Miete:
Suhteellisuusteorian ansiosta tiedämme,
että aika-avaruudessa lyhyin kahden pisteen
välinen etäisyys on väärä
Omituista kuinka tavat ja arvostukset muuttuvat iän myötä. Lapsena
kiinnostivat seikkailukertomukset, nuorena alkoivat kiinnostaa syvällisemmät aiheet. Punanahkojen jäljillä seikkailukirja vaihtui kuvaukseen Rooman poikia, alkukristittyjen historiaan. Sitten tulivat Balzacit, Dickensit ja Waltarit. Baudelairet, Renardit ja Daniel Harmsit. Kaikki
Kafkan käännökset. Erään koiran tutkimukset ja selonteot akatemioil-
le on tullut tutkittua. Mitä pidemmälle ja laajemmalle kirjallisuuden
tyylisuunnat ja genret ovat johtaneet, sitä hämmentävämpi on tullut
maailmasta. On vaikea uskoa siihen mitä näkee ja mitä voi käsin
tunnustella.
Olen viimeaikoina lukenut voitokkaita romaaneja ja novellikokoelmia. Tulee mieleen että mikä on saanut kustantajat ja lehtien toimitukset luulemaan, että ainoa oikea tavoite on mahdollisimman suuren voiton tuottava julkaisu, pari kolme sataa sivua tyhjää ajanvietettä? Dekkareita
ja riihikuivaa luterilaista arkirealismia, jossa ei ole mielikuvituksesta eikä huumorista häivääkään. Symbolismi saa lukijalta halveksivan olankohautuksen. Surrealistisen tarinan kirjoittaja lähetetään ehkä hourulaan. Itsestään selfieitä muille lähettävät lukijat eivät ymmärrä eksistentialistista
elämäntuskaa, koska heidän mielensä on täynnä ihastuttavaa omaa olemusta. Vain se, minkä voi nähdä omin silmin ja jota voi kosketella omin käsin on totta.
Miten kävisi nykypäivinä symbolisti Baudelairen tai surralisti Kafkan, joka muuten, vastoin luulemuksia osasi nauraa myös itselleen. Voin kuvitella millaisilla saatesanoilla Volter Kilpi saisi nykyään käsikirjoituksensa kustantajalta, mikäli tämä yleensä alentuisi siitä jotain sanomaan.
Käsikirjoitus ei sovi ohjelmaamme. Tajunnanvirtaa, pyh!
Minä olen ajan myötä järkiintynyt sen verran, etten enää yritä lähetellä mitään. Olen kiitollinen niistä monista palautuksista, niistäkin jotka olivat myönteisiä mutta joissa kehotettiin paneutumaan aiheeseen munaskuita myöten. Niinpä olen nyt paneutunut kehotuksen mukaan niihin ja
polttanut toistakymmentä romaanikäsikirjoitusta sekä lukemattoman joukon novelleja, tai mitä lienevät olleet. Tunnen suurta kiitollisuutta palautteen antajia kohtaan, sillä noita vanhoja tekstejä lukiessa minua on kovasti hävettänyt. Painettua paperia tässä maailmassa on ihan tarpe-
hiksi asti jo ennestään.
Olenkin nyt paneutunut munaskuita myöten surrealistiseen käsikirjoitukseen johon ammennan aineksia muistiin merkityistä unista ja mielikuvista. Ripottelen sekaan symbolismin suolaa, ja uskon että jos joku sen joskus lukee, ei voi olla silmiään räpyttelemättä. Sitten kun minä olen lopettanut kokonaan tuon häiritsevän tavan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti