NOCTURNO AUTUMNALE

LYHYTPROOSAA

                                                                                                                   

Hietapolkua pitkin kohti lipputankoa

Tuuleen kaaret ohuin, notkein varsin taipuu

Yön sormet rummuttavat ikkunaa

Ajatus yksin, ruudun takaa tanssi kaikuu

lasi haauraat kasvot heijastaa

(Tarmo Yli-Rajala syksyllä 1965)

Yön sormet rummuttavat ikkunaa. Kellon viisari lähentelee jo kahtatoista,

peltikatolta¨¨ kuuluu ääniä. Katson unohdettua maisemaa. Siitä on seitsemän

 kymmentä vuotta. Minä olen tässä , ja pienellä pöydällä ikkunan  edessä on¨

 herätyskeello ja pro exercitio latina

Tuleen kaaret ohuin, notkein varsin taipuu, lasi harmaat kasvot hejastaa. Ruudun

 takana näen vain unohdetun puiston, josta linnut le lehahtivat jo  ete-

lään. Ajatus on yksin, ruudun takaa tanssi kaikuu. Se on tuttu  sävel

 murrosiästä. Lullaby of birdland. Vanha kuusi huojuu entisellä  pai-

kallaan. Jos oikein terästän kuuloa, erotan menneet äänet ja näen

 kuinka isä tähtää lugerilla lasiruutuun liimattua vihollisen kuvaa.

 Hänen kasvoillaan on vielakin rudin polttamat arvet, ne joista hän ei

 koskaan puhunut. Ne ovat Stalinin muistokirjoitus, jonka hän pesee

 lumella kasvoiltaan ja vaikenee.

Kuusen juurella on vieläkin epätasainen paikka. Kaivoin siihen kaksitoistiaana

 kukkapenkin. Istutin kukkia, en muista enää mitä. Ehkä ne olivat  päi -

vänkakkaroita. Näen että isä lakkaa tähtäilemästä ja lähtee ulos.

 Hän kävelee hietapolulla kohti lipputankoa. Mukana on nyytti, jonka hän

 kerii auki tangon juurella ja tähyilee ylös. Siihen on ilmaantunut kaksi

 muutakin miestä, sota-ajan armeijan pukeissa he ovat. Isä avaa nyytin

 ja miesten kanssa he sitovat lipun kiinnikkeisiin. Isä vetää vaijerista ja

 nyt minä näen selvästi. Se on kielekkeinen valtiion lippu, jota me pojat

 sanoimme sotalipuksi. Sen keskellä oli 1500 luvulta leijona ja  Suomen-

 sodan jälkeen peritty suuriruhtinaskunnan vaakuna, mutta ilman

 kruunua. Leijonan jalkojen alla on käyrä sapeli.

Miehet katsovat ylös kohoavaaa lippua. Isä näkee veljenssä ranteen, se

 on ruhjoutunut joskus muodottomaksi. Miltä tuo tuntui, hän kysyy. Se oli

 kuin hevosen potku, veli sanoo. Luoti lävisti juuri kun olimme lähdössä

 hiihtämään.

Minä jäin yksin henkiin joukkueesta, isä sanoi. Kranaatti vei ham-paat ja

 halvaannutti vasemman puolen. Sirpaleita minusta leikottiin viela pari viikkoa sitten.

Kuuntelin heitä nyt seirsemän vuosikymmentä myöhemmin. Vilkai-

sin taas rannekelloa. Sen viisari osoitti vähän yli kahtatoista yöllä.,

eikä heitä enää ole. Se kolmas mies, isän serkku. löytyi rajan takaa

mädäntyneenä, mutta tuotiin takaisin tänne misstä lähti. Hän oli

tummaksi patinoitunut, eikä arkun kantta saanut avata. Hänen nuo-

ruuden kuvansa on alakerraassa, piirongin päällä.

Oikaiseksen kouluaikaiselle vuoteelle ja sammutan kynttilän.Sotilaat ovat 

kadonneet. Katon  onkaloissa hiipii tuuli, ja minä suljen silmät uudelleen. 

Asia: luger, pistooli. Suomen suurirhtinaskunta. Stalinin urut.