PRIAPOKSEN KULKUE



Miete:
Tiedoksi torpparit! Isäntä
on muuttanut Brysseliin. 

Käännyin katsomaan Veeraa. Epäluuloinen ja tyytymätön ilme minua huvitti, mutta arvelin että hänen pitäisi ymmärtää. Eihän mielipiteitä voi muodostaa ilman tapahtumia, ja niitä me nyt etsimme. Kun sanoin tämän hänelle, sain aikaan hämmentyneen ilmeen. – Minkä ihmeen mielipiteen? Mitä sinä taas uhoat?
Odotetaan rauhassa, kyllä aika näyttää. Niillä on taipumus pulpahtaa esiin yllättäen ja sopimattomalla hetkellä.
Hän etsi katseellaan tapahtumia. Mutta täällähän oli hiljaista.  Ei täällä mitään tapahdu, hän arveli. Ihmiset kulkevat kuin zombit ja tuijottavat puhelimien näyttöjä. Eivät näe eivätkä kuule muuta kuin sitä kakofonista metakkaa jota sanovat musiikiksi. Ottavat kuvia itsestään.
Minua askarruttivat vapaamielisyyden monet kasvot. Vaihtoehdoista valitaan se, joka vastaa omia mieltymyksiä ja odotuksia. Ja tiesinhän minä sen, että ne suuttuvat jos niille sanoo, että jokin tässä menossa on luonnotonta. Osoittavat mielestään oikeutettua vihaa niin, että paiskovat toisin ajattelevia mädillä kananmunilla ja särkevät ikkunoita. Sytyttävät polttopulloilla autoja. Kokouksissa niiden edustajan kasvoille ilmaantuu ylimielinen hymy jossa on mukana annos pilkkaa. Hän ei ehkä sano mitään, mutta antaa ymmärtää että on joukosta ainoa joka tietää ja ymmärtää totuuden. Mutta totuus on tämä: jos lounastaa pirun kanssa, tarvitaan pitkävartinen lusikka.
Totuus on sekin, mitä yritetään käsin tavoitella mutta joka aina pakenee otteesta, koska  on aineeton ja jota voi tarkastella eri suunnilta. Puhutaan hurskaasti arvopohjasta, mutta katsotaan sitä silmät kierossa.
Olimme saapuneet pienen aukion reunaan. Sinne oli kertynyt väkeä joka näytti odottavan jotain. Kauempaa kulman takaa kuului jumputusta ja marssin töminää, epämääräisiä palopuheita ja laulua. Näkösälle ilmaantui kirjava marssijono. Osallistujista osa marssi jämäkästi tahdissa ja lauloi komeaa vanhaa marssia. Liput liehuivat ja torvet soivat. Osa mukanaolijoista oli pukeutunut kuin karnevaaliin, kirjaviin vaatteisiin ja liehutteli sateenkaariviirejä. Oli omituisia asuja, joillakin kasvot peittävä naamari. Vuohipukin, sian ja apinan hahmoja sekä räikeästi maalattuja irvokkaita tyyppejä joiden sukupuolesta ei saanut selvää vanha tuttavamme Erkkikään. Oli myös mustiin pukeutuneita ja hurskaan vakavia osallistujia jotka pitivät näkyvästi esillä virsikirjojaan.
Kun tuota laumaa nyt yhdessä katselimme, oli pakko hämmästellä sen sekavaa moni-ilmeisyyttä. Rauhaa ja rakkautta, isänmaata, uskontoa ja kotia, kansainvälisyyttä ja  kaikkea hyvää uhkuvien banderollien takaa erotimme Priapoksen virnuilevan pään ja kuulimme sen viekkaan naurun. Vapautta ja anarkiaa, lakia ja oikeutta, äärimielisten älykkyyttä  ja halveksuntaa toisinajattelijoita kohtaan.
Katselimme kauan tuota mekastusta kunnes rivistöt harvenivat ja jäljelle jäi vain armoton määrä paperisaastetta sekä korvissa kaikuva totuudentorvi. Lähdimme jatkamaan matkaa
ja siinäpä muistui mieleen Paavali Anteronpoika Lempeliuksen kehoitus: katso profeetta Jesaias, se 11. luku ja 9. värssy. Niin on maailma nyt, koska hän kadotustansa kohti kulkee, piripinnallansa kaikenlaista saastaa ja daimoneja täynnä.   (Kallas: Reigin pappi)
(2018)