MITÄ EI OLE LUPA TUIJOTTAA
Lyhytproosaa
Vivaldi. La primavera. Akvarelli 2024 T.Y-R.
Kirjoitinpa taas tarimam, jota joku lukee silmiä räpytellen
Hyvä
on, minä ajattelin. Lukaisenpa
joutessani sen kirjan , joka jäi minulta
kesken junamatkalla. Kaivoin kirjan esiin kätköstä
jonne olin sen piilottanut vierailta ja kahlasin silmät
ristissä tekstiä, josta en paljonkaan ymmärtänyt.
Se oli kieltä jossa käsitel-tiin narratiiveja sekä
terminatiivista hyperventilaatiota, mitä se sitten lieneekin. Hörppäsin välillä vesilasista kulauksen ja mieli
teki parempaa juomaakin, mutta epäilin,että tauon
aikana esseen juoni piiloutuu peiton alle ja uni tulee
kesken tarinan huipennusta. Näin keski-iässä uni pyrkii yllättämään sopimattomissa paikoissa. Tämä taipumus häiritsee
muun muassa kahvikutsuilla, tilanteessa jolloin pitäisi
selvittää perin juurin tärkeä kysymys eksyttävästä tienristeyksestä. Kokemuksen mukaan se on yksi tavallisimpia
keskustelun avauksia ja aiheita. Ellei puhuta urheilusta.
Siinä
sitten ajattelin näin, että ihmiset menevät nukkuman niin
rohkeasti, ettei siihen kek-si muuta selitystä kuin että he eivät
aavista antautuvansa vaaraan. Viittaan tässä
Baude-laireen.
Niinhän
se on. Jostain syystä mieleen pyrki heprealaisten vankien kuoro opperasta Nabucco, Nebukadnesar.
Vaikein
ongelma nykymaailmassa on rakkaus. Koskaan ei tiedä onko sitä
ollenkaan vai ei-kö ole lainkaan. Joillakuilla on taipumus sotkea
ongelmaan vielä sukupuolikin, mikä on turhaa vaikeuksien
korostamista. Rahasta on paljon apua, jos vain tietää mistä sitä
saa. Eihän nykynuoriso ilman rahaa saata ketään rakastaa,
korkeintaan vain ohimennen ra-kastella ja silläkin sanalla on niin
paljon merkityksiä. Kansainvälisyyskin vaikeuttaa luon-tevaa
seurustelua. Syntyy helposti väärinkäsityksiä, joiden tuloksena
saavutaan ulkomaan matkalta mustan babyn kanssa.
Näitä
ongelmia esseessä käsiteltiin niin intensiivisesti, että hukkasin
sen syvällisen psyko-logisen vireen. Aloin
ihmetellä, että mikähän tuosta jutusta tekee kielellisesti niin
suuren-moisen .Vaan nytpä oli jo Anna saanut
asiat järjestykseen ja lyllersi paikalleen puheen-johtajan tuoliin
istumaan. Hän levitti siinä reitensä niin levälleen, että
vanhat sukkanau-hat tunkivat näkösälle ja näky alkoi
ankarasti hävettää. Niin että sellainen asenne siis! Hän otti
haara-asennon ja nojasi tukea jykevästä kirjoituspöydästä, joka
oli isoisänsä pe-rintöä.
Niin
kuin olette huomanneet, olen palannut liikematkalta Helsingistä, hän kimitti. Täytyy sanoa, että pettymys oli suuri, kun huomasin miten täällä
oli asioita hoidettu. Kuulin, että ulkomaalaisia oli otettu taloon
asumaan ja että täällä on harjoitettu monenlaista
siveet-tömyyttä, joista mainittakoon samaa sukupuolta olevien
keskinäinen parittelu. Sisarentyt-täreni Roosa ja Veera ovat olleet
monissa riettaissa menoissa päälle päsmäreiinä. Eikä siinä
vielä tarpeeksi, että olette seurustelleet tuon vätyksen ja
luuserin kanssa (tässä vaiheessa hän heitti minuun syyttävän
silmäisyn) ja maannut hänen kanssaan olohuo-neessa peiton alla.
Roosa
ja Veerako hänen sisarensa tyttäriä? Olemmeko me pikkuserkkuja, minä
vähän mietiskelin. Ja minä kun heidän kanssaan pelehdin
rakkaudessa! Olisi pitänyt muistaa, että syvällisempi rakkaus on
yhteiskunnassamme nykyään kielletty.
Syytökset
saivat mielen kiehahtamaan. Kiukkua lisäsi supatus ja pahantahtoinen
kuiskut-telu, joka sai Annan moitteita kuuntelevat rauhattomasti
liikehtimään. Kuului hyväksyviä äännähdyksiä ja pieraisuja.
Laulakaamme Porilaisten marssi, joku kiekaisi, ja niin tuo rauhaton
yleisö alkoi yskien ja köhien ynistä tuota juhlallista ja mitä
isänmaallisinta marssia. Minä tiesin, että ne porilaisen sankarit
olivat setä Topeliuksen mielikuvitusta.
Olin
aivan sanaton. Mielen täytti tasainen, rannaton paha
aavistus. Koska olin romantii-kan kauden ja
barokkimusiikin vakaumuksellinen ihailija, olin
jo alun alkaen kuvitellut eläväni klassillisen
sinfonian sävelkuluissa. Olin
hämmentyneenä kokenut sen neljä vai-hetta, allegron, andanten,
menuetin ja finalen. Liitinpä vielä adagionkin heti
alkuun. Nyt tämä tuntui jotenkin keskeneräiseltä,
ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sitten vielä
hiljaisuus, muka. Täynnä ajatuksia.
Mietin kuumeisesti
mikä on mielipiteen ilmaisuvapaus. Havahduin
ikään kuin hereille. Huomasin, että minut
oli nyt aseteltu arkkuun ja peitelty kaulaa myöten lakanaan. Olo oli
epämukava ja niinpä nousin siitä istumaan.
Juhlayleisö kavahti ja ryntäsi tiehensä, sun-tio ensimmäisenä.
Hän ei uskonut ylösnousemukseen. Minä olin
ylösnoussut, eikä sitä kukaan halunnut uskoa. Ego te absolvo in
nomine patri et fili et spiritus sancti, mumisin
itselleni. Kaiken tämän
vapautuksen toivoin vain
itselleni, sillä huomasin nyt istuvani
yksin arkussa jonka muut olivat hylänneet. Käänsin
vain kylkeä, ja tässä nyt taas olin,
tietoisena olemassaolosta. Olin nyt kokemassa sen,
mitä ei ole lupa tuijottaa. Eksistenssin. (2024)
AILAHDUKSIA Rahasta on paljon apua jos tietää mistä sitä saa.
Etkö viihdy omassa seurassasi? Viihdyn toki, mutta mieluummin vain yksin.
Hyvän varjossa kulkee aina pahuus.
Murhaajaankin poskella on joskus lapsena vierinyt kyynet.
Miksi minä pyörin ja pyörin enkä saa otetta häntäni päästä?