ANNA ON TULLUT TAKAISIN


Miete:
Älä hermostu. Se on vain totuuden toinen puoli.

Anna on huomannut minut, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kahden lapsen äiti, kolhut kokenut kuusitoistavuotias. Täysi nainen silti olemukseltaan. Katselen hänen pieniä rintojaan ja silmillä hipelöin hänen lantioitaan, mutta kauan kestää ennen kuin uskallan tarttua käteen. Mieli tekisi tarrata kiinni, kopeloida ja antaa huutia hänen tekopyhälle äidilleen ja vartioivalle isälleen. Heittää hänen vast´ikään valokuvattu rippipuskansa maahan ja kellistää  tuo pitkä, vaalea likkalapsi nokkosten ja angervojen keskelle.
      Omenapuut ovat nyt väärillä puolin taloa ja puunrunkoa vasten nojaa vieläkin pyörä, nyt yli neljä vuosikymmentä myöhemmin. Kaupan takaovesta kuuluu vaimeaa keskustelua ja näen kuinka jokin hahmo liukuu alas portaita. Raotan silmiä. Yötuuli luuhaa vanhan rakennuksen onkaloissa ja minulla on vähän kylmä. Vetäisen armeijan huopapeiton korville ja käännän kylkeä. Kellon fosforitaulu näyttää kolmea yöllä, minähän nukun. Mieleen juolahtaa onko Anna jo päässyt perille. Jäikö häneltä lähtiessä peitto vuoteen päälle, ajattelen sumeasti. Ja hajuveden tuoksahdus häily-
mään tähän tyhjään huoneeseen. Kasa tiskaamattomia astioita?
      Mutta hän onkin edessäni, taakseen varovasti vilkuillen. Vanha nainen tiskin takaa ei voi nähdä meitä, koska seisoo selkä oveen päin. Hänen hahmonsa häilyy kapeassa valokeilassa.
- Missä sä oot ollu, Anna kysyy. Mä luulin ettet sä tuu ikinä.
Minä olen kolme vuosikymmentä myöhässä, ajattelen ironisesti. Kahta lasta ja paria byrokraattista paperpinoa myöhemmin. Katselen hänen tuttuja piirteitään ja mietin miten monta kertaa vuodet ovat meitä erottaneet. Annalla on taas tuo kukikas hame päällä. Se on liian lyhyt peittämään  vanhoilta silmiltä noita pitkiä ja laihoja sääriä. Tansseihin lähtiessä hän esitteli minulle saumasukkiaan. Niissä oli itsevalaisevat saumat niin että tiesin missä päin hän liikkui. Yritin muistella milloin ja miten olin kadottanut Annan joka tuli sitten myöhemmin takaisin.
- On ollu kova kiire tänään, hän sanoo. Nyt pitäs lähtee ton vanhan akan kanssa rantalavalle myymään ihmisille nakkeja. Tuutko sä mukaan?
      Rantalava? Pinnistelen muistia. Sekö liittyi jotenkin meihin? Annan nuppuiset rinnat kuultavat ohuen puseron läpi ja minä olen jo valmis vastustamaan Einsteinia. Se äijä ei tiennyt ajasta mitään. Mutta Annalle sanon:  Mikäs ettei. Turhan empivästi, ja jatkoin vielä vakuuttavammin. –
     - Tottakai minä tulen. Enhän minä muuten olisi löytänyt tänne kaikkien noiden vuosien jälkeen.
- Mitä sinä nyt? Minkä ihmeen vuosien, Anna kysyy. Hän seisoo hetken neuvottomana edessäni. Kevätkesäinen omenapuu pudottelee leijuvia hiutaleita ja sen juurella laajenee koko nuoruus. Pankkineitien häkellyttävät, viekkaat katseet. Morsiaimien kaihoisat odotukset. Ja taas minä rakastun uudelleen tuohon laihaan ja nuoreen likkaan, hänen rusinaisiin pikku rintoihinsa ja vihertäviin silmiin. Katson niitä nyt hyvin tarkoin.
- Sinä katosit ja menit naimisiin. Teit lapsiakin jonkun kanssa.
       Hän jäi hämmentyneenä vaiti. Ehkä hän luuli että minä yritän jotenkin vitsailla ja keventää tunnelmaa. Vanha nainen näyttäytyy nyt likaisen ikkunaruudun takaa. Sillä on sormien välissä pilkallinen savuke, jonka harmaan savuverhon takaa meitä tarkkailevat uteliaat silmät. Hän yrittää olla huomaamaton.
      Anna näkee saman näyn. – Älä tuosta välitä, hän sanoo ja viittaa naiseen niin, että tämän on pakostakin huomattava tulleensa nähdyksi. Anna vilkaisee toistamineen ikkunaan ja työntyy lähemmäs. Punainen suu, viehkosti meikattu tulevaisuus lähestyy minua. Ja silmät! Niissä on jotakin pelottavaa ja häkellyttävää. Hajuveden tuoksu on ammoin unohtunut ja silmien alla nyt varjot, ruskea pilkku silmäterän ja iiriksen reunassa.
      Tuijotan kiusaantuneena ja vähän peloissani noita kissansilmiä. Annan sormet kietoutuvat pakottaville ikämiehen harteille, nuoret ja halukkaat sormet. Salpaa hengitystä vähän.
- Lupaatko varmasti tulla mukaan? Anna kuiskuttaa, puhaltaa kysymyksen kasvoilleni.
- Tottakai lupaan. Lupaan, minähän rakastin sinua! Etkö sinä sitä huomannut?
Hän jää hetkeksi tuijottamaan minua ja ote heltiää. Huomaan, että rakennus etääntyy jo kauas ja vanhan naisen hahmo on hävinnyt ikkunasta. Mutta vielä hetken käy mielessä ilo siitä, että Anna on tullut takaisin.