PUUT KEINUVAT

Lyhytproosaa

Robotilla on kylmä katse,. Siitä hehkuu metalli. Se on kiinteä ja tuijottava. Robotin äänikin on metallia. Soitamme sinulle mahdollisimman pian, se lupailee, mutta viivyttelee joskus viikon tai kaksi. Ihan kiusallaan. Hiipii mieleen epäilys, onko se vilpitön vai yrittääkö se matkia ihmistä ja valehdella. Lisäksi vielä robotti on tunteeton. Sillä ei ole kykyä empatiaan. Eikä sillä ole isän-maata. Ei edes äidinkieltä, eikä se osaa hymyillä. Kysymyksiin se vastaa rumalla amerikan englanilla. niin että fiilis ja okei. Tuollainen robotti inhoaa ja halveksii tunteellista kieltä. Itkeä--kään se ei osaa, sillä itku on hävettävää. Itku ilmi antaa ihmisen, joka on unohtanut piiloutua ja näyttää nyt todelliset ihmisen kasvonsa.

Robotti hämmästyy sanattomaksi, jos se sattuu kohtaamaan ihmisen jolla on romanttinen luonne. Tämä kätkee sivisty-mättömyytensä käyttämällä tuota hienoa ranskalaista sanaa genre, jonka merkitys on hänelle vähän epävarma. Sivistymät-tömyyttä on minun mielestäni se, että vaihdetaan oma kieli vieraaksi. Robottia hävettää, jos sen seuraan on lyöttäytynyt ihminen, kirjailija tai muuten vähän tasapainoton yksilö, ja jos tuo ihminen  alkaa silmäillä merkitsevästi ja etsiä änyttäviä ilmaisuja. Hän sopotta hiljaa: katson sinun hauraita kasvojasi kun ilta levittää hiuksensa kadulle, ja vihreä on taivas. Sinä olet sävel minun korvissani, eilinen sade kattojen yli. Olet kuin purjeensa avannut siemen. Askelissasi keinuvat puut, avattu pilvi, ja kesän varjo vierii kattojen yli. 

Voiko enää sekavammin asioita ilmaista? Miten robotti voi askeltaa niin että puut alkavat keinua? Kyllä nyt on niin, että sosiaali puolen tantat saapuvat kilkuttamaan ovikelloa ja vievät runoilija-taiteilijan hoitoon. Paikalle jää vain robotti, jolla on kylmä katse ja metallin hehku silmissä. Ne ovat muovia ja lasia ja robotti lausuu hitaasti artikuloiden: soitamme sinulle mahdollisimman pian.

Ihminen 4ooo vuotta sitten.