lauantai 20. huhtikuuta 2019



KETÄ MÄ OON



Miete:
Small talk. Keskustelun
kansainvälisin ulottuvuus




Kieli muuttuu. Tutkijat seuraavat sen kehitystä kuin kissa akvaariokaloja.Mieli kylmänä ja ilman rakkautta. Vasta sata vuotta sitten käytiin taistelua oikeudesta käyttää omaa kieltä vieraiden sijaan. Vastus oli kova, eikä taistelua olisi voitettu ilman sivistyneistöä, joka kulki edelläkävijänä ja näytti esimerkkiä. Ilman innokkaita kielimiehiä rahvas olisi vain kääntänyt kylkeä ja jatkanut uinailua. Sen herätti vain jokin konkreettinen epäkohta, vieraskielinen oikeudenkäynti tai lapsiin kohdistettu kielto puhua suomea koulun välitunneilla. Töykeä kohtelu virastoissa ja rasistinen suhtautuminen murteita puhuviin maaseudun ihmisiin.

Kansallisen heräämisen aikaan vaihdettiin tuhansittain vieras-kielisiä sukunimiä suomalaisiin. Siinä puuhassa tehtiin paljon typeryyksiäkin, joiden seurauksia nykyään maksellaan. Tuntuu kuin elettäisiin jonkilaista vastareaktion
aikaa. Suomennettuja nimiä vaihdetaan taas kilvan vieraskielisiin ja etunimiksikin hyväksytään mielellään mitä hyvänsä kun se vain kuulostaa tarpeeksi hienolta ja ulkomaalaiselta. Mutta paraneeko arvostus jos Juutas Käkriäinen muuttaa nimensä vaikkapa saksankieliseksi: Jörgen Dumm wie Bohnenstroh?

Kielikin todella muuttuu. En silti ymmärrä niitä jotka uhoavat ylimielisesti, että
kirjakieli on keinotekoinen ja turha, sitä ei kukaan puhu. Eihän se ole tarkoituskaan, jo nimitys kirjakieli tämän kertoo. Sen tarkoitus on luoda johdonmukaisuutta ja yhdessä hyväksyttyjä sääntöjä siitä miten asiat ilmaistaan niin, että tulos on neutraali ja kaikki sen hyväksyvät. Ettei se ole min-
kään alueen murretta tai kaupungin slangia. Että poliittinen ja kulttuurieliitti voi pitää radiossa ja televisiossa puheita joutumatta naurunalaiseksi. Että tieteen tuloksia voidaan esitellä koko kansan ymmärtämällä kirjakielellä eikä savoksi tai rauman murteella – tai englanniksi.

Ärsyttävin kielen kehittämisen asianajaja on televisio ja siinä erityisesti porukka joka vastaa käännösteksteistä. Päivästä päivään ohjelmia katsovat joutuvat päällekäyvän tajunannvirran kohteeksi. Tunne ja sen monet suomen-kieliset johdannaiset eivät enää kelpaa, vaan sen tilalle on ympätty sanahirviö fiilis. Ja herra paratkoon, eikö suomesta löydy enää vastinetta tuolle
kammottavalle smoothielle? Käännöstekstit ja uutiset vilisevät mitä ihmeellisimpiä sanoja ja ilmaisuja. Tässä muutamia ohjelmista poimittuja: kaikki nämät tapahtumat tapahtuivat tapahtumapaikalla; niitä oli vaikka kuin paljon; en ole nähnyt teidät asialla; mitä käy; alkaa pelaa; älä puhu minun kuulleni; sen tiedän varmaksi; estät minua johtaa; näki meidän olevamme polvillaan; monta vuotias sä olit sillon? Ketä mä oon?

Olen alkanut epäillä, että joka tällaista kieltä suosii ja sen hyväksyy, on lähtöisin Jery Lecin sutkauksesta Takalistot pitävät itseään julkisivuina. Ja tämän tiedän varmasti, en varmaksi, vaikka varmaksiki olisi kyllä oikein. Toisessa yhteydessä ja eri vivahteella.  (2019)












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti