,

KASVOT VEDESSÄ

Ajatukset istuvat kuin karneet oksalla. Yksi lensi pois.

Lyhytproosaa

                                                                

                                                                     Hoomoilanen ajatuksissaan.                                       

Saaavun taas tämän lammen rannalle. Ulpukat ovat yhtä keltaisia kuin kauan sitten. Rantakoivussa piilottelee vieläkin peipon pesä. Lammen pinnasta heijastuvat kasvot, jotka hienoinen värinä saa näyttämään eläviltä. Tekee mieli sanoa kuvalle jotain, mutta puhumnen on turhaa. Mehän olemme lähes kuuroja. Minä vielä melkein sokeakin. Kuulen silti etäisen äänen, joka kuiskaa kysymyksen. Vieläkö sinä pelkäät minua?

Ääni hätkähdyttää. Tuntuu kuin kylmä henkäys hivelisi jäseniä.

En minä sinua ole koskaan pelännyt, vastaan hänelle. Joskus on vain vaikeaa uskoa, että sinä olet todella olemassa. Tai ehkä minä luulen, että sinä piilottelet toisessa olotilassa. Odotat minua siellä, mihin tiedät minun joskus tulevan. Ehkä odotat ja toivotkin sitä?

Et sinä huku, kuva sanoo. Jos tänne tulisit, olisit täällä yhtä yksinäinen kuin sielläkin, missä nyt olet. Ei täällä ole muita. Sinä vain kuvittelet kaiken ja asutat näkymättämän maailmasi hallusinaatioilla. Mene siitä nyt kotiin, siellä ruoka odottaa. Äiti on lisännyt puita lieteen ja tähyilee ikkunasta tänne lammelle päin.

Nousen kyykystä ja jätän kuvani veteen. Mikä äiti, ajattelen, ja lähden tarpomaan uutta polkua joka ei johdta vanhaan maailmaan. Äiti on kuollut jo kuusikymmentä vuotta sitten. Kuulen vielä etääntyvän äänen, se pulppuaa lammen  veden alta. Ne jotka eivät kuule musiikkia, pitävät tanssijoita hulluina. Niin sanoi Zarathustra, minä nupisen itselleni siinä kotipolulla, joka tuntuu nyt vieraalta. Ei pitäisi enää, vuosikymmeniä myöhemmin palata tuon lammen rantaan. Muistan vielä Nietschen tokaisun. Oi Zrathustra, et seiso siinä sellaisena, jota onni pyörryttää. Parasta tanssia, ettet kaadu! Mutta vaikka tanssisitkin edessäni ja hyppisit kaikki syrjähyppysi , kenelläkään ei ole varaa tulla sanomaan minulle: Katso, tässä tanssii iloinen ihminen!

Minun ei tee mieli tanssia.Kävelen siis kotiin ja avaan ulko-oven. Tiedän ettei siellä kukaan enää odota. 3.11.2025

Asia:  Zarathustra.  Chopin, nocturno  20.  Anne Kauppi.

 Voi Anne! Olit noin 9 vuotias, alkanut koulusi Ranskassa. Opetin sinulle miten suomea kirjoitetaan. Muistatkohan vielä?

Mietteitä: Oikeudesta viis, kunhan vain laillisuus toteutuu.

On hyvä tietää mitä ei saa sanoa.