MIES JOKA KULKEE                                               EDESTAKAISIN

                                          

                                                  Kuva:  Primavera, öljy 2008 T.Yli-Rajala

Joku kauppasi minulle aikakauslehtiä jotka eivät kiinnostaneet. Siinä oli tarjolla tekniikkaa ja urheilua, uutisia kuninkaallisten perhe-elämästä, rikoksista ja juoruista. Monipuolista tietoa elämän eri alueilta, sellaista mikä oli lehtikauppiaan mielestä ihan ehdottoman tärkeää tietää. Kuului kuulemma yleissivistykseen.

Kauppias kiihtyi siksi, että minä kerroin hänelle millaisia lehtiä harrastan. Parnasssoa, Kaltiota, Nuorta voimaa, Lumoojaa, noin esimerkiksi. Eikö metsästys ja kalastus-ala kiinnosta, pelaatko golfia tai tennistä? Oletko jalkapallon ystävä tai jääkie-kon? Kaikkea löytyy, niin että siitä vaan tilaamaan! 

Ei kelpaa, en tilaa roskaa. Aion tästä lähteä nyt lukemaan Italo Calvinon romaa-nia ”Jos talviyönä matkamies”. Ja onhan minulla vielä Nietschen Zarathustra ja aatehistoriallisesta murroksesta kertova Antiikista Bysanttiin. Vaikeita luettavia, ei ollenkaan ajanvietettä. 

Minulla on outo maku, joka yltää muihinkiin harrastuksiin. Maalaan myös tauluja, mutta en minä itseäni taiteilijana pidä. Työt ovat laadultaan yhtä epätasaisia kuin ovat minun kirjoituksenikin, ei niistä selväjärkinen aina tolkkua saa. Silti joskus joku haluaa välttämättä kirjan jolla ei ole tunnettua kustantajaa tai taulun joka herättää katsoijissa epäluuloja. Perustelen heille näkökulmaani. Kirja jolla on ns. kustantaja, on aina yhteistyön tulos. Sillä on vähintään kaksi tekijää. Minun kirjani ovat keskeneräisiä hahmotelmia, sekavia ja tasoltaan kirjavia. Tärkeintä on, että ne ovat ominta minua. Siis, vähän omituisia niin kuin itsekin olen. Ei niillä maailmaa paranneta eikä niillä tavoitella mitään, itse asiassa olisivat voineet jäädätekemättäkin.

Kysyvät mitä maksaa, ja minä annan ne  ilmaiseksi siitä ilosta, että joku on kiinnostunut.

Kauan sitten joku tuttava katsoi arvioiden minun novelliani lehden sivvulta ja sanoi vakuuttavasti: et sinä ole tuota kirjoittanut! Hän oli luulossa, että minä kopioin paremmin osaavilta. Toinen tuttava katsoi minun maalaustani ja kysyi: oletko sinä itse piirtänyt tuon. Italo Calvino ilmaisi olemukseni näin: Olen mies, joka kulkee edestakaisin baarin ja puhelinkioskin väliä. 

Se ei ole totta, en ole baarihörhö joka kittaa kaljaa, ja minulla on  matkapuhelin ilman johtoja. Ulkopuolella ei ole muuta kuin puhelimen äänimerkki, joka soi tyhjään kaukaisen kaupungin pimeässä huoneessa. (2023(

Italo Calvino; Jos talviyönä matkamies,Tammi 1993. Friedrich Nietsche: Näin puhui Zarathustra, Pikku-Idis 2020,  Serafim Seppälä: Antiikista Bysanttiin, Gaudeamus 2021)