VAKAA LUONNE



Tankamietteet:

Paperin valkeutta  
sivellin pyyhkii. 
 Tahroja täynnä
 mieleni musta taulu.

Joskus nuorempana tunsin miehen joka ei uskonut mihinkään. Hän oli sitä mieltä, että pelkkä uskominen ei riitä silloin, kun on kysymys todellisuudesta. Kun kysyin häneltä mikä on todellisuus, hän vastasi ettei usko että sellaista on olemassakaan. Hänen työpöydällään kaikki esineet olivat viivasuorissa riveissä ja puhelimeen hän vastasi sanomalla oman nimensä ja heti sen perään päivää. Miehen mielilukemista olivat raportit ja tuloslaskelmat, johin hän keskittyi kulmat kurtussa. Vaimoltaan hän oli joskus saanut joululahjaksi työntötulkin ja vesivaa´an ja antanut tälle vastalahjaksi munakellon ja pölynimurin.

Miehellä oli myös harrastuksia, vaikka hän ei niistä pahemmin puhellut ystäviensä kanssa. Tämä johtuu siitä, ettei hänellä ollut varsinaisia ystäviä, ainoastaan hyvän päivän tuttuja joita hän tervehti kadulla hipaisemalla hattunsa kulmaa. Silloin tällöin hänet nähtiin kävelemässä vaimonsa kanssa vakaasti kirkkoon sunnuntaiaamuisin. He kävelivät samaan tahtiin kuin olisivat olleet
marssilla. Ja vielä lisäksi hän oli absolutisti.

Tällä miehellä ja hänen rouvallaan oli tarpeellinen sanavarasto joihinkin tärkeisiin tilanteisiin. Niihin kuuluivat muiden muassa lyhyet,mutta sisältörikkaat lausahdukset: otan osaa, kiitos, entä itsellenne, palaan asiaan, saanko luvan. Viimeksi mainittu kysymys aiheutti hänelle kroonisen trauman, sillä lupaa hän ei todellakaan usein saanut muilta kuin rouvaltaan, joka oli frigidi. Hänen mielestään runot ja Kafkan proosa ovat käsittämättömiä. Jos hän joskus sattuu jotakin lukemaan muuta kuin niitä raportteja, niin dekkarit ja ajanviete ovat hänen suosikkejaan.

Jos nyt haluaisin lyhyesti muutamalla sanalla luonnehtia tätä entistä tuttavaa, voisin sanoa että mies on kuin kävelevä asiakirjasalkku joka tarkkailee ympäristöään kalan silmin ja jolla on korpin moraali. Ja oikeastaan koko kysymys todellisuudesta on aivan turha, koska sitä hänellä ei ole eikä hän sitä tarvitsekaan.

Ja lopuksi, kaikkeen suivaantuneena sanon uhallakin, että minäpä tästä nyt poistun asialle.