LUOVUUDESTA        

                

Juoni on kirjailijan valhe

Olen pitkän elämäni aikana osallistunut moniin kehittäviin projekteihin. Kirjoittamisen opettaminen on yksi niistä. Kiitolliset harrastajakirjoittajat ovat parveilleen minun ympärilläni kysymässä neuvoa ongelmiin. Mihin pannaan pilkku lauseessa. Onko oikein taivuttaa nimi Urpo urvolle tai Arpa arpalle. Kaikki tyyni vai tyynni. Neuvon heitä ottamaan ruokalusikallisen konjakkia, se auttaa ainakin hikkaan. Nikotuksen myötä kaikki muut vaivat katoavat.

Ennen vanhaan kritiikkiä ei tarvinnut kauan odotella. Nykyään tulee vain hiljaisuus.

Runokielestä on hyvä muistaa, että on olemassa alku- ja loppusointuja. Kalevalassa käytettiin enimmäkseen alkusointua. Vakaa vanha Väinämöinen heitti laulellen vesiä., ja siihen malliin. Loppusointuja käyttivät ulkomaalaiset, jotka keksivät kieliopin. Paljon riippuu siitä mihin rakoon tavun sijoittaa, onko se etu- vai takavokaalien kanssa, vähän niin kuin ihmiset, jotka seurustelevat paritellen. Takavokaaleista kammottavin on ruma ää-äänne, jota runojen sanoittajat eivät osaa vältellä. He sijoittavat puheeseen konsonanttien ja jopa geminaattojen mukaan pitkiä ja onnettoman rumia vokaaleja. Hyvät ihmiset! Kavahtakaa sanomasta tai kirjoittamasta esimerkiksi näin: lämpimammällä säällä Rääkkylässä, tai yskiskellen vääjäämättä Yyterissä. Asioista hyvin perillä oleva harrasta-jakirjoittaja välttää myös puhumasta ryppäistä. Jo kansakoulussa opetettiin, että sana ”ryväs” taipuu ”rypäitä”. Ryppäitä lausuttuna kuulostaa kuin yrittäisi puhua kuuma peruna suussa ja sana luo ikäviä mielijohteita lukijan tajuntaan. Ainakin minulle se aiheuttaa ripulin.

Kirjoitat taas uuden tarinan, jonka joku lukee silmiä räpytellen.

Teillä on mukana käsikirjoituksia, joita haluatte saattaa jonkun kustantajan näkösälle. Hyvin todennäköisesti siellä joku krapulainen kustannustoimittaja heittää käsikirjoituksenne roska-koriin ja sanoo, että minä en koskaan lue aanelosta pidempiä tekstejä. Toinen vaihtoehto on, että kässäri katoaa salaperäisesti maailman avaruuteen, eikä sitä kukaan ole edes nähnyt. Kysykää googlelta, se on jenkki, joka tietää kaiken.

Epätietoisille kerron, ettei romaanin lopettaminen poikkea elämän päättymisestä. Ehkä on paras olla hetki hiljaa, käännellä päätä ja kuunnella. Tehdä niin kuin Daniil Harms, joka ratkaisi ongelman sanoilla ”sen pituinen se” tai ”ja siihen koko tarina oikeastaan loppuu-kin”. Vaan älä sinä Taneli Harmista piittaa, hän joutui mielipiteittensä takia hankaluuk-siin. Ota opiksesi äläkä rupea viisastelemaan. Älä rustaa aforismeja, koska ne ovat luku-taidottomille ja vähä-älyisille vaikeaselkoisia ja tylsiä. Kirjoita vain pöytälaatikkoon, sillä pienikin vihje siihen, että sinulla on omia mielipiteitä ja ajatuksia, saa ulko-ovellesi yöllä vapaamielisen koirapartion ja päädyt poliisilaitokselle kuulusteluihin. Sinua syytetään kansanryhmien loukkaamisesta ja disinformaatiosta. On kova paikka, kun runo vaihdetaan lakipykäliin. On myös  syytä tietää mitä sanoo, ja tietää sekin, mitä ei saa sanoa.  Kaikki kustantajat sen ymmärtävät. 

Mitä lyriikkaan tulee, se on ilman loppusointuja kaikille avoin meemi. Tajunnan virrasta vain sanoja jonoon ja otsa rypyssä. Kaikki kustantajat senkin ymmärtävät. Elämän genre on tietoisuus vapaudesta. (2023) 

Miete: Ajatuksia ei saa sensuroida. Ne pitää unohtaa.