KIRJOITTELE HUVIKSESI
Kielimyksiä kieleville. Osa 2


En voi tarjota tapahtumien todellisuutta,
voin vain näyttää niiden varjon.
(Stendahl)

Vaikka feminiini onkin, ei verbi tarvitse agenttia. Ne ovat  tulleet ulkomailta, käyttäytyvät röyhkeästi ja antavat ymmärtää, ettei ilman niitä tulla toimeen. Verbi tietää oikein hyvin kuka tekee ja toimii, ei sen pidä pälyillä ympärilleen  sieltä tukea etsiäkseen ja kuullakseen kenen toimesta. Agentti rehvastelee tietämyksellään, mutta sotkee asiat ja sanojen suhteet. Kirjoittaja luo tekstin, sitä ei luoda kirjoittajan toimesta. Se on turha ja hyödytön, eikä oikea, kunnon verbi ole siitä tietääkseenkään. Verbi ihailee vokaalien ja diftongien falangeja, suhtautuu myötämielisesti myös kerakkeisiin joita se arvostelee kylläkin vel-toiksi. Oikeastaan verbit epäilevat, että kaikki kerakkeet ovat suomen kielessä aisan-kannattajia.

Useimmilla subjekteilla on kyltymätön esiintymisen tarve. Siinä ne ovat sukua pronomineille. Moni subjekti pyrkii esiin yhä uudelleen ja nauttii siitä, että hänet huomataan. Tässäkin ne ovat hyvin samanhenkisiä pronominien kanssa. Esiin vain, vaikka jatkuva toisto alkaa kuvottaa. Suomen subjektien kirjavassa sukukunnassa on kyllä niitäkin, jotka pyrkivät piiloutumaan verbien selän taakse. Ne ovat liian vaatimattomia työntääkseen nenänsä esiin joka käänteessä yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki eivät tätä omituisuutta hyväksy, vaan käyttävät punakynää olemattomien virheiden korjaamiseksi ja vaativat sinnikkäästi toistoa. Menin ei riitä, on sanottava että minä menin. Mutta onhan subjektilla oikeus piiloutua kun kielioppi siihen luvan antaa. Menen piiloon tulee toimeen ilman minua. Kokonaistilanteesta voi päätellä paljon.

Komennolla riviin järjesty, ei sanajärjestyksellä ole samaa merkitystä kuin sotaväessä. Joka sana etsii kyllä paikkansa, eikä siinä mittailla pituuksia vaan pikemminkin painoarvoa. Kirjailija on joukon komentaja, joka määrää kunkin sanan painotuksen ja sijoittaa sen omaan falangiinsa sopivaan kohtaan. Paikan vaihto lisää vivahteita ja voi muuttaa koko lauseen merkityksen toiseksi. Se on suomenkielen ominaisuus. Sanan tehtävä on myös puolustaa koko joukon merkitystä päälle käyvää vihollista, arkiproosaa vastaan. Ja vihollinen, tuo typerä arkisen ja koetun hyväksyvä kirkasotsainen besservisser tekee väärän päätelmän. Eihän tässä mitään, hän sanoo ja jättää lukemisen kesken koska päätä särkee.

Unen kielioppi ei tunne tarkkoja aikamuotoja. Preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti lomittuvat toisiinsa kuin fotonihiukkaset. Futuuri on meillä lumetta ja vaatii silmänkääntötempun tullakseen ymmärretyksi. Ei tarkoitus ole kuvata miten asiat ovat joskus tulevaisuudessa ja miten ne ovat kehittyneet. Vain muukalainen voi käyttää kiertoilmaisua tulevat olemaan. Voit kuvata mieluummin miltä ne näyttävät ja tuntuvat, mutta älä vaadi ehdotonta totuutta, koska sellaista ei ole. Pitää ymmärtää, että seinätapetin läpi kulkeminen ei unessa ollut temppu eikä mikään.Todellisuus väreilee tarinassa kuin ilma liekin yläpuolella. Kuvaa tuo väreily niin saat todenmukaisen tarinan todellisuudesta. Mutta tulevaisuus on aina salattu. Älä pue sitä valjaisiin.