SYYSPÄIVÄ

Miete: Älä vaivaudu ajattelemaan, joku

tekee sen puolestasi

KUVA: Ruska (2020) T. Yli-Rajala

Muistuu mieleen kuinka äiti tuijotti hetken johonkin tyhjään ja huokaisi. Tuntuu kuin eiliseltä päivältä kun te olitte vielä pieniä ja kaikki näytti olevan hyvin. 

Minusta se oli käsittämätöntä. Tiesin toki että kaikki muuttuu, mutta en osannut arvata muutoksen vauhtia. Enkä osaa vieläkään. Näen yhä silmissäni tutun puseron, jossa oli vireät lasinapit. Puseroon valkoisella langalla kirjaillut kuviot ja halvan hajuveden tuoksun. Ei hänellä rahaa liiemmälti riittänyt ylellisyyksiin. Isä viipyi vuosikausia sodassa ja hän haki kortilla kaupasta meille maitoa ja leipää. Ruisjauhoja, joista siivilöitiin kuivettuneet madot, että jauhoista voisi keittää ruisvelliä. Joskus leikattiin siivuja saksalaisesta limpusta, ties mistä hän senkin oli onnistunut saamaan. Vähän isommat pojankollit niitä kävivät pimeästä tonkimassa saksmannien roskalaatikoista. Meistä tuntui, että vartiomies ei ollut varkaita näkevinään, vaan vihelteli hiljakseen Lillimarleenia.

Siitä kaikesta on kauan, mutta silti se on kuin eilistä päivää. Pitää vain pysähtyä ajattelemaan ja muistamaan. Minun omat lapseni ovat aikuisia, yksi heistä on jo lähtenyt tästä maailmasta. Hän ei jaksanut elää, mikä tuntuu käsittämättömältä. Kun kuolemasta joskus hänen kanssaan puhuttiin, minä sanoin että jään kaipaamaan vuodenaikoja, niiden tuoksuja. Linnun laulua, tuulen hyväilyä. Pelkoa ja rakkautta, puhumattomia sanoja. Läheisen ihmisen kosketusta, rakastunutta himmeää katsetta. Kun minä nämä sanat hänelle puhuin, näin hänen katseessaan saman tuijotuksen tyhjään kuin äidilläni joskus paljon myöhemmin.

Arvelen, että entisten aikojen ihmisillä oli enemmän kykyä empatiaan, myötätuntoon kuin nykyajan ihmisillä. Kiihkeä oman itsen esille tuominen, teknisten lelujen palvominen, tunteettomuuden arvostaminen ja sen ihailu ovat rikkoneet käsitteen sielu. Se on kaikesta huolimatta olemassa, vaikka sitä halutaan piilotella ja se haudataan näkymättömiin. Skeptikko sanoo, että ajatus ja sielu ovat vain värähtelyä materian maailmassa. Kiinnostaisi tietää, millaisesta materiasta ajatus koostuu kun se niin innokkaasti värähtelee. Miunsieluni värähtelee muistoista ja tunteista. Håpeän ihmisiä jotka  arastelevat tunteiden esille tuomista ja muistelemista. He ovat kuin puupökkelöitä, joita mikään ei hievauta. He puhuvat aina omasta mielestään pelkkää asiaa ja kirjoittavat tylsiä arkipäivän kokemuksia muistiin, ikään kuin vain ne olisivat elämisen arvoisia.   

Muistaminen ja tunteet ovat elämän arvoisia, eivät vain tyhjät kirjoitetut sanat. Niitä ovat museot ja kirjavarastot täynnä.  (2020)