perjantai 22. marraskuuta 2019








L U I N  K I R J A N




Kuva: aasi ja sen poikanen.



Miete:
Olen käynyt kaksi kertaa lukemassa

kirjaa kaupunginkirjastossa. Siinä
kerrottiin kaikesta hyvin älykkäästi.
 (Daniil Harms: Sattumia)





Luin juuri kirjan jota on kehuttu mestarilliseksi sekä tyylin että sisällön puolesta. Selkeää,
puhdasta, suorastaan klassillista kielenkäyttöä. Minä puolestani sain siitä samanlaisen tuntemuksen kuin lukisin sisäpalvelusohjesääntöä. Sanat olivat järjestyksessä rivi riviltä kuin sotilaat, vain komentoääni puuttui. Voin kyllä kuvitella kuulleeni kritiikin kersantin tiukat komennot asento, lepo, maahan ja ilmavaara. Epäilin että sensorikin tepasteli jossakin selän takana, koska oli niin vaikea hengittää.

Toista kirjaa lukiessa mieleen muistui pappi joka kuulusteli kinkeriläksyä. Katekismuksen käsky piti osata ulkoa kuin vettä valaen. Kirjassa oli sisäinen jännite, juoni, jonka arvasin johdattavan minut, lukijan hyvin pian tasa-arvon maailmaan. Asian pöyhiminen kuuluu olevan nykyään muotia. Sain kyllä käsityksen, että kysymys oli enemmän tasapäisyydestä kuin tasa-arvosta. Kirjailija varoi tuomasta esiin mitään sellaista, mistä olisi voinut päätellä sankarin sukupuolen. Etunimestäkään ei ollut avuksi. Oikeastaan hänellä ei sukupuolta ollutkaan, vaikkakin vaatetus tuotti vähän hanka-luuksia. Erot housujen ja hameiden välillä ovat jyrkimpien tasa-arvon kannattajien miehestä häirit-seviä. Siksi niitä ei tarinassa mainita, puhutaan vain neutraalisti vaatetuksesta. Suotavaa olisi, että uimarannoillakin esiinnyttäisiin ilman noita viitteellisiä vaateparsia. Näin kukaan ei ymmärtäisi kiinnittää huomiota sukupuoleen, joka on epärelevantti päämäärän kannalta. Ja sehän on tietysti tasapäisyys.

Lukiessa muistui mieleen sanonta, että lukee kuin piru raamattua. Ihminen on vähämielinen ja hullu usque ad annum 40, jonka jälkeen hänelle selväksi käypi, että hän on narrien narri, ja silloin on hänen elämänsä jo ohitse. (Kallas: Reigin Pappi).  Minä siis olen kaksikertainen narri, koska olen jo kaksi kertaa täyttänyt 40 vuotta. On siis aivan turhaa ajanhaaskausta lukea itseään viisaampien ja paljon nuorempien kirjoituksia, en minä niitä ymmärrä. Enkä ymmärrä intoa määritellä ihmislajin suku-puolet samanlaisiksi. Omat hauskat kokemukseni pitkän elämän varrelta eivät tue tuota kantaa.

Kun sitä tekstiä hartaasti luin, oli minulla aikaa ajatella asioita. Minua hämmentää usein se, miten mielipiteen ilmaus voi herättää kyräilyä ja vihamielistä tuijotusta, solvauksia ja mätien kananmunien heittokohteeksi joutumisen. Jos nostan Suomen lippua sankarihautausmaalla, minut haukutaan fasistiksi. Jos arvostelen vieraiden antamia määräysiä, olen kiihkonationalisti. Jos kieltäydyn ähkimästä englanniksi vessassa, olen vähintään outo.

Näistä syistä otan jo ennalta esille Kafkan kirjan Oikeusjuttu. Täytyy paneutua tapauksen käsittelyyn syvällisemmin, sillä toden näköisesti joudun jonain tulevana päivänä mielipiteitteni ansiosta käräjille. Raskauttavin on syytös käytöksestä ja mielipiteistä, joita ei nyt kerta kaikkiaan saa sovittaa nyky-aikaan. Sehän on historiantutkimuksen periaate käännettynä ylösalaisin. Menneisyyttä ei käy projisoiminen nykyaikaan, etteivät liberalistit pahoita mieltään. Toinen raskauttava syytös pyörii Suomineidon hameen tietämissä. Vie sie, mie vikisen on meillä ollut jo vuosikymmenien ajan  periaate. Kun toinen jalka on amputoitu, peittää hame vamman paremmin kuin lerpattava toppahousun lahje.  (2019)
 

1 kommentti: