RAATI

Miete:
Fiktio syntyy arjen sirpaleista

Siinä he istuvat tyytyväisen näköisinä ja hymyilevat kameralle. Näyttävät olevan nuoria, alle 30 vuotiaita tai varhaisessa keski-iässä. Heille on annettu tärkeä tehtävä. Pitäisi valita vaihtoehdoista teos, joka voisi menestyä ulkomailla. Jonka voisi kääntää niin, että oman kielen solmut aukeaisivat ja sivujen salaisin sisältö saisi ymmärrettävän,mieluiten englanninkielisen muodon. He eivät näe vokaaleja jotka ovat joutuneet kansainvälisen joukkohysterian valtaan ja hyppivät turvaan sivuilta. Diftongit syöksyvät työpöydän laidalta lattialle. Sanajärjestykset kiemurtelevat tuskissaan, koska niiden vapautta ja salaisia yhteyksiä ei haluta ymmärtää. Konsonanttien falangit syöksyvät kohti ja keihästävät tieltään kieliopin puolustusmuurit. Mitä minä heille sanoisin? Harjoitelkaa lauseenjäsennystä.

Mutta mitä vielä! He keskustelevat syvällisesti novellin ja romaanin olemuksesta. He
pyrkivät analyysiin Warrenin ja Brooksin käsitteistön kautta. Löytyykö tekstistä teema, konflikti, käännekohta ja aihelma ynnä muuta sellaista. Yksityiskohtaisen analyysin kautta he etenevät synteesiin. Lukeminen ja kuunteleminen tuntuu turhauttavalta, jos on päätynyt unien kautta uuteen oivallukseen. Suhteellisuusteoriasta tiedämme, että unien aika-avaruudessa ei kahden pisteen välinen etäisyys ole suora vaan väärä.

Aloitin viime viikolla työstää viisiosaista trilogiaa, mutta tänään huomasin että sen johtoajatus on unohtunut ja punainen lanka sotkeutunut ihastuttavan rouvani koriin, joka on täynnä mitä värikkäimpiä lankakeriä. Eikä hänkään löydä puikkojaan. Luotan kaikesta huolimatta tulevaisuuteen, sillä kirjallisista ansioistani olen kiitollisin mielin saanut vastaanottaa ruuneperin tortun jauhokuorrutuksin ja hillosydämin. Viime jouluna.