Besame mucho

(La primera vez)

     

Alppiruusu                                                        Lyhytproosaa

Ai kun minä niin tykkään tuosta espanjasta. Oikein tässä sielu lepää kun kuuntelee sen lämmintä ääntä. Se on kaunista ja pehmeää, se ei koskaan kuulosta agressiiviselta tai ylimieliseltä herrakansan honotukselta. Aivan erityisesti viehättää tapa, jolla Inez lähestyy minua ja räpyttelee vähän silmiään. Besame mucho tämä tyttö hokee. Estoy lejos muy de ti, niin että alkaa oikein pyörryttää.

Heräsin juuri äsken päiväunilta ja löysin työpöydältä pienen lappusen johon Inez oli kirjoittanut sievällä käsialallaan, että lähtäänkö bailaamaan un poco. Hän ei tietenkään käytä tuota rumaa amerikan väännöstä ”bilettää” joka on Suomeen omaksuttu niinkuin kaikki mikä sieltä tulee. Sanoin hänelle, että minulla on vaikeuksia iskiashermon kanssa ja tasapainokin vähän vippaa, niin että jätetään väliin ja keskittytään seurustelemaan. Selitin tämän hänelle selkeästi, mutta eihän tuo raukka osaa suomea, vaikka tämä on Euroopan virallinen kieli.

Taaskin hän lähestyi minua ja hoki tuota besame, besame mucho.

Minua kiusaa tieto siitä, että kaksi etuhammasta on syödessä irronnut toissa päivänä, ja että hengitys haisee vaikka syön tervapastilleja, Quiero tenerte muj cerca mirar me. Ihmettelen että eikö hän ole huomannut pientä ikäeroa joka meillä on. Vaikka enhän minä mikään ikäloppu vielä ole, vasta täytin 87. Bailaan vielä nykyäänkin sitä lambadaa mummon kanssa. Luulen että meillä Inezin kanssa olisi vielä hauskempaa.

Vaan on hänellä toki huumorintajua. Hymyilee nätisti vaikka ei ymmärrä mitään. Muuten, miksi sinä kirjoitat lauseen alkuun kaikki kysymys- ja huutomerkit ylösalaisin, minä häneltä tiedustelin.

Inez oli hämmentynyt. Totta kai kirjoitan, sehän on meillä päin tapa.

Hän pitää pientä laulutaukoa, ja ehdotan, että mentäisiin tästä tänään Promesan kartanoon kyläilemään tulevan markiisin, Manuelin ja hänen tyttöystövänsä Janan luo. Saadaan siellä tasokasta keittoa ja  sisarensa hilloa. Tasokasta on sekin, sillä Manuelin pikkusisko johtaa kartanon hillobisnestä erään kreivin kera. Outoa on, että tuo porukka nimittelee Janaa hanaksi. Miksi te niin sanotte, kysyin Inezultä joka vähän kohautti olkaansa. Minun mielestäni on rumaa nimitellä naista kraanaksi. 

De nada, Inez vastasi ja aihe oli pakko jättää avoimeksi. Hän ei oikein ymmärtänyt.  Minkäpä noille ulkomaalaisille tekee, vaikka kyseessä onkin erinomaisen nätti artisti. Nyt hän kietoikin vasemman kätensä minun ylävartaloni ympärille ja alkoi taas hokea sitä besamea. Jäin aivan sanattomaksi ihastuksesta. Päätin mennä takaisin loikomaan ja keskityin kuuntelemaan.

Besame, besame mucho perderte que tengo miedo, perderte amor !

 Miksi ei niinkin, eikä aina englanniksi, minä ajattelin. (2024)

Asia: Inez Maharani. (You tube)

AATOKSIA:

Elämä on kuin Sostaakovitsin toinen valssi. Ensimmäistä en muista ja kolmannen äänentoistossa on vikaa

Ihmisellä on kaksi päätä. Ylä- ja alapää. Vain toisella ajatellaan.

Ei luulisi hevin, että kananpee on joillekin herkullinen ruokalaji.

Huumorintajuko? Taju on tallessa, mutta huumori hukassa. 

    PIHAN YLI JUOKSI KETTU

Lyhytproosaa unessa

Joku kukkanen. Akvavarelli

      T.Y-R 1996.

Näin aamuyöstä naisen, joka tuli aivan lähelle ja tuijotti minua uteliaasti.Hän oli tutun näköinen, mutta en silti tunnistanut. Hänen hahmonsa oli tarkka ja ilmeensä jäi mieleen. Se ei ollut pelottava. Olin hereillä, en nukkunut.Iltapäivällä sama unikuva nokosilla: Kamarissa, oven edessä seisoi sama nainen ja tuijotti. Hän näytti uteliaalta niin kuin minäkin olin. Taas hän lähestyi minua ja kuiskasi hiljaa: tule, minä näytän. Nyt hän ei ollut enää hämärä hahmo, vaan erottui selvästi kukikasta seinätapettia vasten.

Kävelimme yhdessä käytävän lapi, hän edeltä ja minä seurasin. Ulkona,pihan syrjässä lojui tuo sama nainen jota olin seurannut, ja hänen vieressään istui maassa lapsi joka itki. Uninainen oli äkkiä kadonnus ja minuun virtasi jostakin pelko. Lapsi oli lakannut nyyhkyttämästä ja tuijotti nyt hämmentyneenä minua silmiin. Etkö sinä halua auttaa meitä, hän kysyi lapsen äänellä. Katsoin ympärilleni ja hämmennyin näystä. Nainen makasi vieläkin maassa, mutta nyt hän kääntyi kyljelleen ja veti itkevän lapsen lähelleen. Kaikkialla lojui rojua, konetuliaseista singonneita hylsyjä ja verta.

Nainen käänsi taas katseensa minuun niin, että vaivaannuin hetkeksi sanattomaksi. Miten minä voin teitä auttaa, kysyin heiltä. Enhän minä tiedä mitä on tapahtunut ja ketä te pelkäätte. Kuka teitä uhkaa ja vaatii jotain sellaista mitä te ette ymmärrä?

Tunnetko sinä heidät jotka teitä ampuvat, kysyin naiselta joka rauhoitteli nyt itkevää lasta. Pihan yli juoksi kettu, joka ohi mennen vilkaisi meitä. Sen silmät välähtivät pihalampun valossa.

Ei vastausta. Hän painoi lasta rintaansa vasten ja sulki silmät. Mitäjos tulisitte meille, kysyin häneltä. Täällä ulkona on kylmä ja meillä onturvallista. Ovissa on turvalukot ja hälytys, jos joku tunkee luvattomasti sisään. Jääkaapista löytyy kaikenlaista lapsellekin. Sillä on varmasti nälkä kun se noin parkuu.

Nainen ei vastannut, vaan näytti turhautuneelta. Kaivoin taskusta setelin jonka olin aikonut käyttää johonkin muuhun tarkoitukseen. Olisiko tästä teille jotain apua, kysyin. Lapsi ja hän itsekin näyttivät olevan huonoissa pukimissa, puserossa reikiä ja monenmoista sottaa. Meillä on vähän vaatettakin antaa, jos tarvitsette. On kerätty vähän käytettyä tavaraa keräystä varten.

Nainen kääntyi taas vähän ja nosti kättään katseltavaksi. Se oli yltä päältä verinen. Minä en tarvitse enää mitään, nainen sanoi. Anna tälle lapselle leipää ja vettä. Hänellä on nälkä ja jano. Ja vie hänet kotiisi turvaan, sillä minä en voi liikkua enkä tiedä edes mihin menisin hänen kanssaan.

Otin lapsen ojentamasta kädestä kiinni ja lähdin vähän neuvottomana kotiportaita kohti. Pensaikosta meitä tuijotti kaksi vihreää ketunsilmää.

Aamukajossa avasin kotioven meille ja astuimme sisään. Lapsi oli lakannut itkemästä ja näytti uteliaalta. Nainen makasi pihalla ja oli nyt liikkumaton.

Heräsin vasta myöhään aamullaa ja jäin hetkeksi vuoteeseen ihmettelemään tuota outoa painajaista. Avasin television ja näin heidät taas sen kuvassa. Ei se meidän oma piha ollut, vaan jonkin pommitetun kau-pungin katu. (2024)

            Aatoksia:

            Mistä johtuu, että älymyöstö kokoontuu sinne missä älyttömyys hallitsee?

            Materialistin taivas mahtuu puukirstuun

            Miksihän äiti-Venäjä tarvitsee niin paljon ottolapsia?

            Millainen on Hitlerin puheiden gnostilainen tulkinta?

            Mikä takaa, ettei tekoäly valehtele meille?

Asiasana: Unet. Sotilaallinen erikoisoperaatio

VENA  AMORIS

Lyhytproosaa

Sininen. Akvarelli T.Yli-Rajala i.a

Hidas päivä nousi yön alta ja korppiparvi pyrähti oksalta taivaaanrantaan. Avasin silmät ja pyyhin niiltä unen rääpät, ikkunassa satoi. Masennus hiipi taas mieleen. Onko tämä taas sitä samaa päivästä päivään yksinäisyyttä, sitä mikä soi minun korvissani eilen ja huomennakin. Schubertin 4, se traaginen sinfonia. Kaikki tutut ja ystävät ovat kadonneet tuonimaisiin, joku on muuttanut pois eikä muista enää.

Aivan sattumalta osui silmiin eilinen uutinen, jonka lehtikuvassa Eeva näytti vieraalta. Naista syytettiin jostakin käsittämättömästä teosta, joka liittyi rahaan ja talouteen. Minä olen humanisti. Häkellyin ja voin pahoin, kun joku kysyi vuosia sitten, että paljonko tuosta maksetaan. Tuo joku oli lukenut novellin, jonka olin kirjoittanut erääseen lehteen. Kysyjä tyrmistyi kun kerroin hänelle, että en minä sillä tarinalla rikastua halunnut, ihan sama mitä maksavat tai maksavatko mitään. Muistelin, että kirjailijoiden vuotuinen keskitulo oli pari kolme sataa euroa. Kysyjä etsi parempaa seuraa eikä puhunut minulle enää mitään.

Siitä tapauksesta muistui mieleen Totuuden evankeliumin gnostilainen tulkinta. Kadonneet löydettyään hän iloitsi, sillä yhdeksänkymmentä yhdeksän on vasemman käden luku, mutta kun yksikin kadonnut löytyy, siirtyy täysi määrä oikeaan käteen.

Katsoin oikean käden kuultavia verisuonia ja ajattelin, että minä löysin kadonneen, eikä tämä minua ilahduttanut. Vena amoriskin oli iän myötä jo kuihtunut, vaikka sen vielä erotti ryppyisen käden selältä. Unohtuneet ajatukset, pelko pyöri vielä pimeässä, vanhojen naulojen ruostehuilut. Mittasin kahvin suodattimeen ja olin turhautunut. Silloin nuorena kirjoitin Petrarcan soneteja Laural le: mitä siis tunnen, ellen rakkautta? Jos rakkautta, niin kuinka selittyvää? Hän selitti sen minulle yhdellä ainoalla katseella, enkä minä muuta tar-vinnut. Siinä katseessa oli välinpitämättömyyttä ja ivaa.

 Hän ei enää muista minua, enkä minä halua tietää hänestä mitään. Nyt tunsin vain vahingoniloa kun luin tuota uutista.

Peräsimettä pursi yksin. Käy viskomna tuulten mielialan.

Keveä tiedosta, lastattu erhetyksin.

En tiedä mitä haluankaan; suvella värjyn,

talvisäässä palan.

(Petrarca, sonetteja Lauralle. Suom. Elina Vaara)

Katsoin uudelleen lehtiuutista. Kaikki toistui aina samanlaisena, mitään uutta sillä ei ollut kerrottavaa. Vain tuo yksi ainoa muisto menneestä, ja sekin oli mitätön. Vena amoris oli hetken harhakuva nuoruudessa ja nyt se oli johtamassa sydämestä poispäin käräjäoi-keuteen. Minä kaadoin täällä etäällä hänestä kahvia kuppiin ja hämmensin siihen myös sokeria. Sen vähän makeutta minkä elämä tarvitsee. Enkä minä tuntenut empatiaa. (2024)

Asiasanat: Totuuden evankeliumi. Gnostilaisuus. vena amoris

AATOKSIA:

Väärillä säärillä ei pääse esittäään balettia Joutsenlaammella

Äärivapaamirlinrn on se kolmas tyttövasemmalta

Älä työnnä ostoskärriä hyllyjen väliin. Se ei ole ruohonleikkuri

Älä luota vuoteeseen joka tärisee kylmästä. Syyllinen on Poltergeist

Yksinkertaisuus on vaikeaa. Se koostuu mielikuvista joita yksinäisyys pyrkii monistamaan.

 

 

HYRRÄ                                       Lyhytproosaa unessa                                                                                                                                                                                                                                               

Kuva: kaarneen lento                                          

 On suoja tulelta ja kylmyydeltä

on koilta, ruosteelta ja miltä vain

 On suoja  melkein kaikkeen  

vaan ei, ei ole ihmiseltä

(Harry Martinson, Aniara)                                                 

Koska olen vähän omituinen pikkumies, kuljeskelen usein yksin syrjä-teillä ja muistelen niitä asioita joista luin juuri ikään lehden tiedeosas-tolta. Enhän minä mikään ruudin keksijä ole, mutta tähtitiede ja kvanttifysiikka minua kiinnostavat. Lisäksi olen kehitellyt teorian, että kaikki on luonnollista, sekin mikä näyttää aluksi luonnottomalta. Niin kuin esimerkiksi nämä paranormaalit ilmiöt. Ja muut kummitukset. 

Väittävät nyt sitten, että aika kulkee myös takaperin ja että mitä paina-vamman kohteen valo ohittaa, sitä enemmän se taipuu ja ihmiskunta putoaa pimeyteen. Näitä mietiskellen osuin urheilukentän laitaan jonne pysähdyin hetkeksi katselemaan lasten leikkejä. Pyörittivät siellä hyrrää. Näky kiihotti minua niin, että kiirehdin pallokentälle ja yritin kaapata hyrrän lapsilta. Kun lopulta onnistuin, tunsin hetken onnellisuutta. Paiskasin hyrrän takaisin pallokentälle ja lähdin taas jatkamaan matkaa.

Olin nyt lyhyessä ajassa oppinut ymmärtämään, että jokaisen mitättö mänkin asian, vaikkapa pyörivän hyrrän toiminnan ymmärtäminen joh-taa suurtenkin ongelmien tajuamiseen. Ihan huomaamatta lisäsin vauhia ja aloin hitaasti hölkätä. Pidin taas kädessä lapsilta ryövättyä hyrrää ja kuulin kuinka ne kirkuivat ja sättivät minua roistoksi ja fasistiksi. Reumatismi jomotti pohkeita ja niinpä pysähdyin suuren banderollin eteen. Siihen oli tekstattu mainoksista tuttu elämnaohje: ARBEIT MACHT FREI. Työtä tehdään ilmaiseksi. Annoin hyrrän takaisin lapsilaumalle joka oli kertynyt siihen paikalle irvailemaan ja uhoamaan. Hätistelin heidät reippaalla huitaisulla: menkää siitä vaikka suolle ilonpilaajat!. Ettekö te äärivapaamieliset  tiedä, että mielenosoitus ja vapaa kulkue kadulla on kansalaisten oikeus.

Ja niin tuo kirkuva ja syljeskelevä lauma alkoi paiskia minua mädillä kananmunilla, kaatoi parkkipaikalla jonkin bemarin ja särki ikkunoita. Joku oli opettanut heille ennakkoasenteita ja vääristynyttä informaa-tiota. Jatkoin taas matkaa ja muistelin miten Franz Kafka suhtautui yh- teiskunnan polarisaatioon ja kysymykseen tasa-arvosta.

Malttia, malttia vaan hyvät ihmiset, kuulin hänen vieläkin nupisevan. Ei hätä ole tämän näköinen. Se on punainen.

AILAHRUKSIA: 

Miten siemenet pitäisi kylvää, että porkkanat kasvavat oikein päin?

Aika lepattaa aina pois eikä anna tarttua helmaansa

Alkupamaus. Kuka sytytti nallin`?

Ankan askelilla ei saa aikaan näyttävää  paraatia

Astuit nyt kynnykselle, jolle  Goethekin päätti pysähtyä. mutta sinä kaadut takaperin

Asia: Franz Kafka. Novelli "hyrrä" (Kokoelmassa Keisarin viesti)

SANANVAPAUDEN GENRE ON VAPAUS

NAINEN JOKA TALUTTI KOIRAA

Lyhytproosaa unessa

                                      

                                                                                                                                                                                                                                                                         

                                                               Palokunnan mänty. Akvarelli 1990 T.Yli-Rajala

Kaukana tienristeyksessä näin naisen joka talutti koiraa. Juoksunaru oli pitkä, sillä koiran kaulassa oli panta jossa kiilsi metallisia piikkejä. Kuului vihellys, jonka jälkeen koira paneutui maahan ja vikisi säälittävästi. Nainen heilautti ketjun päätä ja löi sillä koiraa. Hän kuului laulavan jotain vieraalla kielellä jota en tunnistanut. Laulaessa tippuivat kyrilliset kirjamet naisen jalkojen juureen ja lähtivät etääntymään tuulen pyörteessä.

Olo tuntui tyhjältä ja olin jo pettynytkin. Olin odottanut tästä kohtaamisesta enemmän, eikä se tullut edes lähemmäksi. Koiran silmissä pälyi pelokas katse joka häiritsi minun mielenrauhaani. Muistin nyt, että sen nimi oli Valtti ja joskus aikoinaan se tapasi maata meidän pihallamme.

Huomasin että nainen oli jäänyt tuijottamaan minua. Meidän katseemme kohtasivat kunnes minä väistin. Hän kysyi minulta miksi olin tullut tänne ja pitäisikö hänen tuntea minut. Sanoin että en tiedä enkä oikein muistakaan, koska olin kadottanut suuntavaistoni. Ei minun pitänyt tänne tulla enkä olisi edes halunnut nähdä häntä. Saati sitten koraa joka oli minulle yhdentekevä, vaikka muistin että se oli kuollut jo vuosia sitten. Älä usko kaikkea mitä sinulle on kerrottu, nainen varoitteli ja löi taas tuota onnetonta koiraa. Päätin nyt puuttua asiaan, sillä minua kaihersi voimakas myötätunto eläinparkaa kohtaan. Se irvisti kiitollisena ja murisikin vähän.

Eläinten rääkkääminen on meillä Suomessa kielletty, kivahdin naiselle kiukkuisesti. Annas kun roimin rouvaa sillä ketjulla vähän persuksille.Vai kutsunko paikalle eläinsuojeluyhdistyksen tantat ja poliisin?

 Sananvaihto tyrehtyi nyt näkyyn joka kiinnitti meidän molempien huomion. Metsän reunassa kasvoi korkea mänty, jonka ympärille oli juuri ikään ajanut paloauto. Kypäräpäiset palomiehet setvivät siellä letkuvyyhtejään, eikä aikaakaan kun virvoittava vesisuihku hiveli männyn latvusta. Paksulla oksalla, kahareisin istui mies, joka tupakoi ja karisteli savukkeen tuhkat maahan. Näytti olevan joko kunnanjohtaja tai pormestari. 

Tuo on kiellettyä, nainen huomautti närkästyneenä ja alkoi maanitella koiraa nousemaan makuulta. Oli aika lähteä minunkin jo paluumatkalle ja muistella mihin olin oikeastaan matkalla. Ei se ainakaan kielletyä ollut, koska nainen alkoi taas laulaa sitä iänikuista viisua jonka kielestä en saanut tolkkua. Yhdessä he katosivat takaisin sinne mistä olivat tulleetkin, ja minä myös. Ajattelin vähän katuvaisena sitä, miten tärkeää olisi hillitä agressioitaan silloin kun ei tiedä mistä on kysymys. Ahora es el noche de muertos, perros y otras cosas por las que llorar, caramba! Niin minä mietin. (2024)

Mietteitä:

Hylly täynnä kirjoja enkä tiedä mitä etsin

Ihmisellä on kaksi päätä, ylä- ja alapää. Vain toisella ajatellaan

Ihmiset vaikenevat koska eivät osaa tai eivät halua ajatella

Huumorintaju? Taju on v tallessa, mutta huumori hukassa

Kaikki valkoiset amerikkalaiset olivat maahaanmuuttajia

Asiasanat: tajunnanvirta. Luciana de Luca. Lyhytproosa.

   

                                                     T E O D I K E  A  Lyhytproosaa

                                                         KONSTANTINOS 272-337

                

Oli lämmin kesäpäivä. Makasin viltin päällä ja tarkkailin muurahaista, joka säntäili sinne tnäne peiton päällä ja tutki ympäristöä. Aurinko porotti kuumasti ja minulla oli suurennuslasi, jolla poltin muurahaisen pelkästä päähänpistosta. Jo silloin, 11 vuotiaana tiesin että muurahaisella oli sama oikeus elää kuin minullakin. Tapaus jäi kaihertamaan mieltä koko elämän ajaksi. Se muistuu mieleen vielä, 76 vuotta vmyöhemmin.

Pimeys istuu ihmisen mielessä ja syöttää järjettömiä käskyjä. Se on salakavala ja osaa piiloutua hyväntahtoisen ilmeen taakse, se hymyilee ja nauraa kun näkee pelon ja tuskan. Se hallitsee sellaistakin ihmistä, joka tavallisessa arkipäivässä käyttäytyy näennäisen myötätuntoisesti ja osallistuu kaikkiin hyviin pyrkimyksiin. Se on rauhan asialla, mutta sodassa se paljastaa todleliset kasvonsa. Ne ovat sielunvihollisen ilkeät kasvot. Ne nauttivat kidutuksesta ja tappamisesta, raiskauksista ja sairaaloiden pommituksesta.

Puhuminen kasvoista on vertauskuva. Paha personoidaan ajattelevaksi, itsenäi-sesti toimivaksi olioksi. Se on ihmisen kuva, niin kuin on sen vastakohtakin hyvä. Sanotaan että ihminen on Jumalan kuva ja hänellä on luomisessa annettu vapaa tahto tehdä valintoja. Syntyy ristiriita, jonka edessä ihminen on neuvoton ja epätoivoi-nen. Hänellä on ikivanha ongelma, jonka nimi on teodikea. Jos hyvä hallitsee, niin miksi se antaa pahan voittaa?

Maailmankaikkeuden mittakaavassa ihmisen ja muurahaisen kohtalo ja kokemuk-set ovat saman arvoiset. Kaikkien tekojen taustalla ovat valinnat ja omatunto on se tuomioistuin joka päättää rangaistuksista. Eri kulttuureissa omatunto on erilainen. Onko ilkeys, paha, itsenäinen persoona jolla on voimakas tunne olemassaolosta? Kyllä se on. Näet pahan kasvot kun vain katsot peiliin. Tunnet pahan olemuksen kun nukut sen kanssa yösi yli. Kateus ja viha johtavat polulle joka päättyy helvettiin.

Se toinen puoli kasvoista kuiskaa sinulle: minä olen tie, totuus ja elämä. Jos sitä ääntä uskot, sillä on taito vapauttaa mieli kahleista ja laskea se lentoon ilman painolastia. Se on persoona, jonka harhakuvan voit nähdä peilistä jos tahdot. Ne ovat Jumalan kasvot, mutta todellisuudessa  ne ovat sinun ulkopuolellasi. Ne ovat ajatus, joka saa suoran mutkalle ja seisovan huojumaan sanoi Nietsche. Se on ratkaisun avain, eikä teodikean ongelmaa enää ole.  (2024)

AJATUKSIA

Jos pää on täynnä ideologiaa, voi vain kypärä päässä suojella sitä ajatuksilta

Jos käännyt vasemmalle, jääkö oikea entiselle paikalleen?

Näin sanoo Herra, he väittävät

Maailma painaa vain puisen ristin verran

Jatulintarha on ryhmäpäätös. Siitä ei ole ulospääsyä

Jenkit olivat kaikki isänmaan ystäviä kun seilasivat Amerikkaan

Asiasanat: Suvaitsevaisuuden edikti vuodelta 313.  Joh 14:6   Rooman keisari

 Konstantinos. Friedrich Nietzsche

                 Tarmo Yli-Rajala: Närhen munat anopille joululahjaksi kirjakaupoista. 

PURSI YKSIN

Lyhytproosaa

VaHingoniloa Lauralle. Akvarelli 

  1997 T.Yli-Rajala

Hidas päivä nousi yön alta ja korppiparvi pyrähti oksalta taivaaanrantaan. Avasin silmät ja pyyhin niiltä unen rääpät, ikkunassa satoi. Masennus hiipi taas mieleen. Onko tämä  sitä samaa päivästä päivään yksinäisyyttä, sitä mikä soi minun korvissani eilen ja huomennakin. Schubertin 4., se traaginen sinfonia. Kaikki tutut ja ystävät ovat kadonneet tuonimaisiin, joku on muuttanut pois eikä muista enää.

Aivan sattumalta osui silmiin eilen uutinen, jonka lehtikuvassa hän näytti vieraalta. Naista syytettiin jostakin käsittämättömästä teosta, joka liittyi rahaan ja talouteen. Minä olen humanisti. Häkellyin ja voin pahoin, kun joku kysyi vuosia sitten, että paljonko tuosta maksetaan. Tuo joku oli lukenut novellin, jonka olin kirjoittanut erääseen lehteen. Kysyjä tyrmistyi kun kerroin hänelle, että en minä sillä tarinalla rikastuvani luullut, ihan sama mitä maksavat tai maksavatko mitään. Muistelin, että kirjailijoiden vuotuinen keskitulo oli pari kolme sataa euroa. Kysyjä etsi parempaa seuraa eikä puhunut minulle enää mitään. Siitä tapauksesta muistui mieleen Totuuden evankeliumin gnostilainen tukkinta. Kadonneet löydettyään hän iloitsi, sillä yhdeksänkymmentä yhdeksän on vasemman käden luku, mutta kun yksikin kadonnut löytyy, siirtyy täysi määrä oikeaab käteen.

Katsoin oikean käden kuultavia verisuonia ja ajattelin, että minä löysin kadonneen eikä tämä minua ilahduttanut. Vena amoriskin oli iän myötä jo kuihtunut, vaikka sen vielä erotti ryppyisen käden selältä. Unohtuneet ajatukset, ja pelko pyöri vielä pimeässä, vanhojen naulojen ruostehuilut. Mittasin kahvin suodattimeen ja olin turhautunut. Silloin nuorena kirjoitin Petrarcan soneteja Lauralle: mitä siis tunnen, ellen rakkautta? Jos rakkautta, niin kuinka selittyvää? Hän selitti sen minulle yhdellä ainoalla katseella, enkä minä muuta tarvinnut. siinä katseessa oli välinpitämättömyyttä ja ivaa.Hän ei enää muista minua, enkä minä halua tietää hänestä mitään. Nyt tunsin vain vahingoniloa kun luin tuota uutista. 

Peräsimettä pursi yksin. Käy viskomna tuulten mielialan.

Keveä tiedosta, lastattu erhetyksin.

En tiedä mitä haluankaan; suvella värjyn,

talvisäässä palan.

Katsoin uudelleen lehtiuutista. Kaikki toistui aina samanlaisena, mitään uutta sillä ei ollut kerrottavaa. Vain tuo yksi ainoa muisto menneestä, ja sekin oli mitätön. Vena amoris oli hetken harhakuva nuoruudessa ja nyt se oli johtamassa sydämestä poispäin, käräjäoikeuteen. Minä kaadoin täällä kahvia kuppiin ja hämmensin siihen myös sokeria. Sen vähän makeutta minkä elämä tarvitsee. Enkä minä tuntenut empatiaa.

(2024)

Ailahduksia:

Äärivapaamielinen on se kolmas tyttö vasemmalta

Väärillä säärillä ei pääse esittämään balettia Joutssenlammella

Yksi lensi yli käen pesän. Loput ammuttiin

Materalistin taivas mahtuu puukirstuun

Asiasana:  Petrarca: Sonetteja Lauralle. Suom. Elina Vaara.

 

 MITÄ EI OLE LUPA TUIJOTTAA 

Lyhytproosaa

                                              Vivaldi. La primavera. Akvarelli 2024 T.Y-R.

             Kirjoitinpa taas tarimam, jota joku lukee silmiä räpytellen                  

Hyvä on, minä ajattelin. Lukaisenpa joutessani sen kirjan , joka jäi minulta kesken junamatkalla. Kaivoin kirjan esiin kätköstä jonne olin sen piilottanut vierailta ja kahlasin silmät ristissä tekstiä, josta en paljonkaan ymmärtänyt. Se oli kieltä jossa käsitel-tiin narratiiveja sekä terminatiivista hyperventilaatiota, mitä se sitten lieneekin. Hörppäsin välillä vesilasista kulauksen ja mieli teki parempaa juomaakin, mutta epäilin,että tauon aikana esseen juoni piiloutuu peiton alle ja uni tulee kesken tarinan huipennusta. Näin keski-iässä uni pyrkii yllättämään sopimattomissa paikoissa. Tämä taipumus häiritsee muun muassa kahvikutsuilla, tilanteessa jolloin pitäisi selvittää perin juurin tärkeä  kysymys eksyttävästä tienristeyksestä. Kokemuksen mukaan se on yksi tavallisimpia keskustelun avauksia ja aiheita. Ellei puhuta urheilusta.

Siinä sitten ajattelin näin, että ihmiset menevät nukkuman niin rohkeasti, ettei siihen kek-si muuta selitystä kuin että he eivät aavista antautuvansa vaaraan. Viittaan tässä Baude-laireen.

Niinhän se on. Jostain syystä mieleen pyrki heprealaisten vankien kuoro opperasta Nabucco, Nebukadnesar. 

Vaikein ongelma nykymaailmassa on rakkaus. Koskaan ei tiedä onko sitä ollenkaan vai ei-kö ole lainkaan. Joillakuilla on taipumus sotkea ongelmaan vielä sukupuolikin, mikä on turhaa vaikeuksien korostamista. Rahasta on paljon apua, jos vain tietää mistä sitä saa. Eihän nykynuoriso ilman rahaa saata ketään rakastaa, korkeintaan vain ohimennen ra-kastella ja silläkin sanalla on niin paljon merkityksiä. Kansainvälisyyskin vaikeuttaa luon-tevaa seurustelua. Syntyy helposti väärinkäsityksiä, joiden tuloksena saavutaan ulkomaan matkalta mustan babyn kanssa.

Näitä ongelmia esseessä käsiteltiin niin intensiivisesti, että hukkasin sen syvällisen psyko-logisen vireen. Aloin ihmetellä, että mikähän tuosta jutusta tekee kielellisesti niin suuren-moisen .Vaan nytpä oli jo Anna saanut asiat järjestykseen ja lyllersi paikalleen puheen-johtajan tuoliin istumaan. Hän levitti siinä reitensä niin levälleen, että vanhat sukkanau-hat tunkivat näkösälle ja näky alkoi ankarasti hävettää. Niin että sellainen asenne siis! Hän otti haara-asennon ja nojasi tukea jykevästä kirjoituspöydästä, joka oli isoisänsä pe-rintöä.

Niin kuin olette huomanneet, olen palannut liikematkalta Helsingistä, hän kimitti. Täytyy sanoa, että pettymys oli suuri, kun huomasin miten täällä oli asioita hoidettu. Kuulin, että ulkomaalaisia oli otettu taloon asumaan ja että täällä on harjoitettu monenlaista siveet-tömyyttä, joista mainittakoon samaa sukupuolta olevien keskinäinen parittelu. Sisarentyt-täreni Roosa ja Veera ovat olleet monissa riettaissa menoissa päälle päsmäreiinä. Eikä siinä vielä tarpeeksi, että olette seurustelleet tuon vätyksen ja luuserin kanssa (tässä vaiheessa hän heitti minuun syyttävän silmäisyn) ja maannut hänen kanssaan olohuo-neessa peiton alla.

Roosa ja Veerako hänen sisarensa tyttäriä? Olemmeko me pikkuserkkuja, minä vähän mietiskelin. Ja minä kun heidän kanssaan pelehdin rakkaudessa! Olisi pitänyt muistaa, että syvällisempi rakkaus on yhteiskunnassamme nykyään kielletty.

Syytökset saivat mielen kiehahtamaan. Kiukkua lisäsi supatus ja pahantahtoinen kuiskut-telu, joka sai Annan moitteita kuuntelevat rauhattomasti liikehtimään. Kuului hyväksyviä äännähdyksiä ja pieraisuja. Laulakaamme Porilaisten marssi, joku kiekaisi, ja niin tuo rauhaton yleisö alkoi yskien ja köhien ynistä tuota juhlallista ja mitä isänmaallisinta marssia. Minä tiesin, että ne porilaisen sankarit olivat setä Topeliuksen mielikuvitusta.

Olin aivan sanaton. Mielen täytti tasainen, rannaton paha aavistus. Koska olin romantii-kan kauden ja barokkimusiikin vakaumuksellinen ihailija, olin jo alun alkaen kuvitellut eläväni klassillisen sinfonian sävelkuluissa. Olin hämmentyneenä kokenut sen neljä vai-hetta, allegron, andanten, menuetin ja finalen. Liitinpä vielä adagionkin heti alkuun. Nyt tämä tuntui jotenkin keskeneräiseltä, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sitten vielä hiljaisuus, muka. Täynnä ajatuksia. 

Mietin kuumeisesti mikä on mielipiteen ilmaisuvapaus. Havahduin ikään kuin hereille. Huomasin, että minut oli nyt aseteltu arkkuun ja peitelty kaulaa myöten lakanaan. Olo oli epämukava ja niinpä nousin siitä istumaan. Juhlayleisö kavahti ja ryntäsi tiehensä, sun-tio ensimmäisenä. Hän ei uskonut ylösnousemukseen. Minä olin ylösnoussut, eikä sitä kukaan halunnut uskoa. Ego te absolvo in nomine patri et fili et spiritus sancti, mumisin itselleni. Kaiken tämän vapautuksen toivoin vain itselleni, sillä huomasin nyt istuvani yksin arkussa jonka muut olivat hylänneet. Käänsin vain kylkeä, ja tässä nyt taas olin, tietoisena olemassaolosta. Olin nyt kokemassa sen, mitä ei ole lupa tuijottaa. Eksistenssin. (2024)

                                                                             

AILAHDUKSIA                                      

Rahasta on paljon apua jos tietää mistä sitä saa.

Etkö viihdy omassa seurassasi? Viihdyn toki, mutta mieluummin vain yksin.

Hyvän varjossa kulkee aina pahuus.

Murhaajaankin poskella on joskus lapsena vierinyt kyynet.

Miksi minä pyörin ja pyörin enkä saa otetta häntäni päästä?

 

NEITI PÄÄTTÄNEE

Lyhytproosaa                                       

.                                                                                                             Neiti

Mikähän se on tuo potentiaali, pohtivat porsaat ennen joulua. Merkitseekö se epävar-muutta? Sitä se varmaan merkitsee, koska kunnallishallintokin on jättänyt sen pois käytöstä. Siihen aikaan kun veltto puhekieli ei ollut vielä turmellut hienoja merkitys-eroja ja sävyjä, potentiaalia käytettiin kohteliaisuuden muotona. Sanottiin näin: neiti astunee nyt sisään, koska avasin teille oven. Neitiä oikein teititeltiin. Lautakunnan esit-telijälle valmisteliin ehdotus muodossa lautakunta päättänee, koska ei haluttu antaa vaikutelmaa, että asioiden valmistelija tai esittelijä määrää mitä lautakunta päättää. Että predikatiivi on myös imperatiivi, tietää jokainen valtuutettu. Tämän asian oival-taminen näyttää kuitenkin olevan joillekuille ylivoimaista. He ovat niitä, jotka eivät ole koskaan tarvinneet kirjastoa. Tuntuu se olevan ylivoimaista siksikin, että väki on nykyään niin edistynyttä ja älykästä, että lukee vain urheiluutisia, poliitikkojen elämäkertoja, dekkareita ja kevyttä ajanvieteroskaa. Siinä kiireessä ovat unohtuneet ukrainalaisen kirjailijan, Nikolai Gogolin kuvaukset oven avaamisesta. Siinä herrat olivat niin kohteliaita, ettei kumpikaan halunnut astua ovesta sisään ennen toista. He kävivät asiasta pitkää ja erimielistä kinaa, joka muistuttaa Suomen poliittista keskustelufoorumia. Siellä ei kohteliaisuudesta kylläkään piitata.

Gogolia on herkullista lukea, mutta poliitikkojen riidat ovat pitkäpiimäisiä. Niissä puhutaan toisen puhujan yli ja päälle, niissä on hienotunteisuus ja kohteliaisuus unoh-dettu tyystin. Niissä huutavat kovimmalla äänellä ne, jotka ovat olevinaan oikeassa. Jos ei oma mielipide saa kannatusta, haetaan tukea ulkomailta, missä on aina saman-mielistä porukkaa ja missä ei Suomen asioista tiedetä mitään eikä välitetä tietääkään. Ihan kuin neukkuaikoihin.

Meillä Suomessa on olemassa perinteinen käsitys oikeudenmukaisesta ratkaisusta. Porukka joka ei tiedä mikä on potentiaali, toteaa vakaasti että se puolue kuka voittaa vaalit alkaa pelaa. Ja sille puolueelle kuka kärsii tappion, sanotaan että antaa vetää. Että asia saisi vielä tarpeeksi vakavan sävyn, on puhetta syytä ryydittää sanalla kiakko ja parilla niinkutuksella. 

Mitä pitäisi ajatella poliisista, joka alkaa vasta epäillä siinä vaiheessa kun rikollinen on tunnustanut murhan? Voivatko kansalaiset epäillä poliiisa hidassälyiseksi? Ajoneuvon kuljettajalta mitattiin verestä kaksi ja puoli  promillea alkoholia, niinpä poliisi sai aiheen epäillä että mies oli juovuksissa. 

Turilas on lintunen, senhän tietää jokainen. 

(2024)

Asia: katso kieliopista mikä ero on sanoilla mikä ja kuka. Ja muista että  Suomihan on maailman onnellisin vähän onnellisten maa.

AILAHDUKSIA:

Nyt kun pysähdyt tähän, älä luule että maailma pyörii vastasuuntaan

Jos pää on täynnä ideologiaa, voi vain kypärä suojella sitä ajatuksilta

Ei kristitty seurakunnasta eroa. Hänet raahataan areenalle

Hän kyselee aina perääsi, tämä seksuaalisesti suuntautunut

Pussilakana on poliittinen umpikuja jonka selvittämiseen tarvitaan sielunvihollisen neuvok-kuutta

Uusnationalismi on imperialismin jälkeinen neuroosi

Asiaa: Gogol: Kuolleet sielut. Turilas.

KAKISTELLEN  
 LYHYTPROOSAA

Tavallista yritetähän, mutta priimaa pukkaa tulemahan (Sananlasku Jalasjärveltä)

Työmatkalla kävi niin, että kun haukottelin suojatien kohdalla, lensi kärpänen suuhun. Eikä siinä kaikki. Kakistelin turhaan ja lopulta alkoi oikein oksettaa. Pyllistin siinä kohdalla missä kasvaa pietaryrttejä, ja annoin tulla. Paikalle kertyi muitakin kadun ylittäjiä ja kuulin kuinka joku moitti. Ei siihen saa oksennella, se on vastoin ohje-sääntöjä. 

Olin hätäpäissä jo nielaissut kärpäsen, mutta päätin jatkaa matkaa. Piti ehtiä ko-koukseen, jossa pohdittiin yhteiskunnallista ilmapiiria. Minua kaihersi tieto siitä, että kokouksesta oli päätetty salaa ja sen paikkakin oli ei-julkinen. Jostakin oli tihkunut tieto, että tuomioistuin kokoontui vanhan koulun siinä luokassa, jossa säilytettiin turhaa romua. Muistin siinä tarpoessa, että Kafka sanoi tästä oman mielipteensä. Vain käsitys ajasta antaa meille mahdollisuuden puhua viimeisestä tuomiosta, vaikka kysymyksessä onkin sotaoikeus.

Saavuin paikalle yllättäen. Kurkkua kuivasi koska olin kakistellut koko matkan. Kakistelin vieläkin ja kysyin paikalle saapuneilta kuka oli valittu puheenjohtajaksi. Osallistujien kasvot valahtivat kalpeiksi ja niinpä minä heitä muistutin opetushal-lituksen ja valtuuston antamasta ohjesäännöstä. Syntyi puheensorina, josta erotin ylimpänä mielipidejohtajan äänen. Hän edusti mielestään enemmistöä. Vaan minkäpä hän sille mahtoi, että minä olin aina oikeassa. Kehoitin koko joukkoa rauhoittumaan ja pidin heille viidentoista minuutin alustuksen demokratiasta ja parlamentarismista. Painotin erityisesti ryhmäpäätöksen törkeyttä. Sen jälkeen oli harjoitustehtävien vuoro. Kysymykset jaetaan arpomalla ja niihin vastataan reilusti omalla nimellä, eihän muuten voida tietää kuka on syypää. Jos päivän päätteeksi haluatte nukahtaa, niin teidän on ensiksi vietävä makuulle kokonainen sangollinen elämän ääniä. Ette muuten voi uskoa millaista meteliä ne pitävät makuuhuoneessanne öisin, minä heille luennoin Karl Krausia mukaillen.

Jos on valittamista työilmapiiristä ja toimipaikan sisäisestä koheesiosta, haluan muistuttaa että minä henkilökohtaisesti tarkastan vastaukset. Tyytymättömät vapau-tetaan palveluksesta ja ohjataan ulko-ovelle. Mieluummin vielä etäämmäskin. 

Tämä päätös rauhoitti kaikkien mieltä. Porukka näytti nyt vapautuneelta ja kokoili otsa rypyssä papereitaan. Jokin tässä nyt meni pieleen, mutta mikä? Onko demokratia todella näin yksinkertaista, he ajattelivat. Mielipdejohtaja valitsee itse itsensä, mutta puheenjohtajan määrää joku muu joka on perillä asioista. Kenen mielipiteitä pitäisi siis kunnioittaa? Senkö joka on joku muu ja lähtöisin jostakin toisesta puoluetoimis-tosta. Vaiko minä itse? Kumpi meistä on siis jompi, ja sopii vielä kysyä niinkin, että jompi meistä on kumpi. Sillä monesti viisaus käy etuäässä takaperin ja huomaamatta.

Päätin kokouksen ja kehoitin läsnäolijoita hakeutumaan paikkaan, jonka nimeä en halua nyt tässä mainita.  (2024)

Tämän blogin omistan pienille työyhteisöille, joissa tikun paikasta saadaan aikaan ilmiriita. Yöstä irtoaa monesti lepakoita, jotka riippuvat missä sattuu.

AATELMIA

Elämä on kuin Sostakovitsin toinen valssi. Ensimmäistä en muista, ja kolmannen äänentoistossa on vikaa.

Jos  sielunvihollinen kutsuu sinut päivälliselle, muista ottaa mukaasi pitkävartinen haarukka

Ylös miehet miehiset Pohjanmaan ja Tuuriin. Siellä on alennusmyynti

Yhdellä jalalla on vaikea tanssia ripaskaa

Totuus istuu yllättävän monissa piiloissa ja sillä on klovnin kasvot. Varo huutamasta sitä apuun. 

Jousimiehet: Kuvitus toksesta a la decouverte des fresques du Tassili.    

ASIA: Karl Kraus. Puheenjohtajuus. Demokratia.

 

               

                                        

     

PÖLLÖ JOLLA ON KAULAHUIVI

Lyhytproosaa

Osaan jo katsella ohikulkevia pilviä,

osaan myös seistä paikallani

ja osaan melkein vaieta.

(Renard)

Masentavaa kun lukijaluvut laskevat. Joskus luin että kirjallisista aiheista on turha kirjoittaa blogeja. Niitä ei kukaan lue. Kävin läpi vanhoja tilastoja vuosien takaa, ja löysin sieltä blogeja joille on kertynys 250-350 lukijaa. Ne eivät varmaankaan ole silmäilijöitä, jotka pitävät itseään älykkäinä ja hallitsevat monia asioita samalla lukemalla. Ne ovat ihmisiä, jotka ajattelevat ja kykenevät lukemaan saman tekstin useaankin kertaan. Eivät nyt kuitenkaan ihan satoja kertoja, enpä usko. Monille ihmisille lyhyen, aavitosen tai aanelosen puolikkaan tekstin pituus on älyllisesti ylivoimainen. Heitä puuttuu tässä hektisessä mainosten ja roskakirjallisuuden yhteiskunnassa maltti keskittyä. He ovat tottuneet etsimään luettavastaan alun ja selkeän lopun, (alfa & omga) he seuraavat tarinan juonta kuin punaista lankaa minotauroksen luolassa. Minotauros on kirjailija, joka virnuilee jossakin nurkan takana. Ähäkutti, sainpa sinut neropatin eksymään ja luulemaan että tässä on nyt koira haudattuna. Tuollainen lukija on kuin pöllö kaulahuivissa, äkeä ja epäluu-loinen. Hänelle tekisi kutaa lainata kirjastosta Kafkan novelli Erään koiran tutkimuksia.

Kun kesä eteni huomasin että viikossa toista sataa lukukertaa tuottaneet blogitkin putosivat saavutukseen jossa 20-30 oli jo huipputulos. Kävi jo mielessä ajatus, että hittojako siitä piittaan. Kirjoitan vast´edes vain itselleni, koska se pitää minut hengissä ja dementian etähällä. Eikä tarvitse kokea happamia mielipiteitä ja kritiikkiä. Sellaista, että lauseesta puuttuu preesens ja sanajärjestys on väärä. Minä olen suurpiirteinen ja sallin kaikki virheet itselleni. Muista en tiedä.

Kirjallista aihetta käsittelevä blogi on lyhytproosaa. Se on lyhyttä kirjoitettua impressionismia. Sen aihe on carpe diem, tässä ja nyt. Minäkin olen yrittänyt pitkää proosaa, mutta siinä olen huono. Luin pienoisromaaniksi nimeämäni kirjan Ei mikään, ja huomasin että se on pikemminkin nivaska lyhytproosaa kuin romaani. Pitäisikö ruveta harrastamaan metanoliaa, mielenmuutosta?

Ei siis ihme, että rahan perässä juoksevat kustantajat eivät hevin kokeiluluontoisia tekstejä julkaise.

Pienellä kielialueella lyhytmuotoisen kirjallisuuden osa on kolkko. Se voi menestyä joten kuten valtion tuella ja sillä perusteella, että suomenkielistä kirjallisuutta tarvitaan ja halutaan ylläpitää vaikka keinotekoisesti. Vahinko vain, että tällekin sektorille pyrkii politiikka juurtumaan niin, että vain tietyn suuntaiset mielipiteet ja sanalliset ilmaisut ovat oikeaa asennetta ja oikeaa kirjallisuutta. Enää puuttuu vain yhtenäinen asu, joka erottaa oikein ajattelevat vääräuskoisista. Siihen asuun pukeu-tuvat korjaavat suurimman osan tukirahoituksesta ja julkisuuden huomiosta. Heitä kutsutaan kokouksiin ja heitä haastatellaan. Muita ei kukaan tunne, koska heitä ei ole olemassa. (2024)

Asia: Metanolia, krist. Filosofia. Mielenmuutos. 

”Tekee kutaa” = tekee hyvää. Hienostunut helsinkiläinen ilmaisu. 

Djula Barnes: Yömetsä. Ahdistunt kuin pöllö kaulaliinassa s. 38

AILAHDUKSIA.

Heti  koulun jälkeen aloin oppia tärkeitä asioita

Hei, mutta Hitler ja Stalin! Eikö teidän pitänyt vielä piileskellä?

Ennen pridekulkuetta nähtiin Göbbes useissa lehtitoimituksissa

Ankan askelilla ei saa aikaan näyttävää paraatia

Nyt kun pysähdyt tähän, älä luule että maailma pyörii vastasuuntaan

        

'                      TUOTTAMATON  TYÖ

                                                   Lyhytproosaa

                                                               

                                                                                            Ku22,va: Työmaa. Sekaväri 20      

Töyhtöjä, töyhtöjä!  Miksipä ei. Mutta ei

niitä sinne panna, hyvä mies!                             

(Jules Renard, Kuvien metsästäjä) 

                                                                                                        

 Kirjastoautonkuljettaja valitti, että varastossa tehtiin kiusaa. Ajoreitille oli kasattu lautakasoja. Ne estivät ajamisen talliin ja  tallista, eikä kukaan halunnut niitä poistaa muualle. Hän ei tiennyt kasan merkitystä, eikä voinut asiaan puuttua. Kiusaa tekivät ne, jotka hänelle aina vinoilivat, että kirjastotyö on tuottamatonta, että se ammatti oli  kokonaan valtion tuen varassa. Siihen ammattiin ajautuvat ne, jotka eivät missään muussa työssä menesty. 

Lautakasat ja muut esteet katosivat, kun kävin vähän puhumassa asiasta. Auto pääsi paikalleen, eikä asiasta kuulunut enempää. Jäin vain ihmettelemään miten jotkut ih-miset määrittelevät tuottavan ja tuottamattoman työn. Millä tikulla he niitä käänte-levät ja millä perusteilla arvioivat? Onko vain se työ tuottavaa, jonka tulokset voidaan myydä? Ne työt jotka tuottavat käsin kosketeltavaa tavaraa tai rahassa mitattua näky-vää hyötyä? 

Tekivätkö keskiajan luostareissa eläneet munkit tuottavaa työtä, kun he kopioivat ja tallensivat antiikin kulttuuriperintöä läntiselle Euroopalle, joka oli sen unohtanut. Itä-Roomassa eli Bysantissa luostarit säilyivät tuholta, koska noille alueille tunkeutuneeet arabit olivat kaikista ennakkoluuloista huolimatta sivistyneitä. Kyllä he miekalla us-kontoaan levittivät, mutta niin tekivät lännenkin ritarit. Idässä luostarit saivat toimia rauhassa ja sieltä niiden aarteita kulkeutui vähitellen myös länteen, joka koki kult-tuurivallankumouksen, renessanssin. Sikäli kuin luostarit ja niiden kirjastot säilyivät sotajoukkojen riehumisilta ja tulipaloilta, niissä kirjastonhoitajat tekivät palkitsema-tonta työtä. He pelastivat kulttuurin sinne, missä se oli rappeutunut eikä vallassaolijat olleet edes luku- ja kirjoitustaitoisia. 

Esimerkin hain ehkä liian kaukaa menneisyydestä. Sama lähes huomaamaton työ jatkuu vielä nykyaikanakin. Kehityksen pohjana oleva tieto on nykyään kerätty ja säilytetty sähköisesti, sitä luetaan tietokoneilla. Senkin ylläpitämiseen tarvitaan ihmisiä, joille on annettu erilaisia tärkeileviä virka- ja toiminimikkeitä. On infor-maatikkoja, atk-insinöörejä, operaattoreita ja diploomi-idiootteja. Minä olin aikoinani teollisuuden tietopalvelussa ja sitä työtä arvostettiin, mutta kun palasin humanisti-sempaan ympäristöön, yleisen kirjaston johtajaksi, muuttui asenne. Kun minut kutsut-tiin erään herraseuran kahvipalaveriin, käveli kaupunginjohtaja portaissa vastaan ja kysyi mihin on matka. Vastasin siis niin, että itse herrat olivat minut kutsuneet. Sain vastaukseksi kehotuksen: kirjastonhoitaja menee nyt vain hoitamaan niitä kirjoja. Siinä on tarpeeksi vastuuta ja työmaata maisterille. 

Mikäpä tässä on hännätönnä elää, minä ajattelin. Ei tarvitse heilutella häntää jokaiselle vastaantulijalle. 

Niin, mitähän se tuottava työ oikein lopulta onkaan? Tekeekö palloa ammatikseen potkiva urheilija tuottavaa työtä? Entä ammattinyrkkeilijä tai muotisuunnittelija. Opettajan työn tulos ei välittömästi näy, arvostelijoiden saavutukset näkyvät katu-jengien toimissa. Tekevätkö keskenään riitelevät luottamushenkilöt tuottavaa työtä?  Vapaa kasvatus kouluissa ja kotona koetaan välinpitämättömyytenä. Tehdä saa mitä vaan eikä kukaan mahda mitään. Onko tuottavaa työtä vain se, mikä näkyy ulospäin öljyisinä käsinä ja koneen osina työpöydällä. Kun kaksi tuottavaa työtä tekevää kohtaa toisensa, syntyy kiihkeä keskustelu automerkeistä, hilavatkaimista ja niiden tasosta. Siinä pelissä humanisti jää sivuraiteille. Yleiset kuntien kirjastot kaikkialla maassa tekevät nekin tuottavaa työtä. Käytännön tiedon lisäksi ne tarjoavat myös ajanvietettä, joka auttaa kestämään arkisen työn paineissa. Näin ajanvietekirjallisuudenkin lukeminen voi edistää  työn tuottavuutta. 

Työn laatua ja merkitystä voidaan pohtia loputtomiin. Jos päättäjillä on vino ja yksipuolinen näkemys töiden luonteesta ja merkityksestä yhteiskunnassa, niin tulos näkyy arvostuksessa ja palkkauksessa. Lopuksi kysytään, onko syytä edes maksaa palkkaa niille, jotka eivät osaa kiertää ruuvia vastapäivään. Monesti viisaus käy etu-päässä takaperin ja ihan huomaamatta. (2023)

Mietteitä:  

Valta on puu joka imee voimansa naapurin tontilta. 

Älä vaivaudu ajattelemaan. Joku tekee sen puolestasi. 

Mikä on tyyli? Se on sinä itse, joka näyt kirjoittamiesi kirjaimien rakosista. 

Vanhoille on tulevaisuus monesti yhtä pelottava kuin menneisyyskin.

Virke ilman pilkkuja on kuolemantuomio.

Asia: Työn tuottavuus. Productivity. 

 

AIKAA ON LIIAN VÄHÄN

Lyhytproosaa

                                                      

  

la primavera 2, akvarelli T.Yli-Rajala 2023

Maanainen, mene ja sieppaa tähden lento. Sarah Bartlett

Älä usko kaikkea minkä näet. Realisti näkee kohteen ulkopuolellaan ja kuvailee sen valoku-vamaisen tarkasti. Hänen maailmastaan lähtevät kuvitellut suorat yhtyvät tuossa kohteessa joka pienenee etäisyyden kasvaessa. Aikaa on liian vähän on kokemus joka ei ole realismia.Se on savua, joka häilyy kosketusesta, siinä on unen logiikka ja se katoaa heti kun silmäsi avaat. Olet kuin ikonimaalari, perspektiivi keskittyy sinuun itseesi. Ei voi unta valokuvata eikä siitä voi maalata taulua, koska maisema liikkuu. Se häilyy hetken ja katoaa usvana ilmavirtaan. Älä siis usko kaikkea minkä näet, ja tunne yksinäisyytesi. Se vain on ja se ei ole.. Se on kuin sinä itse.

Katsoin tuttua maisemaa taas kerran.Olin silmäillyt sitä monta kertaa aiemminkin. Talo on joen rinteellä ja metsä sen takana . Taivaanrannalla killottaa kuu. Sen hän maalasi usein himmeänä, aina pyöreänä vierimässä taivaanrantaa kohti. Nyt hän on seisonut oven pielessä ja tarkkaillut minua, joka herään ja räpyttelen silimiä. Etkö sinä olekaan kadonnut, minä häneltä kysyn joutilaasti ja ojentelen hartialihaksia, jotka ovat väärässä asennossa jäykistyneet. Hän astuu lähemmäs ja avaa oven, jota en ollut vielä huomannut. Kapeasta rakosesta näen monet tutut lasvot, ikään kuin ohimennen. Tulkaa tulkaa, lähdetään heti liikkeelle! Lähdetään kävelemään yöhön ennen kuin kuu putoaa taivaanrannan taa. Kuulen nyt selvästi, kuinka he laulavat monotoonista säveltä, minusta tuntuu, että se on peräisin keskiajalta. Tai ehkä se on renesanssin kuorolaulua ajattelen, ja astun hänen perästään ovesta hämärään valoon. Kaikki he ovat jotenkin tuttuja, mutta en ole nähnyt heitä vuosikausiin, ehkä kymmeniin vuosiin. He puhuvat keskenään aiheesta joka on minulle käsittämätön. Maanainen, mene ja sieppaa tähden lento! Lapsesi taioin hanki. Kuunko on tuo säde hento, olento olenko ja kuun vanki.?

Astelen hitaasti vanhan tuttavan perässä, hänellä on nyt kädessään se kirja jonka hänelle joskus kauan sitten annoin. Se oli Nietzhen Näin puhui Zarathustra jota hän yritti lukea ja sanoi minulle kiukkuisena, että en minä siitä mitään ymmärrä. Ei kaikkea tarvitse ymmärtää, minä häntä viisaasti opetin, vaikka oma kokemukseni oli sama. Vaikea sitä ymmärtää on, sitä lukiessä muistuu mieleen tuska joka minua ahdisti kun kahlasin Kafkan Oikeusjuttua ja sitä hänen romaaniaan Linna. Saavuimme lopulta ovelle jossa luki KIRJASTO. Siinä tiemme erkanivat, sillä en halunnut mennä paikkaan johon on koottu liian paljon lukemattomia kirjoja. Minulla ei ollut enää aikaa tuhlattavaksi teoksiin, joista valtaosa käsitteli tyhjänpäiväisiä aiheita. Poliitikkojen ja näyttelijöiden muistelmia. Urheilun saavutuksia, sekuntikellon turhia lukuja sekä monenlaista palloilua. Jopa golfia, joka on joutavanpäiväinen herrojen ajanviete. Käännyin takaisin ja palasin ovelle joka oli jäänyt jälkeemme vähän raolleen. Kun vielä vilkaisin taakseni, näin kuoron laulajat pelaamassa lentopalloa.

Joku heistä huikkasi minulle vielä terveiset. Tule mukaan viettämään aikaa, koska sitä on käytettävissä liian vähän.

Taikoa -verbin ensimmäisen persoonan imperfekti on taioin. mutta tässä on kysymys sijamuodosta keinonto eli instruktiivi. Monin taioin, monin tavoin, paljain päin jne. Tämä huomautus on niille suomalaisille jotka eivät osaa suomea, huonoa englantia vain vääntävät. Keskittykää lauseenjäsen-nykseen!

Asiat: Nietzhe: Zarathustra.  Sarah Bartlett.