NAINEN JOKA TALUTTI KOIRAA

Lyhytproosaa unessa

                                      

                                                                                                                                                                                                                                                                         

                                                               Palokunnan mänty. Akvarelli 1990 T.Yli-Rajala

Kaukana tienristeyksessä näin naisen joka talutti koiraa. Juoksunaru oli pitkä, sillä koiran kaulassa oli panta jossa kiilsi metallisia piikkejä. Kuului vihellys, jonka jälkeen koira paneutui maahan ja vikisi säälittävästi. Nainen heilautti ketjun päätä ja löi sillä koiraa. Hän kuului laulavan jotain vieraalla kielellä jota en tunnistanut. Laulaessa tippuivat kyrilliset kirjamet naisen jalkojen juureen ja lähtivät etääntymään tuulen pyörteessä.

Olo tuntui tyhjältä ja olin jo pettynytkin. Olin odottanut tästä kohtaamisesta enemmän, eikä se tullut edes lähemmäksi. Koiran silmissä pälyi pelokas katse joka häiritsi minun mielenrauhaani. Muistin nyt, että sen nimi oli Valtti ja joskus aikoinaan se tapasi maata meidän pihallamme.

Huomasin että nainen oli jäänyt tuijottamaan minua. Meidän katseemme kohtasivat kunnes minä väistin. Hän kysyi minulta miksi olin tullut tänne ja pitäisikö hänen tuntea minut. Sanoin että en tiedä enkä oikein muistakaan, koska olin kadottanut suuntavaistoni. Ei minun pitänyt tänne tulla enkä olisi edes halunnut nähdä häntä. Saati sitten koraa joka oli minulle yhdentekevä, vaikka muistin että se oli kuollut jo vuosia sitten. Älä usko kaikkea mitä sinulle on kerrottu, nainen varoitteli ja löi taas tuota onnetonta koiraa. Päätin nyt puuttua asiaan, sillä minua kaihersi voimakas myötätunto eläinparkaa kohtaan. Se irvisti kiitollisena ja murisikin vähän.

Eläinten rääkkääminen on meillä Suomessa kielletty, kivahdin naiselle kiukkuisesti. Annas kun roimin rouvaa sillä ketjulla vähän persuksille.Vai kutsunko paikalle eläinsuojeluyhdistyksen tantat ja poliisin?

 Sananvaihto tyrehtyi nyt näkyyn joka kiinnitti meidän molempien huomion. Metsän reunassa kasvoi korkea mänty, jonka ympärille oli juuri ikään ajanut paloauto. Kypäräpäiset palomiehet setvivät siellä letkuvyyhtejään, eikä aikaakaan kun virvoittava vesisuihku hiveli männyn latvusta. Paksulla oksalla, kahareisin istui mies, joka tupakoi ja karisteli savukkeen tuhkat maahan. Näytti olevan joko kunnanjohtaja tai pormestari. 

Tuo on kiellettyä, nainen huomautti närkästyneenä ja alkoi maanitella koiraa nousemaan makuulta. Oli aika lähteä minunkin jo paluumatkalle ja muistella mihin olin oikeastaan matkalla. Ei se ainakaan kielletyä ollut, koska nainen alkoi taas laulaa sitä iänikuista viisua jonka kielestä en saanut tolkkua. Yhdessä he katosivat takaisin sinne mistä olivat tulleetkin, ja minä myös. Ajattelin vähän katuvaisena sitä, miten tärkeää olisi hillitä agressioitaan silloin kun ei tiedä mistä on kysymys. Ahora es el noche de muertos, perros y otras cosas por las que llorar, caramba! Niin minä mietin. (2024)

Mietteitä:

Hylly täynnä kirjoja enkä tiedä mitä etsin

Ihmisellä on kaksi päätä, ylä- ja alapää. Vain toisella ajatellaan

Ihmiset vaikenevat koska eivät osaa tai eivät halua ajatella

Huumorintaju? Taju on v tallessa, mutta huumori hukassa

Kaikki valkoiset amerikkalaiset olivat maahaanmuuttajia

Asiasanat: tajunnanvirta. Luciana de Luca. Lyhytproosa.

   

                                                     T E O D I K E  A  Lyhytproosaa

                                                         KONSTANTINOS 272-337

                

Oli lämmin kesäpäivä. Makasin viltin päällä ja tarkkailin muurahaista, joka säntäili sinne tnäne peiton päällä ja tutki ympäristöä. Aurinko porotti kuumasti ja minulla oli suurennuslasi, jolla poltin muurahaisen pelkästä päähänpistosta. Jo silloin, 11 vuotiaana tiesin että muurahaisella oli sama oikeus elää kuin minullakin. Tapaus jäi kaihertamaan mieltä koko elämän ajaksi. Se muistuu mieleen vielä, 76 vuotta vmyöhemmin.

Pimeys istuu ihmisen mielessä ja syöttää järjettömiä käskyjä. Se on salakavala ja osaa piiloutua hyväntahtoisen ilmeen taakse, se hymyilee ja nauraa kun näkee pelon ja tuskan. Se hallitsee sellaistakin ihmistä, joka tavallisessa arkipäivässä käyttäytyy näennäisen myötätuntoisesti ja osallistuu kaikkiin hyviin pyrkimyksiin. Se on rauhan asialla, mutta sodassa se paljastaa todleliset kasvonsa. Ne ovat sielunvihollisen ilkeät kasvot. Ne nauttivat kidutuksesta ja tappamisesta, raiskauksista ja sairaaloiden pommituksesta.

Puhuminen kasvoista on vertauskuva. Paha personoidaan ajattelevaksi, itsenäi-sesti toimivaksi olioksi. Se on ihmisen kuva, niin kuin on sen vastakohtakin hyvä. Sanotaan että ihminen on Jumalan kuva ja hänellä on luomisessa annettu vapaa tahto tehdä valintoja. Syntyy ristiriita, jonka edessä ihminen on neuvoton ja epätoivoi-nen. Hänellä on ikivanha ongelma, jonka nimi on teodikea. Jos hyvä hallitsee, niin miksi se antaa pahan voittaa?

Maailmankaikkeuden mittakaavassa ihmisen ja muurahaisen kohtalo ja kokemuk-set ovat saman arvoiset. Kaikkien tekojen taustalla ovat valinnat ja omatunto on se tuomioistuin joka päättää rangaistuksista. Eri kulttuureissa omatunto on erilainen. Onko ilkeys, paha, itsenäinen persoona jolla on voimakas tunne olemassaolosta? Kyllä se on. Näet pahan kasvot kun vain katsot peiliin. Tunnet pahan olemuksen kun nukut sen kanssa yösi yli. Kateus ja viha johtavat polulle joka päättyy helvettiin.

Se toinen puoli kasvoista kuiskaa sinulle: minä olen tie, totuus ja elämä. Jos sitä ääntä uskot, sillä on taito vapauttaa mieli kahleista ja laskea se lentoon ilman painolastia. Se on persoona, jonka harhakuvan voit nähdä peilistä jos tahdot. Ne ovat Jumalan kasvot, mutta todellisuudessa  ne ovat sinun ulkopuolellasi. Ne ovat ajatus, joka saa suoran mutkalle ja seisovan huojumaan sanoi Nietsche. Se on ratkaisun avain, eikä teodikean ongelmaa enää ole.  (2024)

AJATUKSIA

Jos pää on täynnä ideologiaa, voi vain kypärä päässä suojella sitä ajatuksilta

Jos käännyt vasemmalle, jääkö oikea entiselle paikalleen?

Näin sanoo Herra, he väittävät

Maailma painaa vain puisen ristin verran

Jatulintarha on ryhmäpäätös. Siitä ei ole ulospääsyä

Jenkit olivat kaikki isänmaan ystäviä kun seilasivat Amerikkaan

Asiasanat: Suvaitsevaisuuden edikti vuodelta 313.  Joh 14:6   Rooman keisari

 Konstantinos. Friedrich Nietzsche

                 Tarmo Yli-Rajala: Närhen munat anopille joululahjaksi kirjakaupoista. 

PURSI YKSIN

Lyhytproosaa

VaHingoniloa Lauralle. Akvarelli 

  1997 T.Yli-Rajala

Hidas päivä nousi yön alta ja korppiparvi pyrähti oksalta taivaaanrantaan. Avasin silmät ja pyyhin niiltä unen rääpät, ikkunassa satoi. Masennus hiipi taas mieleen. Onko tämä  sitä samaa päivästä päivään yksinäisyyttä, sitä mikä soi minun korvissani eilen ja huomennakin. Schubertin 4., se traaginen sinfonia. Kaikki tutut ja ystävät ovat kadonneet tuonimaisiin, joku on muuttanut pois eikä muista enää.

Aivan sattumalta osui silmiin eilen uutinen, jonka lehtikuvassa hän näytti vieraalta. Naista syytettiin jostakin käsittämättömästä teosta, joka liittyi rahaan ja talouteen. Minä olen humanisti. Häkellyin ja voin pahoin, kun joku kysyi vuosia sitten, että paljonko tuosta maksetaan. Tuo joku oli lukenut novellin, jonka olin kirjoittanut erääseen lehteen. Kysyjä tyrmistyi kun kerroin hänelle, että en minä sillä tarinalla rikastuvani luullut, ihan sama mitä maksavat tai maksavatko mitään. Muistelin, että kirjailijoiden vuotuinen keskitulo oli pari kolme sataa euroa. Kysyjä etsi parempaa seuraa eikä puhunut minulle enää mitään. Siitä tapauksesta muistui mieleen Totuuden evankeliumin gnostilainen tukkinta. Kadonneet löydettyään hän iloitsi, sillä yhdeksänkymmentä yhdeksän on vasemman käden luku, mutta kun yksikin kadonnut löytyy, siirtyy täysi määrä oikeaab käteen.

Katsoin oikean käden kuultavia verisuonia ja ajattelin, että minä löysin kadonneen eikä tämä minua ilahduttanut. Vena amoriskin oli iän myötä jo kuihtunut, vaikka sen vielä erotti ryppyisen käden selältä. Unohtuneet ajatukset, ja pelko pyöri vielä pimeässä, vanhojen naulojen ruostehuilut. Mittasin kahvin suodattimeen ja olin turhautunut. Silloin nuorena kirjoitin Petrarcan soneteja Lauralle: mitä siis tunnen, ellen rakkautta? Jos rakkautta, niin kuinka selittyvää? Hän selitti sen minulle yhdellä ainoalla katseella, enkä minä muuta tarvinnut. siinä katseessa oli välinpitämättömyyttä ja ivaa.Hän ei enää muista minua, enkä minä halua tietää hänestä mitään. Nyt tunsin vain vahingoniloa kun luin tuota uutista. 

Peräsimettä pursi yksin. Käy viskomna tuulten mielialan.

Keveä tiedosta, lastattu erhetyksin.

En tiedä mitä haluankaan; suvella värjyn,

talvisäässä palan.

Katsoin uudelleen lehtiuutista. Kaikki toistui aina samanlaisena, mitään uutta sillä ei ollut kerrottavaa. Vain tuo yksi ainoa muisto menneestä, ja sekin oli mitätön. Vena amoris oli hetken harhakuva nuoruudessa ja nyt se oli johtamassa sydämestä poispäin, käräjäoikeuteen. Minä kaadoin täällä kahvia kuppiin ja hämmensin siihen myös sokeria. Sen vähän makeutta minkä elämä tarvitsee. Enkä minä tuntenut empatiaa.

(2024)

Ailahduksia:

Äärivapaamielinen on se kolmas tyttö vasemmalta

Väärillä säärillä ei pääse esittämään balettia Joutssenlammella

Yksi lensi yli käen pesän. Loput ammuttiin

Materalistin taivas mahtuu puukirstuun

Asiasana:  Petrarca: Sonetteja Lauralle. Suom. Elina Vaara.

 

 MITÄ EI OLE LUPA TUIJOTTAA 

Lyhytproosaa

                                              Vivaldi. La primavera. Akvarelli 2024 T.Y-R.

             Kirjoitinpa taas tarimam, jota joku lukee silmiä räpytellen                  

Hyvä on, minä ajattelin. Lukaisenpa joutessani sen kirjan , joka jäi minulta kesken junamatkalla. Kaivoin kirjan esiin kätköstä jonne olin sen piilottanut vierailta ja kahlasin silmät ristissä tekstiä, josta en paljonkaan ymmärtänyt. Se oli kieltä jossa käsitel-tiin narratiiveja sekä terminatiivista hyperventilaatiota, mitä se sitten lieneekin. Hörppäsin välillä vesilasista kulauksen ja mieli teki parempaa juomaakin, mutta epäilin,että tauon aikana esseen juoni piiloutuu peiton alle ja uni tulee kesken tarinan huipennusta. Näin keski-iässä uni pyrkii yllättämään sopimattomissa paikoissa. Tämä taipumus häiritsee muun muassa kahvikutsuilla, tilanteessa jolloin pitäisi selvittää perin juurin tärkeä  kysymys eksyttävästä tienristeyksestä. Kokemuksen mukaan se on yksi tavallisimpia keskustelun avauksia ja aiheita. Ellei puhuta urheilusta.

Siinä sitten ajattelin näin, että ihmiset menevät nukkuman niin rohkeasti, ettei siihen kek-si muuta selitystä kuin että he eivät aavista antautuvansa vaaraan. Viittaan tässä Baude-laireen.

Niinhän se on. Jostain syystä mieleen pyrki heprealaisten vankien kuoro opperasta Nabucco, Nebukadnesar. 

Vaikein ongelma nykymaailmassa on rakkaus. Koskaan ei tiedä onko sitä ollenkaan vai ei-kö ole lainkaan. Joillakuilla on taipumus sotkea ongelmaan vielä sukupuolikin, mikä on turhaa vaikeuksien korostamista. Rahasta on paljon apua, jos vain tietää mistä sitä saa. Eihän nykynuoriso ilman rahaa saata ketään rakastaa, korkeintaan vain ohimennen ra-kastella ja silläkin sanalla on niin paljon merkityksiä. Kansainvälisyyskin vaikeuttaa luon-tevaa seurustelua. Syntyy helposti väärinkäsityksiä, joiden tuloksena saavutaan ulkomaan matkalta mustan babyn kanssa.

Näitä ongelmia esseessä käsiteltiin niin intensiivisesti, että hukkasin sen syvällisen psyko-logisen vireen. Aloin ihmetellä, että mikähän tuosta jutusta tekee kielellisesti niin suuren-moisen .Vaan nytpä oli jo Anna saanut asiat järjestykseen ja lyllersi paikalleen puheen-johtajan tuoliin istumaan. Hän levitti siinä reitensä niin levälleen, että vanhat sukkanau-hat tunkivat näkösälle ja näky alkoi ankarasti hävettää. Niin että sellainen asenne siis! Hän otti haara-asennon ja nojasi tukea jykevästä kirjoituspöydästä, joka oli isoisänsä pe-rintöä.

Niin kuin olette huomanneet, olen palannut liikematkalta Helsingistä, hän kimitti. Täytyy sanoa, että pettymys oli suuri, kun huomasin miten täällä oli asioita hoidettu. Kuulin, että ulkomaalaisia oli otettu taloon asumaan ja että täällä on harjoitettu monenlaista siveet-tömyyttä, joista mainittakoon samaa sukupuolta olevien keskinäinen parittelu. Sisarentyt-täreni Roosa ja Veera ovat olleet monissa riettaissa menoissa päälle päsmäreiinä. Eikä siinä vielä tarpeeksi, että olette seurustelleet tuon vätyksen ja luuserin kanssa (tässä vaiheessa hän heitti minuun syyttävän silmäisyn) ja maannut hänen kanssaan olohuo-neessa peiton alla.

Roosa ja Veerako hänen sisarensa tyttäriä? Olemmeko me pikkuserkkuja, minä vähän mietiskelin. Ja minä kun heidän kanssaan pelehdin rakkaudessa! Olisi pitänyt muistaa, että syvällisempi rakkaus on yhteiskunnassamme nykyään kielletty.

Syytökset saivat mielen kiehahtamaan. Kiukkua lisäsi supatus ja pahantahtoinen kuiskut-telu, joka sai Annan moitteita kuuntelevat rauhattomasti liikehtimään. Kuului hyväksyviä äännähdyksiä ja pieraisuja. Laulakaamme Porilaisten marssi, joku kiekaisi, ja niin tuo rauhaton yleisö alkoi yskien ja köhien ynistä tuota juhlallista ja mitä isänmaallisinta marssia. Minä tiesin, että ne porilaisen sankarit olivat setä Topeliuksen mielikuvitusta.

Olin aivan sanaton. Mielen täytti tasainen, rannaton paha aavistus. Koska olin romantii-kan kauden ja barokkimusiikin vakaumuksellinen ihailija, olin jo alun alkaen kuvitellut eläväni klassillisen sinfonian sävelkuluissa. Olin hämmentyneenä kokenut sen neljä vai-hetta, allegron, andanten, menuetin ja finalen. Liitinpä vielä adagionkin heti alkuun. Nyt tämä tuntui jotenkin keskeneräiseltä, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sitten vielä hiljaisuus, muka. Täynnä ajatuksia. 

Mietin kuumeisesti mikä on mielipiteen ilmaisuvapaus. Havahduin ikään kuin hereille. Huomasin, että minut oli nyt aseteltu arkkuun ja peitelty kaulaa myöten lakanaan. Olo oli epämukava ja niinpä nousin siitä istumaan. Juhlayleisö kavahti ja ryntäsi tiehensä, sun-tio ensimmäisenä. Hän ei uskonut ylösnousemukseen. Minä olin ylösnoussut, eikä sitä kukaan halunnut uskoa. Ego te absolvo in nomine patri et fili et spiritus sancti, mumisin itselleni. Kaiken tämän vapautuksen toivoin vain itselleni, sillä huomasin nyt istuvani yksin arkussa jonka muut olivat hylänneet. Käänsin vain kylkeä, ja tässä nyt taas olin, tietoisena olemassaolosta. Olin nyt kokemassa sen, mitä ei ole lupa tuijottaa. Eksistenssin. (2024)

                                                                             

AILAHDUKSIA                                      

Rahasta on paljon apua jos tietää mistä sitä saa.

Etkö viihdy omassa seurassasi? Viihdyn toki, mutta mieluummin vain yksin.

Hyvän varjossa kulkee aina pahuus.

Murhaajaankin poskella on joskus lapsena vierinyt kyynet.

Miksi minä pyörin ja pyörin enkä saa otetta häntäni päästä?

 

NEITI PÄÄTTÄNEE

Lyhytproosaa                                       

.                                                                                                             Neiti

Mikähän se on tuo potentiaali, pohtivat porsaat ennen joulua. Merkitseekö se epävar-muutta? Sitä se varmaan merkitsee, koska kunnallishallintokin on jättänyt sen pois käytöstä. Siihen aikaan kun veltto puhekieli ei ollut vielä turmellut hienoja merkitys-eroja ja sävyjä, potentiaalia käytettiin kohteliaisuuden muotona. Sanottiin näin: neiti astunee nyt sisään, koska avasin teille oven. Neitiä oikein teititeltiin. Lautakunnan esit-telijälle valmisteliin ehdotus muodossa lautakunta päättänee, koska ei haluttu antaa vaikutelmaa, että asioiden valmistelija tai esittelijä määrää mitä lautakunta päättää. Että predikatiivi on myös imperatiivi, tietää jokainen valtuutettu. Tämän asian oival-taminen näyttää kuitenkin olevan joillekuille ylivoimaista. He ovat niitä, jotka eivät ole koskaan tarvinneet kirjastoa. Tuntuu se olevan ylivoimaista siksikin, että väki on nykyään niin edistynyttä ja älykästä, että lukee vain urheiluutisia, poliitikkojen elämäkertoja, dekkareita ja kevyttä ajanvieteroskaa. Siinä kiireessä ovat unohtuneet ukrainalaisen kirjailijan, Nikolai Gogolin kuvaukset oven avaamisesta. Siinä herrat olivat niin kohteliaita, ettei kumpikaan halunnut astua ovesta sisään ennen toista. He kävivät asiasta pitkää ja erimielistä kinaa, joka muistuttaa Suomen poliittista keskustelufoorumia. Siellä ei kohteliaisuudesta kylläkään piitata.

Gogolia on herkullista lukea, mutta poliitikkojen riidat ovat pitkäpiimäisiä. Niissä puhutaan toisen puhujan yli ja päälle, niissä on hienotunteisuus ja kohteliaisuus unoh-dettu tyystin. Niissä huutavat kovimmalla äänellä ne, jotka ovat olevinaan oikeassa. Jos ei oma mielipide saa kannatusta, haetaan tukea ulkomailta, missä on aina saman-mielistä porukkaa ja missä ei Suomen asioista tiedetä mitään eikä välitetä tietääkään. Ihan kuin neukkuaikoihin.

Meillä Suomessa on olemassa perinteinen käsitys oikeudenmukaisesta ratkaisusta. Porukka joka ei tiedä mikä on potentiaali, toteaa vakaasti että se puolue kuka voittaa vaalit alkaa pelaa. Ja sille puolueelle kuka kärsii tappion, sanotaan että antaa vetää. Että asia saisi vielä tarpeeksi vakavan sävyn, on puhetta syytä ryydittää sanalla kiakko ja parilla niinkutuksella. 

Mitä pitäisi ajatella poliisista, joka alkaa vasta epäillä siinä vaiheessa kun rikollinen on tunnustanut murhan? Voivatko kansalaiset epäillä poliiisa hidassälyiseksi? Ajoneuvon kuljettajalta mitattiin verestä kaksi ja puoli  promillea alkoholia, niinpä poliisi sai aiheen epäillä että mies oli juovuksissa. 

Turilas on lintunen, senhän tietää jokainen. 

(2024)

Asia: katso kieliopista mikä ero on sanoilla mikä ja kuka. Ja muista että  Suomihan on maailman onnellisin vähän onnellisten maa.

AILAHDUKSIA:

Nyt kun pysähdyt tähän, älä luule että maailma pyörii vastasuuntaan

Jos pää on täynnä ideologiaa, voi vain kypärä suojella sitä ajatuksilta

Ei kristitty seurakunnasta eroa. Hänet raahataan areenalle

Hän kyselee aina perääsi, tämä seksuaalisesti suuntautunut

Pussilakana on poliittinen umpikuja jonka selvittämiseen tarvitaan sielunvihollisen neuvok-kuutta

Uusnationalismi on imperialismin jälkeinen neuroosi

Asiaa: Gogol: Kuolleet sielut. Turilas.