HYÖDYTÖN PUHELU


Miete:
Tässä istun, ajatukset kuin ruoho
peittävät maan ja silmät
On vaikea hengittää, eikä mikään
puutu enää pelosta, joka tanssii johonkin
mitä en tunne, joka on minusta ja jää minuun.

Kuva: Martti Y-R

Ilta oli jo hämärtymässä koska minusta tuntui, etten näe rakennusta selvästi. Se oli huvilamainen ja sisällä oli sähkövalot. Näin kuinka Anna liikkui suuressa salissa, ja
ikkunan läpi erotin myös veneen joka lähti keula kohisten kohti huvilaa. Siinä oli porukka kypäräpäisiä miehiä, aseet sojottivat heidän käsissään.

Avasin huvilan oven ja astuin suureen tanssisaliin. Se oli täynnä väkeä, mutta Anna oli nyt kadonnut. Seisoin siinä vähän neuvottomana jonkun vieraan naisen kanssa
ja selitin hänelle että minä en osaa tanssia. Tyyli on sitä askel eteen, toinen taakse.
Näitä minä hänelle selitin, kunnes huomasin olevani siinä ypöyksi ja minua alkoi hävettää.

Aloin etsiä Annaa tungoksessa ja paikkaa mihin jätimme takit tullessamme. Etsintä johti minut isoon huoneeseen, joka oli ahdettu täyteen urheilutamineita. Kyselin turhautuneena vaatenaulakon paikkaa, mutta sitä ei kukaan osannut neuvoa. Kiertelin ja utelin, mutta aina minut neuvottiin samaan kohtaan. Koin sen välinpitämättömyydeksi ja aloin kiukutella. Yritin jo soittaa kotiinkin, mutta puhelimen lukitus ei auennut. Mikä piru se pinkoodi nyt olikaan?  Lopulta sieltä kuului kuitenkin vaimeaa keskustelua. Anna siellä puhui jonkun kanssa ja minä kysyin häneltä oliko Kari jo tullut. Jäin tänne takkia etsimään, lisäsin vielä koska arvelin että kohta Anna jo asiaa ihmettelisi. Kenen kanssa hän muuten puhui ruotsia? Kuka hän on, kysyin Annalta mustasukkaisesti, vaikka tuo toinen keskustelijoista oli äänestä päätellen nainen. Tämä vastasikin heti Annan äänellä: hän on Kälviällä.

Nyt oli pakko lopettaa hyödytön puhelu. Sanoin ”väärä numero” ja hengähdin vapautuneesti. Joku ohikulkija huomasi ongelman ja tarjosi minulle vanhaa armeijan radiopuhelinta. Numerokiekkoa siitä ei löytynyt, vaan joku kertoi että se on laitteen kyljessä jos vähän käännän. Tein nyt monta yritystä numeroon 4755344, mutta aina vikaan. Se oli meidän vuosikymmeniä vanha numeromme, joka oli löytynyt päiväkirjan välistä.  Lopulta sain yhteyden toimimaan ja Annahan se oli. Hän kertoi, että oli pannut jonkun hakemaan minut ihan viivana. Helpottuneena lähdin siis ulos pikkutakkisilla pakkaseen odottamaan noutajaa. Katselin kuinka laajan aitauksen takana vaelsi lauma lehmiä ja sonneja, jotka kellahtivat raskaasti sänkipellolle nukkumaan. Minä käännyin toiselle kadulle ja sain nyt perääni hämärissä ison miehenkorston. Sen saman joka oli tehnyt hävyttömän eleen sormillaan Annalle ja minulle. Mottasin äijää turpiin mutta tämä vaan nousi uudelleen ja yritti käydä kimppuun takaapäin. Puraisin miestä korvaan ja ähätin, että nytpä saitkin aidsin. Hätävalhe tehosi ja ahdistelija häipyi niin, että saatoin taas jatkaa matkaa hämärässä illassa. Siinä kävellessä mietin mihin Anna oli ehtinyt eksyä, kun ei häntä kuulunut ja puhelinkin oli taas kadonnut.  (2019)