T A K A P E R I N            Lyhyttäproosaa

Kuva: Hämmentynyt mies. 

Piirros 2019 Tarmo Yli-Rajala

                                    

 

Mies kulki takaperin taakseen katsomatta ja kompastui kadun reunakiveen. Talon seinässä oli katuosoite, siinä luki Eteenpäin. Se oli kursiivilla kirjoitettu, ja kun hän nousi takaisin jaloilleen, hän näki että kaikki kirjaimet kääntyivät väärään suuntaan. Ärrä katsoi vasemmalle ja tarkemmin katsoen sitä ei edes ollut tuossa kohtalokkaassa sanassa. Jokin oli mennyt tänään vinoon, hän ajatteli ja lähti jatkamaan matkaansa. Kaatuessa oli päämäärä jotenkin päässyt luiskahtamaan mielestä ja kengässä oli kivi. Se tuntui joka askeleelta kivulta joka kiipesi nilkasta pohjetta myöten nivusiin asti. Alkoi särkeä päätäkin.

Syitä kaatumiseen mies pohti kuumeisesti ja yritti muistella mihin oli menossa ja miksi takaperin. Puoluetoimistosta hänet oli lähetetty matkaan. Luultavasti kysymys oli gallupista, joka oli tehtävä vastaan tulijoiden keskuudessa. Kun hän nyt vilkuili ympärilleen, hän huomasi ettei vastaan tulijoita täällä ollut, vaan kaikki kulkivat samaan suuntaan kuin hänkin. Ja mikä merkittävintä, niin ihmiset kulkivat tällä kadulla kaikki takaperin. He kävelivät varovaisesti, jopa kepillä katua tunnustellen. Olivatko kaikki täällä näkövammaisia, mies pohti ja pysähtyi raapimaan päätään. Toimenpidettä varten oli pakko riisua hattu päästä, ja niin pääsi tuulen puuska tempaisemaan sen vierimään eteenpäin. Ei muuten niin väliä, mutta kun hatussa oli paperilappu johon oli kirjoitettu ohjeet gallupia varten. Niistä ohjeista hän muisti vain yhden pätkän lauseesta. Haastateltavaa piti lähestyä ystävällisesti hymyillen ja kysyä eikö olekin niin, että… Ja siinä koko juttu. Ei hän enempää muistanut vaikka oli nyt jatkanut matkaa jo etuperin.

Siinä kulkiessa tuli mieleen myös radikaali vaihtoehto. Ehkä minä lähdin matkaan vääräsrä toimistosta. Ehkä voisin vaikka vaihtaa puoluetta, ehkä voisin valita niistä useampiakin. Ei koskaan tiedä miten maailma huomenna makaa, voi olla että saadaan vallankumous ja kaikki palaa entiselleen. Voi käydä niinkin, että minut irtisanotaan irti  työpaikasta ja lähetetään lääninvankilaan, vaikka niitä ei edes enää ole. Ehkä ne panevat minut uudelleenkoulutus keskukseen tai autiolle saarelle jonkun rokkiartistin tai  politrukin kanssa. Voisinko sittenkin kääntyä oikeaan suuntaan ja jatkaa matkaa taas takaperin, mutta entistä varovaisemmin.

Näitä pohtien mes palasi takaisin sinne mistä oli lähtenyt, puoluetoimiston ovelle, ja astui sisään. Hän oli päättänyt kysyä sieltä neuvoa, koska tunsi olonsa hyvin epävarmaksi ja oli muutenkin kovin neuvoton.

AATELMIA:

Karhun korvaa rupesi kutiamaan .Sieltä löytyi Dudajev niminen hiiri

 Kesti tuhat vuotta ennen kuin suomalaiset älysivät asuvansa Euroopassa. 

Kansallista humalaa seuraa aina kansainvälinen krapula

 Kateudesta on vain kukon askel pilkkaan.

Koho kelluu mutta mitä miettivät kalat?

Asia: Topsy turvey. Backwards. 

 

ÄLÄ   HERMOSTU

Lyhytproosaa

Kuva: Vähän hermostunut 1998 T.Yli-Rajala

Mietitiskelin elämän tavoitteita. Masensi ajatus, että jos ne minulle selviävät, niin on pakko ilmoittaa ne muillekin. Eivät muut voi ymmärtää, että elämä on leijuntaa, he pyrkivät lyömään siihen valitsemansa leiman. Useimmilta puuttuu kyky ymmärtää psykologian alkeita. Ei ihmistä voi pakottaa olemaan jotain muuta kuin on. Että elämä ei rakennu numeroista, sen hieroglyfejä on joskus vaikea tulkita.

On kaksi mahdollisuutta. Voin joko tekeytyä äärettömän pieneksi tai todella olla sitä. Nimittäin äärettömän pieni ja huomaamaton. Matematiikan opettajalla oli kierot silmät, hän vilkuili minun suunttaani ja kehotti luokan eteen taululle. Piirtelin liidulla vaaditut hieroglyfit, opettaja näytti kärsivältä. Oppilaiden naamoilla paistoi vahingonilo. Äly hoi, älä jätä, opettaja kiekaisi ja minä palasin takaisin paikalleni. Älyä en missään nähnyt, vaikka kuinka olisin ympärilleni tähyillyt. Mihiin se olisi paennut, kun ei sitä kukaan muukaan ollut nähnyt. Opettajalla sitä ei ollut, hän poltti salaa tupakkaa nurkan takana etteivät tiukkapipot näe.

Minä nautin näkymättömyydestä. Piiloudun nurkkiin, toisten selkien taakse enkä välitä siitä mitä he ajattelevat. Olen yksilö jolla on omia ajatuksia. Joku kateellinen varoittikin minua, että älä vaivaudu ajattelemaan, joku muu tekee sen puolestasi. Matkalla kaupasta kotiin kohtasin miehen joka kantoi kissanpoikia paperipussissa ja kiroili. Heti ensi sil-mäyksellä hän näytti eläkkeellä olevalta matematiikan opettajalta. Pysähdyimme hetkek-si juttelemaan. Hänellä oli kova työ pitää pussi kasassa, se naukui ja raapi reikiä pape-riin. Vanha opettaja kysyi maireasti mitä kuuluu, joko olet valmistunut. Hän tiesi että olin nousujohteisessa elintasokierteessä, eikä voinut ymmärtää miten se on mahdollista, että  minä. Ilman pitkää matematiikkaa ei nykyään pääse opiskelemaan edes teologiaa, ja hän tiesi että minä olin henkeen ja vereen humanisti. Sitä tuon filosofisen  suuntauksen kristillistä syrjää. Opettaja oli aina ollut vakaasti materialisti, joka kielsi kaiken yliluon- nollisen. Mitä tuossa pussissa kannatte, kysäisin häneltä ihan muina miehinä. Näinhän minä sen selvästi, vaikka häntä teitittelin. Repeämästä meitä tähyili häpeämättömästi karvainen hypotenusa ja pari kateettia. Niillä oli paraabelin laskukaava mielessä, mitä se sitten lieneekään. Kyllä tieteilijöiden elämä on vaikeaa, minä ajattelin mielessäni ja jat-koin matkaa kotiin. Aika-avaruudessa lyhyin kahden pisteen välinen etäisyys on väärä. Tiedän, että suhteellisuusteoriassa on heikko kohta. Aika kulkee sykleissä, ja vain his-torian valheet oat lineaarisia. Ei auta kuin tähyillä taakseen, sillä aika ajaa meitä takaa.

AATELMIA:

Ihmisellä on kirotun osa luomakunnassa. Tietää, muistaa ja tuntea.

Jos käännän poskeni, hän heti luulee että haluan vain isotella entisillä arvillani

Kirkkopyhiä kyllä on, mutta tekopyhiltä puuttuu nimikkopäivä.

Kolme rauhanpuolustajaa päätti yhdessä likvidoida militaristin.

Suomalaisten kansallinen itsetunto on velliä paperipussissa,

ASIA: Smart hey, don´t leave

          

  SADESÄÄLLÄ 

Lyhytproosaa

                

                                                                            Sateita kalliolla Akvarelli 2022  TY.

Sadesäällä on vaikea nousta vuoteesta pelkällä tahdonvoimalla. Ikkuna lenkotti avoimena ja näin, että naapuri raotti verhoa tarkistaakseen olinko kotona. Kyllä minä olin, sanoin ja ummistin silmät hetkeksi. On raskasta katsoa ikävystyttävää naamaa heti ensi töikseen jos on vielä huonosti nukkunut. Naapuri kysyi uteliaasti, että enkö muka aio lähteä enää töihin, että olinko saanut potkut firmasta. Minua kiukutti uteliaisuus, jolla ei ollut mitään perusteitä. Ei hän osallistunut minun talousmenoihini, vaikka olikin niistä kiinnostunut.

Nousin nyt vuoteesta ja päätin tethdä lopun tälle ilveilylle. Vedin uutimet kiinni ja asetin sälekaihtimet torjuvaan asentoon, niin että älä siellä pällistele minun makuuhuoneeseeni, vaikka et osaa edes latinaa. Puin housut tähdäten jalat huolellisesti oikeisiiin lahkeisiin, koska muistin edellisen apteekkimatkan vaikeudet. Vyö ei pitänyt housuja tukevasti yllä, ja niin minun oli toissa päivänä pakko kannatella niitä vasemmalla kädellä, joka normaa-listi on varattu kantolaukulle. Ikkunasta, sen kapeasta verhon raosta näin naapurin, joka kaivoi takapihalla lapiolla kuoppaa. Uteliaisuus häiritsi mielenrauhaa niin, että päätin ottaa huikat brändipulolosta joka oli minulle annettu salaa nimipäivälahjaksi. Joka sen antoi, halusi pysyä nimettömänä toistaiseksi, mutta kyllä minä sen tiesin. Kysymyksessä oli merkkihenkilö ja tiedetäänhän, että sellaiset ovat vaatimattomia aina arkiviikolla. He nimittäin pohtivat useimmiten seuraavan kokouksen puheenvuoroa, jota kukaan osallistu-jista ei halua kuulla.

Näitä miettiessä naapuri oli saanut kaivantonsa valmiiksi ja haudannut siihen kulkukis-san, jonka oli omakätisesti ampunut sähkötolpan nenästä pienoiskiväärillä.Naapurin lihava rouva odotti jo kauppakassinsa kanssa auton luona, ja niin he lähtivät voimakkasti kaasuttaen pihamaalta. Eikä siinä kaikki. Tämä narratiivi sai traumaattisen päätöksen illala, kun tolpasta ammuttu ja kuoppaan haudattu kolli tuliraapimaan ikkunan karmia. Mihun silmissäni se näytti ihan rintamakarkurilta, ja koska olen hyvän luontoinen, laski n katin sisään ja tarjosin sille kupillisen paksua kermaa. Toipilas vietti useita päiviä minun vieraanani ja parani entiselleen koko seudun Monniksi. 

Kaupunginosassa levisi nyt tieto, että minä olin ottanut kotiini asumaan jonkun ulkoma-alaisen ja aion muuttaa Yhdysvaltoihin. Heti ensi tilassa näiden tapahtumien jälkeen liityin kansalaisopiston tanhukerhoon ja lähetin naapurille joulupostikortin, olihan joulusta vasta vajaa vuosi. Avoin ikkuna häiritsi yöunia niin, että se oli pakko sulkea rautanauloilla. Suhde naapuriin oli nyt retuperällä, hän ei enää tervehtinyt kun yhdessä kävimme postilaatikolla. Kaikki naapurit olivat nyt niin hullaantuneita ulkopolitiikkaan, että puhuivat keskenään yksinomaan amerikanenglantia, minun korvissani savolaisella aksentilla. Lounatuuli leyhytti uutimia öisin, jotka olivat valkenemaan päin. Sälekaihtimet kahisivat, minä käänsin nyt kylkeä ja nautin yksinäisyydestä.

MIETTEHIÄ

On ihmisiä jotkaa eivät usko helvettiin vaikka elävät siellä

Sanoilla voi ampua, ajatuksilla kahlita

Small talk. Keskustelun ainoa kansainvälinen ulottuvuus.

VAPAUDEN MURAALIT

Aasi ja sen poikanen

Moraali on aihe jota on pohdittu kivikaudelta asti. Ensimmäiset tiedot ongelmasta voidaan löytää luolamaalauksista. Vanhimmat tähän mennessä löydetyt on ajoitettu yli viidenkymmenen tuhannen vuoden taakse, eivät ne ole löytyneet Euroopasta. Luomakunnan suurin peto on ihminen, joka lyöttäytyi yhteen ja kävi joukolla heikompien kimppuun. Luolan seinään on kuvattu kolme miestä maahan lyyhistyueen villisian ympärille. Ne heiluttelevat astaloitaan ja keihäitään ja kaikki tämä tapahtuu hiljaisuudessa. Puhe ja kiroilu  ei ole kivettynyt arkeologien löydettäväksi. Ainoa todiste on puheen korvike, kuva. Se kertoo tapahtumasta kauan sitten.

Kun menneiden aikojen tutkijat löysivät alastomien naisten figuureja, he kauhistelivat muinaisten ihmisten moraalia. Antiikin veistosten alastomuutta kauhisteltiin ja kyllä nykypäivänkin uskovaiset pukisivat niiden päälle ainakin housut. Toista on nyt. Julkisilla paikoilla liikutaan alasti ja puuhataan sellaista, mikä olisi 1800-luvulla tipauttanut järkytyksestä monokkelin lattialle ja vääntänyt lornetin varren likinäköiseen asentoon. Olisi mummoltakin tippunut virsikirja permannolle.

Ihmisille on taottu päähän indoktrinaatio, että kaikki on vapaata. Elämme liberaalissa demokratiassa, jossa jokainen vastaa teoistaan ja hyväksyy vapaaehtoisesti yhteiset säännöt. Näin on silti vain murto-osalla ihmiskunnasta. Valtaosa elää autoritaarisesen hallinnon alaisena. Eivät vaihtoehdot ole demokratiassakaan vapaasti valittavissa, enemmistö ei ole aina oikeassa. Totalitaarisessa yhteiskunnassa hallinto määrää mikä on enemmistö; se on vallan kulissi joka kietoo ajatukset. Kansalle sanotaan että älä vaivaudu ajattelemaan, joku tekee sen puolestasi. Sen moaali on muraali, joka kieryy ympärille ja tukahduttaa. 

AATOKSIA:

Tiedoksi torpparit! Isäntä on muuttanut Brysseliin.

Tie, totuus ja elämä. Miksi tämä järjestys? On turhauttavaa jos elämän jää viimeiseksi kokemukseksi

Tilataidettako? Käytän mieluummin kaatopaikkaa

Takaperin kävellessä oppii kaatumaan kunnioittavasti