NOCTURNO AUTUMNALE
LYHYTPROOSAA
Hietapolkua pitkin kohti lipputankoa
Tuuleen
kaaret ohuin, notkein varsin taipuu
Yön sormet rummuttavat ikkunaa
Ajatus yksin, ruudun takaa tanssi kaikuu
lasi haauraat kasvot heijastaa
(Tarmo Yli-Rajala syksyllä 1965)
Yön sormet rummuttavat ikkunaa. Kellon viisari lähentelee jo kahtatoista,
peltikatolta¨¨ kuuluu ääniä. Katson unohdettua maisemaa. Siitä on seitsemän
kymmentä vuotta. Minä olen tässä , ja pienellä pöydällä ikkunan edessä on¨
herätyskeello ja pro exercitio latina
Tuleen kaaret ohuin, notkein varsin taipuu, lasi harmaat kasvot hejastaa. Ruudun
takana näen vain unohdetun puiston, josta linnut le lehahtivat jo ete-
lään. Ajatus on yksin, ruudun takaa tanssi kaikuu. Se on tuttu sävel
murrosiästä. Lullaby of birdland. Vanha kuusi huojuu entisellä pai-
kallaan. Jos oikein terästän kuuloa, erotan menneet äänet ja näen
kuinka isä tähtää lugerilla lasiruutuun liimattua vihollisen kuvaa.
Hänen kasvoillaan on vielakin rudin polttamat arvet, ne joista hän ei
koskaan puhunut. Ne ovat Stalinin muistokirjoitus, jonka hän pesee
lumella kasvoiltaan ja vaikenee.
Kuusen juurella on vieläkin epätasainen paikka. Kaivoin siihen kaksitoistiaana
kukkapenkin. Istutin kukkia, en muista enää mitä. Ehkä ne olivat päi -
vänkakkaroita. Näen että isä lakkaa tähtäilemästä ja lähtee ulos.
Hän kävelee hietapolulla kohti lipputankoa. Mukana on nyytti, jonka hän
kerii auki tangon juurella ja tähyilee ylös. Siihen on ilmaantunut kaksi
muutakin miestä, sota-ajan armeijan pukeissa he ovat. Isä avaa nyytin
ja miesten kanssa he sitovat lipun kiinnikkeisiin. Isä vetää vaijerista ja
nyt minä näen selvästi. Se on kielekkeinen valtiion lippu, jota me pojat
sanoimme sotalipuksi. Sen keskellä oli 1500 luvulta leijona ja Suomen-
sodan jälkeen peritty suuriruhtinaskunnan vaakuna, mutta ilman
kruunua. Leijonan jalkojen alla on käyrä sapeli.
Miehet katsovat ylös kohoavaaa lippua. Isä näkee veljenssä ranteen, se
on ruhjoutunut joskus muodottomaksi. Miltä tuo tuntui, hän kysyy. Se oli
kuin hevosen potku, veli sanoo. Luoti lävisti juuri kun olimme lähdössä
hiihtämään.
Minä jäin yksin henkiin joukkueesta, isä sanoi. Kranaatti vei ham-paat ja
halvaannutti vasemman puolen. Sirpaleita minusta leikottiin viela pari viikkoa sitten.
Kuuntelin heitä nyt seirsemän vuosikymmentä myöhemmin. Vilkai-
sin taas rannekelloa. Sen viisari osoitti vähän yli kahtatoista yöllä.,
eikä heitä enää ole. Se kolmas mies, isän serkku. löytyi rajan takaa
mädäntyneenä, mutta tuotiin takaisin tänne misstä lähti. Hän oli
tummaksi patinoitunut, eikä arkun kantta saanut avata. Hänen nuo-
ruuden kuvansa on alakerraassa, piirongin päällä.
Oikaiseksen kouluaikaiselle vuoteelle ja sammutan kynttilän.Sotilaat ovat
kadonneet. Katon onkaloissa hiipii tuuli, ja minä suljen silmät uudelleen.
Asia: luger, pistooli. Suomen suurirhtinaskunta. Stalinin urut.
