P E I L I N   L Ä P I

Toiseen aikaan. (T.Yli-Rajala 1994) 

Nuorempana halusin oppia tietämään mitä suuret ajattelijat ovat sanoneet ja millaisia neuvoja antaneet. Mutta aina kun avasin viisaan kirjan, minua alkoi  nukuttaa. Arvostelijat olivat kirjaa lukeneet ja päätyneet eri tuloksiin. He kritisoivat ja pilkkasivat kirjan tekijää ja puhuivat hänestä monenlaista pahaa. Harvoin kykenin lukemaan muutamaa sivua enempää, koska tuntui ettei minun näkemyksiäni hyväksytä. Niinpä minä tuskastuneena toivoin, että oppisin nukahtamaaan aina arvostelijan syytäessä pilkkaansa, sillä halusin   muodostaa vapaasti oman mielipiteeni. Olenkin oppinut nukkumaan niin hyvin, että arvostelijat ovat minut itsenikin tyystin unohtaneet. He eivät huomaa mitä minä kirjoittelen ajan kuluksi, ja jos huomaavat, niin eivät välitä kiinnittää siihen huomiota. Sekin vaiva heillä vielä, että muiden uniin on vaikea puuttua, kun omatkin ovat sekavia.

Minulla on kahdenlaisia lukijoita. Suuri enemmistö heistä on mieltynyt rutikuivaan arkiproosaan, jossa kirja aloitetaan niin kuin on tapana ja lopetetaan yleisesti hyväksyttyä kaavaa ja tapaa noudat-taen. Alun ja lopun välissä kirja käsittelee ja kuvaa arkielämää, jossa ei oikeastaan mitään mainittavaa tapahdu, tai jos tapahtuu niin se on elämänkatsomuksen vika. Tyhjä kirja kerää  kiitosta helposta ja selkeästä kielestä, jota kirjailija rohkenee kehittää fingelskalla tai murresanoilla, jotka ovat nuorelle ikäpolvelle niin vieraita että ovat uusia.

Eräs oppinut varhaisen keski-iän saavuttanut nainen sanoi, että hän ei millään ymmärrä mitä minä tarkoitan kun väitän että tarinassa kuvattu ihminen kulkee peilin läpi. Sitä ei voi hyväksyä, koska se on mahdotonta. Sen sijaan hän ymmärtää rakkautta joka on pintapuolista rapsutusta eikä hän siihen ymmärrykseen tarvitse jonkun paavalin korinttolaiskirjeen tai Johannes Cassianoksen neuvoja.
Ne harvat lukijani jotka väittävät pitäneensä lukemastaan, ovat ikäihmisiä.

Kun me joskus tapaamme heidän kanssaan, on puheen aiheena maailmantilanne. Me kuulumme kokonaan toiseen aikaan eikä meitä enää ole. Meitä ei kiinnosta pätkän vertaa mitä joku nuori kirjallinen kyky puuhaa ulkomaanmatkoillaan, mitä puhuu englanniksi rahvaalle, millaisia monikulttuurisia seksikokemuksia hänellä on kaukoidästä. Rahan ja vallan himo ovat takertuneet heihin. Se on paha jonka valtaan ei ole pakko sortua ja josta on mahdollisuus irtautua jos vain haluaa.
Korruptiota ei tarvitse hyväksyä eikä palkintoja kannata kaivata. Ne ovat kahleita joihin ei pidä itseään lukita. Luigi Pirandelloa mukaillen väitän, että maine on säkki, joka ei tyhjänä pysy pystyssä.

(2019)