NÄKI MEIDÄT OLEVAMME POLVILLAAN

Kuva: Roosa istuu (T.Yli-Rajala 1988) Näyttelykuva :"Hiukset silmillä"

Vielä minä jaksan kiukutella aamuisen lehden parissa.  Televisio on toinen kiukun kohde, mutta eihän sitä särkeäkään viitsi. Näin ikälopulta jäisivät näkemättä ne neljännet ja viidennet uusinnat, joilla meidän elämäämme sulostetaan. Näkemättä ja kuulematta jäisivät myös toimittajien, viranhaltijoiden ja poliitikkojen värikäs ja koko kansaa kehittävä kielenkäyttö. Jostakin ihmisten päähän on tarttunut käsitys, että vain puhekieltä tarvitaan ja yhteiseen käyttöön kovalla työllä kehitetty ns. kirjakieli on turhaa kukkoilua.

”Se jostakin” taitaa olla samanlaista kukkoilua. Sen tarkoitus on tehdä puhujasta, kirjoittajasta kansanmies (tai nainen) joka puhuu kansankieltä. Minä olen siinä määrin kieroon kasvanut pilkun-viilaaja, että olen keräillyt ajankuluksi lehdistä ja televisiosta malliesimerkkejä siitä, mihin löysä kielenhuolto meidät johtaa. Lieneekö missään päin maailmaa kansaa, joka antaa näin hulvattomasti kehittää äidinkieltään kuin Suomessa. On puhekieli, joka on oikeastaan surkastunut muoto hämeen murteesta. On ammattikieli, jolla korostetaan oman työn ja itsen tärkeyttä. Kukaan ei osaa enää minkään seudun murretta, itä ja länsi, etelä ja pohjoinen sotketaan puuroksi jota maustetaan huonolla artikulaatiolla ja kurkkuäänteillä. Televisossa kysymyslauseet pyritään kiekaisemaan korostamalla lopputavua ja unohdetaan, että meillä kysymys on helppo ilmaista päätteellä  –ko, -kö.

Ai sentään. Tästähän voisi laatia vaikka kiinnostavan tutkielman. Mitä pitäisi ajatella seuraavanlai-
sisia ilmaisuista? Hänet ammuttiin vakoilijan muodossa teloitukomennuskunnan toimesta.(artikkeli) Tai: kaikki nämät tapahtumat tapahtuivat tapahtumapaikalla. (artikkeli) Ja edelleen: Niitä oli vaikka kuin paljon… tai: En ole nähnyt teidät asialla (TV). Murteet ovat tuoneet mukanaan sellaisia ilmai-suja kuin Mitä sulle kävi?. Alkaa pelaa, duunii.  Nuoriso on omaksunut englanninkielestä sanonnan siisti (oikea sana mutta väärässä yhteydessä). Hyvin jokapäiväistä ja arkista on sanoa istu alas (meillä riittää pelkkä kehotus istu) ja toinen pakkomielteenomainen ilmaisu on montaa. (Partitiivi sanasta moni on monta, ei montaa). Ilmaisu on minua ärsyttänyt ja olen sen julistanut perin juurin vääräksi.
Vaan nytpä luinkin tiedon, että joku kielinautakunta on sen hyväksynyt 1994. Neropatit. Sama porukka varmaan, joka päätti että isisin taivutus on parempi kuin isiksen, joka on suomea. Syys-
tä, että vieraskielisten on helpompi sitä ymmärtää.

Mikähän on käsitys monikon ja yksikön eroista, kun sanotaan että henkilöstö nosti kehitettäväksi asioita? Ihmettelemään panevat tällaisetkin älynvälähdykset: tiedän hänen (tunnen hänet), älä puhu minun kuullen (tv), se oli vuonna 1992  kun hän…(svetismi). Ja edelleen: Ketä sä oot?,  Nämät ovat sulle, Sen tiedän varmaksi. Näki meidät olevamme polvillaan, Monta vuotias sä oli sillloin?

Onko niin, että tälläkin suomentaidolla pääsee sinne lääkikseen jos vain on seitsemän laudaturia?
Jokin vuosi sitten eräs ulkomaalainen hämmästeli, että miksi suomessa käytetään niin paljon omakielisiä sanoja, vaikka tarjolla on kaikille tuttua ja yhteistä kansainvälistä sanastoa. Miksi sanotaan Viro, vaikka he itse sanovat maataan Eestiksi. Asia on mutkallisempi, mutta voisihan kysyjää valistaa vaikka sanomalla että viro on suomea ja eesti latinaa. Pi-
täisikö siis meidänkin nimittää maatamme Fenniaksi, Finlandiaksi, fennien maaksi?

(Kuvassa Roosa istuu huojentuneena hiukset silmillä, koska poikkeusolot ovat nyt päättyneet ja yli 70-vuotiaitakin vanhuksia voi taas käydä tervehtimässä)