•                                                     
•  

     ANTAA  MENNÄ  VAAN

                                           Lyhytproosaa

• 

                         Olli Joki,  Aamu-uninen.  öljy 2007.

Mitä on tapahtunut? Kello on yhdeksän ja  

sen luona palaa vielä valo.

(Jules Renard: Kiiltomato. Kuvien metsästäjä)

Kolmekymppisenä mietin usein että miltähän tämä elämä tuntuu sitten kun on täyttänyt viisikymmentä. Alkaako alamäki? Onko enää mitään merkittävää odotettavissa, kuluuko aika vaan muistellessa ja omia tekoja katuessa. Varmaan on paljon jäänyt tekemättäkin. Miltä tuntuu olla niin vanha?

Niistä ajoista on kulunut 50 vuotta ja tässä minä vaan edelleen ihmettelen. Tasai-nen elämä on muuttunut poukkoilevaksi. Nuorempana odotti aina jotain hyvää tapahtuvaksi, nykyään tulee kyräiltyä ympärille ja suhtauduttua muutoksiin epä-luuloisesti. Monet joutavat arkipäivän asiat oudoksuttavat. Mistä johtuu, että ajankulukseen pienen pallon perässä mailansa kanssa hosuvien herrojen pitää pu-keutua tietyllä tavalla? Miksi pitää viinilasi nostaa ravintolassa nenän korkeudelle, muikistella oudosti suutaan ja nuuhkaista. Nyökätä sitten uteliaalle tarjoilijalle että kyllä tämä menettelee. Miksi radion tai television kuuluttajan täytyy yrittää lausua saksalaiset ja ranskalaisetkin sanat amerikkalaisittain? Miksi ulkomaisissa elokuvissa hienostoseurue sanoo mieluummin skool kuin hölökynkölökyn? Miksi replytä on vakiintunut sähköpostikieleen ja syrjäyttänyt suomen? Siksikö että nämä anglismeja ihailevat replyyttärit ovat tuon sanarumiluksen omaksuneet ja käyttävät vain sitä. Niinhän vakiintuminen tapahtuu, ei muuten. Miksi  pitää käyt-tää vieraskielisiä sanoja, silloinkin kun tarjolla on parvi suomenkielisiä synonyme-jä?

Entä sitten tämä lehtien tarjoama kansainvälinen ruokakulttuuri ja pöydän katta-mistavat? Miten niihin pitäisi suhtautua kansan, jonka muistissa ruoka on tarkoi-tettu nälkään ja jonka pöytään oli tarjolla suolasilakkaa ja kaupungista talvisaikaan reellä noudettua suolasilliä tai muuta. Ostaa ja myydä sai vain tapulikaupungissa. Tuntuu joskus, että meillä sitä virkaa hoitaa nykyään Helsinki jonne kaikki keskitetään, muut paitsi pahalta haisevat sellutehtaat. Eivät silti kaikki Suomessakaan vielä näe ruoan valmistusta taiteena, niin kuin se tuntuu Välimeren maissa olevan. Meillä hienoimmat, herrasväkeä miellyttävät mausteet ja hedelmät noudetaan pääkaupungista ja puhutaan työpaikoilla ja kaupoissa englantia. Kukapa nyt rahvaan suomea puhuisi. 

Ihmettelen myös vimmaa joka panee ihmiset matkailemaan ulkomaille, "Taimaa-seen" ja "Mallorkalle" asti jopa ennen kuin oppivat lukemaan. Moni tekee noita omaa egoa ja naapureiden silmissä statusta nostattavia lentomatkoja parikin kertaa vuodessa, vaikka velkarahalla jos ei muuten pääse. Niin, ja vielä sekin oudoksuttaa että ollaksemme yhteiskuntakelpoisia meidän on alistuttava jonkun umpivieraan suunnittelemaan muotiin ja aina vaadittaessa vaihdettava vaatetus uudeksi. Ei vanhoissa tamineissa kehtaa esiintyä ja pitäähän sitä olla kaikin puolin kansainvälinen. Pieksut ovat kotimaisia.

Lentoyhtiön konkurssista olen vakaasti sitä mieltä, että joutavat matkailijat palaamaan takaisin polkupyörillä. Tarvitseeko sitä ehdoin tahdoin lähteä matkai-lemaan seuduille, joilla asuu vain ulkomaalaisia. Nuoruudessa minä tein matkan linja-autolla Luulajaan ja sain tarpeekseni ulkomaalaisista. 

Paljosta muustakin tässä voisi urputtaa, mutta kun pitää lähteä päivänokosille. Postissa pitäisi vielä iltapäivällä ehtiä käymään, mutta eihän niitä enää missään ole, niitä posteja. Niin että sekin on taas yksi pois suljettu mahdollisuus kuluttaa joutilasta ja tuottamatonta  aikaa. Postistahan on jäljellä vain sen vanha symboli, torvi. Se torvikin on kuulemma nykyään jossakin ulkomailla. Niin että mikäpä tässä. Antaa mennä vaan, niin kuin ranskainen sanoo. laissez faire, vaikka englantiakin olisi tarjolla. (2023)

 Fairy on kyllä tehokas tahranpoistaja.

Miettehiä:

Monesti viisaus käy etupäässä takaperin ja huomaamatta

Mikäpä tässä on hännätönnä elää. Ei tarvitse heilutellq häntää jokaiselle vastaan tulijalle.

Elämän genre on tietoisuus vapaudesta

Elämän paradigmat löytyvät vuorisaarnan yhtälöstä

Juoni on kirjailijan valhe