KIIRE  KYÖPELIIN        Sammaleisen hevoinen (Kuva: Mestaritonttu

                                                                                            noin 1919 tuohikuussa)

Miete:

Miksi ihmiset pelkäävät 

muistella nuoruuttaan?

Silloin muinoin, kun muksut olivat pieniä meillä käytiin joka ilta äänekäs keskustelu siitä mitä kirjaa olisi tänä iltana paras lukea. Tarjolla oli monenlaista. Isä Onni kertoo ja Mestaritontun tarinat. Inkkarikirjat jätettiin väliin, jos kuulijoissa oli tyttöjä. He eivät jostain syystä syttyneet päänahkojen skalppaukseen eikä toteemipaaluissa kiduttamiseen. Jos minä noita hirvityksiä pojille luin, niin aina arvostelin heille niitä asenteita, joissa intiaanit kuvattiin roistoiksi. Onneksi niistä tavoista on jo päästy nykyisin eroon ja punanahkojen kieltäkin sopii ihan kuulostella elokuvissa. Sehän on eksoottista ja varmasti yhtä  hyvää ja arvokasta kuin englanti, jota alkuasukkaiden lapset opetettiin väkisin puhumaan reservaateissa. 

Vaan palataanpa niihin iltapuuhiin. Niissäpä tytöt ja pojat keskittyivät vielä noihin aikoihin kuuntelemaan, kun mestaritonttu päätti lähteä yöjuoksulle. Äijä oli tympääntynyt portinvartijan tehtäviin ja tutustui nyt pakomatkallaan noita Sammaleiseen, joka lentää räpiköi tontun ohi kohti kotisaartaan. Mestaritonttu teki kontrahdin noidan kanssa ja sai luvan asua tämän saarella jos käyttäytyi siivosti. Ison kivilohkareen päälle hän rakensi majansa ja ripusti kattoon valaisimeksi hohtavan helmen. Tarina kehittyi niin, että noita kavereineen istui iltaa Sammaleisen mökissä ja siellä he keskustelivat mestaritontun majakiveen lukitusta prinsessasta, joka kutoi siellä kiven sisällä  häähuntuaan. Fröökynän oli määrä päätyä pääpeikon morsiameksi.

Omat lapseni kuuntelivat tarkkoina jutun siirtymistä jännittäviin loppuvaiheisiin, joista en tässä kerro. Somersalon satukirja löytyy vielä nykyäänkin kirjastoista, joten rientäkää lukemaan. Sen voin mainita, että loppunäytökseen osallistui prinssi Yönsilmä, joka pelasti neidon joutsenen kyydissä takaisin kotiin. Mestaritontun seikkailut olivat suosiossa omien lasten arvoasteikossa, ehkäpä siksi, että itsekin olin siihen ihastunut 8-9 vuotiaana. Kun nyt, paljon myöhemmin aloin tavata kirjaa lasten lapsille, he eivät  jaksaneet siihen keskittyä. Heillä oli tärkeämpää tekemistä ja nenä kiinni matkapuhelimessa. Jotenkin alkaa kiukuttaa, kun he eivät kuuntele edes perusteluja siihen, miksi lukeminen ja kuunteleminen ovat tärkeitä. Siksi että sanavarasto kasvaa ja puheen sisältämät sävyt ja vivahteet on helpompi ymmärtää.

 2000-luvun alkuvuosina on mobiililaitteiden käyttö lisääntynyt räjähdysmäisesti. Nuo sielunvihollisen härpäkkeet vievät kaiken ajan ja huomion, niitä palvotaan kuin totalitaarisen maan sankareita. Luullaan, että läppärit, television murhia ja sotia kuvaavat ohjelmat ovat kehittäviä. Luullaan että vekottimien räplääminen on kehittävää. Nykyiseen maailman menoon sopiikin hyvin noitien loitsulaulu: tuuva taata tuuva too, peikot hirnuu, hohhoh hoo. Luutaratsuni nopsa lennä, kiire Kyöpeliin meill on mennä. (2021)

Aili Somersalo. Kuunteleminen .loitsut