E N S I M M Ä I N E N  K I V I 

Miete: Pimeys on paloiteltavissa muistojen veitsellä

Kuva: Lehmus (akvarelli 1997, T.Yli-Rajala)

Kun ikää kertyy alkavat muistikuvat pursuilla reunojensa yli. Kaikki mitä muistojen maljaan on elämän varrella kertynyt, pysyy sellaisena mielessä. Jos niistä kerrot, niin sivulliset kyllästyvät ja  sanovat, että aina sitä samaa. Semper eadem, eikö mitään muuta nouse mieleen?

Vaikea on kertoa totuutena tapahtumista, joita ei ole koskaan ollut. Aitoja tapahtumia on ollut  lapsuudessa, nuoruudessa ja vielä keski-ikäisenäkin. Vain niistä voi puhua ja niistä kirjoittaa. Jos ihminen, ei elämässään muuta tee kuin tuijottaa tablettia ja pelaa, niin muistille voi käydä niin kuin käy täyttyvälle astialle. Hän ei näe eikä koe enää mitään. Vanhuudessa aika pysähtyy, vaikka se salakavalasti näyttää vain kiihdyttävän vauhtia. Tuon vauhdin takia tuntuu kuin olisi pakko kertoa kaikki se, minkä vielä muistaa. Jokin demoni mielen pohjalla sopottaa, että kokemuksista voi oppia. Että sinun kokemuksistasi on hyötyä muillekin. Että he ovat niistä kovin kiinnostuneita. Kun maailmaa katsoo ja seuraa sen tapahtumia, vaikuttaa siltä, ettei ihmiskunta ole oppinut mitään. Hurskaimmillekin se on limbus patrum. Kahdeksan ja puoli miljardia vähä-alyistä kiertää huimaavaa vauhtia auringon kyydissä linnunrataa, ja kaikki he luulevat olevansa olentoja terävimmästä päästä. Moni heistä on pelannut tietokonepelejä koko elämänsä. Moni on ratkonut elämän kannalta turhia yhtälöitä. 

Eikö siis mitään muuta tähdellistä nouse mieleen? Mitä muuta voisi nousta? Fiktion, fiktiivisten tarinoiden  maailma, representaatio ja mielikuvitus. Onneksi on näin, sillä muuten maailma olisi tylsä paikka. Kiitokset niille kirjailijoille , jotka tämän tylsyyden keskellä luovat uutta, mielikuvia ja mahdollisuuksia joita ei ole. Kokemuksia joita tosikot eivät usko. Tosikoille kelpaa vain kaikki sellainen, mikä on käsin kosketeltavissa ja heidän mielestään siis totta. Se tarina on realismia. Jos siinä heteka saa siivet, hirnuu ja lähtee lentoon, se on maagista realismia. Tosikko ei pysähdy pohtimaan onko se totta, vaan antaa sille nimilapun. Se on vähän maagista,  mutta tuskin totta. Lukijalle, joka ei  karsinoi asioita eri nimikylttien alle, se on uskottava totuus, joka on vain kirjoittajan mielessä. Antaapa siis olla rauhassa, sillä asia on juuri niin kuin hän väittää sen olevan. Vuode voi lentää jos sen toimet niin tulkitaan. Se on katastaasi ennen tragedian loppunäytöstä.

Kun  kritiikki murhaa kirjailijan tilalla esiintyneen kaksoisolenonnon, sen jota ei ole, niin harvoin on kirjailija halukas katsomaan omaa kuolemaansa ja sen juhlintaa lehtien sivuilla. Tai kuuntelemaan, kuinka vieraat jakavat hänen ajatustensa sisällön. Tarkoitan tällä sitä, että jokainen lukija luo mielikuvan kirjoittajasta, joka edustaa todellista ihmistä. Häntä, joka on. Häntä joka itse on se viaton, joka heittää aina ensimmäisen kiven. (2021)

Representaatio. Maaginen realismi. Limbus patrum. Katastaasi.