DYSTOPIA                    KUVA;  Vaara (Akvarelli 2019 T.Yli-Rajala)

Miete:

Vapaus on vapautta valita kahleensa

(Viktor E. Frankl)

Aikoinaan nähtiin vaivaa, kun keksittiin vieraskielisille lainasanoille suomenkieleen vastineita. Sana kaunokirjallisuus on kohtuullisen kotimaista, avuksi ei tarvita latinaa, ruotsia tai saksaa. En muista milloin sana ”kauno” korvattiin sanalla kertoma, mutta niin nuo tosikot tekivät. Se vastaa paremmin heidän käsitystään kirjallisuudesta, jonka pääpaino on kertomisessa. Olipa aihe miten puiseva ja arkipäiväinen tahansa. 

Kuuntelin kerran luennoitsijaa, joka sanoi ivallisesti tyyli, ei sellaista ole. Kerrotaan siis mitä tapahtui ja miksi, ei sillä väliä miten kerrotaan. Sanoja vaan peräkanaa ja mausteeksi tolkuttoman rumia lainoja kielistä, jotka kuuluvat eri kielikuntaan ja ripottelevat suomeen kerakkeita ja hankalia kiemuroita. Eikö nyt herra paratkoon suomesta löydy vastine tuolle-kaan smoothielle, jota meille tuputetaan lupaa kysymättä. Kimara olisi vanha vastine, vaan eipä se kansainvälistyneelle porukalle kelpaa. Engelskaa sen olla pitää. Kohta pitää julki-sissa vessoissakin ähkiä vain englanniksi.

Minä olen sitä mieltä, että tyyli on olemassa ja se on sellainen, että se vaatii lukijaltakin jotain. Se vaatii ajattelemaan ja lukemaan, ja jos se on juoheva ja vetävä, se patistaa luke-maan tekstin toiseenkin kertaan. Rutikuiva arkiteksti sopii hänelle, joka on kuivettanut sielunsa. Hänelle käy kuin kuolleelle prokuraattorille Gogolin Kuolleissa sieluissa. Huomattiin että prokuraattori oli sieluton ruumis, mutta vainajalla oli ollut sielu vaikkei hän milloinkaan ollut sitä näyttänyt. Sellainen ihminen kieltää tunteen ja vaihtaa sen fiilikseen. Millainen olisi Seitsemän veljestä nykypäivän proosatekstinä? Tai tulitikkuja lainaamassa television opettamalla puhekielellä? Millaiset olisivat Kiven ja Leinon kasvot?

Fiilikseen on pakko sopeutua työssäkin, jossa kundit nykyään tekevät duunia. Sanasta tunne voidaan kehitellä parvi johdannaisia, jotka tuovat kieleen väriä ja hienon hienoja merkitys-eroja. Tunteilu voittaa fiilistelyn, kaunis ei-diftongi tekee sanasta kaunottaren. Meidät on tuupattu väkisin kielikylpyyn, joka on salakavala ja taitavasti piilotettu kaupallisen ylivallan huppuun. Aikoinaan puhuttiin isänmaasta, nyt puolustetaan taloutta. Tieteen opinnäytteet kyhätään englanniksi jota kaikkien on pakko osata, koska se on typerästä kirjoitusjärjestelmästään huolimatta vallannut latinan aseman. Jonain päivänä puolustus-voimissakin määrätään komentokieleksi englanti, koska valtaosa maahan muuttaneista ”suomalaisista”  taitaa sitä ja äidinkieltään parhaiten. Näin sujuu myös suomenkielisen vähemmistön  yhteistyö uusien aseveljien kanssa kitkatta.   

Maa, joka ajattelee enemmän mukavuuttaan kuin vapauttaan, tulee menettämään vapautensa. (Carl Becker)   Miten se nyt suomeksi olikaan? Tietä käyden tien on vanki, vapautta on vain umpihanki. (Aaro Hellaakoski)

Selvyydeksi vielä: myös ruotsi on kotimainen kieli ja arvostan sitä ja erityisen ihastuttavalta se kuulostaa suomenkielen aksentilla, etutavuja painottaen. Viittaan tekstissä sanalla kotimainen nimenomaan suomenkieleen.

Vapaus. Carl Becker. Aaro Hellaakoski. Gogol Kuolleet sielut.