ILMAN SIIPIÄ


Miete:
Muuttumisen lähtökohta,
joka meissä on keskeinen
jossa tasot noustessaan ylös ja alas
kaikkiin suuntiin, liikkuvat alinomaa
eivätkä suorien leikkaupisteet
pysy ikuisesti kohdillaan

Siitä on jo yli neljä vuosikymmentä. Hän kävi usein juttelemassa niitä näitä, muita asiakkaita huomaamatta. Mietin joskus, että mistä se johtui. Mikä pani kertomaan ongelmia minulle, ventovieraalle. Ei hän voinut tietää mitä ajattelin ja mitä minun päässäni liikkui, kun hän vihjaili kyllästymiseen. Että tekisi mieli irrota kaikesta ja jättää taakse, tai mihin se kaikki nyt jäisikään. Voihan olla, ettei mitään ole takana tai edessä, ylhäällä eikä alhaalla, tänään tai eilen. Jos nyt vaan voisi lopettaa tuon harhaisen kuvitelman olemassaolosta. Siitä, että on tässä ja nyt.

Sellainen filosofi hän on, minä ajattelin. Puhui Schopenhauerista ja eksistentialisteista. Piti oikein sanakirjasta mennä tarkastamaan mitä tuo viimeksi mainittu käsite piti sisällään. Ja olemisestahan siinä oli kysymys. Minua se ei erityisemmin askarruttanut.
Kun palasin työstä kotiin tunsin varmasti olevani olemassa. Radio kailotti iltatuulen viestiä, lapset tappelivat nappuloista ja palikoista. Veeran kanssa pohdittiin mistä saadaan rahat lainan lyhennyksiin tai edes korkoihin. Pitäisikö poika viedä taas korvalääkärille, kun hän pelkäsi jo parturinkin valkoista takkia.

Hän tuli työpaikalle usein muovikassia roikottaen. Minä olin vaivaantunut siitä mitä muut ajattelevat, mutta en kehdannut koskaan sanoa sitä hänelle. Muovinyytistä kuului joskus vähäisiä kilahduksia, mutta kumpikaan meistä ei ollut niitä kuulevinaan.

Eräänä päivänä hän otti puheeksi lentämisen ja minä olin varuillani. Minä luin tänään jonkun neropatin kirjoituksen, että mitä korkeammalle lentää, sitä tarkemmin ja laajemmin näkee koko maanpiirin, hän sanoi ja katsoi kiinteästi. Niissä silmissä oli outo kiilto ja siksi minä väistin katsetta. Yritin keskittyä johonkin joutavaan työtehtävään, jonka tekemättä jättäminen ei olisi suistanut maata kiertoradaltaan. Mutta tuo katse suisti minut kiertoradaltani muutamaa päivää myöhemmin.

Työpaikalla kuiskittiin niin, että oli saatava selville mitä on tapahtunut. Joku selitti. Sinähän tunnet hyvin sen tyypin joka kuluttaa usein täällä aikaansa. Se työtön luuseri, jolta akka lähti lätkimään ja vei kakrut mukanaan. Se on opetellu lentämään. Hyppäsi kahdeksannen kerroksen parvekkeelta ja viuhtoi matkalla käsiään. Ei edes huutanut, vaan mätkähti asvaltille josta se piti lapioida roskalavalle.

Kaikki olivat nyt tyytyväisiä. Salaperäisen vieraan arvoitus oli auennut koko porukalle, joka päätyi vakaumukseen että mies oli hullu. Kuka muu ilman mitään syytä lähtisi lentämään keskellä arkisinta työpäivää, ilman työtä ja siipiä.