ENSIOIREET


Miete:
Tulen hyvin toimeen toisten kanssa.
Vika on siinä, että he eivät tule
toimeen minun kanssani.

Ensioireet järjenvalon himmenemisestä alkavat näkyä kun saavutamme 80 ikävuotta.
Minä havaitsin tämän tosiasian luettuani aikakauslehti Kanavasta Pentti Alasen kirjoittaman artikkelin ”Einstein, Wittgenstein ja fenomenologisen fysiikan mahdollisuus”. Keskeinen asia oli, että avaruus riippuu aineesta niin kuin kieli maailmasta. Wittgenstein sanoi, että mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. 

Kokouksissa ja seminaareissa päätin noudattaa neuvoa ja olla hiljaa. Tämä olotila ei silti estänyt ihmettelemästä. Mietin tuota väitettä, että kieli riippuu maailmasta. Kun Tampe-
reella yritin käydä parturissa, törmäsin putiikkiin joka ilmoitti tarkoituksensa pelkästään englanniksi ja mainostikin samoin. Kohteena näytti olevan erityisesti nuoriso.

Toisin sanoen minä suhtaudun ihmisten puheisiin ja mielipiteisiin kuin agnostikko pyhiin kirjoituksiin. Kokouksissa ihmettelin aina sitä hinkua joka pani tietyt osallistujat aina kailottamaan mielipteensä äänekkäästi, nousemaan jopa istuimeltaan jalkeille että kaikki varmasti näkisivät. Ja hokemaan englantia. Okei ja fiilis.

Missä maailmassa minä elän? Kun havahtuu katselemaan ympärilleen, voi ihmetellä tuota ilmiötä. Samat tyypit ponkaisevat aina esiin vaikka heillä ei olisi mitään tähdellistä sanottavaa. Monet tunkevat kaikkeen niin sanottuja sivistyssanoja, vaikka eivät tietäisi niiden merkitystäkään. Uutistenlukijat matkivat tiedostamattaan vierasta aksenttia ja ääntävät vieraita sanoja niin kuin ne äännetään siellä mistä ne ovat lähtöisin. Juolahtaako kenellekään mieleen ihmetellä miten hyvin nuo konsonattipitoiset vieraat sanahirviöt sopivat pehmeään ja vokaalipitoiseen suomeen? Yhtähyvin kuin hiekka moottoriöljyyn. Vieraat ja ”oikein” äännetyt sanat keskellä soljuvaa suomea ovat kuin kivenmurikoita ryytimaalla. Kaiken typeryyden katonharjalla tepastelee tuo smoothie, sulkasatoa poteva riikinkukko.

Kyllä minua sitten kiukuttaa. Kokouksissa jäin usein miettimään Daniil Harmsin eksistentialistista havaintoa: viides, tosiolevainen merkitys on olemassa vain ihmisen ulkopuolella. Se on isätön, koditon ja maaton. Tällainen kohde leijuu.

Ajatus jäi siinä määrin vaivaamaan, että heti kokouksesta palattua join kupposen teetä ja nautin iltalääkkeet. Niitä oli jo noihinkin aikoihin kahdeksan pilleriä ja lusikallinen konjakkia. Tai lasillinen, en muista. Näiden toimenpiteiden jälkeen vedin herätyskellon ja toivorikkain mielin asetuin nukkumaan. Ennen uneen vaipumista ehdin vielä hetken ihmetellä olenko minä nykyään isänmaaton, kotimaaton ja äidinkieletön, sukupuoleton, vaiko joku muu joka vain leijuu. Virkeä ja lahjakas rouvani on taipuvainen kannattamaan tuota viimeksi mainittua vaihtoehtoa.