ummessa eikä sieltä pääse muuten pois kuin lentämällä. Vaan se on vaarallsta, kun niitä drooneja ampuilevat.

Tällä nuoruuden tuttavalla on äksy luonne. Hän pitää kirjaa ihmisten käytöksestä, erottelee hyvät ja huonot. Hän on hyvän päivän tuttu myös erään vanhan akan, noita Sammaleisen kanssa. Eilen illallakin akka luki loitsunsa ja lentää lehautti varsiluudallaan kohti Kyöpelivuorta. Minä näin tapauksen, ja muistutin, että hänen kuuluisi lennellä pääsiäisenä eikä nän joulun aikaan. Mutta eikö mitä, akka vaan hoki sen tavanomaisen lähtöloitsu, ja lehahti matkoihinsa.

Tuuva taata tuuva too, peikot hirnuu hohhoh hoo

Luutaratsuni oiva lennä, kiire Kyöpeliin meil on mennä.

Siinä meillä on varsinainen diplomaatti, sanoi Mestaritonttu ja istahti meidän äsken lakaistulle piharapulle. Minä olin luonut siitä lumet naapurin pihalle ja olin tyytyväinen kuin lehtimies Tinttti. Kuuntelin televisosta hoilattua mainosta: kaikkea on, kaikkea on. Kunpa Mestaritonttu pitäytyisi tänä jouluna maltilliseen linjaan eikä kantaisi koteihin rikkaiden firmojen turhaa krääsää. Lapset tarvitsevat ruokaa ja lämmitä kotia, jossa isä ja äiti tanssivat kuin filosofi Nieztshen iloiset ihmiset. (2025)

Katso, näin tanssii iloinen ihminen. (Nietzche, Zarathustra)

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut. 

 

KUOPPA              Lyhytproosaa

                                                        Kuva: Tämä uni 1998 T.Yli-Rajala

Elokuun aurinko kllotti taivaalla. Rantahiekassa näin pienen kuopan, jonka petollista seinämää muurahainen pyrki epätoivoisesti kiipeämään. Se pakeni muurahaisleijonaa joka väijyi kuopan pohjalla. Näky oli varoittava esimerkki tosi elämässtä, se ei ollut allegoria vaan totuus. Jokin meitä aina odottaa, jokin sellainen johon ei haluta tutustua. Se jokin kiertää ja väijyy meitä, sillä on pahan tahdon hampaat. Se ilmestyy arvaamatta esiin tilanteessa, jossa sitä vähiten osaisi odottaa. Sillä voi olla useita nimiä, yksi niistä on työttömyys. sairauskohtaus tai  avioero. Se voi olla myös toivottomuus, kyllästyminen ja masennus.

Voi olla, että nyt onkin myöhäkesä 1948. Minä ehkä nukun.

Kaikki tämä tapahtuu jäsenissä, joiden oikomiseen käytän hetken. Kuvittelen, ettei ajalla ole merkitystä. Autio Perämeren ranta, kumpuileva hieta-aavikko. Mennyt kesä, jonka jälkeen pääskyt palaavat lentääkseen sinne tänne, ja Goethen ratsun hirnunta on nyt mieltä vailla, koska en ole sitä koskaan nähnyt. Salvador katsoo minua pilkallisesti, teekannu lojuu yksin ikkunalaudalla, ja äidin petyynit. Kukapa uskoisi kesään heti ensi silmäyksellä, vaikka näen että nainen tanssii kukkia sirotellen hieta-aavikolla. Sormien lomitse soljuvat vihreät kuukivet, unohdetut hetket. Naisellaa on piikät hiukset ja Botticellin hengitys poskella, unohdetut hetket. Näen kuinka soittajan  sormet tanssivat cembalon hampailla.Tuolla naisella on pitkät hiukset koska ne peittävät soittimen koskettimet minun silmiltäni.

Ehkä on sittenkin parempi avata silmät ja nähdä seinäkello. Nythän on melkein joulu

Enpä tiennyt mikä minua nyt yöllä riepoi. Olo tuntui epämukavalta, oli kuin joku näkymätön pelaaja olisi virnuillut pelipöydän takana. Se taputti ylimielisesti koronakepillä kämmentään ja viittoi jatkamaan peliä. Ähäkutti, et sinä selviä tästä. Minua vaivasivat muistot edesmenneistä ystävistä. Ovatko he nyt tässä toisessa ulottuvuudessa ja jos ovat, mikä heitä estää ottamasta yhteytttä? Onko se yhteys tämä uni, johon minä sukelsin heti iltauutisten jälkeen? (2025)

Asia: Jäälinoja, Jussi            

Matkaani kuljen 

oikotietä rannalle

Kaislojen havinassa

talven odotus  (Tanka, T.Yli-Rajala)

 Kuva: Juhani Jäälinoja,  Oulujokiranta Öljy 1970     

                                                

Valkoinen aukko

           

                                         Kuva: Eräs tähtitieteilija hämärässä

                                                                                                                         T.Yli-Rajala akvarelli 1970                             

Harmaus edeltää valon syntyä, tasainen hämärä. Se on kuin muisto, tai pelon varjo. Talvi tuoksuu lunta ja männyn pihkaa, hiljaisuutta. Varpusella on oljenkorsi nokassa. Maa huokaa, on raskas.

Mietin miten yksinäisyys on vallannut päivät ja kuinka hetket haihtuvat kuin lepakot ilmaan, ja minulle sanotaan carpe diem. Olen neuvotton. Miten saisin otteen ohi kiitävästä hetkestä, joka kihisee toiveita ja pettymyksiä. Joskus 1960 -luvun lopulla luin Fred Hoylesta, joka esitti uskomattoman teorian. Maailmankaikkeudessa syntyy jatkuvasti uutta ainetta. Se tuntui jotenkin vastenmieeliseltä, koska se kumosi siihenastisen käsityksen universumista. Nyt ovat kvanttifyysikot ja tähtitiede tuoneet samat ongelmat uudelleen eteen.. Kauan ei ole siitä kun tieteisromaaneissa kuviteltiin avaruusmatjoja madonreikiä hyväksi käyttäen. Nykyään nuo madonteijät ovat todistettu tosiasia, mutta tunneleiksi niistä ei taida olla. Mustat aukot ovat avaruudessa väijyviä sielunvihollisen edustajia, ne nielevät kurimukseensa kaiken eivätkä laske ketään karkuun.

Ostin hiljattain uuden kirjan, jonka nimi on valkoiset aukot. Ehkä siitä löytyy vastaus ongelmaan, joka minua on vaivannut jo vuosikymmeniä. Perustuiko käsitys aineen katoamattomuudesta Einsteinin suhteellisuusteoriaan vai mistä minä tuon idean olen omaksunut. Mitä enemmän tiedetään, sitä enemmän maailmankuva heit tää häränpyllyä. Musta on valkoista ja valkoinen mustaa, ja punainen virreää, vastaväritt.

Viisi vuosikymmentä sitten olivat muodissa paranormaaleja ilmiöitä kuvaavat kirjat. Skeptikot kohauttelivat ylimielisesti olkiaan, ihmiset uskovat huuhaata. Ei ihminen voi kliinisen kuolemansa jälkeen nähdä mitä ruumiin ulkopuolella tapahtuu. Ei sama esine voi olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa. Telepatia on hölynpölyä, samoin esineiden liikuttaminen tahdon voimalla paikasta toiseen. Poltergeist on nimi joka on annettu selittämättömille tapahtumille, mutta pelkkä nimen hokeminen ei auta tietämään mikä tuo ilmiö on. Se on olemassa, siitä on dokumentoitu tapauksia jo satojen vuosien ajan.

Kvanttifysiikka lähestyy noiden ilmiöiden mahdollista selitystä. Se ei kiellä mitään, se vain todistaa kahden olemassaolon mahdllisuutta. On lohdullista tietää, että kaikki on luonnollista. Olen silti neuvoton, aivojen kiintolevy on täynnä tietoa. Se lepattaa pois kuin lepakot suureen yöhän, jonka nimi on maailmankaikkeus. Mutta tiedän nyt, että siihen mahtuu kaiken muun lisäksi myös kaksi todellisuutta. Ne ovat toistensa peilikuvia ja niisttä voi nähdä omat toiset kasvonsa. Gogito. Ergo sum. Se riittää toistaiseksi. Saa nyt sitten nähdä.

Aatelmia:

Miten siemenet pitäisi kylvää, että porkkanat kasvavat oikein päin?

Ero eriarvoisuuden ja erilaisuuden välillä on korvien välissä

Esine voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan, väittää kvanttifyysikko. Häntä ei ole vielä poltettu roviolla.

Femisiti on nainen, jolla ei ole sinulle mitään aannettavaa

Asia: Albert Einstein.  Kvanttifysiikka.                                          Kuva: Lola ja Liebestraum.

                                                                                                

 

POSTIMERKIT

Lyhytproosaa

Muistoksi kiusaajalle. Akvarelli T.Yli-Rajala 2019.

Kaksi vanhaa varista istui aatoksissaan pellon aidalla. Ruskea oli reuna kärritien, taivas harmaa, satoi ja oli jo lokakuu. Taivas oli paksun pilven peitossa ja se todella vihmoi tihkua silmille. Kotimatkan varrella oli iso riihhi, jonka ohi piti syyspimeällä käydä. Koulun valot eivät vilkkuneet, ne olivat jähmettyneet paikoilleen. Pate oli väijyksissa riihen kulmalla. Kun hän minut näki, kumartui ja kahmoi kärritieltä hevosen kakkaroita. Se oli iltapäivän rituaali, hän työnsi kakkarat väkisin minun puseroni kauluksesta ja sätti haukkumanimilla. Pyly Johannes minä olin.

Patella oli saviliejusta likaiset kumiteräsaappaat, joissa oli iso reikä.Hänen isänsä oli ollut juopon maineessa, siitä hänellä oli kompleksi.Paten sormet olivat tupakasta ruskettuneet ja hän haisi luokassa hieltä. Hän oli kommunistin poika. Opettaja sijoitti hänet pulpettiin istumaan minun taakseni, käsivarren mitan päähän. Aina kun opettajan silmä vältti, Pate tökkäsi minua terävällä karstan rinnalla selkään. Hän istui takana.

Eräänä päivänä kantautui meille tieto, että Paten isä oli juovuspäissään hukkunut koulun lähellä virtaavaan luomaan. Sateiden jälkeen siinä oli voimakas virtaus, se oli melkein kuin pieni koski. Mitään hartauksia ei pidetty, oli vain keskinäistä kyräilyä. Tytöt supattivat omia hihityksiään

Patea ei näkynyt muutamaan päivään. Kun hän sitten ilmaantui takaisin koulun arkeen, hän oli vaitelias ja istui ihmeellisen rauhassa. Ei näkynyt karstan pinnoja eikä kuulunut ilkeää hokemaa pyly Johannes. Minä häntä tarkkailin ihan huomaamatta ja näin, että Pate oli itkuisen näköinen. Eväitä hänellä ei ollut ja parin opettajan kuiskimisesta kuulin, että Paten perheen toimeentulo oli nyt kerrassaan loppu. Heidän kotinsa oli jossakin metsän kulmalla, piilossa isomien talojen takana.

Meillä oli joskus ollut kähinää postimerkkikokoelmasta. Olin saanut sen isoveljeltä, joka oli jo töissä. Pate himoitsi sitä silmät kiiluen ja yritti riuhtoa sitä väkisin itselleen. Nyt kun minä häntä katsoin, juoiahti mieleen ajatus. Annan sen kokoelman hänelle, mitä minä sillä muutakaan tekisin. Ehkä Pate siitä ilahtuu ja lakkaa kiusaamasta.

Välitunnilla minä sitten kaivoin postimerkit laukusta ja ojensin ne hänelle mitään puhumatta. Pate otti ne vastaan sanomatta sanaakaan, eikä hän sen jälkeen enää koskaan kiusannut minua.

Ps.: Tämä muistikuva on kaukaa siitä maailmasta, jossa vielä linnut lauloivat ja koulupäivinä syötiin kotona tehtyjä eväitä. Kaikilla ei ollut niihin varaa, mutta riidat sovitttiin ja eväitäkin joskus jaettiin.

Aatos:

 Jos käännyt vasemmalle, jääkö oikea entiselle paikalleen?