Muisti eilistä iloa
sanan lausui leikillänsä:
talo työlle, vieras tielle
Hoi, on jo herätä aika
(Leino, Helkavirsiä)
Ilta hotellissa kului rattoisasti. Talvi- ja kevätlaulujen lisäksi kävimme Katjan kanssa läpi kaikki mieleen juolahtaneet syys- ja joululaulut niin, että loppuillasta alkoi äänikin jo kähetä. Stripparivaiheessa Katja oli paiskonut kaikki vaatteensa ovipieleen ja komeroon henkareitten sekaan, esittäen kuuluisaa sopraanoa jonka nimeä meistä kumpikaan ei muistanut.
Meni ehtoo ja tuli aamu. Minä heräsin takovaan päänsärkyyn ja olo tuntui
samanlaiselta kuin Tsitsikofilla kollegisihteerskä Natasja Petrownan luona
juuri silloin, kun eksynyt kärpänen istahti korvalehdelle ja toinen hyväkäs
harkitsi, että eiköhän tuota sopisi istahtaa ihan silmään. Katjaa en nyt nähnyt edes ovenraosta ja oletin unenpöperöisessä, että likka oli lähtenyt omin avuin aamupalalle.
Selälläni maaten ja rentoutuen pohdin nyt vähän filosofisia ongelmia. Neropatti Descartes sanoi, että koska minä ajattelen, olen siis todennäköisesti olemassa. Vaan minunpa mielestäni olemassaolo riippuu näkökulmasta. Muut oliot näkevät minut olentona, siksi luulen siis olevani.
Kun joku väittää, että minä tässä nyt vaan valehtelen, niin sopii myös muistaa,
että se kuuluu minun olemukseeni. En yhtään keksi tai teeskentele, sillä joku
toinen puhuu minun näkökulmastani katsoen pelkkää epätotta. On tietysti
sellaistakin mistä ei voi valehdella vaikka mieli kuinka tekisi. Ne ovat asioita,
joita pidän hyvin tärkeinä ja joita olen hartaasti tutkiskellut. Niistä jos yrittäisin
valehdella, joutuisin perin juurin häpeään. Niin että miten minä tämän episodin
ja nämä kokemukset aion kotopuoleen palattua selittää?
Nousin istumaan vuoteen reunalle ja tunsin kylmän lattian paljaita jalkoja
vasten. Jossakin vasemmalla lojui Katjan halpa korvakoru ja seinien takaa kuului
hissin hyminä. Piti kai lähteä Katjan perään sinne aamupalalle.
Peilin edessä, pienellä pöydällä äkkäsin hänen avainkorttinsa ja paperilapun.
Siihen lappuun oli hätäisellä käsialalla kirjattu tiedonanto: Hei sit vaan ja hy-
myillään ku tavataan!
Tutkin nyt epäluuloisena pikkutakin taskut ja huomasin, että lompakosta olivat
kadonneet pankkikortit ja käteiset, jopa hekilökortti ja passikin. Istahdin uudelleen
hotellivuoteen reunalle ja vedin henkeä syvään. Tällaiseltako tuntuu hukkua
kesken iloisen uintiretken?
Eikä minua silti ja oikeastaan edes kaduttanut.
Vitulus (vasikka) sanoivat
vanhat latinistit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti