JOSKUS NUORENA

Oi Zarathustra, et seiso siinä sellaisena jota onni pyörryttää,

parasta tanssia ettet kaadu. (Friedrich Nietsche). 

Joskus nuorena minä ihastuin tyttöön, joka ilmaantui eteeni istumaan suuressa luentosalissa ja puhui ihastuttavaa kieltä. En sano mistä hän oli kotoisin, koska heti paljastuisi, että hän oli tullut linjurilla Paraisilta. Vieressä istuvan kanssa hän nauroi jotakin ja minä katselin hänen sivu-kuvaansa. Se oli iloinen. Tein tutkimuksia ja sain selville nimen ja osoitteen, syntymäajan ja senkin sain, mitä hän oli yliopistossa lukemassa.Historiaa ja kieliopintoja. Hivuttauduin hänen lähelleen väliajoilla ja tavoitin katseen jossa oli sinivihreä häive. Hänellä oli hyvin tumma tukka.

Silloin tällöin näin hänet tutkimassa ilmoitustaulua. Sinne merkittiin tenttien tulokset kaikkien pällisteltäviksi. Ykkösiä ja kakkosia hän sai niin kuin minäkin. Harvoin meille tuli kolmosia. Olimme siis keskitason puurtajia. Hänestä en tiedä, mutta minä vierailin usein opiskelukaverin luona kittaamassa kaljaa. Aina kun näin tuon ihastuksen, jähmetyin paikalleni enkä uskaltanut sanoa sanaakaan, vaikka minulla oli ruotsin sanakirja taskussa. Hän seisoi kerran aivan lähellä ja pohdin kuumeisesti mitä sanoisin. Näytti että hän katsoi suoraan minua, mutta takaa, sivulta tulikin joku joka vei hänet tungokseen. He tanssivat Glen Millerin tahtiin tuttua säveltä I know why. Olin sitä joskus tavoitellut tenorisaksofonilla.

Mutta minä en vain tiennyt. Aika kului, ja kuvittelin kaikenlaisia lähestymisen tapoja.  Kirjoitanko mitä hänestä ajattelen, lähetänkö nimipäivänä kukkia? Kaikkea sellaista ty-perää tuli mieleen, mitä vain parikymppisenä sinne voi rakennella. Ehkä sitten kesäloman jälkeen, kun palaan niin kaukaa ettei hän osaa sitä edes kuvitella. Näitä minä pohdin enkä ymmärtänyt, että olin saanut vaivakseni elinikäisen pakkomielteen. 

Hän meni kihloihin ja naimisiin jonkun materialistin kanssa, joka ei ymmärtänyt mitä huma-nismi tarkoittaa. Noihin aikoihin minä olin lukenut Fowlesin Jumalten naamiot ja Tomasi di Lampedusan proosakokoelman Seireeni. Lampedusan mukaan humanismi on hieno, melkein taianomainen ja aineellisesti niin vähän tuottava oppi. Historia oli minun ihastukselleni vain elämän episodi, minä en ollut edes sitä. Olen historiaa, jota hän ei oppinut koskaan tuntemaan..

Olen etsinyt matrikkeleista ja luetteloista, mutta niistä löytyy vain vieraita nimiä. Minun  pakkomielteeni viihtyy vain omassa päässäni, ja kuulen kuinka se laulaa Glen Millerin säveltä I knoww why. Tiedän ja muistan, vaikka siitä laulusta on jo ihmisikä. (2023)

John Fowles. Tomasi du Lampedusa.