P u t t e

                                               Puten kaveri tänään, se hoo moilanen.

Mitä minä sinun kanssasi tekisin, opettaja huokaili. Luokallinen neropatteja kuunteli häntä vähän noloina, jotkut vahingoniloisina. Opettaja nosti kaikkien näkyville Puten ainekirjoituksen. Harakanvarpaita jotka minun silmissäni näyttivät melkein taiteelli-silta. Hän luki myös näytteitä Puten hengentuotteesta, tytöt tirskuivat. Minä tunsin myötätuntoa ja näin, miten Puten pää painui alas. Hän tuijotti pulpetin pintaan raavittuja hieroglyfeja. Vuosien takaisia nimikirjaimia. Minä vältin hänen pälyilevää katsettaan.

Älä siitä piittaa, sanoin hänelle myöhemmin Puten kotona. Annoimme kissaslle sapus-kaa ja hän esitteli minulle uusia inkkarikirjoja. Hopeahaukka, sen minä halusin laina-ta. Hänen kotinsa oli ahdas huone piharakennuksessa ja siitä oli ulko-ovi suoraan ulos. Putella oli yksi ainoa reikäinen villapaita, jonka minä olin hänelle antanut. Äiti käski viedä sen hänelle, kun se oli jäänyt veljeltä pieneksi. Eikä siinä silloin vielä reikiä ollut. Kun kouluun tuli amerikanpaketteja, niin melkein kaikki saivat kokonaisen paketin, mutta muutamat vain puolikkaan. He olivat köyhimpien perheiden lapsia, likaisia ja rääväsuisia pahiksia. Nämä pojat polttivat salaa tupakkaa ja niillä oli joskus jostakin kähvellettyä pöytäviinaa eväspullossa. Ne yrittivät houkutella Puttea mukaan puuhiin-sa, mutta tämä ei kai halunnut.

Vaikka Puttea karsastettiin kuluneiden ja likaisten vaatteiden takia, niin minä seurus-telin hänen kanssaan välitunneilla ja kotimatkoilla. Tunsin myötätuntoa kaveria koh-taan, joka ei ollut niin tyhmä kuin opettaja antoi ymmärtää. Kun Putella ei ollut pai-neita eikä häntä tarkkailtu, hän osasi lukea ja kirjoittaa siinä kuin muutkin. Huomion kohteena hän muuttui sulkeutuneeksi. Opettaja heitti minuunkin joskus arvioivia sil-mäisyjä, koska ei voinut ymmärtää mitä empatia merkitsee. En sitä minäkään ymmär-tänyt, mutta se nousi jostakin sielun syvyyksistä ihan huomaamatta. Jälkeenpäin olen ajatellut, että Putte kuului niihin joista Jeesus sanoi, että autuaita olette te köyhät, sillä teidän on taivasten valtakunta. (Tuom. evank. Log 81) Lipaston päällä oli perhekuva. Vanha mies, huivipäinen nainen ja kaksi pikku-poikaa. Tuo on mun veli. Putte sanoi ja osoitti toista poikaa, joka oli hänen näköisensä. Se on kuollu sillon kun me tultiin tänne sodan jälkeen. Mä en muista sitä, mutta äiti on kertonu. Isäkin kuoli sodassa, mutta ei me tiedetä missä sen hauta on. Joku opettaja sano kerran että se oli punikki, mutta en mä tiedä mitä se sillä tarkotti. Äiti sano, että se oli hyvä isä.

Mietin asiaa vähän. Minullakin oli hyvä isä, eikä se kuollut sodassa. Mutta äiti sanoi joskus, että sotaan lähti eri mies kuin se joka sieltä palasi. Vuosikymmeniä kului ja eräänä päivänä silmiin osui lehtijuttu. Hautajaiset jossakin Helsingin lähistössä. Kola-rissa oli kuollut moottoripyörällä onnettomuudessa mies, lapsuuden ystäväni Putte. Tilaisuudessa oli iso joukko kavereita, jotka muistivat hänet nuoren perheen hyvänä isanä.(2023)

Mietteitä:

Ystävyys venäläisten kanssa ei tunne rajoja

Äiti Venäjällä on paljon ottolapsia. He ovat kaikki komennuksella Ukrainassa.

Onko elämä vain metafora?

Älä vilkuile taaksesi. Aika ajaa sinua takaa.