UNOHDUS ON SYVÄ ÄITI

Kuva: Meri. Unohdus on syvä äiti.

Akvarelli 1998 T.Y-R.

Kauan sitten sain minäkin häivähdyksen kuuluisuuden kirouksesta. Oli jokin tauko, porukat olivat hajallaan pitkin Suvikunnan  pihamaata. Siitä on jo kauan, muistan vain hämärästi tapahtuman. Jossakin etäämpänä istui yksinäisen näköinen mies kumpareella, ja minä kun olen empaattinen luonne, päätin mennä seuraksi istumaan. Siinä me sitten kökötimme kuin pulut oksalla ja vaihdoimme harvakseltaan mielipiteitä. Muu porukka pysytteli etäämpänä, mutta moni pälyili meidän suuntaamme. Alkoi tuntua kiusalliselta, vähän kuin joskus marjassa kun olin vahingossa istahtanut muurahaispesän päälle. Siellä matkan päässä oli joku tehnyt päätöksen, ottanut kamerat mukaan ja lähtenyt määrätietoisetsi hölkkäämään meitä istujia kohti. Olin vähän epäluuloinen, sillä mies suuntasi suoraan kohti ja sojotti kameraansa vieressä istuvaa yksinäistä kohti. Sain siinä minäkin osani, hän toi kameran nenäni eteen ja nappasi parit kuvat. Muurahaiset ravasivat entistä kiivaammin pitkin selkäpiitä, oli pakko kohentaa vähän jo asentoa. Mielikuva muurahaisista katosi, tunsi äkkiä itseni linssiluteeksi. En muista miten asiat siitä eteen päin kehittyivät, mutta Gösta Ågren lähti hiljakseen omille teilleen ja minäkin sain jalat alleni. Hävetti niin pirusti, sillä olihan selvä että ulkopuoliset asioista hyvin selvillä olevat pitivät minua linssiluteena. Sain osakseni merkitseviä silmäisyjä.

Minä olin maalaispoka, joka ei tuntenut muita kuin itsensä. Eipä tullut mieleen, että säntäsin istumaan kuuluisuuden viereen ja ihan viattomasti. Juttelimme siinä niin syvällisiä, etten enää muista mistä aiheesta. Ehkä hämärästä, joka vaanii meitä jokaisen elämän nurkan takana. Ehkä hän muisti siinä runonsa, jonka nimi oli Hämärä.

Minut unohdetaan, hän ajattelee

Unohdus on syvä äiti.

Kukaan ei kosketa sinua siellä,

kukaan ei enää unohda sinua

Minunkin kuvani kaiketi päätyi kustantajan kuvakokoelmiin. Lieneekö siellä enää, ja jos on niin hävettää sekin. Tuohon aikaan olin kasvattanut pitkän ja muhkean parran, joka sai minut näyttämään Korkeasaaresta karanneelta orankilta. Värikin oli sama. Vaadin, että kuva poistetaan kokoelmista ja sen tilalle pannaan ylioppilaskuva, jossa näytän vähäjärkiseltä. Parempi sekin kuin apina, koska  mielikuva  on ennen kaikkea realistinen.

Kuuluisuutta ja mainetta en kaipaa. Riittää että on olemassa pari sataa ihmistä, jotka haluavat lukea lyhytproosaa. Pitkät novellit ja romaanit ovat tässä iässä jo turhan työläitä eikä taito riitä sen pidemmälle kuin ennenkään. Dekkarit ja elämäkerrat, virkkausohjeet ja käytösoppaat ovat epäkirjallisuutta, jota on syytä välttää. Voin vain nauttia siitä tietoisuudesta, että joskus sain tilaisuuden istua nimekkään kirjailijan vieressä vaikka en häntä tuntenut, eikä hän minua. Mutta vapaita me molemmat olemme vieläkin.

Vapautta ei voi teljetä lukkojen taa, sillä ei ole ruumista,

sitä ei ole itsensä ulkopuolella

Kun ihminen vangitaan, hänen täytyy erota vapaudestaan

ja luovuttaa se ystäville, niin kuin kansanlaulu hämärissä.

Eihän vapauskaan ole muuta kuin laulu. Oikeastaan sitä ei ole,

niin kuin ei ole mitään mikä on ikuista.

Asiasana: Gösta Ågren: Tääl. Wsoy 1989. Suvikunta, Wsoy.