M I A U

Nykyään kirjallisuus on reseptejä,

joita sairaat kirjoittavat

(Karl Kraus)

                                            Kuva: Miau. (Kerttu-Maria 2020)

Minä olen siitä omituinen luomakunnan luomus, että pidän jostain syystä enemmän naisista kuin muista. Että miksikö niistä pidän? No, ensinnäkin he ovat yleensä kauniimpia ja viehättäviä, monesti jopa melkein viattomiakin. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta naisen ääni on viehättävän puoleensavetävä, ja silmiään hän osaa räpytellä miehiseen itsetuntoon vetoavasti. Naisissa on jotain kissamaista. Ehkä nämä myönteiset näkemykset ja tuntemukset johtuvatkin siitä, että naisten ohessa pidän myös kissoista, jotka ovat niin hellyttäviä. Silittelen niitä mieluusti, varsinkin leuan alta, jolloin ne alkavat hiljaa kehrätä ja luovat kiintymystä osoittavia silmäyksiä minuun, joka niitä pyrin rapsuttelemaan. Joskus onkin käynyt yllättäen niin, että katti, kulloisenkin rapsuttelun kohde, on äkkiä loikannut sylistä ja raapaissut ranteeseen. 

Loukkaavana olen kokenut sylistä hyppäyksen jälkeen kuulemani sähähdyksen, vieläpä äkäisen sylkäisynkin. Tuollainen käytös on ennen kuulumatonta, koska tarkoitusperäni ovat olleet aina kunnialliset. En nyt puhu enää kissoista, vaan yleisemmällä tasolla naisista, joista tämän merkittävän tieteellisen narratiivin aloitin.

Tällainen käytös osoittaa todeksi havaintoni, että naiset ovat silloin tällöin arvaamattomia. Olen asiaa käsitellyt jo aiemminkin blogissa ”Eräs rouva” (15.12.-18). Uudempikin koke-mus minulla on. Näin taannoin erittäin viehättävän yksilön kadun kulmassa, kaartamassa pois näköpiiristä, kun havaitsin hänen podottaneen nenäliinansa kadulle. Se ei ollut arvokas silkkiliina, niin kuin romaaneissa yleisesti tapahtuma kuvataan, vaan kyseessä oli  tavallinen paperinenäliina. Neiti hoi, minä huusin ja säntäsin hänen peräänsä nenäliinaa kädessä roikottaen. Tipautitte tämän! 

Neiti hidasti vauhtiaan ja vilkaisi hämmentyneenä minua. Vastoin odotuksia hän käännähti ja lähti melkein juoksujalkaa pakoon. Kiinni en enää saanut, niin oli vauhti kova. Olen säi-lyttänyt tuon nenäliinan kuin muistoesineen ja toivon, että  tiemme vielä kerran kohtaavat. 

Päivittäin muistuvat mieleen monet tapahtumat, joista valtaosa on hauskoja. Olen huoman-nut, että monet naiset suhtautuvat minuun melkeinpä äidillisen ymmärtävästi, sillä olenhan aina vakuuttavan ja luotettavan näköinen. Yksi ylikäymättömän ikävä tapaus parin vuoden takaa palaa kuitenkin vielä usein mieleen. Avasin kohteliaasti kaupan oven eräälle sals-kealle, keski-ikäiselle kaunottarelle joka esitti kiitoksensa lyömällä minua käsilaukulla päähän. Turha sellaisille on huomiota osoittaa ja kumarrella, he kuuluvat yleensä johonkin salakähmäiseen liittoon jossa ratkaistaan kuka saa jäädä oven ulkopuolelle ja kuka ei saa tulla sisään.