KIRJOITTELE HUVIKSESI
Kielimyksiä kieleville. Jatkokertomus. Osa 3
(Osa 1. = 1.6., osa 2. = 14.6.)

Miete:
Syytä on turha etsiä,  koska
sillä on Januksen kasvot.

Jos teksti on epäselvää, on vastuu lukijalla. Mitä vähemmän tietää, sitä varmempi on arvaus. Koko fiktio perustuu arvailulle ja siitä voi noukkia tukuttain vastauksia. Se helpottaa lukijan elämää, koska hänen ei tarvitse enää pohtia todellisuuden ongelmaa, sitä mikä on. Eniten lukijaa helpottaa tieto siitä, että sitä ei olekaan. Tähän päämäärään päästäkseen kirjoittajan on ponnisteltava ankarasti vakuuttaakseen lukijan siitä, että on turha kuvitella todellisuutta, tai että todellisuuden voi myös keksiä. Siis sen mitä ei ole. Kaikki muu on turhaa, ja siksi vältä tarkkaa saivartelemista. Muista, että aika liikkuu  samalla kertaa molempiin suuntiin ja kiemuroi matkalla syklisiä solmuja. Jos aa on alussa,
niin kvanttifysiikasta tiedämme, että öö voi olla silti aakkosissa se ensimmäinen. Älä luota mihinkään sellaiseen, mikä näyttää täysin varmalta. Ihan hyvin voit jättää kirjoittamisenkin huomiseen.

Alussa oli sana. Mitä lähemmäs se pyrki häiritsemään mielenrauhaa, sitä kauempaa sen silmä tarkkaili sinua. Näytti siltä kuin se nauttisi vaihtelevasta etäisyydestä. Lakaisit kiusallisen sanan unohduksenmaton alle, mutta siihen ilmaantui kupru. Alituiseen se muistuttaa sinua  piilotetusta sanasta. Jos nostat maton kulmaa ja panet sanan pöydälle kaikkien nähtäväksi, sen yksinkertaisuus alkaa hävettää sinua. Monet kirjanoppineet ovat skeptikkoja. He ovat peittäneet sanoja ja sulkeneet ovia joita vartioivat. Arvelen, että oven takana on peilisali joka näyttää meille lukemattomat uudet ovet.

Ennen kuin alat kirjoittaa, tutki tarkoin millaisia neuvoja kriitikot ovat antaneet siitä mikä on oikea novelli tai romaani. Mitä tahansa tekstiä ei hyväksytä, ellei se noudata tiettyä kaavaa. Arvostelija on henkilö, joka osaa taidon parhaiten ja hänen neuvojaan on syytä kuunnella. Ei kannata pyrkiä omaperäisyyteen, vaan turvallisinta on pitäytyä arkisen realismin linjoilla. Tarina, olipa se novelli tai romaani, alkaa aina alusta, jota voidaan kuvata vaikkapa äänteellä aa. Se päättyy aina äännähdykseen, jonka merkki on öö. Loppupääte kuvaa kirjoittajaa itseään, ja siihen johdattelee kertomuksen ns. punainen lanka eli juoni. Tämän ohessa kulkee myös sisäinen jännite, joka ylläpitää lukijan mielenkiintoa loppuparahdukseen asti. Moni kirjailija on kokenut tuon tuskan parahduksen. Onnistuminen riippuu siitä, miten vakuuttavasti olet  ensimmäistä lukijaa eli kriitikkoa johdatellut lopputoteamukseen. Muista, että hän ei ole koskaan primus inter pares, vaan yksinkertaisesti ja aina primus.

 Ja kun alat kirjoittaa, unohda tämä kaikki. On kahta lajia toimituksia. Kustantajan toimittajat etsivät käsikirjoitusten paljoudesta ne tekstit, joiden rivien välissä irvistelevät eurosetelit. Romaanin sisältö ei ole tärkein valinnan kriteeri, vaan se, miten lopputulos voidaan onnistuneesti paketoida joulumarkkinoille. Vaikka kirjan sivut olisivat vain tyhjää valkoista paperia. Kirjailijan kuva ja ikä ovat myös tärkeitä tekijöitä. Parhaaseen myyntituottoon päästään, jos kirjailija on hyvän näköinen ja nuori misukka. Mielellään hänen tulee olla ammatiltaan vaikka toimittaja tai jollakin muulla elämänalalla menestystä saanut, ehkä peräti missikin. Työläistausta miellyttää kustannustoimituksia. Yli kahdeksankymppisiltä on turha odottaa mitään, sillä heillä on toinen jalka jo haudassa.  Saman kaltaisia ovat vaatimukset myös kulttuurilehtien toimituksissa. Niihin ovatkin kertyneet jostain selittämättömästä syystä kaikki kansainvälisyyden ja liberaalin asenteen omaavat apostolit, jotka eivät siedä vastaväitteitä. Heidän ympärilleen on kokoontunut samanmielisten kirJoittajien piiri jonka voimme nimetä kuplaksi. He tarjoavat niin paljon sopivaa tekstiä, että muita ei juurikaan mahdu mukaan eikä heitä tarvita.

Mikä siis avuksi? Täytyy vain muistaa, että absurdia ei tarvitse todistella koska se on totta.