maanantai 10. tammikuuta 2022


 EPÄTÄYDELLISYYS

Identtisyyden komplementtirelaatio



Anna Notaras (Liitu 2020 T.Y-R.)

Joskus nuorena sain käsiini paksun kirjan ja katselin sitä epäluuloisena. Jaksaisinko tuota yrittää? Johannes Angelos. En tiennyt että sillä oli edeltäväkin osa, jota ei vielä silloin ollut julkaistu. Se oli Nuori Johannes josta kävi ilmi, että Mika Waltari oli ollut koko ajan paikalla kun kirkkoa jaettiin. Lännessä Rooma oli sortunut rappioonsa jo tuhat vuotta aiemmin ja nyt oli valtakunnan itäisen, terveemmän  osan vuoro. Lännessä sitä sanottiin Bysantiksi, päälle tunkeutuvat osmannit puhuivat siitä edelleen nimellä ”Al Rum”, Rooma. Lännessä sitä nimettiin Bysantiksi, koska ei haluttu tunnustaa että se oli edelleen entinen Rooma, joka oli säilyttänyt antiikin kulttuuriperinnön, kun länsi oli sen hukannut omassa rappiossaan.

Tietysti minä ihastuin Anna Notarakseen, joka oli ylimielinen patriisisuvun tytär. Luulen että Waltari vähän liioittelee ihailemiensa naisten ikäviä luonteenpiirteitä. Ehkä ne ovat heijastuksia hänen omasta maailmankuvastaan. Kaikki taiteilijat ovat itsekkäitä ja omahyväisiä, niin oli tämä Johanneskin, alias Mika Waltari. Hän ihmetteli miksi Anna luuli olevansa keskipiste, se mikä hän itse oli.

Kun muistelen, annan tulevaisuuden aina vaikuttaa siihen mikä tapahtuu. Se on vain kuvitelmaa. Sekin, että kaikki järjestyy ja kaaos saa uuden nimen. Ettei tämä nykypäivien kansainvaellus ja Euroopan valloitus pääty muurien sortumiseen ja tuhoon. Onko se anakronismi jos minä putoan unen maailmaan ja soitan hänelle joka eli viisi sataa seitsemänkymmentä vuotta sitten? Minä kuljen kuin suolla yksin, enkä tiedä mihin suuntaan. Annan mielestä pitäisi kääntyä takaisin tulevaisuuteen. Hän ei vastaa puheluun, merkkiääni piippaa tyhjää. 

Joku neuvoo kääntymään takaisin ja palaamaan lähtökohtaan, siihen mikä on kaaos. Tähän päivään, missä vanha moraali on haudattu ja vaihdettu pilkkaan. Tänne missä dystopian epätäydellisyys on identtisyyden komplementtirelaatio. Anna ei ole koskaan vastannut puheluun ja minulla on bysanttilainen sielu. Se elää suhteessa muihin, eikä keskity vain itseensä. Se näkee kaikki ihmissielut yhteisönä, ei vain omien mielihalujensa kohteina. Se on purppuranpunainen  ja vanha. Sillä on antiikin veistoksen kasvot ja se on egyptiläinen ikoni. Anna makaa vieläkin muurin raunioissa eikä kuule puhelimen pirinää. 

Kun minä olin lukenut viimeisen sivun, olin jäänyt aivan yksin. (2022)

Bysantti. Mika Waltari. Anna Palaiologina Notaras.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti