perjantai 3. toukokuuta 2019

DEMENTIA


Miete:
Järki on ihmisen ongelmista vakavin.





Näistä sukupuoliasioista on viime aikoina meuhkattu alati ja alinomaa. Minäkin olen seonnut jo sen verran, etten tiedä miten nimittäisin entistä tyttöystävääni, josta pappi aikoinaan teki rouvan. Olen suhtautunut
kaikkiin nimityksiin aina hyvin epäluuloisesti, ja nyt kun ikä on tuonut lisää järkeä päähän, olen kaikesta vähän epävarma. Käytännöllisistä syistä johtuen minä nukun ala-, ja hän nukkuu yläkerrassa. Vakiintuneen tavan mukaan kiipeän aamuisin yläkertaan ja toivotan hyvää päivää. Iltaisin toivotan hänelle kansainvälisesti hyvää päivänjatkoa. Aamu- ja iltatoivotukset sikseen, samoin hyvät yöt. On selkeämpää käyttää päivittäin vain yhtä toivotusta, jonka molemmat tuntevat. Ihan sama asia
kuin kellonajoissakin. On selkeämpää jos on käytössä vain yksi aika kesät talvet.

Tuo eri kerroksissa asuminen nostaa joskus pintaan konflikteja, jotka joh-
tuvat yksinomaan tyttöystäväni luulotaudista. Kaikkihan tietävät, että
televisiossa on ohjelma ”Maria Ventola yökylässä”. No, minä olen siitä
nyt tiukan silmälläpidon kohteena, sillä koskaan ei tiedä milloin vierailu
on osunut minun kohdalleni. Voin olla kyllä huoleton, koska muisti on
alkanut vähän rakoilla enkä yhtään tiedä mitä öisin tapahtuu. Pääosin
voidaan kuitenkin sanoa, että muisti on kunnossa, sillä harvemmin enää
nykyään unohdan mistä olen tulossa. Niin sattui nuoruudessa aina silloin
tällöin ja varsinkin silloin. Jos nykyään se unohtuu, on syy siinä että minul-
le on iän myötä tullut taipumus eksyillä. Viimeksi kun liikuin kaupungin
raitilla, kysyi ohikulkeva poliisi minun osoitettani. Ohjasin hänet sinne ja
ajattelin itse jatkaa matkaa vielä erääseen valintaliikkeeseen, mutta kyläi-
lemässä viivytellyt anoppi sai minut luopumaan ajatuksesta. Hän tarjosi
jopa kahvit epätietoiselle poliisille.

Politiikkaa minä en juurikaan harrasta, koska ihmiset ovat niin arvaamat-
tomia. Minä tulen yleensä toimeen kaikkien kanssa, mutta olen usein tör-
männyt henkilöihin jotka eivät millään tule toimeen minun kanssani. Vii-
meksikin ennen vaaleja väittelin aiheesta millainen on luotettava edustaja-
ehdokas. Naapuri vänkäsi kiven kovaan, että ehdokkaiksi pitää hyväksyttä-
män vain riippumattomia henkilöitä. Minä puolestani väitin, että niinhän sitä
pitäisi, mutta kun ne melkein kaikki ovat nykyään riiputettuja. Eikä tällä nä-
kökohdalla ole mitään tekemistä riippumattojen kanssa, niin kuin anoppi
ehätti jo luulemaan. Hänellä on taipumus puuttua miesten asioihin, mistä
ominaisuudesta olen varoittanut muistaakseni myös tyttöystäviä. Kaiken
kaikkiaan eli summassa seerumia niin kuin me latinistit sanomme, on todet-
tava että minä henkilökohtaisesti olen välttynyt ikäkauteen liittyvästä demen-
tiasta.

Täsmennän vielä niille jotka eivät hallitse vanhoja kieliä: de tarkoittaa pois,
ja mentia tarkoittaa mieltä. Ruotsalainen ilmaisee tämän sanomalla borstaa
braa men hemma best. Ja lopuksi vielä vakuutan, että hedesalva on ham-
mastahnoista ylivoimaisesti paras. Kokeilin sitä tänä aamuna ja täytyy sa-
noa, että suussa on viipynyt keväisen raikas tuntu. En kiusallanikaan sano,
että fiilis, jota tietääkseni vain urbaani rahvas käyttää.   (2019)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti