NON SUM QUALIS ERAM

Sulje silmäsi, nyt

sukelletaan!

(Garcia Marquez)

Tiitu-koira oli livahtanut ulos ja ilta oli kääriytynyt kotitalon ympärille. Poimin naulakosta puseron ja pukeuduin siihen, sillä sää näytti kylmänkostealta. Pihamaa oli autio, mutta pimeässä erotin koiran silmät. Ne olivat punaiset, mitä aina ihmettelin. Sellaisia en ollut koskaan ennen nähnyt, mutta tämä meidän Tiitumme oli poikkeus. Se piiloutui usein kaapin alle tai  mikä vielä pahempaa, seinän ja kaapin väliseen kapeaan solaan jossa se oli öisin tietysti näkymätön. Nyt se oli juossut ulkorakennuksen eteen, siihen mistä aukesivat autotallin ovet. Siellä näytti olevan kähinää ja erimielisyyksiä jonkin kulkukoiran kanssa, ja niinpä minä lähdin hätiin. Kävelin toimintojen keskipisteeseen, siihen jonka ympärillä koirat kisailivat toisiaan hännistä näykkien. Olin vähän vihainen Tiitulle, jolle on opetettu hyviä käytöstapoja, mutta jotka se oli nyt tyystin unohtanut. Kaappasin sen vinhasta koirakarusellista syliini ja lähdin kantamaan rimpuilevaa pikku otusta takaisin sisätiloihin. Ajattelin, että luojan lykky kun tämä meidän Tiitu on chihuahua, joka mahtuu tarpeen tullen vaikka taskuun. Nyt se kuitenkin osoitti mieltään huiskien häntäänsä minun silmilleni ja sätkimällä niin kiusallisen tehokkaasti, että tunsin kuinka kynnet raapivat ranteita ja veri jo valui tahraten puhtaan paidan hihat. 

Vastassamme oli kotiinpaluun vaikein osuus, metalliset palotikkaat jotka johtivat yläkerran ovelle. Yritin rauhoitella koiraa, joka tuntui olevan suunniltaan kauhusta. Meitä seurasi tikkailla äskeinen tappelupukari, koira joka osoittautui suureksi terrieriksi. Rodusta en osaa tarkemmin sanoa, mutta kun katse osui hämärissä Tiituun, oli hämmennys suuri. Sehän ei ollutkaan koira, vaan leveäposkinen kollikissa jota minä nyt rehasin portailla kohti turvaa. Katti raapi ja sätki niin, että harkitsin jo vakavasti sen heittämistä takaisin pihamaan hämyyn, mutta minä olen hyväluontoinen. Ikääntyessä olen rauhoittunut ja suhtaudun asioihin hyvin harkiten, jopa hitaasti. Kun joku joskus arvosteli muutosta, joka minussa oli iän myötä tapahtunut, sanoin hänelle non sum qualis eram. Tämä joku oli niitä tekniikan ja lunnontieteiden ihailijoita, joilta puuttuu yleissivistys, ja niin mies sulki äkisti suunsa ja hänen silmiinsä jäi harottava hämmentynyt katse. 

Näin me siis jatkoimme kiipeämistä kohti yläkerrassa avautuvaa ovea, josta näin ilokseni Roosan kasvot. 

– Tule syömään sieltä ja lakkaa rähisemästä sen kissan kanssa. Ja mikä tuo vieras

koirakin on? Älä sitä tänne laahaa perässäsi. Meillä on jo tarpeeksi vaikeuksia mummon kanssa, joka ei suostu menemään nukkumaan.

Hyvä niin, minä aprikoin. Mutta mihin se Tiitunketale piiloutui?         (2019)